Suomi on hyväksynyt Davosin julistuksen

NordenBladet — Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on allekirjoittanut päätöksen, jolla Suomi hyväksyy Davosin julistuksen. Julistuksella halutaan edistää ja lisätä kiinnostusta hyvää rakennuskulttuuria kohtaan, sekä vahvistaa kulttuurisia näkökulmia rakentamisessa ja ympäristön suunnittelussa talouden ja tekniikan rinnalla. Davosin julistus on alun perin julkistettu Maailman talousfoorumin yhteydessä vuonna 2018.Davosin julistus koskee sekä uudisrakentamista että kulttuuriperintöä olemassa olevan ympäristön osana. Julistus painottaa rakennetun ympäristön laadun merkitystä hyvinvoinnille, elämänlaadulle ja kestävälle kehitykselle.– Pidän tärkeänä, että Suomi on myös valtiona aktiivinen arkkitehtuurin saralla. Rakennetun ympäristön kestävyydestä, terveellisyydestä ja viihtyisyydestä huolehtiminen on meidän kaikkien asia, toteaa tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen.– Parhaimmillaan laadukas elinympäristö edistää myös yhteisöllisyyttä. Tämän huomioimista pidän keskeisenä koronan jälkeisissä jälleenrakennustoimissa. Ihmiset tarvitsevat paikkoja ja tiloja, joissa kohdata toisiaan, Kurvinen jatkaa.Davosin julistuksen sisältö kytkeytyy useisiin pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelman tavoitteisiin, mm. rakentamisen laadun parantamista ja kestävän kaupunkikehityksen tukemista sekä maankäyttö- ja rakennuslain uudistamista koskeviin kirjauksiin, arkkitehtuuripoliittisen ohjelman toimeenpanoon sekä kulttuuriperintöstrategian laatimiseen.Julistus hyväksyttiin kulttuuriministereiden epävirallisessa kokouksessa Maailman talousfoorumin yhteydessä 2018, jossa Suomi ei ollut mukana. Kyseessä on poliittinen julistus, eikä oikeudellisesti sitova valtiosopimus.Davosin julistus

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory