Talouskasvu kiihdyttää rakentamista

NordenBladet — Asuinrakentaminen vauhdittunut ennätystasolle – ylikuumenemisen vaara olemassa, arvioi rakennusalan suhdanneryhmä.Talouskasvu kiihtyi kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla odotuksia voimakkaammin, ja myös rakennusalan tilanne on kohentunut selvästi kevään aikana. Rakentamisen suhdannetta vahvistavat matalat korot ja kuluttajien hyvä luottamus talouteen. Lisäksi ammattimaiset asuntosijoittajat ovat edelleen aktiivisia. Asuntojen uudisrakentaminen on vilkastunut lähes ennennäkemättömän paljon, ja sen arvioidaan jatkuvan hyvin vilkkaana myös ensi vuonna. Rakennusalan suhdanneryhmän mukaan on olemassa vaara asuntomarkkinoiden ylikuumenemisesta. Valtion historiallisen korkeita asuntotuotannon tukitasoja olisi nyt tarkistettava suhdannetilanteeseen paremmin sopiviksi, suosittelee rakennusalan suhdanneryhmä 15. syyskuuta julkaisemassaan raportissa. Nopeasti kasvanut kysyntä on kääntänyt rakentamisen kustannukset ja hinnat nousuun ja vaikeuttanut monien tuotteiden saatavuutta. Urakkatarjousten saaminen on vaikeutunut. Myös rakentamisen työvoimakustannukset ovat nousseet, ja samalla pula ammattityövoimasta on noussut alan suurimmaksi ongelmaksi. Rakentamisen kiivain vaihe loppuvuonna ja ensi vuoden alkupuolellaKokonaisuudessaan vuoden 2021 rakentaminen jää vuoden 2020 tasolle tai ylittää sen enintään parilla prosentilla. Rakentamisen kiivain vaihe on vuoden 2021 jälkipuoliskolla ja vuoden 2022 alkupuoliskolla.Asuntorakentaminen hidastuu vuonna 2022 nykyisestä, mutta toimitilarakentamisen arvioidaan puolestaan vauhdittuvan. Sen merkittävin kasvu on nähtävissä vasta vuoden 2022 puolella. Rakennusalan suhdanneryhmä ennustaa, että rakentamisen määrä kasvaa kokonaisuudessaan 2–4 prosenttia vuonna 2022. Rakennusalan työllisten määrän arvioidaan kasvavan jonkin verran kuluvan vuoden jälkimmäisellä vuosipuoliskolla ja ensi vuonna tuntuvammin.Korjaaminen vauhdittuu, infrarakentaminen hidastuu vähitellenRakennusten korjaaminen lisääntyi viime vuonna koronasta huolimatta mutta selvästi aiempia vuosia vähemmän. Rakennusalan suhdanneryhmä ennustaa korjausrakentamisen kasvun nopeutuvan jonkin verran lähivuosina.  Maa- ja vesirakennusinvestoinnit lisääntyivät poikkeuksellisen voimakkaasti vuonna 2020 julkisten investointien tukemina. Myös tänä vuonna maa- ja vesirakentaminen lisääntyy. Vuonna 2022 maa- ja vesirakentamisen ennustetaan hieman vähenevän.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory