Biopankit: Valtionavustusta haettavissa biopankkitoimintaan, lainsäädännön kokonaisuudistuksen ohjausryhmä asetettu

NordenBladet — Sosiaali- ja terveysministeriön johtamassa Yksilöllistetty lääketiede -hankkeessa toimeenpannaan terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategiaa, jonka tavoitteena on  vahvistaa kansallista tutkimusta, kehitystä ja innovaatiotoimintaa. Hanke perustuu pääministeri Marinin hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmassa todetaan, että Suomi kehittyy tutkimus- ja innovaatioympäristönä nykyisiä tutkimuksen ja kehittämisen ekosysteemejä vahvistamalla, sekä julkisen ja yksityisen sektorin innovaatiokumppanuusmallia kehittämällä. Terveysalan TKI-toiminnan kasvustrategian tiekartan päivitys julkaistiin 1.12.2020 kolmen ministerin ja ministeriön (TEM, OKM, STM) allekirjoituksilla.Valtionavustusta haettavissa biopankkitoimintaan Yhtenä Yksilöllistetty lääketiede -hankkeen tärkeänä toimenpidealueena on pyrkimys julkisten biopankkien toiminnan yhtenäistämiseen. Tavoitteena on lisätä toiminnan avoimuutta, tehostaa biopankkien toimintoja yhtenäistämällä toimintatapoja sekä varmistaa tehokas yhteistyö eri osaamiskeskittymien, etenkin tulevaisuudessa perustettavan genomikeskuksen kanssa. Genomikeskus olisi genomitiedon käsittelyyn liittyvä asiantuntijaviranomainen, joka säilyttäisi, tulkitsisi sekä käsittelisi genomitietoa ja mahdollistaisi tiedon hyödyntämisen ihmisten terveyden hyväksi.Vuoden 2021 valtionavustushautBiopankkilainsäädännön kokonaisuudistuksen ohjausryhmä asetettu uudelle kaudelleHallituksen esitys uudeksi biopankkilaiksi on suunniteltu annettavaksi eduskunnalle vuoden 2022 aikana. STM on asettanut biopankkilainsäädännön ohjausryhmän ajalle 5.7.2021–31.12.2022. Biopankkilainsäädännön ohjausryhmän asettamispäätös 

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory