Mainos:



Pohjoismaiden oikeusministerit sopivat ihmiskaupan vastaisen yhteistyön tiivistämisestä

NordenBladet — Pohjoismaiden ministerineuvoston oikeusministeritapaamisessa keskusteltiin ihmiskaupan torjunnasta ja päätettiin yhteistyön vahvistamisesta. Ministeri Henrikssonin mukaan ihmiskaupan kohdalla on erityisen tärkeä vaihtaa tietoja ilmiöstä ja toimivista ratkaisuista.Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson johti puhetta Pohjoismaiden ministerineuvoston oikeusministeritapaamisessa keskiviikkona. Virtuaaliseen tapaamiseen osallistuivat EU:n sisäasioiden komissaari Ylva Johansson, Ruotsin, Tanskan ja Islannin oikeusministerit, Norjan oikeusministeriön valtiosihteeri sekä Färsaarten ja Grönlannin edustajat.Kokouksen pääaiheena oli ihmiskaupan vastainen työ Pohjoismaissa. Ministerit keskustelivat siitä, miten Pohjoismaat voisivat nykyistä tehokkaammin hyödyntää muiden maiden parhaita käytäntöjä ihmiskaupan torjumiseksi ja uhrien aseman parantamiseksi. Komissaari Ylva Johansson kertoi puheenvuorossaan komission tukevan jäsenmaita EU:n ihmiskaupan vastaisen direktiivin täytäntöönpanossa, ja että direktiiviä myös päivitetään parhaillaan. Johanssonin mukaan ihmiskauppailmiön vakavuus ja laajuus on nyt tiedostettu ja on aika ryhtyä konkreettisiin tekoihin ja muun muassa vahvistaa maiden välistä poliisiyhteistyötä. Johansson painotti myös, että 90 prosenttia ihmiskaupan uhreista on naisia. Oikeusasioiden virkamieskomitealle annettiin tehtäväksi selvittää, millaisia tarpeita yhteistyölle Pohjoismaissa on. Lisäksi sovittiin, että sihteeristö selvittää, miten ministerineuvosto voisi parhaiten tukea ihmiskaupan vastaista työtä. Näiden selvitysten pohjalta päätetään mahdollista toimenpiteistä ensi vuoden oikeusministerikokouksessa.Lue lisää hallituksen ihmiskaupan vastaisesta työstä.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory