Huoltovarmuuskeskuksen arviointi on valmistunut

NordenBladet — Suomen huoltovarmuusjärjestelmä on 28.5.2021 julkaistun arvion mukaan aikaansaava, joustava ja ketterä, mutta toimintaympäristön muutosten vuoksi sääntelyä, rakenteita ja prosesseja on syytä uudistaa. Arviointityön tueksi tehdyn sidosryhmäkyselyn mukaan huoltovarmuustyössä mukana olevat toimijat näkevät järjestelmän toimivan erittäin hyvin.Huoltovarmuuskeskuksen toiminnan arvioinnin toteuttanut Vaasan yliopiston, Laurea-ammattikorkeakoulun, Maanpuolustuskorkeakoulun ja Poliisiammattikorkeakoulun muodostama konsortio luovutti tänään raporttinsa työ- ja elinkeinoministeriölle.Arviossa peräänkuulutetaan nykyistä laaja-alaisempaa näkökulmaa huoltovarmuuteen. Arvion mukaan koronakriisin kokemukset ovat vahvistaneet sen, mitä alati kasvanut globaali keskinäisriippuvuus on antanut koko 2000-luvun ajan odottaa: varautumista ei voida tehdä enää kapeiden, toisistaan erillään olevien sektoreiden tai toimialojen näkökulmasta.– Arviointimme mukaan huoltovarmuusjärjestelmä on ollut aikaansaava ja operatiivisesti tehokas, mutta järjestelmää on silti syytä uudistaa. Tämä tarve johtuu pitkälti toimintaympäristömuutoksista, toteaa arviointiryhmän vetäjä, tutkimusjohtaja Petri Uusikylä Vaasan yliopistosta.  Työssä arvioitiin Huoltovarmuuskeskuksen ja laajemmin huoltovarmuusorganisaation toimintaa, johtamisjärjestelmää ja tulosohjausta sekä huoltovarmuuden toiminnan vaikuttavuutta ja kansainvälistä ulottuvuutta. Raportti kiinnittää erityistä huomiota huoltovarmuusorganisaation ohjaukseen ja johtamisjärjestelmään sekä huoltovarmuusrahaston toimintaan. Arvion mukaan ohjaus- ja johtamisjärjestelmät näyttäytyvät jossain määrin jäsentymättömänä niin huoltovarmuuden tavoitepäätösten, Huoltovarmuuskeskuksen tulosohjauksen kuin HVK:n hallituksen ohjausroolin osalta. Arviointiraportti sisältää kahdeksan kehittämissuositusta. Ne koskevat mm. huoltovarmuustoiminnan ja Huoltovarmuuskeskuksen ohjausta ja sen toimintaprosesseja, poolitoimintaa, valtioneuvostotason koordinaatiota, huoltovarmuusrahastoa sekä huoltovarmuusorganisaation kehittämistä. Raportissa hahmotellaan myös vaihtoehtoisia tapoja organisoida huoltovarmuustoiminta. Näiden tarkoituksena on tarjota tausta-ajatuksia huoltovarmuusjärjestelmän kehittämisen pohdinnoille.– Arviointiryhmä on käsitellyt suomalaisen huoltovarmuustoiminnan kehittämistä varsin kattavasti. Ministeriö tutkii huolellisesti sille esitettyjä arvioita ja suosituksia, jotka antavat hyvän pohjan ainutlaatuisen järjestelmämme uudistamiseksi entistäkin vahvemmaksi, toteaa ylijohtaja Antti Neimala työ- ja elinkeinoministeriöstä. Huoltovarmuustoiminnan kehittämiseen liittyen Neimala huomauttaa, että on syytä tyytyväisyydellä noteerata Huoltovarmuuskeskuksen juuri uudistettu strategia ja käynnistetty laaja kehittämisohjelma.– Jotkut arvioinnin suosituksista ovat luonteeltaan selvästi vaalikaudet ylittäviä. Näidenkin suositusten osalta jatkotyöt käynnistetään heti, ja ne sovitetaan yhteen muiden sellaisten hankkeiden kanssa, joilla on vaikutusta huoltovarmuuden toimintaympäristöön. TEM linjaa syksyllä kattavasti laajempaa valmistelua edellyttävät toimenpiteet, joihin eri selvitysten ja suositusten johdosta ryhdytään, Neimala kertoo.– Osa suosituksista voidaan toteuttaa hyvinkin nopeasti – esimerkiksi suositus valtioneuvoston eri toimijoiden yhteistyön kehittämisestä. Poikkihallinnollista yhteistyötä on tehty toki aiemminkin, mutta yhteistyö on nyt tarkoitus virallistaa perustamalla pikaisella aikataululla ministeriöiden välinen huoltovarmuuden yhteistyöryhmä. Sen toiminta tehostaisi valtioneuvoston yhteistä varautumista, huoltovarmuuden kehittämistä ja varautumistoimien yhteensovittamista. Ryhmä voisi mm. edistää ja arvioida valtioneuvoston huoltovarmuuden tavoitepäätöksen toteuttamista ja tukea sen päivitystyötä sekä pohjustaa käynnistettävää huoltovarmuuden lainsäädännön uudistamista, Neimala arvioi. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory