Hallitus ehdottaa mittavaa tukipakettia lapsille ja nuorille koronahaittojen lievittämiseen

NordenBladet — Hallituksen kolmannessa lisätalousarvioesityksessä ehdotetaan yhteensä 111 miljoonan euron panostusta lapsille ja nuorille koronasta aiheutuneiden haitallisten vaikutusten lieventämiseksi.Lisärahoitusta oppimisvajeen paikkaamiseenKoronakriisin aiheuttamaa oppimisvajetta paikataan varhais- ja esiopetuksessa, peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa 65 miljoonan euron panostuksella. Rahoitus mahdollistaa mm. koronakriisin aiheuttaman oppimisvelan korjaamista lapsen tai nuoren yksilöllisen tilanteen huomioivan opetuksen avulla ja esimerkiksi koronakriisin aikana tavoittamattomatta jääneiden opiskelijoiden tavoittamista. “Korona on vahingoittanut lasten ja nuorten oppimisen mahdollisuuksia sekä hyvinvointia kouriintuntuvalla ja mitattavalla tavalla. Me teemme kaiken voitavan, jotta kriisi ei jättäisi pysyvää varjoa Suomen lasten ja nuorten elämään. Näin toimii hyvinvointivaltio ja oppimisvelan paikkaaminen on paitsi välttämätön, myös kannattava investointi”, sanoo opetusministeri Jussi SaramoEsi- ja perusopetukseen sekä varhaiskasvatukseen ehdotetaan 40 miljoonaa euroa, lukiokoulutukseen 15 miljoonaa euroa sekä vapaaseen sivistystyöhön ja ammatilliseen koulutukseen kumpaankin 5 miljoonaa euroa. Lisäksi korkeakoulujen rahoitukseen ehdotetaan 4 miljoonaa euroa. Rahoituksella pyritään tasoittamaan koronavirustilanteesta johtuvia vaikutuksia, kuten oppimisvajeen kasvua sekä opiskelijoiden hyvinvoinnin heikentymistä. “Korona-ajan pitkittynyt etäopetusaika näkyy korkeakouluopiskelijoiden oppimisessa ja hyvinvoinnissa. Liian moni opiskelija on jäänyt yksin. Jatkamme Suomen jokaisessa yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa käynnistettyjä hyvinvointihankkeita. Tavoitteena on, että tavoitamme jokaisen tukea tarvitsevan opiskelijan”, tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen kertoo. Panostusta perheiden toipumiseen ja ennaltaehkäisevään toimintaan  Koronaepidemialla on ollut merkittäviä vaikutuksia lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointiin sekä heidän palvelujensa toteutumiseen. Tuen tarpeet ovat kasvaneet. Perheiden elintavat ovat heikentyneet ja stressi, yksinäisyys sekä mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Ongelmat näkyvät myös päihteiden käytössä. Vaikka vähentyneen matkustajatuonnin myötä alkoholin kokonaiskulutus laski vuonna 2020, on riskikäyttäjien kulutus kasvanut epidemian aikana. Tämä lisää osaltaan palveluiden kysyntää. Kasvaneeseen palvelutarpeeseen vastataan lisätalousarviossa panostamalla päihdepalveluiden saatavuuden parantamiseen 23 miljoonaa euroa ja mielenterveyspalveluiden parantamiseen 16 miljoonaa euroa.  ”Lisätalousarviossa tehdyt panostukset päihde- ja mielenterveyspalveluiden saatavuuden parantamiseen auttavat siinä, että koronan jättämä jälki ei jää pysyväksi”, linjaa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru.  Myös poliisin ennalta ehkäisevän toiminnan kokonaisuuteen ehdotetaan 3 miljoonaa euroa. 
 
“Erityisesti jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevat lapset ja nuoret ovat joutuneet kantamaan raskaan taakan koronarajoitusten seurauksista. Nuorten pahoinvoinnin ennaltaehkäisy on hyvin tärkeä osa poliisien tekemää työtä. Näinä poikkeuksellisina aikoina kohtaamisten varmistaminen turvallisten aikuisten kanssa on erityisen tärkeää, kun sen tarve herää. Olen erittäin iloinen siitä, että pystymme kohdentamaan työhön lisää rahoitusta”, toteaa sisäministeri Maria Ohisalo.
 
Nuorille tukea työllistymiseen, koulutukseen ja terveyshaasteisiin 
Koronakriisi nosti nuorisotyöttömyyttä merkittävästi. Samalla nuorten psykososiaalisen tuen tarve kasvoi, mutta palvelut tavoittivat entistä vähemmän erityisesti haasteellisessa asemassa olevia nuoria. ”Nuorisotyöttömyys on kääntynyt laskuun, mutta on yhä hyvin korkealla. Pelkkä työmarkkinatilanteen elpyminen ja rajoitusten purkaminen eivät riitä nuorisotyöttömyyden purkamiseen, jos ongelmat ehtivät kasautua. Juuri nyt meidän tulee huolehtia nuorten hyvinvoinnista ja osaamisesta. Tässä Ohjaamot ovat keskiössä”, työministeri Tuula Haatainen sanoo. Hallitus on vahvistanut läpi hallituskauden Ohjaamo-toimintaa. Nuoret saavat Ohjaamoista tukea esimerkiksi työllistymiseen, koulutukseen ja terveyteen liittyviin haasteisiin. Syksyn 2020 budjettiriihessä hallitus päätti kuntien kannustinmallista, jolla vahvistetaan sosiaali- ja terveys- sekä koulutusosaamista Ohjaamoissa. Rahoitusta on varattu yhteensä 13 miljoonaa euroa vuosille 2021–2024. Lisätalousarviossa kohdennettiin rahaa kannustinmallin tekniseen toteutukseen. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory