Kehityspolitiikan selonteko edistää Suomen kehitysyhteistyön pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta

NordenBladet — Kehityspolitiikan ylivaalikautinen selonteko vahvistaa suomalaisen kehitysyhteistyön pitkäjänteisyyttä periaatteiden, arvojen ja tavoitteiden näkökulmasta sekä terävöittää kehityspolitiikkaa. Johdonmukainen kehityspolitiikka on edellytys tulosten saavuttamiseksi.Valtioneuvosto hyväksyi 27. toukokuuta kehityspolitiikan ylivaalikautisen selonteon. Sen valmisteluun on osallistunut kaikkia eduskuntapuolueita edustava parlamentaarinen seurantaryhmä ja sitä laadittaessa on kuultu laajasti yhteiskunnan eri toimijoita. Työn tavoitteena on ollut muodostaa kehityspolitiikasta yhteinen kokonaisnäkemys, jota suomalainen yhteiskunta voi laajasti tukea.Selonteko vahvistaa kehityspolitiikan olevan erottamaton osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka tähtää turvallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistamiseen kansainvälisen yhteistyön keinoin. Kehityspolitiikalla Suomi edistää kestävää maailmanlaajuista köyhyyden vähentämistä ja perusoikeuksien toteutumista, sääntöpohjaista monenkeskistä järjestelmää sekä YK:ssa sovittuja kestävän kehityksen tavoitteita.”Suomi on saavuttanut kehitysyhteistyöllä hyviä tuloksia ja on Suomen etujen mukaista pitää kiinni tästä myönteisestä kehityssuunnasta. Ylivaalikautiset periaatteet varmistavat, että kehityspolitiikan suunta pysyy selkeänä – näin meillä on parhaat mahdollisuudet tehdä työstä mahdollisimman vaikuttavaa”, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari sanoo.Kehityspolitiikan tavoitteet nousevat Suomen vahvuuksista ja niitä edistetään yhteistyöllä

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory