STM ohjeistaa viranomaisia torjumaan covid-19-tartuntoja rajat ylittävässä liikenteessä

NordenBladet — Sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeistanut aluehallintovirastoja, kuntia ja sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymiä sekä Ahvenanmaan maakunnan hallitusta covid-19-tartuntojen torjunnasta rajat ylittävässä liikenteessä sisä- ja ulkorajapäätösten muuttuessa. Rajojen terveysturvallisuustoimilla on tärkeä merkitys Suomen koronaepidemian torjunnassa.Tartuntatautilain mukaan kunnat vastaavat tartuntatautien torjuntatyöstä alueellaan. Sairaanhoitopiirien kuntayhtymät tukevat kuntia tässä työssä. Aluehallintovirastot sovittavat yhteen ja valvovat tartuntatautien torjuntaa alueellaan.Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan tartuntatautilain muutosta, jonka tavoitteena on edelleen parantaa terveysturvallisuutta rajat ylittävässä liikenteessä. Muutosesitys on lausunnolla 31.5. saakka. Nykyistä toimintamallia on ylläpidettävä ja kehitettävä kunnes uutta lainsäädäntöä on käytettävissä.Kaikista Suomessa viikolla 18 todetuista uusista tapauksista 7,3 % oli saatu ulkomailla. Näistä tartunnoista aiheutuneiden jatkotartuntojen osuus oli 1,7 % kaikista tartunnoista.Alueilla on varauduttava Suomeen saapuvien matkustajien määrien nousuunAluehallintovirastojen, kuntien ja sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymien pitää varautua siihen, että maltillisetkin helpotukset sisä- tai ulkorajat ylittävään liikenteeseen lisäävät rajat ylittävien henkilöiden määrää. Maahan saapumisen prosessi on siksi suunniteltava mahdollisimman sujuvaksi. Terveysturvallisuustoimet maahan tullessa kohdistetaan ensisijaisesti henkilöihin, joilla ei ole mukanaan covid-19-ennakkotodistuksia. Ennakkotestissä tai testissä välittömästi rajanylityksen jälkeen käyneet henkilöt on ohjattava aikaisintaan 72 tuntia maahan saapumisen jälkeen otettavaan toiseen testiin.Aluehallintovirastojen on arvioitava, onko päätös pakollisesta terveystarkastuksesta välttämätöntä henkilöihin, joilla on mukanaan covid-19-ennakkotodistus. Toinen testi maahan saapumisen jälkeen laskee tartuntariskiä merkittävästiSosiaali- ja terveysministeriö korostaa, että aluehallintovirastojen, kuntien ja sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymien on hyödynnettävä lainsäädännön keinoja ja huolehdittava siitä, että Suomeen saapuvat henkilöt ohjataan toiseen koronatestiin aikaisintaan 72 tuntia maahan saapumisen jälkeen.Toisen testin toteutumisen varmistaminen on tärkeää. Se voidaan tehdä rekisteröimällä toisen testin kohderyhmään kuuluvien maahan saapuvien henkilöiden tiedot. Tarvittaessa tiedot välitetään oleskelupaikkakunnan tartuntatautien torjunnasta vastaavalle viranomaiselle.Sähköiset työkalut, kuten Finentry, käyttöönTodistusten lukemisessa ja matkustajien ohjauksessa pitää mahdollisuuksien mukaan hyödyntää sähköisiä työkaluja, kuten Finentryä. Sen avulla matkustajia voidaan informoida, kerätä heistä tietoja ja varata aika koronatestiin. Myös testin toteutumisen seuranta onnistuu Finentryn avulla. Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee, että kunnat ja sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymät ottaisivat mahdollisuuksien mukaan Finentry-palvelun käyttöön ja viestisivät sen käytöstä maahan saapuville.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory