Käyttäytymistieteellinen näkökulma valtionhallinnossa saa jatkoa ja vahvistuu

NordenBladet — Valtioneuvoston kanslia jatkaa lokakuussa 2020 käynnistynyttä hanketta, jossa on kokeiltu käytännössä käyttäytymistieteellisen tiedon soveltamista koronakriisin hoidossa. Jatkohankkeen tavoitteena on vahvistaa valtionhallinnon kykyä soveltaa käyttäytymistieteellistä tietoa myös laajemmin eri politiikka-alueilla.Vaikka hanke on keskittynyt käyttäytymistieteellisen tutkimustiedon soveltamiseen, sen osallistava ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa korostava toimintatapa toimii rohkaisevana esimerkkinä tutkimustiedon soveltamisesta julkishallinnon päätöksenteossa. Hankkeessa on tähän mennessä pyritty löytämään uusia toimintamalleja tutkimustiedon soveltamiselle päätöksenteossa ja kokeilemaan ihmislähtöisiä vaikuttamisen muotoja. Käyttäytymistieteellistä osaamista on hyödynnetty muun muassa koronaviestinnän suunnittelussa ja toteutuksessa.”Kokemukset ovat olleet lupaavia ja tukeneet näkemystä, että käyttäytymistieteelliselle näkökulmalle hallinnon ja päätöksenteon tukena on todellista tarvetta. Tavoitteenamme on pystyä lisäämään käyttäytymistieteellistä ymmärrystä ja asiantuntijuutta valtionhallinnossa ja samalla löytää ratkaisuja, joilla voimme tukea ihmisten toimivaa ja hyvinvoivaa arkea”, kertoo jatkohankkeen projektipäälliköksi nimitetty Maarit LassanderVTM, PsL, terveyspsykologian erikoispsykologi Maarit Lassander on aiemmin toiminut muun muassa projektipäällikkönä Mieli Ry:ssä, koordinaattorina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja tutkijana (London School of Economics and Political Science, University of London).Käyttäytymistieteellinen neuvonanto -hankkeen työryhmä edustaa monialaista käyttäytymistieteellistä osaamista, kuten sosiaalipsykologiaa, psykologiaa, käyttäytymistaloustiedettä ja terveystaloustiedettä. Työryhmän jäseninä toimivat sosiaalipsykologian väitöskirjatutkija Matti Heino (Helsingin yliopisto), käyttäytymistaloustieteen lehtori Markus Kanerva (Laurean ammattikorkeakoulu), erityisasiantuntija Maarit Lassander, filosofian tohtori, psykologi Ville Ojanen (Academy of Brain Oy) ja akatemiatutkija Lauri Sääksvuori (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos). Hankkeen ohjausryhmän muodostavat osastopäällikkö Seppo Määttä, puheenjohtaja (valtioneuvoston kanslia), valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski (valtioneuvoston kanslia), yksikönpäällikkö Katju Holkeri (valtiovarainministeriö), johtaja Pasi Pohjola (sosiaali- ja terveysministeriö), yksikönpäällikkö Susanna Siitonen (oikeusministeriö), tutkimusjohtaja Pilvikki Absetz (Itä-Suomen yliopisto) ja PhD Tiina Likki (freelance). Hankkeen toimikausi kestää joulukuun 2022 loppuun. Käyttäytymistieteellistä osaamista on hyödynnetty lukuisissa maissa niin Euroopassa kuin muuallakin koronakriisiin liittyvän päätöksenteon ja viestinnän tukena, erityisesti toisen aallon kohdalla helpottamassa muun muassa koronarokotusten sujuvuutta. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet muun muassa, että rokotemyönteisyys ja rokotusten tehokas eteneminen ovat saaneet tukea käyttäytymistieteestä. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory