Tänään alan rakentaa sivustoa Ohmygossip.se!
OHMYGOSSIP – Heräsimme kuten tavallisesti 06.30. Saatoin lapset kouluun, Marguksen töihin ja sitten join rauhallisesti kahvia ja luin aamun lehtiä. Uutinen, joka Postimees-lehden taloussivuilta herätti huomiotani, oli otsikoitu ”Maatilojen määrä vähenee edelleen”. Viimeisten kolmen vuoden aikana on maatilan pitäjien määrä laskenut 13 %, toisin sanoen 2500 tilaa on sulkenut ovensa tai järjestänyt toimintansa uudelleen.
Miksi kirjoitan siitä? Koska todellisuudessa tunnen sydämessäni, että asian pitäisi olla päinvastoin – maatilan pitäjien määrän pitäisi kasvaa, maaseutuelämän tulisi vilkastua. Ainakin minä tunnen, että kaikesta teennäisestä, kaupunkeihin (varsinkin suurkaupunkeihin) liittyvästä kissankullanhohdosta on mitta niin täynnä, kaikesta ”pushitusta” on mitta täysi. Etsin tietoisesti yksinkertaisempia ratkaisuja, luonnollisempia valintoja, realistisempia ratkaisuja. Se on lujasti myös syy siihen, miksi teen Ohmygossipiin muutoksia – tarvitaan enemmän real lifeä ja vähemmän ylihiottuja kiiltokuvia. Melkein kukaan tähti ei näytä todellisessa elämässään samalta kuin kansikuvissa, ja lisäksi yleensä heidän sanansa ja tekonsa eivät ole linjassa. Olen sitä mieltä, että ihmiset pitää ohjata takaisiin tavalliseen elämään, rakastamaan maata ja suunnata luopumaan liiasta teknologiasta. Silloin häviävät myös monet nykypäivän sairaudet ja hädät Ihmiset haaveilevat luonnonläheisyyttä ja yksinkertaisuutta, mutta kaikkialla kohtaamme tekoälyä!
Nyt tässä Ohmygossipissakin luonnollisemmalle linjalle siirtyessä minun täytyy tunnustaa, että se ei ole helppoa. Olen luonteeltani perfektionisti ja esimerkiksi uutisen oheen haluaisin lisätä täydellisen (tyyliin huone hyvässä järjestyksessä, design-ratkaisut) ammatilaiskuvan ). Minulla on vaikeuksia postittaa “epätäydellinen” kuva. Minun on vaikea esittää todellista elämää. Mutta aloittelen, sillä muuten minun tekoni ovat ristiriidassa sanojeni kanssa. Elämä on kaunista ja oikeastaan täydellistä juuri sellaisessa yksinkertaisessa luonnollisessa ja välittömässä muodossa!
Löysin tietokoneesta pari vuosien takaista kuvaa (luulen, että vuodelta 2012). Estella Elisheva oli vasta pieni. Ensimmäisessä kuvassa on minun vanha kotikonttorini, alemmassa näkyy, mitä tapahtui sitten, kun hetkeksi käänsin selkäni. Uutisten tekemistä ja lasten kasvattamista vaihtelevaan vauhtiin. Mutta nyt jatkan sivuston Ohmygossip.se rakentamista/täydentämistä.