Mainos:



Tutkimus: Maahanmuuttajien koulutus- ja työpolut tarvitsevat lisää joustavuutta

NordenBladet — Maahanmuuttajien koulutus- ja työllisyyspoluilla on otettava paremmin huomioon eri asiakasryhmien tarpeet, vahvistettava asiakkaiden toimijuutta ja kartoitettava systemaattisemmin heidän osaamistaan, toteaa Kuntoutussäätiön, Demos Helsingin, Helsingin yliopiston, Oxford Researchin ja Siirtolaisuusinstituutin tutkimus.Maahanmuuttajien koulutus- ja työllisyyspolut -hankkeen tavoitteena oli tuottaa tietoa maahanmuuttajien koulutus- ja työllistymispolkujen kehittämiseksi siten, että heidän työllisyysasteensa nousee ja yhteiskunnallinen osallisuutensa paranee.”Lähestyimme aihetta monesta eri näkökulmasta ja tulokset perustuvat sekä asiantuntijoiden, maahanmuuttajien parissa työskentelevien ammattilaisten että maahan muuttaneiden henkilöiden omiin näkemyksiin”, sanoo valtioneuvoston tilaaman tutkimuksen vastuututkija, johtaja Riikka Shemeikka Kuntoutussäätiöstä.Alueelliset erot ovat suuriaMaahanmuuttajien koulutus- ja työllisyyspoluilla havaittiin useita haasteita. Yksilön osaamisesta on vaikea saada kattavaa kuvaa, eikä osaamisesta ja sen karttumisesta syntyvä tieto siirry sujuvasti koulutusasteelta toiselle. Kotoutumiskoulutus ei toteudu kaikkien asiakasryhmien kannalta tarkoituksenmukaisesti ja alueelliset erot kotoutumispalvelujen tarjonnassa ovat suuria. Etenkin sopivaa kielenopetusta voi olla vaikea löytää omalta alueelta.Asiakkaiden tarpeiden huomioiminen palvelujen suunnittelussa kaipaa myös vahvistamista. Maahanmuuttoon liittyvä osaaminen vaihtelee organisaatioissa, eivätkä TE-palvelut aina pysty riittävästi tukemaan maahanmuuttajia työllistymispoluilla. Useilla työnantajilla on lisäksi yhä korkea kynnys työllistää maahanmuuttajia.Asiakkaiden kuuleminen ja tuki työnantajille palvelujen ytimeenTutkimukseen perustuvat politiikkasuositukset parantaisivat maahanmuuttajien kouluttautumista ja työllistymistä seuraavasti:Systematisoidaan osaamisen kartoittamista ja parannetaan sen kattavuutta.Luodaan yhtenäinen tietojärjestelmä, joka palvelee toimijoiden tiedonvaihtoa.Lisätään kotoutumiskoulutuksen joustavuutta, jotta se vastaa paremmin erilaisia tarpeita.Otetaan eri asiakasryhmien tarpeet palvelujen kehittämisessä tietoisemmin huomioon, ja parannetaan toimijoiden kokonaiskuvaa palveluista.Ylläpidetään palvelutarjonnan ja -kysynnän alueellista tilannekuvaa ja yhteistyöfoorumeita.Parannetaan asiakaspalautteen hyödyntämistä ja vahvistetaan asiakkaiden toimijuutta palvelujen käyttäjinä ja kehittäjinä.Järjestellään TE-palveluita palvelemaan tehokkaammin maahanmuuttajia.Kannustetaan ja tuetaan työnantajia maahanmuuttajien työllistämisessä.Julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory