Mainos:



Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen osaston ylijohtajaksi Petri Lempinen

NordenBladet — Valtioneuvosto nimitti opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen osaston ylijohtajan virkaan filosofian tohtori Petri Lempisen. Virka täytetään ajalle 17.5.2021 – 16.5.2026.Petri Lempinen on toiminut pitkään koulutuksen kehittämistehtävissä Suomessa ja ulkomailla. Lempinen on työskennellyt erityisesti ammatillisen koulutuksen, aikuiskoulutuksen ja korkeakoulutuksen parissa erilaisissa organisaatioissa. Hänellä on vahvat kansalliset ja kansainväliset yhteistyöverkostot.Vuosina 2015-2019 Lempinen työskenteli Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n toimitusjohtajana ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry:n koulutuspoliittisena asiantuntijana vuodet 2013-2015 ja 2002-2010. Vuosina 2010 – 2013 Lempinen toimi European Training Foundationin palveluksessa. Hän on aiemmin toiminut myös Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa, Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs:ssä, Åbo Akademissa, Suomen ylioppilaskuntien liitossa ja Turun yliopiston ylioppilaskunnassa.Ylijohtaja toimii lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen osaston päällikkönä. Osaston toimialaan kuuluvat lukiokoulutus, ammatillinen koulutus, oppisopimuskoulutus ja kielitutkinnot.Ylijohtajan virkaa haki määräajassa 40 henkilöä.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory