Mainos:



Pandemia pienensi valtion osinkotuloja viime vuonna

NordenBladet ‚ÄĒ Vuonna 2020 valtio sai yhti√∂omistuksistaan tuloja yhteens√§ 0,9 miljardia euroa edellisvuoden vastaavan luvun ollessa 1,5 miljardia euroa. Kertomusvuoden tulot koostuivat osinkotuloista ja p√§√§omanpalautuksista. Osinkotulojen laskuun vaikutti l√§hinn√§ koronavirusepidemia.Valtion kaikkien yhti√∂omistusten yhteenlaskettu arvo vuoden lopussa oli noin 46,8 miljardia euroa. P√∂rssiomistusten markkina-arvo vuoden 2020 lopussa oli noin 37 miljardia euroa sis√§lt√§en Solidiumin omistukset.Tiedot julkistettiin hallituksen vuosikertomuksessa 2020, jonka liite 4 kertoo valtion yhti√∂omistussalkun kehityksen vuonna 2020.Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston vastuulla oleviin yhti√∂ihin nimitettiin vuonna 2020 yhteens√§ 184 hallitusj√§sent√§, joista valtion nime√§mi√§ oli yhteens√§ 158. N√§ist√§ uusia j√§seni√§ oli 31. Naisten osuus valtion nimitysvallassa olevista hallitusj√§senist√§ nousi 46 prosenttiin, kun se edellisvuonna oli 43 prosenttia. Naisten osuus hallitusten puheenjohtajista nousi 27 prosenttiin edellisvuoden 19 prosentista.Maaliskuussa 2020 pandemia aiheutti voimakkaan laskun p√∂rssikursseissa, mik√§ n√§kyi my√∂s valtion p√∂rssisalkussa. Suoraan omistettujen p√∂rssiyhti√∂iden arvo laski pahimmillaan l√§hes 40 prosenttia edellisen vuoden lopun tasoon verrattuna. Valtion kaikkien p√∂rssiomistusten arvonkehitys oli kertomusvuonna markkinakehitykseen verrattuna kuitenkin hyv√§√§. Loppuvuoden hyv√§n kehityksen seurauksena kaikkien p√∂rssiomistusten tuotto nousi 35,4 prosenttiin edellisvuoden 25,3 prosentista sis√§lt√§en Solidiumin salkkuyhti√∂t.Valtion yhti√∂muotoinen omistaminen jakautui vuoden p√§√§ttyess√§ 66 yhti√∂√∂n, joista 36 oli kaupallisin perustein toimivia yhti√∂t√§ ja 30 erityisteht√§v√§yhti√∂it√§.Kaikkien valtio-omisteisten ja Solidiumin kautta omistettujen yhti√∂iden liikevaihto vuonna 2020 oli yhteens√§ noin 142,9 miljardia euroa ja ne ty√∂llistiv√§t yhteens√§ 313 500 ty√∂ntekij√§√§. Valtio-omisteiset yhti√∂t maksoivat ja tilittiv√§t veroja yhteens√§ 8,6 miljardia euroa.¬†Uusi valtioneuvoston omistajapoliittinen periaatep√§√§t√∂s ‚ÄĚVaurautta vastuullisella omistajuudella‚ÄĚ julkistettiin huhtikuussa. Periaatep√§√§t√∂ksess√§ korostuvat erityisesti vastuullisuusasiat. Aiempaan verrattuna selke√§ painopiste on ilmastoasioissa.Valtion kehitysyhti√∂ Vake Oy siirrettiin ty√∂- ja elinkeinoministeri√∂n omistajaohjaukseen joulukuussa, jonka j√§lkeen Vaken pohjalta perustettiin Ilmastorahasto Oy. Samalla Altia Oyj:n, Nordic Morning Oy:n, Posti Oyj:n ja Vapo Oy:n Vaken hallussa olleet omistukset siirrettiin takaisin valtioneuvoston kanslialle. Neste Oyj:n 8,3 prosentin omistus j√§i Ilmastorahaston omistukseen, mutta valtioneuvoston kanslialla on kuitenkin toimivalta Nesteen koko omistuksen osalta, vaikka siirron seurauksena omistus hajautuu sek√§ valtioneuvoston kanslialle ett√§ Ilmastorahastolle.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory