Suunnittelukilpailussa saatiin 111 ehdotusta presidentti Koiviston muistomerkiksi

NordenBladet — Valtioneuvoston kanslia julkisti lokakuussa 2020 kilpailun presidentti Mauno Koiviston muistomerkin suunnittelemiseksi. Teosehdotuksia vastaanotettiin määräaikaan mennessä 111.Kilpailun tulokset julkistetaan keskiviikkona 1. syyskuuta 2021. Kolme parasta ehdotusta palkitaan niin, että voittaja saa 20 000 euroa, toiseksi sijoittuva 15 000 euroa ja kolmanneksi sijoittuva 10 000 euroa. Lisäksi palkintolautakunta voi jakaa kaksi 5 000 euron tunnustuspalkintoa.Tavoitteena on, että muistomerkki on valmis ja sijoitettu paikalleen Pikkuparlamentin puistoon 25.11.2023, jolloin tulee kuluneeksi 100 vuotta presidentti Koiviston syntymästä.Palkintolautakunnan muodostaa presidentti Mauno Koiviston muistomerkkitoimikunta, jonka puheenjohtaja on pääministeri emeritus Paavo Lipponen. Jäsenet ovat:Timo Lankinen, alivaltiosihteeri, valtioneuvoston kanslia (varapuheenjohtaja)
Antti Ahlava, arkkitehti, professori, Aalto-yliopisto
Heikki Allonen, diplomi-insinööri, omaisten edustaja
Pirjo Sanaksenaho, professori, Aalto-yliopisto                                                                             
Sami Sarvilinna, kansliapäällikkö, Helsingin kaupunki                                                                 
Maija Tanninen-Mattila, taidemuseon johtaja, HAM Helsingin taidemuseo
sekä Suomen Taiteilijaseuran nimeäminä taiteilijajäseninä:Kaarina Kaikkonen, kuvanveistäjä                                         
Antti Tanttu, kuvataitelija
Palkintolautakunnan sihteereinä toimivat lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro ja johtava asiantuntija Tiina-Kaisa Laakso-Liukkonen valtioneuvoston kansliasta. Kilpailun välityshenkilönä toimii kilpailuasiamies Aura Lehtonen Suomen Taiteilijaseurasta.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory