Lakiluonnos naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijasta lausunnolle

NordenBladet — Oikeusministeriö ehdottaa naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävää yhdenvertaisuusvaltuutetulle. Raportoija seuraisi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, kansallisen lainsäädännön toimivuutta, uhrien oikeuksien toteutumista ja kansainvälisten velvoitteiden toteutumista. Lisäksi raportoija seuraisi ja arvioisi naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnan toimenpiteitä.Oikeusministeriön ehdotuksen mukaan lakia yhdenvertaisuusvaltuutetusta muutettaisiin siten, että yhdenvertaisuusvaltuutetun uudeksi tehtäväksi säädettäisiin toimiminen naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana. Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana yhdenvertaisuusvaltuutettu antaisi ehdotuksia, suosituksia, lausuntoja ja neuvoja sekä laatisi ja teettäisi selvityksiä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei raportoijan tehtävässä antaisi oikeudellista apua tai neuvontaa yksittäisessä asiakastilanteessa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu käsittelisi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa myös kertomuksissaan valtioneuvostolle ja eduskunnalle ja osallistuisi aihetta koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.Tavoitteena perustaa itsenäinen ja riippumaton raportoijan tehtäväSuomessa ei ole itsenäistä ja riippumatonta viranomaista, joka seuraisi keskitetysti naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisia toimenpiteitä, kansallisen lainsäädännön toimivuutta, kansainvälisten velvoitteiden toteutumista sekä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa laajasti yli sektoreiden rajojen ja raportoisi havainnoistaan päätöksentekijöille. Ehdotus naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävän perustamisesta on kirjattu pääministeri Marinin hallitusohjelmaan.– Naisiin kohdistuva väkivalta on kansainvälisestikin tunnistettu ihmisoikeus- ja tasa-arvo-ongelma Suomessa. Väkivalta on myös yksi naisiin kohdistuvan syrjinnän muoto. Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävä edesauttaisi väkivaltaan puuttumista ja uhrien oikeuksien toteutumista, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.Lakiluonnos on lähetetty lausunnolle ja hallituksen esitys annetaan kevään aikana. Tavoitteena on, että laki tulisi voimaan 1. heinäkuuta.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory