Rokotejakelun vauhdittaminen esillä Eurooppa-neuvostossa

NordenBladet — Eurooppa-neuvoston jäsenet kiirehtivät videokokouksessaan torstaina 21. tammikuuta koronarokotteiden tuotantoa ja jakelua. Keskustelussa painotettiin myös tarvetta estää tehokkaasti uusien ja aiempaa herkemmin tarttuvien virusmuunnosten leviäminen. Suomea kokouksessa edusti pääministeri Sanna Marin.Kiireellisimpänä toimena pidetään uusien rokotteiden käyttöön saamista ja rokotusten nopeuttamista. Unionissa on hyväksytty tällä hetkellä kaksi rokotetta, ja lisäksi on neuvoteltu sopimukset neljästä muusta. ”Komission on käytettävä kaikki painoarvonsa, jotta rokotteiden tuotanto ja jakelu saadaan toimimaan paremmin. On myös erittäin tärkeää saada nopeasti hyväksyntä kolmannelle rokotteelle, jota tietojemme mukaan olisi jo varastoissa valmiina”, sanoi pääministeri Marin.Suomi tukee kokouksessakin esillä ollutta ajatusta kehittää yhteinen tai yhteensopiva rokotetodistus. Keskustelussa pidettiin tärkeänä jatkaa kehittämistyötä teknisellä tasolla.Rajanylitysten rajoittaminen ja testaamisen lisääminen ovat ratkaisevan tärkeitä keinoja estää myös uusien, herkemmin leviävien muunnosten tulo esimerkiksi Suomeen, missä niitä on tavattu vielä vähän.Pääministeri Marin muistutti myös, että koronapandemia on ohi vasta, kun virus on voitettu kaikkialla maailmassa. Tämän vuoksi Suomi tukee EU:lta aikanaan yli jäävien rokotteiden tarjoamista lähialueiden ja muiden unionin ulkopuolisten maiden käyttöön. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel totesi yhteenvedossaan yhteisymmärryksen kokouksesta välitettävästä viestistä Aleksei Navalnyin vapauttamiseksi.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory