Ympäristörikosten torjuntastrategia korostaa viranomaisten yhteistyötä ja koulutusta

NordenBladet — Viranomaisten strategia ympäristörikosten torjumiseksi on päivitetty vuoteen 2026 saakka. Tärkeä strateginen linjaus koskee viranomaisten yhteistyötä. Siinä painotetaan viranomaistyön ruohonjuuritasoa, jossa tavoitellaan ympäristörikosten torjuntatyön hyvien käytäntöjen jakamista ja työn jatkuvuutta.Strategian yhteydessä julkaistiin myös ympäristörikosten torjunnan toimenpideohjelma vuosille 2021-2022. Siinä on kiinnitetty huomiota ajankohtaisiin ilmiöihin, kuten kansainvälisiin laittomiin jätevirtoihin. Ympäristörikostorjuntaa pyritään edistämään muun muassa viranomaisten koulutuksella, viestintäkampanjoilla ja tehovalvonnalla. Ympäristörikostorjunta huomioidaan lisäksi useissa vireillä olevissa lainsäädäntöhankkeissa.Ilmi tulleiden ympäristörikosten vuosittainen määrä on pysytellyt viime vuodet suurin piirtein samalla tasolla. Vuonna 2019 rikoslain 48 luvun mukaisia ympäristörikoksia kirjattiin yhteensä 480 kappa­letta, joista suurin osa oli ympäristörikkomuksia (222 tapausta) ja ympäristön turmelemi­sia (188 kappaletta).”Ympäristörikokset ovat rikoksia meidän kaikkien yhteistä ympäristöä kohtaan. Lisäksi esimerkiksi yritystoiminnassa tapahtuneet ympäristörikokset voivat antaa epäreilua kilpailuetua väärin toimiville tahoille. Koska ympäristöä ja luontoa ei kaikissa tapauksissa voida palauttaa ennalleen, on tärkeää ehkäistä ympäristörikoksi jo ennalta. On ilahduttavaa, että toimenpideohjelmassa pidetään tärkeänä tietoisuuden lisäämistä ympäristö- ja luonnonsuojelulainsäädännön vel­voitteista ja korostetaan ympäristörikosilmoitusten tärkeyttä”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.  Ympäristörikosten torjunta on useiden hallinnonalojen yhteistyötä. Sitä on vahvistettu muun muassa perustamalla alueellisia ympäristörikostorjunnan yhteistyöryhmiä koko Suomen alueelle. Lisäksi viranomaisille on järjestetty kaksivuotinen koulutusohjelma ympäristörikollisuudesta ja toteutettu selvityshankkeita. Uusimassa selvityshankkeessa tuotettiin tietoa ympäristörikoksilla tavoiteltujen ja saatujen taloudellisten hyötyjen tilannekuvasta sekä selvitettiin piiloon jäävän ympäristörikollisuuden määrää, luonnetta ja taloudellista arvoa.Ehdotuksen uudeksi strategiaksi ja toimenpideohjelmaksi valmisteli ympäristöministeriön asettama laajapohjainen viranomaisista koostuva ympäristörikostorjunnan toimeenpanoryhmä.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory