Suomi: Raportti ohjaa merenpohjan kivi- ja mineraalivarojen kestävään käyttöön

NordenBladet — Merenpohjan kivi- ja mineraalivarojen kestävästä hyödyntämisestä on julkaistu raportti. Merihiekkaa on toistaiseksi käytetty vähän Suomessa, mutta hyödyntämisen arvioidaan tulevaisuudessa kasvavan etenkin suurten kasvukeskusten läheisyydessä.

Merenpohjan fyysisten muutosten vähentäminen on tärkeää meren hyvän tilan kannalta. Merenpohjan hiekka- ja sora- sekä mineraalivarojen hyödyntäminen vaikuttaa merenpohjan rakenteeseen ja siten meriekosysteemin toimintaan.Hiekkapohjat ovat monien lajien tärkeitä elinympäristöjä. Vedenalaiset niityt, joita muodostavat muun muassa mukulanäkinparta, merisykeröparta ja meriajokas, ovat tärkeitä elinympäristöjä runsaalle joukolle selkärangattomia eliöitä ja kaloja. Etenkin kampeloille hiekkapohjat ovat tärkeitä sekä saalistuksen että lisääntymisen kannalta.

Raportissa esitetään työryhmän laatimia suosituksia hyvistä käytännöistä merenpohjan hiekka -ja mineraalivarantojen kestävän käytön edistämiseksi ja toiminnasta aiheutuvien haittojen hallitsemiseksi. Raportissa on esitetty myös aiheeseen liittyviä tutkimus- ja selvitystarpeita. Kestävän käytön kehittäminen edellyttää muun muassa ottotoiminnan ympäristövaikutusten selvittämistä ja huomioimista meriluonnon suojelemiseksi.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory