Suomi: Yli 2,2 miljoonaa euroa taiteen perusopetukseen

NordenBladet — Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on myöntänyt opetustuntikohtaisen valtionosuuden piiriin kuuluville taiteen perusopetuksen ylläpitäjille yhteensä 2 226 000 euroa koronapandemiasta aiheutuneeseen lisärahoitustarpeeseen. Avustuksia myönnettiin 74 taiteen perusopetuksen ylläpitäjälle Suomessa.Avustuksilla vahvistetaan taiteen perusopetuksen järjestämisen edellytyksiä, jotka ovat vaikeutuneet koronapandemian johdosta. Hakijoille on aiheutunut tulonmenetyksiä oppilasmaksutuottojen vähenemisen lisäksi syksyn näytös- ja esitystoiminnan vähenemisestä ja yleisömäärien rajoittamisesta. Opetusta on uudelleenjärjestelty terveys-turvallisuusnäkökohdat huomioiden, esimerkiksi ryhmäkokoja pienentämällä ja tekemällä tarvittavia laite- ja materiaalihankintoja. Opetustiloja on muunneltu toimivammiksi sekä vuokrattu lisää. Myös siivous- ja sijaiskulut ovat poikkeuksetta lisääntyneet.Suomessa toimii noin 435 taiteen perusopetuksen oppilaitosta, joista 139 on taiteen perusopetuksen opetustuntikohtaisen valtionosuuden piirissä. Taiteen perusopetusta annetaan musiikissa, tanssissa, kuvataiteessa, mediataiteissa, sirkustaiteessa, sanataiteessa, arkkitehtuurissa, teatteritaiteessa ja käsityössä.  Osaa taiteenaloista opetetaan pääosin yksilöopetuspainotteisesti ja osaa ryhmäopetuksena.Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen myönsi aiemmin heinäkuussa 101 taiteen perusopetuksen valtionosuuden piiriin kuuluvalle taiteen perusopetuksen ylläpitäjälle korona-avustuksina yhteensä 6 474 000 euroa.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory