Suomi: Hankehaku aukeaa 1.12.: Hankinnoilla työllistäminen vauhtiin kunnissa

NordenBladet — Hankinnoilla työllistymisen vauhditusohjelmassa on avattu työllisyyspoliittisen avustuksen haku kunnille 1.12.2020. Haku on auki 31.12.2020 saakka ja se toteutetaan kaikissa TE-toimistoissa saman aikaisesti.Valtakunnallisena tavoitteena on saada käyntiin vähintään 15 alueellista pilottihanketta, joissa on mukana useita kuntia kehittämässä uutta työllistävää yhteistyötä käyttäen julkisia hankintoja. Hankinnoilla työllistämisen toimintamallin ja yhteistyösuhteiden rakentumisessa voidaan tarvita kunnassa erillisresurssia. Hanke tarjoaa tähän ratkaisun. Hankkeessa voidaan mallintaa ne hankinnat, joissa toimintamallia voidaan käyttää.Hankinnoilla työllistymisen vauhditusohjelma tähtää hallitusohjelman mukaisesti siihen, että julkisilla hankinnoilla tuettaisiin entistä paremmin työllistymistä. Näin voitaisiin helpottaa esimerkiksi osatyökykyisten tai pitkäaikaistyöttömien työhön pääsyä.   – Nyt avattu haku korostaa halua viedä käytännönläheisesti työllistämisehtoa kuntien julkisiin hankintoihin. Hankkeissa erillisresurssi mahdollistaa keskittymisen tähän tehtävään. Tavoite on lisätä muita heikommassa työmarkkina-asemassa olevien mahdollisuuksia saada työtä ja saada mallista toimiva, työministeri Tuula Haatainen sanoo.Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa ohjelman kokonaisuuden toimeenpanosta. Hankkeen koordinoi valtakunnallisesti Suomen Kuntaliitto. Nyt käynnistettävät kuntien hankkeet muodostavat hankeverkoston.–  Käynnistynyt hanke vahvistaa entisestään kuntien roolia työllisyyden hoidossa. Haku on herättänyt paljon mielenkiintoa kunnissa, joten on hienoa, että toimintamallia päästään edistämään, toteaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina.Mikä on hankinnoilla työllistymisen vauhditusohjelman haku?hakuaika 1.–31.12.2020, hakemukset oman alueen TE-toimistoonhakijana voi olla yksi kunta tai useat kunnat yhteistyössätarjolla on 50 % rahoitus (työllisyyspoliittinen avustus) hankinnoilla työllistämisen toimintamallin rakentamiseen ja kehittämiseenhankinnat työllistävät jo hankekaudella tai työllistämisehtoa käytetään hankinnoissa hankekaudellakunnat saavat hankkeen myötä työhönsä käytännön sparrausapua Kuntaliitossa olevalta valtakunnalliselta koordinaatiohankkeelta

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory