Suomi: Avustus öljylämmityksen vaihtajille on ollut menestys – lisärahaa esitetty ensi vuoden budjettiin, tarjolla myös muita tukia

NordenBladet — Öljylämmityksen vaihtamiseen tarkoitetun valtionavustuksen kysyntä on jatkunut korkeana. Syyskuun alusta lähtien tarjottua avustusta on hakenut kolmen kuukauden aikana 7 567 pientalon omistajaa. Avustusta on arvioitu riittävän enintään 8 000 kotitaloudelle, joten noin 28 miljoonan euron määräraha on loppumassa.Ympäristöministeriö ja Pirkanmaan ELY-keskus tiedottavat”Avustus on jymymenestys, se on houkutellut öljylämmityksen vaihtajat ripeästi liikkeelle. Suomalaiset haluavat selvästi tehdä ympäristöystävällisiä valintoja kotipiirissään, ja niihin on tärkeää kannustaa myös jatkossa. Lämmitys- ja energiatehokkuusremontit tuovat myös monelle työtä”, iloitsee ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.Myönteisen avustuspäätöksen on saanut tähän mennessä 1 902 öljylämmityksen vaihtajaa. Kielteisen päätöksen on saanut vain 89 pientalon omistajaa. Yleisin syy kielteiselle päätökselle on, että hanke on toteutettu ja kustannukset ovat syntyneet ennen 1.6.2020.”Suurin osa hakijoista on saanut myönteisen päätöksen, joten nykyinen määräraha loppuu siinä vaiheessa, kun kaikista tähän mennessä tulleista hakemuksista on tehty päätös. Mahdollisesta uudesta määrärahasta tiedotetaan myöhemmin”, toteaa ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta.Pirkanmaan ELY-keskus käsittelee koko maan avustushakemukset saapumisjärjestyksessä. Nykyisen määrärahan loputtua ELYssä sisällä olevat ja sinne toimitettavat hakemukset siirtyvät jonottamaan mahdollista uutta avustusmäärärahaa.Ensi vuoden budjettiin esitetty lisärahaa, vaihtoehtoina myös kotitalousvähennys ja energia-avustusHallitus on esittänyt ensi vuoden budjettiin uutta, noin 9,4 miljoonan euron määrärahaa, jolla tuettaisiin edelleen öljylämmityksen vaihtamista pientaloissa. Eduskunta päättää budjetista ennen joulutaukoa, minkä jälkeen avustuksen mahdollisesta jatkosta kerrotaan lisää.Jos öljylämmitteisessä pientalossa on akuutti tarve lämmitysremontille, voi jatkuvasti haettavissa oleva kotitalousvähennys olla hyvä vaihtoehto. Vuonna 2020 kotitalousvähennyksen maksimi on 2 250 euroa. Kotitalousvähennys on henkilökohtainen, joten puolison kanssa vähennystä voi saada vuoden 2020 töistä yhteensä 4 500 euroa.Toinen vaihtoehto on hakea energia-avustusta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA). Energia-avustusta myönnetään monenlaisiin energiatehokkuutta parantaviin hankkeisiin, myös öljylämmityksen vaihtamiseen. Avustuksen saamiseksi tulee laskea rakennuksen E-luku rakentamisvuodelta ja energiakorjausten jälkeen.”Energia-avustuksen määrä riippuu siitä, kuinka paljon remonttitoimet parantavat rakennuksen energiatehokkuutta. Avustuksen enimmäismäärä on 6 000 euroa, ja sitä myönnetään enintään 50 % hyväksytyistä kustannuksista. Hakemus tulee toimittaa Araan ennen ryhtymistä suunniteltuihin energiakorjauksiin”, kertoo ylitarkastaja Johanna Heikkilä ARAsta.Energia-avustushakemuksia on tähän mennessä saapunut ARAan yhteensä 1 800 ja näistä on käsitelty 650. Avustusta on myönnetty yhteensä 16 miljoonaa euroa. Henkilöhakijoista 456 ja yhteisöhakijoista 191 on jo saanut päätöksen.Energia-avustushakemusten käsittelyaika on tällä hetkellä 5–6 kuukautta. Tänä vuonna määrärahaa on käytettävissä 40 miljoonaa euroa, kaikkiaan sitä on varattu 120 miljoonaa euroa vuosille 2020–2022.Lue lisääEly-keskus.fi: Avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseksiMotiva.fi: Öljylämmityksestä uusiutuvaan energiaanAra.fi: Energia-avustuksetVero.fi: KotitalousvähennysAsiakaspalvelu ja neuvontaEly-keskus.fi: Ympäristöasioiden asiakaspalvelu (Pirkanmaan ELY-keskuksen avustus öljylämmityksen vaihtajille)Ara.fi: Korjausavustusten puhelin- ja sähköpostipalvelu (ARA:n energia-avustus)Motiva.fi: Kuluttajien energianeuvonta (lämmitysremontin toteuttaminen ja tekniset ratkaisut)Medialle

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory