Suomi: Pienen ravitsemisyrityksen hallinnollinen rasite kevenee tilinpäätöksen laadinnassa

NordenBladet — Hallitus esittää muutosta lakiin tuesta ja hyvityksestä ravitsemisyrityksille. Muutos keventää pienyritysten hallinnollista rasitetta ja kustannusta, kun hyvitystä koskevat tilinpäätösvelvoitteet yksinkertaistuvat. Taustalla on lievennys, jonka Euroopan komissio on tehnyt valtiontukisääntöihin.Pienyrityksellä ei olisi enää velvollisuutta laadituttaa nykylain vaatimaa erityistä tilinpäätöslaskelmaa kiinnipitokauden ja vertailukauden tuloksista. Näin pienyritys välttäisi kyseisten laskelmien laadinnasta ja tilintarkastuttamisesta aiheutuvan lisäkustannuksen.Muutos ei edellytä erityistoimia ravitsemisyrityksiltä. Riittää, että tilinpäätöksestä ilmenee, että ravitsemisyritys kuuluu lainmuutoksen tarkoittamiin pienyrityksiin. Lainmuutos koskisi myös niitä pieniä ravitsemisyrityksiä, joille hyvitys on jo myönnetty, joten nekin voisivat hyödyntää helpotusta tilinpäätöksensä laadinnassa.Hallitus antoi esityksen eduskunnalle 26.11.2020. Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.Hallinnollinen rasite ja kustannus ovat johtuneet EU:n valtiontukisäännöksestäRavintolat suljettiin asiakkailta 4.4.–31.5.2020 koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Eduskunta edellytti rajoitukset hyväksyessään kohtuullisten kustannusten kompensointia ja toimia, joilla lievennetään rajoitusten vaikutuksia. Laki ravitsemisyritysten uudelleentyöllistämisen tukemisesta ja toiminnan rajoitusten hyvittämisestä tuli voimaan 5.6.2020.Lain voimaantulon edellytyksenä oli, että Euroopan komissio hyväksyi siihen sisältyvän tukimallin EU:n valtiontukisääntöjen nojalla. Komissio edellytti sen varmistamista, että ravitsemisyritykselle myönnettävä hyvitys on enintään sen verran kuin yritykselle kiinnipitoaikana kertynyt tappio ylittää vertailukauden tuloksen. Tämän vaatimuksen vuoksi pienyrityksetkin olisivat joutuneet sisällyttämään tilinpäätökseensä erityiset tuloslaskelmat kiinnipito- ja vertailukaudelta. Tällaisten laskelmien laadinta vaatii poikkeuksellista laskentateknistä työtä, joten laskelmista ja niiden tilintarkastuksesta syntyneet lisäkustannukset olisivat voineet nousta pienyritykselle huomattaviksi sen saamaan hyvitykseen nähden.Euroopan komissio kuitenkin muutti 2.7.2020 valtiontukisäännöksiään. Tilinpäätöksen erityisistä laskelmavaatimuksista on mahdollista luopua muuttamalla lakia siten, että pien- ja mikrokokoisiin ravitsemisyrityksiin sovelletaan uutta EU-säännöstöä.Valtaosa hyvitystä saaneista ravitsemisyrityksistä pieniä ja mikroyrityksiäKEHA-keskus on myöntänyt hyvitystä toiminnan rajoittamisesta yhteensä noin 90 miljoonaa euroa yli 7000 yritykselle. Niistä valtaosa on pien- ja mikroyrityksiä, jotka kuuluvat lainmuutoksen piiriin.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory