NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella oli vuorokauden aikana kohtuullisen paljon tehtäviä viikonpäivään nähden: kaikkiaan 258 kpl, joista yövuoron aikana hoidettiin 89 kpl
Forssan Tammelassa sattui maanantaina iltapäivällä kahden henkilöauton välinen kolari Somerontien ja Pursiontien risteyksessä. Toisen auton kuljettaja tuli Pursiontietä ja hänen tarkoituksenaan oli jatkaa matkaa Somerontien yli Torrontielle. Hän törmäsi kuitenkin Somerontietä kohti Forssaa matkalla olleeseen autoon. Pursiontiellä on liikennemerkillä osoitettu väistämisvelvollisuus risteyksessä. Molempien autojen kuljettajat vietiin sairaalaan tarkistuttamaan vammojaan ja molemmat autot vaurioituivat ajokelvottomiksi. Poliisi tutkii kolaria liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Maanantaina klo 14 aikoihin Lahdessa Karjalankadulla Möysän suuntaan matkalla olleen henkilöauton kuljettaja oli ohittamassa Iso-Paavolankadun risteyksen jälkeen oikeanpuoleisella kaistalla olevaa linja-autoa, kun hänen kuljettamansa auton takaosa osui linja-auton vasempaan etukulmaan. Henkilöauto pyörähti törmäyksen voimasta jalkakäytävän puolelle törmäten kerrostalon seinään. Henkilöauto vaurioitui keulastaan ja kyljestä ja linja-auton etukulmaan tuli pieniä vaurioita. Kerrostalon seinään ei tullut näkyvää vauriota. Ensihoito kuljetti henkilöauton kuljettajan sairaalaan tarkistuttamaan vammojaan. Linja-autossa olleille ei aiheutunut vammoja ja linja-auto pystyi jatkamaan matkaansa tapahtuneen jälkeen. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Hämeenlinnassa Jäniksenpolulla maanantai-iltana. Auton kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva 30-vuotias mies. Kuljettajalle tehty huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille ja bentsodiatsepiineille. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus muun muassa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lisäksi autossa matkustajana ollutta kolmekymppistä miestä epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

Lähde: Poliisi.fi