Karanneiden nuorten etsintää Mäntyharjulla

NordenBladet — Poliisi sai lauantaina klo 00.30 ilmoituksen Mäntyharjun Mouhulla sijaitsevasta nuorten päihdekuntoutusyksiköstä karanneista nuorista. Ilmoituksen mukaan 15-vuotiaat suonenjokelainen tyttö ja vihtiläinen poika olivat poistuneet sijoituspaikasta jalkaisin klo 21 aikaan. Koska ilmoitustietojen perusteella oli syytä olettaa, että nuorten henki ja terveys ovat vaarassa tai he saattavat syyllistyä karkumatkansa aikana rikoksiin, poliisi aloitti etsinnät useilla koirapartioilla ja pyysi virka-apua Rajavartiolaitokselta ilma-aluksen saamiseksi etsintään. Lisäksi varoitettiin junaliikennettä Mäntyharju-Kouvola välillä.
Poliisin koira- ja ajoneuvopartioilla sekä Rajavartiolaitoksen lentokoneella suoritetuista etsinnöistä huolimatta nuoria ei tavoitettu yön ja lauantaiaamun aikana. Heidät on etsintäkuulutettu ja he saattavat pyrkiä kohti Kouvolaa ja Etelä-Suomea. Poliisin arvion mukaan he eivät ole vaarallisia sivullisille, mutta löytyminen on tärkeää erityisesti nuorten terveydentilan varmistamiseksi.
Etsittävien tuntomerkit:
poika: 175cm, normaali vartalo, ruskeat ja kiharat hiukset, tatuointi kaulassa ja rystysissä tatuointeja. Vaatetus: tumma huppari ja reikäiset, tummat farkut, lippalakki.
tyttö: 165-170cm, hoikka, tummat pitkät hiukset ja tatuointi niskassa. Vaatetus: musta huppari jossa kuvioita ja tekstiä selässä ja hihoissa, musta-valkokuviolliset housut.
Havainnot nuorista pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory