Lasten koulutien turvaaminen on kaikkien tehtävä – poliisi näkyvästi läsnä ensimmäisellä kouluviikolla

NordenBladet —

10.08.2020 klo 13.45Helsinki
Helsingin poliisi valvoo tehostetusti suojatiesääntöjen noudattamista ja ajonopeuksia koulujen lähellä 10.–14.8.2020 sekä ruotsinkielisten koulujen aloituspäivänä 18.8.2020.Poliisi on näkyvästi läsnä koulureittien varrella jo ennalta, jotta tielläliikkujat havahtuvat koululaisten palaavan pian liikenteeseen sankoin joukoin.Vaaratilanteita luovat liian suuri tilannenopeus sekä ylimääräinen tekeminen ajon aikana kuten älypuhelimen käyttö. Lisäksi pienet koululaiset eivät näy autoilijoille yhtä kaukaa kuin aikuiset. Lapset saattavat myös tehdä äkkinäisiä ratkaisuja, kuten sännätä yllättäen tielle kavereiden perässä. Valvontaa kohdistetaan myös kevyen liikenteen käyttäytymiseen.
– Lapsille ja muille jalankulkijoille tulee antaa esteetön kulku suojatiellä. Lisäksi pitää pysähtyä, kun viereisellä kaistalla oleva ajoneuvo pysähtyy suojatien eteen. Ajoneuvon kuljettajilta vaaditaan erityistä tarkkuutta ja ennakointia siten, että ehtii reagoimaan yllättäviinkin tilanteisiin, neuvoo vanhempi konstaapeli Sami Silventoinen, Helsingin poliisilaitokselta.
Helsingin poliisi teki koulujen alkuun liittyvän liikennevalvontakyselyn. Kyselyyn vastasi 23 rehtoria, jotka nostivat esiin huolen saattoliikenteen aiheuttamasta vaarasta ja haitasta.
– Saattoliikenteen ei pidä pysähtyä jalkakäytävälle, pyörätielle, suojatielle, suojatien lähelle tai muuhun vaaralliseen paikkaan niin, että vaarannetaan tai haitataan muita tienkäyttäjiä.Poliisi kehottaa vanhempia tai muita läheisiä harjoittelemaan turvallista koulumatkaa yhdessä lasten kanssa. Reittiä suunnitellessa on hyvä huomioida, että suojatie, varsinkin valo-ohjattu, on turvallisin paikka ylittää tie. Jos vaihtoehtona on alikulkutunneli, kannattaa käyttää sitä.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory