Tagi: Suomi
Laivaväen pätevyyskirjojen voimassaoloa pidennetään koronaepidemian vuoksi
NordenBladet — Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lyhyelle lausuntokierrokselle lakiehdotuksen laivaväen määräaikaisten pätevyyskirjojen ja lisäpätevyystodistusten voimassaolon pidentämisestä. Pidentäminen olisi väliaikainen.Ehdotuksen mukaan viimeistään 30.6.2021...
Selvitys metsäluonnon monimuotoisuutta turvaavan metsälain pykälän toimivuudesta valmistui
NordenBladet — Vuonna 2014 toteutettu metsälakiuudistus ei tuoreen selvityksen mukaan näyttäisi lisänneen metsälain 10 §:ssä tarkoitettujen kohteiden tai muiden arvokkaiden elinympäristöjen käsittelyä, eikä...
Lukioiden penkkareita ei suositella järjestettäväksi, vanhojen tanssit myöhempään ajankohtaan
NordenBladet — Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat antaneet suosituksen siitä, että lukioiden perinteisiä penkinpainajaisia ei järjestettäisi koronavirusepidemian aikana. Vanhojen...
Visio: Suomalaisten talousosaaminen maailman parasta vuonna 2030
NordenBladet — Suomen Pankin tekemä ehdotus talousosaamisen strategiaksi tähtää siihen, että suomalaiset ovat maailman parhaita talousosaajia vuonna 2030. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni...
Koronavirustartuntojen määrät jälleen nousussa useamman viikon vakaan vaiheen jälkeen
NordenBladet — Koronavirustapausten määrissä on tapahtunut selvä käänne ylöspäin pitkään melko tasaisena jatkuneen jakson jälkeen. Useamman sairaanhoitopiirin alueella tautitapaukset ovat lisääntyneet. Osa tapauksista...
Uudistettu sisäministeriön ohje yhdenmukaistaa ulkoisten pelastussuunnitelmien laadintaa
NordenBladet — Sisäministeriö on uudistanut ohjeen ulkoisen pelastussuunnitelman laatimisesta. Ohjeen tarkoitus on helpottaa pelastuslaitoksien ulkoisien pelastussuunnitelmien laadintaprosessia sekä yhdenmukaistaa aluehallintovirastojen ulkoisia pelastussuunnitelmia koskevia...
Viron uusi ulkoministeri Suomeen
NordenBladet — Ulkoministeri Haavisto tapaa Viron ulkoministeri Eva-Maria Liimetsin Helsingissä 29. tammikuuta.Ministerit keskustelevat kahdenvälisistä aiheista, koronavirustilanteesta ja pandemian jälkeisistä elpymistoimista, alueellisesta tilanteesta sekä...
Työttömiä työnhakijoita joulukuussa 357 400
NordenBladet — Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli joulukuun lopussa yhteensä 357 400 työtöntä työnhakijaa. Se on 99 700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden...
Suomi: Hallitus: Huoltovarmuuden kannalta kriittisen työvoiman maahantulo turvataan kasvukautena 2021
NordenBladet — Hallitus haluaa turvata huoltovarmuuden kannalta kriittisen työvoiman maahantulon kasvukautena 2021. Kriittisestä työvoimasta on työ- ja elinkeinoministeriön listaus, jossa ovat mukana myös maa-,...
Suomi: Hallitus linjasi koronarokottamisten korvaamisesta työterveyshuollossa
NordenBladet — Hallitus keskusteli neuvottelussaan koronarokottamisen korvaamisesta yksityisen työterveyshuollon kautta sairaanhoitovakuutuksesta, kausityövoiman terveysturvallisesta maahantulosta sekä sai katsauksen pandemiaan liittyvistä laeista ja valmistelussa olevista hallituksen...
