Tag "poliisi"
Back to homepageViikonloppuna Pohjanmaan poliisia työllistivät etenkin rattijuopot, pahoinpitelyt ja väkivaltarikokset
NordenBladet — Pohjanmaan poliisi hoiti viikonloppuna yhteensä 551 tehtävää. Suurin osa tehtävistä liittyi pahoinpitelyihin, rattijuopumuksiin ja väkivaltarikoksiin.Yhteensä 22 henkilöä oli kiinniotettuna poliisilain perusteella ja 15 henkilöä oli kiinniotettuna rikosperusteisesti. Rattijuopumukset ja pahoinpitelyt aiheuttivat poliisille pääosan rikosperusteisista tehtävistä vakavien väkivaltarikoksien lisäksi. Viikonloppuna
Read MorePoliisi tarkentaa tietoja Ivalon koulu-uhkauksesta 5.10.
NordenBladet — Uhkaus ei ollut koulun henkilökunnan tai poliisin tiedossa koulupäivän alkaessa 5.10. aamulla.Uhkaus oli lähetetty sähköpostitse koulun henkilökuntaan kuuluvalle työsähköpostiin edellisenä päivänä noin klo 18, jolloin työpäivä oli jo päättynyt. Koulu alkoi normaalisti seuraavana päivänä 5.10. klo 8.45. Työntekijä
Read MoreHämeessä hurjasteltiin maanteillä
NordenBladet — Valtateillä kaahailtiin Kanta- ja Päijät-Hämeessä sunnuntaina. Poliisi jakoi sakkoja ja ajokieltojakin useille kuljettajille valtateillä 3 ja 4. Myös päihtyneitä kuljettajia oli liikenteessä.Heinolassa miehen hallusta löytyi kaksi luvanvaraista kaasusumutinta ja haulikon patruuna. Miestä epäillään lievästä ampuma-aserikoksesta. Valtateillä kaahailtiin Kanta-
Read MoreRattijuopumus ja pahoinpitely viikonloppuna Uudessakaupungissa
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi sai lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ilmoituksen pahoinpitelystä uusikaupunkilaisessa ravintolassa. Poliisi selvittää myös epäiltyä vahingontekoa Laitilassa.Perjantaina illalla poliisipartio pysäytti Uudessakaupungissa Vakka-Suomenkadulla henkilöauton, jonka kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin nollatuloksen, mutta muista seikoista pääteltynä hänen
Read MorePoliisi tutkii vakavaa väkivallantekoa
NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisi tutkii 7.10. lauantaina iltapäivällä Vantaan Päiväkummussa tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa, missä uhri sai vakavia, teräaseella aiheutettuja ja sairaalahoitoa vaativia vammoja.- Poliisin partio sai hätäkeskuksen kautta tehtävän Päiväkumpuun noin kello 16.45 Ilmoituksen mukaan nuorta poikaa oli puukotettu, kertoo
Read MorePoliisi sai kiinni Oulussa kaupan ryöstäneen
NordenBladet — Oulun Koskelassa sijaitseva kauppa ryöstettiin torstaina 28. syyskuuta. Poliisi on selvittänyt tekijän.Poliisi on saanut kiinni miehen, joka näpisti tuotteita Oulun Koskelassa sijaitsevasta kaupasta torstaina 28. syyskuuta 2023. Mies uhkasi liikkeessä työskennellyttä myyjää teräaseella, minkä jälkeen hän pakeni paikalta.Esitutkinnassa
Read MoreTörkeitä ylinopeuksia ja kortittomia rattijuoppoja Porin seudulla
NordenBladet — Törkeät ylinopeudet ja kortittomat huumeiden vaikutuksen alaiset kuljettajat työllistivät poliisia Porin seudulla viikonloppunaLounais-Suomen poliisipartio suoritti liikenteenvalvontaa Nakkilassa Valtatie 2:lla lauantaina kello 18 aikaan. Partio mittasi Tattaran ohituskaistalla henkilöauton nopeudeksi 151 kilometriä tunnissa, nopeusrajoituksen ollessa 100 kilometriä tunnissa. Partio
Read MoreKortiton kuljettaja liikenteessä Joensuussa
NordenBladet — Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudettaPoliisipartio pysäytti Joensuussa Mintunkadulla 08.10.2023 klo 15.15 aikaan henkilöautolla liikkuneen miehen. Miehellä ei ollut ajo-oikeutta ja häntä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies jäi kortitta ajosta kiinni kahdeksannen kerran vuoden sisällä ja hän oli ajokiellossa. Kulkuneuvon kuljettaminen
Read MoreAutoa vahingoitettiin Joensuussa – poliisi kaipaa havaintoja
NordenBladet — Yliopiston pysäköintialueella ollutta autoa vahingoitettiin pahoin.Joensuussa Yliopistonkatu 3 pysäköintipaikalla ollutta farmarimallin autoa rikottiin pahoin perjantain illan ja lauantain yön välisenä aikana. Mahdolliset havainnot voi ilmoittaa arkisin poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 455 tai 0295 415 320 sekä sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi Yliopiston pysäköintialueella
Read MoreTörkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Kiuruvedellä
NordenBladet — 17-vuotias mieskuljettaja ajoi sunnuntaina aamuyöllä törkeää ylinopeutta Kiuruvedellä.Poliisipartiota vastaan ajoi sunnuntaina aamuyöllä henkilöauto silmin nähden kovaa vauhtia Pielavedentiellä Kiuruvedellä. Partio mittasi henkilöautolle nopeudeksi 167 km/h, kun nopeusrajoitus kyseisellä tieosuudella on 60 km/h. Poliisipartio sai pysäytettyä henkilöauton, jonka kuljettajaksi
Read More