Turussa poliisilla pakenevan seurantatilanne

NordenBladet — Poliisilla oli perjantaina 12.12. hieman ennen iltakuutta Turun Pitkämäessä alkanut tehtävä, jossa poliisipartio oli pysäyttämässä ajoneuvoa, jonka kuljettaja oli etsintäkuulutettu.Pysähtymisen sijaan henkilöauto lähti pakenemaan poliisia kovalla nopeudella Pitkämäestä Suikkilan kautta Raumantielle, jatkaen Turun kehätielle kohti Helsinkiä. Ajoneuvo pakeni huomattavaa ylinopeutta aiheuttaen useita vaaratilanteita mm. ajamalla vastaantulijoiden kaistalla. Poliisi sai ajoneuvon lopulta pysäytettyä Raision Ikean pysäköintipaikalle, missä epäilty otettiin kiinni. Sivullisille ei aiheutunut tilanteesta vahinkoja. Kohdeauto ja poliisin kaksi ajoneuvoa vaurioituivat tilanteen yhteydessä.

Turussa poliisilla pakenevan seurantatilanne

Lähde: Poliisi.fi

Kadonnut henkilö Jokioisissa löytynyt

NordenBladet — Forssa/JokioinenJokioisten Kaarnakodista kadonnut naisvanhus on löytynyt maastosta poliisin etsintöjen yhteydessä poliisikoiran ja koiranohjaajan toimesta noin muutaman sadan metrin päästä ilmoitetusta katoamispaikasta. Vanhus oli löydettäessä menehtynyt. Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn tutkintana, eikä sen johdosta tiedota asiasta toistaiseksi enempää.

Kadonnut henkilö Jokioisissa löytynyt

Lähde: Poliisi.fi

Kadonnut henkilö Forssa/ Jokioinen

NordenBladet — Kaarnakodilta Jokioisilta tänään iltapäivällä kadonnut n. 65- vuotias naishenkilö.Tuntomerkit n. 65-vuotias, päässä vihertävä lippis, vaaleat pitkät hiukset, lila huppari, harmaat college housut ja jalassa mustat crocsit. Nimeltään Ulla. Henkilö voi pyrkiä Turun suuntaan. Havainnoista pyydetään soittamaan suoraan 112.

Kadonnut henkilö Forssa/ Jokioinen

Lähde: Poliisi.fi

Rauman ilkivaltasarjassa lisää rikosepäilyjä

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi on jatkanut Raumalla marras–joulukuussa tapahtuneen ilkivalta-aallon esitutkintaa. Rikoksesta epäilty mies on asetettu matkustuskieltoon.Poliisi tiedotti aiemmin tällä viikolla ottaneensa asiassa tiistaina kiinni rikoksesta epäiltynä noin 40-vuotiaan miehen. Mies on kuulusteluissaan myöntänyt olevansa epäiltyjen tekojen takana. Hän on kertonut pääasialliseksi syyksi teoilleen jännityksen hakemisen. Poliisi selvitti samassa yhteydessä syyskuussa poliisille ilmoitettuja tekoja, joissa Raumalla eri kohteisiin oli kirjoitettu erilaisia eri ihmisiä koskevia tekstejä. Näitä tekoja tutkitaan vahingontekoina ja kunnianloukkauksina. – Olemme kuulustelleet samaa miestä myös näihin asioihin liittyen, ja mies on myöntänyt kirjoittaneensa kyseiset tekstit, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hiltula Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Epäilty määrätty matkustuskieltoonPoliisi pidätti miehen tiistaina ja vapautti perjantaina, ja määräsi hänet matkustuskieltoon. Yleisesti ottaen matkustuskielto on pakkokeino, joka tulee aina harkittavaksi vaihtoehtoisena pakkokeinona vangitsemiselle. – Lähtökohtaisesti matkustuskiellolla voidaan velvoittaa siihen määrättyä henkilöä esimerkiksi pysymään määrätyllä paikkakunnalla tai alueella, pysymään poissa määrätyiltä alueilta tai velvoittaa määrätty henkilö olemaan tiettyinä aikoina esimerkiksi asunnossaan tai ilmoittautumaan poliisille, Hiltula toteaa.Matkustuskiellon voidaan katsoa olevan tietyissä tapauksissa tehokas pakkokeino, jolla voidaan puuttua esimerkiksi juuri Rauman ilkivalta-aallossakin kyseessä olevaan rikollisen toiminnan jatkamisvaaraan. – Mikäli matkustuskieltoon määrätty henkilö rikkoo hänelle määrättyjä velvoitteita, voidaan hänet matkustuskiellon sijaan pidättää tai vangita, Hiltula sanoo.Poliisi jatkaa asiakokonaisuuden esitutkintaa muun muassa selvittämällä asiassa olevien asianomistajien vaatimuksia eikä tiedota asiasta enempää.

Rauman ilkivaltasarjassa lisää rikosepäilyjä

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää lisätietoja Vesalassa tapahtuneesta ampumisesta

NordenBladet — Epäilty ammuskelu tapahtui Helsingin Vesalassa itsenäisyyspäivän jälkeisenä yönä 7.12.2025.Poliisi epäilee, että tapahtumapaikalla oli ainakin kaksi ajoneuvoa, joissa molemmissa oli kyydissä useita henkilöitä. Osa heistä on otettu kiinni. Ainakin yksi henkilö sai osuman ammuskelussa.Poliisi pyytää sellaisia henkilöitä ottamaan yhteyttä, jotka ovat nähneet edellä kuvatun tilanteen tai tietävät asiasta muuten. Yhteyttä voi ottaa puhelimitse 050 304 6895 tai katu.helsinki@poliisi.fi.

Poliisi pyytää lisätietoja Vesalassa tapahtuneesta ampumisesta

Lähde: Poliisi.fi

Kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus Taivalkoskella

NordenBladet — Taivalkoskella Ouluntiellä henkilöautoa kuljettanut nuori mies törmäsi aikaisin aamulla Ouluntietä ylittäneeseen jalankulkijaan. Törmäyksen seurauksena tietä ylittänyt paikkakuntalainen nainen menehtyi.Tapahtumapaikalla ei ole suojatietä ja alueella on 60km/h nopeusrajoitus. Tienpinta oli tapahtuma-aikaan jäinen ja näkyvyys rajoittunut pimeyden vuoksi. Tieosuus paikalla on valaistu. Autoa kuljettanut mies soitti itse paikalle apua.

Kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus Taivalkoskella

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pääsi loppukesällä huumausaineorganisaation jäljille – Ryhmä levitti amfetamiinia ja kokaiinia

NordenBladet — Helsingin poliisilaitos on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koskee suurien huumausaine-erien vastaanottamista ja levittämistä Uudenmaan alueella.Esitutkinnan perusteella osallisia epäillään useista törkeistä huumausainerikoksista. Lisäksi kolmea henkilöä epäillään osallisuudesta ryöstöön. Yhteensä kokonaisuudessa on epäiltynä 19 henkilöä.Helsingin poliisilaitos tutki loppukesän ja syksyn 2025 aikana ryhmää, jonka jäsenien epäiltiin vastaanottavan, säilyttävän ja levittävän huumausaineita.Keskeisimmät rikokset tapahtuivat tämän vuoden toukokuun ja syyskuun välisenä aikana.– Esitutkinnan perusteella pääepäillyt järjestivät ryhmän haltuun kymmenien kilojen amfetamiinierän, joka vastaanotettiin Mäntsälän alueella ja toimitettiin sieltä edelleen Helsinkiin. Lisäksi ryhmän epäillään hankkineen ja levittäneen useita kiloja kokaiinia, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Juurikkamäki.Poliisi takavarikoi esitutkinnan aikana yhteensä noin 15 kiloa amfetamiinia.Huumausaineorganisaation avainhenkilö selvisi ryöstön esitutkinnassaPoliisi tunnisti loppukesällä esitutkinnassa henkilöitä, joilla epäiltiin olevan merkittävä rooli huumausaineiden välittämisessä. Elokuun lopussa poliisi takavarikoi yhdeltä henkilöltä useita kiloja amfetamiinia muun poliisitoiminnan yhteydessä. Kyseinen amfetamiini oli peräisin ryhmältä, jonka toiminnasta oli jo aloitettu esitutkinta. Joitakin päiviä ensimmäisten kiinniottojen jälkeen poliisi sai hälytystehtävän ryöstöstä Itä-Helsingissä. Kaksi henkilöä olivat uhanneet asianomistajaa aseella ja vieneet häneltä matkapuhelimen.– Poliisi otti toisen epäillyn kiinni Itäväylältä, ja hänen käyttämästään ajoneuvosta takavarikoitiin noin 1,5 kiloa amfetamiinia. Myös tämä amfetamiinierä oli peräisin samalta ryhmältä, jonka toiminta oli esitutkinnassa. Poliisi yhdisti kiinniotetun ryöstäjän ja hänen toimeksiantajansa tähän ryhmään, sanoo Markku Juurikkamäki.Esitutkinnan perusteella ryöstön toimeksiantaja oli yksi avainhenkilöistä huumausaineiden vastaanottamiseen ja levittämiseen liittyvissä järjestelyissä. Poliisi otti hänet kiinni pian ryöstön jälkeen. Lisäksi poliisi takavarikoi noin 10 kiloa amfetamiinia asunnosta, jota ryhmä käytti huumausaineiden säilyttämiseen. – Epäilty ryöstö sai hieman erikoisiakin piirteitä. Ryöstäjät olivat naamioituneita, mutta asianomistaja tunnisti toisen epäillyn ja yritti saada tekijöitä luopumaan toiminnastaan. Ryöstössä käytetty ase oli revolverimallinen kuula-ase, sanoo Markku Juurikkamäki.Kansainvälistä huumausainekauppaa tutkitaan osissaPoliisi epäilee 14 henkilöä törkeistä huumausainerikoksista. Esitutkinnan mukaan kaksi henkilöä toimivat ryhmän johtohahmoina ja vastasivat huumausaineiden toimitusketjusta. Useat muut henkilöt hoitivat käytännön toimia liittyen huumausaineiden kuljettamiseen, säilyttämiseen ja levittämiseen. Poliisille selvisi esitutkinnassa osa huumausaineita hankkineista asiakkaista. – Tapausta voisi luonnehtia yhdeksi osaksi laajaa järjestäytyneen huumausainerikollisuuden kokonaisuutta. Kansainvälinen huumausainerikollisuus on nykyään niin verkostoitunutta useisiin maihin, että esitutkintaa on usein tarkoituksenmukaisinta tehdä osissa. Onnistuneiden esitutkintojen avulla pystytään tehokkaasti heikentämään rikollisverkostojen toimintaedellytyksiä, kertoo Markku Juurikkamäki. Viisi henkilöä on edelleen vangittuna. Tapaus siirtyy perjantaina syyteharkintaan. Kuva 1: Huumausaineiden säilytykseen käytetystä asunnosta takavarikoitua amfetamiiniaKuva 2: Epäillyssä ryöstössä käytetty hiihtomaskiKuva 3: Ryöstöstä epäillyn käyttämästä autosta takavarikoitua amfetamiiniaKuva 4: Esitutkinnassa takavarikoitua käteistä rahaa

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi selvittää Turussa tapahtunutta suojatieonnettomuutta

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi selvittää Tyksin läheisyydessä torstaina tapahtunutta onnettomuutta, jossa autoilija törmäsi suojatietä ylittäneeseen naiseen. Kuljettajaa pyydetään ilmoittautumaan.Onnettomuus tapahtui Turun yliopistollisen keskussairaalan lähellä, Sirkkalankadun ja Lemminkäisenkadun risteyksessä torstaina kello 8.24.Lounais-Suomen poliisi pyytää autoilijaa ilmoittautumaan.Nainen käveli Lemminkäisenkadun jalkakäytävää ja ylitti Sirkkalankadun suojatietä pitkin. Autoilija ajoi Sirkkalankatua keskustan suunnasta.Nainen sai onnettomuudessa sairaalahoitoa vaativia vammoja. Tummalla pienehköllä autolla liikenteessä ollut kuljettaja poistui paikalta jättämättä yhteystietojaan.Poliisi selvittää onnettomuuden tapahtumia ja haluaa tavoittaa autoilijan. Autoilijaa sekä tapahtuneen mahdollisia silminnäkijöitä pyydetään ottamaan yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi. 

Poliisi selvittää Turussa tapahtunutta suojatieonnettomuutta

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi löytänyt Vantaalta uuden kannabiskasvattamon Pohjois-Savossa ilmenneen huumausainerikoksen tutkinnan yhteydessä

NordenBladet — Poliisi tiedotti aikaisemmin epäillystä törkeästä huumausainerikoksesta, jossa 1970-luvulla syntynyttä miestä ja 1960-luvulla syntynyttä naista epäillään ammattimaisesta kannabiksen kasvattamisesta Keiteleen seudulla.Poliisi on jatkanut tapauksen tutkintaa, ja kiinniottanut yhden epäillyn lisää. 1980-luvulla syntynyt mies on vangittu asiaan liittyen Pohjois-Savon käräjäoikeuden päätöksellä. Myös häntä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta. Kiinniottojen yhteydessä poliisi löysi Vantaalta juttukokonaisuuden kolmannen ammattimaisen kannabiskasvattamon. Kyseisessä kasvattamossa oli aktiivisessa kasvuvaiheessa löytöhetkellä 34 kannabiskasvia. Poliisi epäilee, että nyt kiinniotetulle henkilölle on toimitettu Keiteleen kasvattamoilta saatua huumausainetta edelleen myytäväksi ja välitettäväksi pääkaupunkiseudulle.Poliisi jatkaa rikoskokonaisuuden tutkintaa ja tiedottaa siitä mahdollisuuksien mukaan tulevaisuudessa lisää.Poliisi tiedotti aiemmin tutkinnasta 28.11.2025: Poliisi epäilee kahta henkilöä ammattimaisesta kannabiksen kasvattamisesta – Poliisi

Poliisi löytänyt Vantaalta uuden kannabiskasvattamon Pohjois-Savossa ilmenneen huumausainerikoksen tutkinnan yhteydessä

Lähde: Poliisi.fi

Liikenneonnettomuus Haapajärvellä

NordenBladet — Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.Pihasta tullut lumitöissä ollut traktori törmäsi koululaistaksiin kylkeen Haapajärvellä Koposperällä torstaina 11.12.2025 hieman klo 13 jälkeen. Taksissa oli 5 matkustajaa. Kaikilla taksissa olleilla matkustajilla oli turvavyöt, joten loukkaantumisilta vältyttiin. Koululaistaksi kärsi peltivaurioita. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla ei ollut osaa tapahtumassa.

Liikenneonnettomuus Haapajärvellä

Lähde: Poliisi.fi