Poliisi tutkii Hermannin rantatiellä tapahtunutta puukotusta tapon yrityksenä

NordenBladet — Poliisi sai maanantaina iltapäivällä 30. maaliskuuta kello 14.33 ilmoituksen Hermannin rantatiellä raitiovaunupysäkillä tapahtuneesta puukotuksesta. Teosta epäilty ja uhri ovat kumpikin alaikäisiä.Poliisin tietojen mukaan teon osapuolet tunsivat toisensa entuudestaan ja he ovat opiskelleen samassa oppilaitoksessa. Rikoksesta epäillään 16-vuotiasta poikaa, joka poistui paikalta ennen poliisin saapumista. Hän kuitenkin ilmoittautui itse poliisille maanantai-iltana.Tapauksen uhri on 17-vuotias ja hän sai puukotuksessa vammoja keskivartaloon ja raajoihin. Uhri on vielä sairaalahoidossa, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa.Poliisi tutkii tapahtunutta tapon yrityksenä ja poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa. Asiasta ei ole toistaiseksi enempää tiedotettavaa. 

Poliisi tutkii Hermannin rantatiellä tapahtunutta puukotusta tapon yrityksenä

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi on keskeyttänyt esitutkinnan ulkoministeriön epäillystä tietovuodosta

NordenBladet — Ulkoministeriö teki poliisille rikosilmoituksen vuoden 2024 keväällä. Rikosilmoitus liittyi Suomen Ottawan-suurlähetystöön liittyvään asiaan.Esitutkinnassa selvitettiin, onko medialle vuodettu salassa pidettäviä tietoja, jotka olisivat vaarantaneet valituksen tekijöiden ja kohteen oikeusturvaa. Poliisi on kuullut asiaan liittyviä henkilöitä ja tehnyt tietoteknistä tutkintaa.Poliisi on päättänyt keskeyttää esitutkinnan. 

Poliisi on keskeyttänyt esitutkinnan ulkoministeriön epäillystä tietovuodosta

Lähde: Poliisi.fi

Porvoon Vessöössä tapahtuneen omakotitalon tulipalon palonsyyn tutkinta on valmistunut

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi helmikuun alussa 2026 Vessöössä Uusvarpintiellä sijainnutta omakotitaloa koskeneen palonsyyn tutkinnan.Tulipalossa menehtyi talossa asunut nainen ja hänen kaksi koiraansa. Tehdyn tutkinnan perusteella tulipalon epäillään saaneen alkunsa asukkaan talossa olleen tulisijan tavanomaisesta käytöstä. Talon syrjäisen sijainnin johdosta tulipalo havaittiin sivullisten toimesta vasta kun talo oli jo täysin tuhoutunut palossa. Poliisi ei epäile rikosta asukkaan kuolemaan liittyen.

Lähde: Poliisi.fi

Rengasvarkaita ja asuntovarkaita jäi kiinni Itä-Uudellamaalla

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on viime viikolla jäänyt kiinni autonrenkaita varastaneita henkilöitä ja omakotialueella pihavarastosta tavaraa varastanut henkilö. Poliisi kehottaakin ihmisiä valppauteen ja suojaamaan omaisuutensa mahdollisimman hyvin.Rengasvarkaita autoliikkeessä Vantaalla

Lähde: Poliisi.fi

Pääsiäisen ajan liikennevalvonta Itä-Suomessa

NordenBladet — Pääsiäisen aikana liikenne vilkastuu Itä-Suomessa erityisesti kiirastorstaina menoliikenteen aikaan sekä 2. pääsiäispäivänä paluuliikenteessä. Sääolosuhteiden ennakoidaan olevan vaihtelevia, ja yöpakkaset voivat tuoda haasteita liikenteeseen.Poliisi suosittelee varautumaan olosuhteisiin asianmukaisesti, mukaan lukien talvirenkaiden käyttö. Poliisi kohdentaa liikennevalvontaa erityisesti vilkkaimmille pääväylille kiirastorstaina sekä 2. pääsiäispäivänä. Valvontaa tehdään ajankohtina, jolloin liikennemäärät ovat suurimmillaan.Valvonnassa puututaan erityisesti:ylinopeuksiinriittämättömiin turvaväleihinvaarallisiin ohituksiinrattijuopumuksiinLisäksi pääsiäisen pyhien aikana Itä-Suomessa toteutetaan tehostettua rattijuopumusvalvontaa.Poliisi muistuttaa, että ruuhkahuipuissa turvallisin tapa liikkua on rauhallinen ajotapa ja muiden tienkäyttäjien ennakointi. Perille pääsee turvallisesti maltillisella matkanteolla.Poliisi toivottaa kaikille hyvää ja turvallista pääsiäisenaikaa. 

Pääsiäisen ajan liikennevalvonta Itä-Suomessa

Lähde: Poliisi.fi

Varkaus Kajaanissa ja pahoinpitely Oulussa

NordenBladet — Oulun poliisilaitos tutkii Kajaanissa maanantaina 30.3. illalla tapahtunutta epäiltyä varkausrikosta ja Oulun keskustassa samana iltana tapahtunutta epäiltyä pahoinpitelyä.Kajaanin alueen poliisipartio sai maanantaina 30.3. illalla tehtävän paikalliseen kauppaliikkeeseen, missä ilmoituksen mukaan useamman henkilön seurue oli varastanut omaisuutta kaupasta.Tapahtumapaikalla saatujen tietojen perusteella tekijät olivat piilottaneet omaisuutta kaupassa muiden tavaroidensa joukkoon, ja poistuneet kassalinjojen ohi maksamatta tuotteita. Heidät oli kaupassa otettu kiinni vartijoiden toimesta.Tekijöinä olleet neljä henkilöä tuotiin kiinniotettuina poliisin tiloihin. Heitä epäillään tässä vaiheessa varkaudesta.Varastettujen tuotteiden yhteisarvo oli n. 400 euroa. ———Oulun alueen poliisipartioille tuli samana iltana n. yhdeksän aikaan ilmoitus väkivallanteosta Oulun keskustassa Pakkahuoneenkadun ja Isokadun risteyksessä.Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että yksi henkilö oli lyönyt toista henkilöä skeittilaudalla pään seudulle. Tekijä oli yrittänyt lyödä myös toista henkilöä, joka oli kuitenkin onnistunut torjumaan lyönnin kädellään. Tekijä tavoitettiin hetkeä myöhemmin yksityisasunnosta, mihin hän oli ehtinyt paeta häntä seuraamaan lähtenyttä henkilöä.Lyöjää epäillään tässä vaiheessa pahoinpitelystä. Hänet tuotiin kiinniotettuna poliisin tiloihin. 

Varkaus Kajaanissa ja pahoinpitely Oulussa

Lähde: Poliisi.fi

Viranomaiset ovat purkaneet ajoneuvoliikenteen eristyksen Luumäellä

NordenBladet — Alueella olleet eristykset on ajoneuvoliikenteen osalta purettu ja asukkaat pääsevät liikkumaan vapaasti.Pudonneen miehittämättömän ilma-aluksen tutkintatoimet ja alueen eristys Luumäellä jatkuu.  

Viranomaiset ovat purkaneet ajoneuvoliikenteen eristyksen Luumäellä

Lähde: Poliisi.fi

Viranomaiset ovat purkaneet eristyksen Savistossa Kouvolassa

NordenBladet — Paikkatutkinta on valmistunut Savistossa. Luumäellä paikkatutkinta ja siihen liittyvä eristys jatkuu tänään ja huomenna.Viranomaiset ovat saaneet pudonneeseen miehittämättömään ilma-aluksen liittyvän paikkatutkinnan valmiiksi Savistontiellä Kouvolassa. Alueella olleet eristykset on purettu ja asukkaat pääsevät liikkumaan vapaasti.Tutkintatoimet ja alueen eristys Luumäellä jatkuvat tämän ja huomisen päivän ajan. 

Viranomaiset ovat purkaneet eristyksen Savistossa Kouvolassa

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää edelleen havaintoja Käsivarren erämaahan kadonneesta miehestä

NordenBladet — Poliisi on jatkanut Kilpisjärvellä kadonneen yli 70-vuotiaan miehen etsintää.Poliisi pyytää edelleen havaintoja miehestä ja on kiinnostunut kaikista tiedoista hiihtovaelluksen lähtöpäivästä 11.3.2026 alkaen. Vihjeiden perusteella poliisi pyrkii selvittämään miehen liikkumista tunturissa ja siten rajaamaan etsintäaluetta. Mies oli lähtenyt hiihtovaellukselle Kilpisjärveltä ja hän oli mahdollisesti lähtenyt pyrkimään Haltin suuntaan. Hänen piti palata Kilpisjärvelle 17.3.2026 mennessä. Hän on liikkunut yksin. Kuvassa on nähtävissä etsittävä henkilö ja hänen käyttämänsä ahkio, mutta päällysvaatteet ovat erilaiset. Kadonneella oli lähtiessään yllään oletettavasti valkoruskea maastoasu. Miehellä on vaalea tukka ja parta. Hän vetää perässään alumiinin väristä ahkiota, jossa on vihreä peite ja jonka perässä on jarru. Lisäksi poliisi pyytää Porojärvellä 20.3.2026 pilkillä olleita henkilöitä ilmoittautumaan. Poliisi oli tuolloin puhuttanut heitä. Etsintöjä jatketaan tällä viikolla pääsiäiseen saakka. Etsintöihin osallistuu useita poliisin partiota ja lisäksi Lapin rajavartioston partioita. Havainnoista voi ilmoittaa puhelinvastaajan numeroon 0295 466 259 ääniviestinä, WhatsApp-viestinä numeroon 0504 155 803 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.lappi@poliisi.fiPoliisi kiittää tähän saakka saamistaan vihjeistä.   

Poliisi pyytää edelleen havaintoja Käsivarren erämaahan kadonneesta miehestä

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi sai epäillyt moottorisahavarkaat kiinni Uudessakaupungissa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi sai viikko takaperin hälytystehtävän Uudessakaupungissa sijaitsevaan liikkeeseen, josta ilmoitettiin anastetuksi moottorisahoja. Poliisi pääsi pian tekijöiden jäljille ja otti kiinni kaksi miestä epäiltynä varkaudesta.Uudenkaupungin keskustassa sijaitsevaan, muun muassa polkupyöriä ja moottorisahoja myyvään liikkeeseen murtauduttiin viime viikolla. Poliisi sai asiasta ilmoituksen maanantain ja tiistain välisenä yönä noin kello kahden aikaan. Varkaat olivat menneet sisään rikkomalla liikkeen ikkunan. He anastivat liikkeestä ison määrän moottorisahoja sekä yhden lehtipuhaltimen, minkä jälkeen he poistuivat paikalta autolla.Ilmoittajan hyvien havaintojen perusteella poliisi tavoitti nopeasti epäillyt varkaat Uudenkaupungin keskustassa.Teosta epäiltynä poliisi otti kiinni kaksi miestä, joita epäillään varkaudesta. Anastettu omaisuus saatiin kokonaisuudessaan takaisin ja palautettua takaisin liikkeeseen. 

Poliisi sai epäillyt moottorisahavarkaat kiinni Uudessakaupungissa

Lähde: Poliisi.fi