Juhli uutta vuotta turvallisesti – ilotulitteita vain täysi-ikäisen käyttöön

NordenBladet — Oulun poliisilaitos valvoo uuden vuoden viettoa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Poliisi muistuttaa, että ilotulitteita saavat käyttää vain selvinpäin olevat täysi-ikäiset.Oulun poliisilaitoksen alueella uuden vuoden valvontaa suunnataan erityisesti poliisilaitoksen alueen keskustoihin ja taajamiin. Valvonnassa huomioidaan ilotulitteet ja alaikäisten päihteidenkäyttö. Ilotulitteita ja päihteitä ei saa luovuttaa alle 18-vuotiaalle Kaikkien ilotulitteiden ikäraja on 18 vuotta. Joissakin perheissä on tavattu ostaa niin kutsuttu ”paukkupussi” lapselle tai nuorelle uuden vuoden aatoksi. Poliisi muistuttaa, että rakettien ampuminen kuuluu vain selvinpäin olevalle aikuiselle ja ilotulitteiden luovuttaminen ja myyminen alle 18-vuotiaalle ei ole sallittua. Alaikäisen huoltaja on vastuussa hankkimiensa ilotulitteiden käytöstä.  Poliisin muistilista ilotulitteista:Ilotulitteita saa hankkia ja käyttää vain 18 vuotta täyttäneet selvinpäin olevat henkilöt. Ilotulitteita ei saa luovuttaa tai myydä alaikäiselle. Ilotulitteita saa ampua uudenvuodenaattona klo 18-02 välisenä aikana.Valitse ilotulituspaikka huolella niin, että raketeista ei aiheudu vaaraa ihmisille, rakennuksille, ajoneuvoille tai muullekaan omaisuudelle. Ilotulitteita ei saa ampua sisätiloissa tai parvekkeelta. Ilotulitteita ei saa suunnata kohti muita ihmisiä tai ampua väkijoukossa. Toisen ihmisen ampuminen ilotulitteella on tahallinen ja rangaistava teko. Lue ilotulitteiden käyttöohjeet ja noudata niitä. Poistu sytytyksen jälkeen turvalliselle etäisyydelle ilotulitteesta.Ilotulitteiden ampumisessa suojalasit ovat pakolliset. Myös katsojana omat silmät on hyvä suojata. Käytä sytytyspuikkoa ilotulitteiden sytyttämiseen.Älä muuntele tai yhdistele millään tavalla kaupasta ostettuja tuotteita. Jos tuote ei toimi, odota vähintään 10 minuuttia. Älä käytä viallisia tai toimimattomia tuotteita, vaan palauta ne ostopaikkaan.Ota ilotulitteita ampuessa myös eläinystävät huomioon. Moni lemmikki ahdistuu rakettien paukkeesta, eivätkä kaikki ihmisetkään niistä nauti. Siksi raketteja saa ampua uudenvuodenaattona vain klo 18-02 välisenä aikana.Kerää ilotulitteista tulleet roskat pois ympäristöstä.   

Juhli uutta vuotta turvallisesti – ilotulitteita vain täysi-ikäisen käyttöön

Lähde: Poliisi.fi

Tupakan myyntirikos Oulun keskustassa

NordenBladet — Poliisi takavarikoi sähkötupakointivälineitä epäillyn hallusta.Poliisi tapasi järjestyksenvalvonnan yhteydessä Oulun keskustassa noin klo 21 henkilön, joka möi sähkötupakkatuotteita. Häneltä otettiin poliisin haltuun tupakkatuotteet ja asiaa tutkitaan rikosnimikkeellä tupakan myyntirikos. Kajaanissa Sotkamontiellä Oulun poliisilaitoksen partio pysäytti hieman iltakymmenen jälkeen henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin lukeman 1,27 mg/l. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Tupakan myyntirikos Oulun keskustassa

Lähde: Poliisi.fi

Mies menehtyi liikenneonnettomuudessa Kauniaisissa

NordenBladet — Kauniaisissa Turuntiellä tapahtui maanantai-iltapäivällä 29.12. liikenneonnettomuus. Henkilöautoa kuljettanut mies menehtyi.Ensitietojen perusteella henkilöauto ajautui tieltä hiljaisella vauhdilla lähellä Kauniaisten ja Espoon rajaa. Auto törmäsi lopulta puuhun. Auton kyydissä oli vain sitä kuljettanut hieman alle 70-vuotias mies. Mies menehtyi tapahtumapaikalla poliisipartion aloittamasta ja ensihoidon jatkamasta elvytyksestä huolimatta.

Mies menehtyi liikenneonnettomuudessa Kauniaisissa

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi epäilee Tampereen Teiskossa tapahtuneessa radiomastoputoamisessa rikosta

NordenBladet — Poliisi on edennyt 20.12.2025 Teiskossa yhden nuoren hengen vaatineen putoamisen tutkinnassa. Esitutkinnassa saadun selvityksen perusteella kolme alle 18-vuotiasta nuorta miestä oli kiivennyt Teiskon radiomastoon tarkoituksenaan kuvata sisältöä sosiaalisen median TikTok -haasteeseen. Yksi nuorista putosi radiomastosta ja löytyi maasta menehtyneenä.    Esitutkinnassa saadun selvityksen perusteella kolme nuorta oli kiivennyt radiomastoon huoltotikkaita pitkin. Nuoret olivat kuvanneet tapahtumaa ylös kiivetessään mukanaan olleilla matkapuhelimilla sekä kameroilla. Alaspäin huoltotikkaita pitkin tullessaan ylimpänä ollut nuori menetti otteensa ja putosi maahan.

Poliisi epäilee Tampereen Teiskossa tapahtuneessa radiomastoputoamisessa rikosta

Lähde: Poliisi.fi

Ojaan ajautunut bussi vaikutti liikenteeseen Espoossa

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi sai 29.12. noin kello 10.30 tiedon, että bussi on ajautunut ojaan Espoossa. Onnettomuus vaikutti liikenteeseen Vihdintie 81:n kohdalla.Ensitietojen perusteella bussi ajautui ojaan, kun kuljettaja oli pyrkinyt kääntämään sitä tiellä. Bussissa ei ollut tapahtumahetkellä matkustajia. Kuljettaja ei loukkaantunut tilanteessa.Onnettomuus vaikutti jonkin aikaa liikenteeseen alueella. Nyt liikenne sujuu taas normaalisti. 

Lähde: Poliisi.fi

Hirvenlihan huutokauppa Saarijärven poliisiaseman takapihalla uudenvuodenaattona kello 13

NordenBladet — Hirven ruhopaino on noin 150 kg.Poliisi huutokauppaa luvallisessa hirvenmetsästyksessä vasan kaatoluvalla ammutun aikuisen hirven keskiviikkona 31.12.2025 kello 13 Saarijärven poliisiaseman takapihalla Virastotie 4:ssä. Hirven ruhopaino on noin 150 kg. Lihat on pakattu pienempiin vakuumipakattuihin paketteihin. Maksu vain käteisellä. Tervetuloa!  

Hirvenlihan huutokauppa Saarijärven poliisiaseman takapihalla uudenvuodenaattona kello 13

Lähde: Poliisi.fi

Porissa joulupäivänä tapahtuneesta väkivallanteosta epäilty vangittiin

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii Porissa varhain joulupäivän aamuna ravintolan läheisyydessä tapahtunutta väkivallantekoa tapon yrityksenä.Täysi-ikäisen miehen epäillään lyöneen teräaseella toista henkilöä porilaisen ravintolan edustalla varhain joulupäivän aamuna. Epäilty otettiin tapahtuneen jälkeen kiinni yksityisasunnosta. Kiinniotto sujui rauhallisesti. – Epäilty on selvittänyt tapahtumia omalta osaltaan, ja asian tutkinta jatkuu. Osallisilla on toisistaan eriävät näkemykset siitä, mikä tekoon on johtanut. Tämänhetkinen tieto on, että osalliset eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, kertoo tutkinnanjohtajan sijainen, rikoskomisario Jari Klaus Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi sunnuntaina miehen todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä.Esitutkintaa jatketaan seuraavaksi muun muassa kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla. Syytteen noston määräpäivä on 24.2.2026. 

Porissa joulupäivänä tapahtuneesta väkivallanteosta epäilty vangittiin

Lähde: Poliisi.fi

Porissa joulupäivänä palaneen kauppaliikkeen tutkinta etenee

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi on jatkanut varhain joulupäivän aamuna Porissa Uudenkoiviston kaupunginosassa tapahtuneen kauppaliikkeen tulipalon tutkintaa. Yhtä miestä epäillään asiassa törkeästä tuhotyöstä.Poliisi on jatkanut epäillyn törkeän tuhotyön tutkintaa muun muassa palopaikan teknisellä tutkinnalla.Asiaan on ollut kiinniotettuna yksi henkilö, eikä poliisi epäile tekoon liittyvän hänen lisäkseen muita henkilöitä. Epäilty ei ole kuulusteluissa myöntänyt tekoa, mutta hän ei ole myöskään kiistänyt sitä.Poliisilla ei ole vahinkojen suuruudesta vielä tarkkaa tietoa. Tutkinta jatkuu teknisellä tutkinnalla ja muun muassa todistajien kuulemisilla. Palon tarkka syttymispaikka selvitetään tutkinnassa.

Porissa joulupäivänä palaneen kauppaliikkeen tutkinta etenee

Lähde: Poliisi.fi

Mies karkasi Metsälän säilöönottoyksiköstä

NordenBladet — Poliisi sai hälytystehtävän miehen karkaamisesta lauantaina kello 15.10.Kaksi mies yritti karata Metsälän säilöönottoyksiköstä ulkoilun aikana. Heitä avustaneet henkilöt heittivät köysitikkaat aidan yli ulkoilun aikana. Toinen mies onnistui karkaamaan. Toisen miehen paon säilöönottoyksikön henkilökunta onnistui estämään.– Poliisi epäilee molempia miehiä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta eli pakoyrityksen aikana on vastustettu henkilökuntaa väkivaltaisesti. Poliisi ei ole vielä tavoittanut karannutta miestä, kertoo tutkinnanjohtajan sijainen, rikoskomisario Anssi Enqvist.Poliisi tutkii tapausta lisäksi rikosnimikkeillä vangin karkaaminen ja vangin laiton vapauttaminen. 

Mies karkasi Metsälän säilöönottoyksiköstä

Lähde: Poliisi.fi

Eurajoella kateissa ollut nainen löytyi

NordenBladet — Viikko sitten Eurajoen Luvialla kadonneeksi ilmoitettu kolmekymppinen nainen löytyi sunnuntaina.Sivullinen löysi naisen elossa maastosta muutamien kilometrien päästä katoamispaikastaan. Nainen oli kylmettynyt ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon.Poliisi selvittää tapahtumien kulkua, mutta asiassa ei epäillä rikosta.

Eurajoella kateissa ollut nainen löytyi

Lähde: Poliisi.fi