Ilves lopetettiin poliisin määräyksestä Pieksämäellä

NordenBladet — Ilves teki toistuvia pihavierailuja ja oli menettänyt täysin ihmisarkuutensa, minkä vuoksi sen katsottiin aiheuttavan vaaraa alueen ihmisten hengelle ja terveydelle.Etelä-Savon Pieksämäellä viime kesästä alkaen toistuvia pihavierailuja taajamassa ja hoidetuilla piha-alueilla tehnyt ilves lopetettiin poliisin määräyksestä. Lopetuspäätöksen taustalla oli poliisin tekemä arvio siitä, että eläimen toistuva liikkuminen taajama-alueella ja rakennetussa ympäristössä aiheutti vaaraa ihmisen hengelle ja terveydelle.

Ilves lopetettiin poliisin määräyksestä Pieksämäellä

Lähde: Poliisi.fi

Itä-Suomen poliisi tutkii Varkaudessa marraskuussa 2025 tapahtunutta omaisuusrikosta.

NordenBladet — Esitutkinnan yhteydessä poliisi on saanut haltuunsa suuren määrän omaisuutta, jonka epäillään olevan rikoksella viety.Itä-Suomen poliisin Varkauden tutkinta haluaa tavoittaa henkilöt, joiden omaisuutta on kadonnut aikavälillä 1.11 – 29.11.2025 Varkauden seudulla.

Itä-Suomen poliisi tutkii Varkaudessa marraskuussa 2025 tapahtunutta omaisuusrikosta.

Lähde: Poliisi.fi

Kontiolahdella epäilty törkeä rattijuopumus

NordenBladet — Kontiolahdella tuli ilmi epäilty törkeä rattijuopumus tiistai-iltana.Hätäkeskukseen ilmoitettiin tiistai-iltana epäillystä päihtyneestä kuljettajasta Kontiolahden kirkonkylällä. Poliispartio tavoitti kuljettajan hieman myöhemmin kotoaan ja tämä puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman.  Kuljettajalla ei ollut henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavaa ajo-oikeutta, joten häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Kontiolahdella epäilty törkeä rattijuopumus

Lähde: Poliisi.fi

Rovaniemellä vahingoitettiin taksiautoja ja Kolarissa oli henkeen ja terveyteen kohdistuva tehtävä

NordenBladet — Kova pakkanen on paukkunut nurkissa useita päiviä. Lapin loppiaiseen mahtui pakkasen lisäksi useita vahingontekoja ja muita poliisitehtäviä.Poliisi pyytää havaintoja taksiautojen vahingoittamisista Rovaniemellä

Rovaniemellä vahingoitettiin taksiautoja ja Kolarissa oli henkeen ja terveyteen kohdistuva tehtävä

Lähde: Poliisi.fi

Usean ajoneuvon liikenneonnettomuus Turun Hirvensalon Puistotiellä

NordenBladet — Poliisi ohjaa liikennettä Turun Hirvensalon Puistotiellä onnettomuuden vuoksi. Vaikutukset ovat molempiin suuntiin. Onnettomuudessa ei ole aiheutunut mainittavia henkilövahinkoja.Alustavasti on selvinnyt sellaista, että yksi autoilija on suistunut ajoneuvollaan kaistalta pylvääseen.Häntä auttamaan on pysähtynyt toinen autoilija. Auttamaan pysähtyneen autoilijan perään on törmätty, jonka lisäksi vielä seuraavakin ajoneuvo on osunut samaan kokonaisuuteen.Kokonaisuudesta kirjataan rikosilmoitus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Nyt nautitaan talven ensimmäisistä kunnollisista pakkasista, ja ajokeli voi olla kaupungeissakin liukas. Ajamiseen kannattaa siten suhtautua vielä varovaisesti tunnustellen.Mainittakoon, että tienkäyttäjää koskevat lakiin perustuvat varovaisuus-, huolellisuus- ja ennakointivelvollisuudet.Törmäyksiltä voi välttyä hieman paremmin, mikäli puhdistaa jäiset lasinsa, ennakoi edessä olevaa liikennettä hieman, ja jättää riittävän etäisyyden edellä ajaviin.Talvisissa olosuhteissa tämän kaiken merkitys korostuu, koska talvikelissä edessä saattaa hyvinkin tapahtua jotain, jonka vuoksi itse pitäisi pystyä sovittamaan ajotapaansa, jarruttamaan tai väistämään.Jos ajaa hyvin lähellä edellä ajavaa, tai ei seuraa ympäristöään, voi jarruttaminen tai väistäminen olla toivottaman kiireinen tai hankala tehtävä. 

Usean ajoneuvon liikenneonnettomuus Turun Hirvensalon Puistotiellä

Lähde: Poliisi.fi

Yksityisasuntoon yritettiin tunkeutua väkisin Oulussa

NordenBladet — Oulussa poliisi sai maanantain ja tiistain välisenä yönä tehtävän, jonka mukaan yksityisasuntoon oltiin tunkeutumassa väkisin sisälle.Vuorokauden vaihduttua jo tiistain puolelle, hätäkeskukseen ilmoitettiin miehistä, jotka yrittivät väkisin tunkeutua kerrostaloasuntoon sisälle. Tehtävälle osallistui useampi poliisipartio. Partiot tavoittivat tehtäväpaikalle mennessään ajoneuvon, jonka kyydissä epäillyt tekijät olivat. Kuljettaja yritti vielä paeta juoksemalla, mutta poliisi tavoitti miehen lyhyen matkan päästä. Miehien epäillään syyllistyneen törkeän varkauden yritykseen. Tämän lisäksi kuljettajana toimineen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Tarkastusten yhteydessä yhden miehen hallusta löydettiin epäiltyä huumausainetta, jonka vuoksi tämän epäillään syyllistyneen myös huumausainerikokseen. Kaikki ajoneuvossa olleet henkilöt kuljetettiin kiinniotettuina poliisivankilaan. Illan ja yön aikana Oulun poliisilaitoksen alueella oli muuten kohtuullisen rauhallista. Illalla pari nuorisoporukkaa tappeli ja aiheutti häiriötä Oulun keskustassa, tapahtuneista kirjattiin kaksi rikosilmoitusta pahoinpitelyistä.  

Yksityisasuntoon yritettiin tunkeutua väkisin Oulussa

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Riihimäellä tapahtuneeseen väkivallantekoon

NordenBladet — Riihimäellä tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä väkivallanteko, johon Hämeen poliisi kaipaa nyt havaintoja.Noin 40-vuotiaaseen mieheen kohdistettiin voimakasta väkivaltaa lauantain 3.1. illan ja sunnuntain 4.1. aamun välisenä aikana Riihimäellä. Teon jälkeen uhrin on nähty liikkuvan ainakin Rautatieaseman, Telluskadun ja Otavankadun alueilla ilman kenkiä ja ulkovaatteita. Hämeen poliisi kaipaa havaintoja tapaukseen liittyen ja pyytää ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen pitkakestoinentutkinta.kh.hame@poliisi.fi.Poliisi tutkii tapausta tällä hetkellä tapon yrityksenä. Poliisi tiedottaa tarvittaessa lisää tapauksesta tutkinnan edettyä.  

Poliisi pyytää havaintoja Riihimäellä tapahtuneeseen väkivallantekoon

Lähde: Poliisi.fi

Fitburg-aluksen esitutkintatoimet tulevat jatkumaan viikkoja

NordenBladet — Poliisi kertoo Suomenlahdella 31.12.2025 tapahtuneen kaapelivaurion esitutkinnasta seuraavan kerran, kun kokonaisuudesta on merkittävää uutta tietoa.Poliisin esitutkinta Elisan tietoliikennekaapelin vauriosta jatkuu tavanomaiseen tapaan teknisin ja taktisin menetelmin. Tässä vaiheessa esitutkintaa tiedon kerääminen ja analysointi on kesken. Esitutkinnallista tietoa on kerätty muun muassa muilta viranomaisilta, kaapelin vauriopaikalta, Fitburg-rahtialukselta ja miehistön jäsenten laitteista. Kaapelin vaurioitumisesta on kulunut vajaa viikko ja esitutkinta etenee askel kerrallaan. Esitutkintaa jatketaan tavanomaiseen tapaan ja poliisi tiedottaa asiasta siinä kohtaa, kun meillä on tapahtumienkulusta varmempaa tietoa.

Fitburg-aluksen esitutkintatoimet tulevat jatkumaan viikkoja

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii kahta vakavaa väkivaltarikosta Seinäjoella

NordenBladet — Pohjanmaan poliisilaitos tutkii kahta erillistä vakavaa rikostapahtumaa, jotka tapahtuivat Seinäjoella torstain ja perjantain välisenä yönä 1.–2.1.2026 sekä perjantaina 2.1. Molemmissa tapauksissa rikosepäilyihin liittyy huumausaineita.Ensimmäinen tapahtuma sattui torstain ja perjantain välisenä yönä. Tapauksessa tutkitaan rikosnimikkeillä törkeä ryöstö, törkeä pahoinpitely sekä törkeä ampuma-aserikos. Poliisi on ottanut asiassa kiinni kolme henkilöä, joista kahta esitetään vangittavaksi tänään.

Poliisi tutkii kahta vakavaa väkivaltarikosta Seinäjoella

Lähde: Poliisi.fi

Passi- ja henkilökorttiasioita voi keväällä hoitaa Parikkalan kunnantalolla

NordenBladet — Parikkalan kunnantalolla voi asioida poliisin lupa-asioissa kuukauden viimeisenä keskiviikkona tammikuusta toukokuuhun.Parikkalan kunnantalolle avattiin toukokuussa 2025 poliisin palvelupiste, jossa voi asioida kaikissa poliisin lupa-asioissa. Palvelupisteen toimintaa jatketaan tämän vuoden toukokuuhun saakka. – Syksyllä 2025 Parikkalan pisteellä kävi lupapalveluasioissa kuukausittain noin 30 henkilöä. Kysynnän perusteella palvelupisteen aukiolojen jatkaminen on perusteltua, kertoo lupapäällikkö Minna Lifländer Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen lupahallinnosta.Palvelupiste on avoinna Parikkalan kunnantalolla (Harjukuja 6) seuraavan kerran keskiviikkona 28. tammikuuta kello 9-11.30 ja 12.30-14.30. Asiakkaita palvellaan ajanvarauksella ja vuoronumeroilla. Ajat ovat jo varattavissa.– Pääsääntöisesti asiointi on koskenut tähän saakka matkustusasiakirjoja. Parikkalassa asiakkaita palvellaan esimerkiksi matkustusasiakirjojen, kuten passin ja henkilökortin, sekä aselupien hakemisessa. Parikkalassa voi hoitaa myös muita poliisin kanssa hoidettavia asiakirja-asioitaEsimerkkinä muista asioista Minna Lifländer mainitsee peruutetun ajokortin noutamisen poliisilta. Lifländer muistuttaa, että tällöin asioinnista tulee ilmoittaa etukäteen sähköpostitse (lupahallinto.kaakkois-suomi@poliisi.fi) viimeistään kahta päivää ennen palvelupäivää. Näin virkailijat pystyvät varaamaan tarvittavat asiakirjat valmiiksi mukaansa.– Pyydämme asiakkaitamme huomioimaan erityisesti myös sen, että lupapalveluiden maksu onnistuu Parikkalassa ainoastaan pankki- ja luottokortilla. Käteismaksua emme voi ottaa vastaan.Parikkalassa lupapalveluita on tarjolla tämän hetken näkymän mukaan kevään ajan aina kuukauden viimeisenä keskiviikkona, 28. tammikuuta, 25. helmikuuta, 25. maaliskuuta, 29. huhtikuuta ja 27. toukokuuta.– Seuraamme asiakasmääriä kevään ajan, ja mikäli palvelupisteen pitäminen Parikkalassa vaikuttaa perustellulta, jatkamme toimintaa palveluiden tarpeen huomioiden, Minna Lifländer sanoo. 

Passi- ja henkilökorttiasioita voi keväällä hoitaa Parikkalan kunnantalolla

Lähde: Poliisi.fi