Oulun poliisilaitoksen alueella tavattiin päihtyneitä autoilijoita

NordenBladet — Kahden kuljettajan epäillään autoilleen huumausaineiden vaikutuksen alaisena ja yhden epäillään ajaneen autoa alkoholia nauttineena.Torstaina 15.1, klo:15.50 aikaan poliisi oli suorittamassa Iissä 4-tiellä liikenteen valvontaa. Henkilöauto pysäytettiin tarkistusta varten. Tehtyjen testien perusteella poliisi epäilee noin 35-vuotiasta miehen kuljettaneen autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena.Poliisi epäilee miestä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 15.1, klo:20.24 poliisi pysäytti 4-tiellä Kempeleessä henkilöuton tarkistusta varten. Auton kuljettajalle tehtiin huumausainepikatesti, jonka tuloksen perusteella kuljettajan epäillään autoilleen huumausaineen vaikutuksen alaisena.Poliisi epäilee noin 50-vuotias naiskuljettajaa rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. 15.1, klo:20.33 aikaan poliisi sai tehtävän Kalajoelle, jossa henkilöauto oli ajautunut ojaan.Tapahtumapaikalla poliisille selvisi, että autoa kuljettanut noin 20-vuotias mies oli ajanut kyseistä autoa humalassa ja auto oli mennyt ojaan.Poliisi epäilee miehen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Oulun poliisilaitoksen alueella tavattiin päihtyneitä autoilijoita

Lähde: Poliisi.fi

Ole tarkkana somen yksityisviesteissä – luvattu voitto voikin tyhjentää pankkitilin

NordenBladet — Poliisille on tehty kymmeniä ilmoituksia, joissa sosiaalisessa mediassa tutuksi tekeytyen ja arvointavoitolla houkutellen on saatu haltuun verkkopankkitunnuksia.Poliisi on saanut tammikuussa kymmeniä ilmoituksia, joissa pääosin sosiaalisen median palvelu Facebookin välityksellä uhrit ovat vastaanottaneet viestejä kavereidensa käyttäjäprofiileilta. Uhreille on viestitty, että heillä on mahdollisuus voittaa kauppaliikkeen arvonnassa, mikäli saisivat vielä yhden kaverinsa houkuteltua mukaan. Kaveri on lähettänyt tiedon arvontavoiton suuruudesta, jonka jälkeen hänet on huijattu luovuttamaan verkkopankkinsa kirjautumistunnukset. Kirjautumistunnukset eivät ole päätyneet kaverin haltuun vaan rikoksesta epäillyt ovat tehneet näitä hyväksikäyttäen oikeudettomia tilisiirtoja uhrien pankkitileiltä. Näillä teoilla on aiheutettu tammikuun 2026 aikana yli 100 000 euron rikosvahingot. – Sosiaalisen median käyttäjätilit ovat jatkuvasti alttiita tietomurroille. Muista varmistua, että käyttämäsi salasana on riittävän turvallinen ja mahdollisuuksien mukaisesti käytä useampi vaiheista tunnistautumista kirjautumisessa palveluihin. Näillä toimin voit estää, ettei oma sosiaalisen median käyttäjätilisi päädy vääriin käsiin, ohjeistaa rikoskomisario Janne Sievänen valtakunnallisesta tietoverkkoavusteisten rikosten tutkintayksilöstä. Älä missään tilanteissa luovuta verkkopankkisi kirjautumistunnuksia, pankki- tai luottokorttisi tietoja tuntemattomille sivustoille ja varmistu sosiaalisen median keskustelukumppaneistasi esimerkiksi perinteisten viestintäkeinojen avulla.Toimi näin, jos tulit huijatuksi | Nyt valppaana

Ole tarkkana somen yksityisviesteissä – luvattu voitto voikin tyhjentää pankkitilin

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta Turussa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii Turussa yksityisasunnossa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi teosta epäillyn miehen torstaina.Kuollut nelikymppinen nainen löytyi maanantaina Turussa sijaitsevasta yksityisasunnosta. Poliisi epäilee naisen joutuneen henkirikoksen uhriksi.Poliisi tavoitti teosta epäillyn miehen nopeasti omien tutkintatoimiensa avulla. Poliisin esityksestä Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi hänet torstaina. Poliisin tietojen mukaan epäilty mies ja kuollut nainen tunsivat toisensa. Asian esitutkinta on alussa, eikä poliisi tutkinnallisista syistä voi antaa asiasta yksityiskohtaisempia tietoja. Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa muun muassa tekemällä teknistä tutkintaa ja suorittamalla kuulusteluja.

Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta Turussa

Lähde: Poliisi.fi

Lahdessa kadonnut mies löytynyt

NordenBladet — Lahdessa keskiviikkona 14. tammikuuta kadonneeksi ilmoitettu iäkäs mies on löytynyt.Mies löytyi Lahdesta hyväkuntoisena.Poliisi kiittää saamistaan havainnoista.

Lahdessa kadonnut mies löytynyt

Lähde: Poliisi.fi

Webinaari: Rahapelilain mukaiset toimiluvat

NordenBladet — Poliisihallitus pitää rahapeliyhtiöille ja pelihaittatoimijoille webinaarin, jonka aiheena on uuden rahapelilain mukaisten toimilupien hakeminen.Aika: torstai 29. tammikuuta 2026 klo 9.30−11.00Paikka: Tilaisuuteen on mahdollista osallistua vain Teams-yhteydellä. Tilaisuudesta ei tehdä tallennetta.Tilaisuudessa käydään läpi rahapelilain uudistusta, mikä se on ja mitä peliyhtiöiden tulee tietää toimiakseen Suomessa. Lain lisäksi keskitytään toimiluvan hakemiseen ja siihen liittyviin teknisiin kysymyksiin. Pelihaittoja käsitellään erityisesti rahapeliyhtiöiden vastuun näkökulmasta.Tilaisuudessa on puhumassa asiantuntijoita Poliisihallituksen arpajaishallinnosta, sisäministeriöstä sekä sosiaali- ja terveysministeriöstä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.Tilaisuuden kohderyhmänä ovat rahapeliyhtiöt, pelihaittatoimijat ja heidän edustajansa. Muille sidosryhmille ja medialle järjestetään omat tilaisuudet vuoden 2026 aikana.Ilmoittautuminen tilaisuuteenTilaisuuteen osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. Pyydämme rahapeliyhtiöiden ja pelihaittatoimijoiden edustajia ilmoittautumaan 26.1.2026 mennessä Webropolissa tämän linkin kautta.Teams-linkki toimitetaan ilmoittautuneille 1−2 päivää ennen webinaaria.Tilaisuus on suomenkielinen. Ilmoittautumisen yhteydessä on mahdollista esittää ennakkokysymyksiä. Kysymyksiin vastataan webinaarissa.Tilaisuutta ei saa striimata tai tallentaa.

Webinaari: Rahapelilain mukaiset toimiluvat

Lähde: Poliisi.fi

Lukuisia onnettomuuksia Länsi-Uudellamaalla – poliisilla ohjeita autoilijoille

NordenBladet — Muun muassa Espoossa ja Lohjalla on tapahtunut pieniä onnettomuuksia, joissa vakavilta loukkaantumisilta on vältytty. Omalla toiminnalla voi vähentää riskejä hankalissa keliolosuhteissa.Haastavat sääolosuhteet ovat aiheuttaneet lukuisia pieniä liikenneonnettomuuksia muun muassa Lohjalla ja Espoossa.Esimerkiksi Lohjan Porintiellä ja Lohjanharjuntiellä kuljettajia on ajanut ojaan. Espoon Länsiväylällä tapahtui epäiltyjä peräänajoja.Vakavilta vammoilta on toistaiseksi säästytty, mutta ajokeli on edelleen haastava. Pöllyävä lumi ja liukkaat tienpinnat edellyttävät nyt erityistä varovaisuutta ja huolellisuutta autoilijoilta.Poliisin kehotukset tien päälle nytYlikomisario Aapo Isoaho kehottaa mahdollisuuksien mukaan käyttämään julkista liikennettä. Mikäli omalla autolla on oltava liikkeellä, on hyvä huomioida seuraavat asiat:Varmista, että oma autosi on puhdistettu lumesta ja ajovalot toimivat. Käytä sumuvaloja ainakin takana.Suhteuta tilannenopeus olosuhteisiin ja pidä riittävä turvaväli edellä ajavaan ajoneuvoon.Vältä turhia kaistanvaihtoja ja ohituksia, kun lumi kerääntyy ajokaistojen väliin.Varaa riittävästi aikaa. Ennakointi, rauhallisuus ja huomio muuhun liikenteeseen on nyt keskeistä.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Lahdessa kadonneesta miehestä

NordenBladet — Lahdessa on kadonnut 85-vuotias mies. Mies on poistunut kotoaan Mukkulan alueelta keskiviikon 14.1.2026 aikana.Kadonnut mies on noin 175 senttiä pitkä ja vartaloltaan hoikka. Hänellä on päällään todennäköisesti siniset farkut sekä vihertävä toppatakki.Kadonneella on muistisairaus, mutta hän on hyväkuntoinen ja saattaa liikkua pitkiäkin matkoja. Aiemmissa vastaavissa tapauksissa hänet on löydetty kauppaliikkeistä.Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki havainnot kadonneesta hätäkeskukseen numeroon 112.     Uutista muokattu 14.1.2026 kello 10.50: Kadonneen kuva siirretty tekstin loppuun.

Poliisi pyytää havaintoja Lahdessa kadonneesta miehestä

Lähde: Poliisi.fi

Keskusrikospoliisin esitutkinta Raaseporin epäillystä murhasta on valmistunut

NordenBladet — Poliisi epäilee kolmea ulkomaalaistaustaista miestä murhasta. Epäillyt ovat Puolan ja Ukrainan kansalaisia.Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi Raaseporissa helmikuussa 2025 tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Esitutkinnan perusteella kolmea 1970- ja 1980-luvulla syntynyttä ulkomaalaistaustaista miestä epäillään murhasta. Epäillyt tekijät ovat Puolan ja Ukrainan kansalaisia. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos sai 1.3.2025 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, että Raaseporissa oli löytynyt kuollut henkilö. Poliisi epäili alusta alkaen henkilön kuolleen henkirikoksen seurauksena. Henkirikoksen tutkinta muuttui esitutkinnan edetessä epäillystä taposta murhaksi. Henkirikoksen uhri oli vuonna 1974 syntynyt Liettuan kansalainen, ja hän ei asunut vakituisesti Suomessa. Osa epäillyistä tunsi uhrin entuudestaan.Epäillyt tekijät olivat ehtineet poistua maasta, ennen kuin teko tuli poliisin tietoon. Epäiltyjen sijainti saatiin selville kansainvälisen poliisiyhteistyön seurauksena. Epäillyt otettiin kiinni yhteistyössä Puolan poliisin kanssa huhtikuun alussa 2025.– Tämä esitutkinta on jälleen yksi esimerkki siitä, että Suomessa tehtyjä vakavia rikoksia ei pääse pakoon ulkomaille. Kansainvälinen viranomaisyhteistyö on ollut keskiössä, jotta oikeudellinen prosessi voi edetä ja rikosvastuu saadaan toteutettua, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Salminen Keskusrikospoliisista.  Asia siirtyy syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle. 

Lähde: Poliisi.fi

Susi lopetettiin poliisin määräyksestä Joensuussa

NordenBladet — Kahteen kertaan karkotettu susi ei muuttanut käyttäytymistään, jonka vuoksi se aiheutti vaaraa alueen ihmisten hengelle ja terveydelle.Joensuussa toistuvia pihavierailuja hoidetuilla piha-alueilla tehnyt susi on lopetettu poliisin antamalla määräyksellä. Pihavierailut alkoivat tammikuun alussa. Poliisi teki aluksi eläimelle karkotuspäätöksen 4.1.2026, jonka tavoitteena oli karkottaa eläin kauemmaksi rakennetusta ympäristöstä. Karkotuspäätöksen perusteena oli, että eläimen toistuva liikkuminen rakennetussa ympäristössä aiheutti vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle.Paikallinen SRVA -toimija (suurriistavirka-apu) teki sudelle kaksi onnistunutta karkotusta 4.1.2026 ja 13.1.2026. Karkotuksilla ei saavutettu haluttua vaikutusta eläimen käyttäytymiseen. Karkotusyrityksistä huolimatta susi edelleen teki pihavierailuja hoidetuilla piha-alueilla, jolloin poliisi määräsi suden lopetettavaksi 14.1.2026. SRVA -toimijat lopettivat suden 14.1.2026.Poliisin lopettamispäätökseen päädyttiin, koska suden aiheuttama uhka ihmisen hengelle tai terveydelle oli poliisin arvion mukaan välitön ja vakava, eikä lievempiä keinoja enää ollut. Eläin toimitetaan Ruokavirastoon (Oulu) tutkittavaksi.

Susi lopetettiin poliisin määräyksestä Joensuussa

Lähde: Poliisi.fi

Savonlinnan poliisiasemalla muutoksia – lupapalvelut suljettuna 16.1.

NordenBladet — Itä-Suomen poliisin asemalle Savonlinnaan tehdään remonttia, jonka vuoksi käytänteet muuttuvat tilapäisesti. Sisäänkäynti poliisin lupapalveluihin ja poliisipäivystykseen muuttuu rakennuksen pysäköintialueen (Viiskulma) puoleiseen päätyyn.Muutos tulee voimaan maanantaina 19.1.2026. Perjantaina 16.1. poliisin lupapalvelut ovat kiinni muuton vuoksi. Väliaikaiset asiakaspalvelutilat ovat käytössä arvion mukaan maaliskuun loppuun saakka.  Lupapalvelut toimivat väliaikaisissa tiloissa rajoitetuilla resursseilla, jonka vuoksi pyydämme mahdollisuuksien mukaan asioimaan ajanvarauksella. Asiointiaikoihin väliaikaisiin tiloihin muutolla ei ole vaikutusta.

Savonlinnan poliisiasemalla muutoksia – lupapalvelut suljettuna 16.1.

Lähde: Poliisi.fi