Poliisi jalkautui viime vuonna yli 600 kertaa Itä-Suomen kouluille

NordenBladet — Kouluhankkeen mukaista kouluyhteistyötä takana vuosi – liki 650 kohtaamista koulujen pihoilla, vajaa 400 rikosilmoitusta – mikä pysyy samana, mikä muuttuu v. 2026?Itä-Suomen poliisilaitoksen ennalta estävä toiminto, valvonta ja hälytyssektori ja liikennesektori ovat kukin toteuttaneet omassa roolissa kouluyhteistyötä aktiivisesti vuoden 2025 aikana vieden sitä osaksi arkea. Kouluille jalkautumiset, konsultointi ja ongelmanratkaisu ovat olleet toiminnan pääkärkinä ja tähän malliin ei tule isoja muutoksia kuluvana vuonna. Uutena toimintatapana ovat päiväkotijalkautumiset, jotka tapahtuvat myös arkijalkautumisten ohella ja niistä ei lähtökohtaisesti sovita ennakkoon päiväkotien kanssa.Pyrimme tarjoamaan palveluita tasapuolisesti ympäri aluetta ja tarkoitus on, että meitä olisi helppo lähestyä, oli mielessä mitä tahansa kysymystä poliisitoiminnasta tai ihan vain kuulumisten vaihto. Tarvittaessa poliisi voi kohdistaa vierailuja enemmän myös niille kouluille, joissa on tullut ilmi jotain turvallisuuteen liittyviä ongelmia tai haasteita, joiden ratkaisemiseen tarvitaan poliisin toimivaltuuksia.Poliisi on vieraillut lähes kaikissa Itä-Suomen kouluissaItä-Suomen kaikki peruskoulut ja lukiot on nyt muutamaa yksittäistä koulua lukuun ottamatta vierailtu vähintään kertaalleen viime vuoden ja alkuvuoden aikana. Poliisi jalkautui Itä-Suomen kouluille vuonna 2025 yhteensä 643 kertaa. Poliisi kerää tietoja kouluihin liittyen omaan tietojärjestelmäänsä ja näitä tietoja pyritään hyödyntämään entistä tietojohtoisemman yhteistyön ja jalkautumisten toteuttamisessa vuonna 2026. Perusideana jalkautumisissa on kuitenkin edelleen lasten, nuorten ja koulujen henkilöstön kohtaaminen.Poliisin koulukoordinaation kannalta keskeistä on, että kaikissa kouluissa on nimetty omat vastuuhenkilöt ja tämä yhteistyö on pitkälti vakiintunutkin edellisvuonna poliisilaitoksen nimettyjen koulukoordinaattoreiden työpareina. Tämä on tuonut toimintaan jäntevyyttä ja mahdollistanut entistä tietojohtoisemman toiminnan. Näitä yhteydenottoja tulee tasaisesti kouluilta ympäri Itä-Suomen aluetta. Yksittäisen koordinaattorin puhelin voi soida tai sähköpostiin tulla yhteydenottoja viikon aikana jopa 20 kertaa.Poliisilaitos on järjestänyt syksyn ja kevään aikana pari kertaa verkon yli niin sanottuja koulustudioita, joissa on keskusteltu ajankohtaisista yhteistyön kysymyksistä. Poliisin puolelta on ollut ilo huomata, että koulujen toiminnassa on näkynyt lisääntynyttä aktiivisuutta esimerkiksi lastensuojeluilmoitusten ja omaehtoisten sovittelutoimintaan ohjausten osalta. Esillä on ollut myös koulujen omien oppilashuollollisten keinojen käyttö. Poliisi ei lähtökohtaisesti pidä laillisuuskasvatusta kouluilla tai toteuta pitkiä tehtäväsidonnaisuuksia vaativiin tapahtumapyyntöihin Itä-Suomessa. Poliisi järjestää valtakunnallisesti online-oppitunteja keskitetysti kaikille Suomen koululaisille. Merkittävimpinä muutoksina vuodelle 2026 nostettu esiin oppituntiviikkojen määrän kasvattaminen kahdesta kolmeen, laillisuuskasvatusvideoiden kuvaaminen Poliisitube- kanavalle sekä käynnistettävä yhteistyö ammattimaisen studion kanssa. Kevään aikataulut ovat jo selvät ja valtakunnallisia online-oppitunteja tullaan pitämään viikoilla 11, 22 ja 40. Kaikki oppitunnit pidetään suomeksi ja ruotsiksi.Vuonna 2025 pidetyt oppitunnit löytyvät Poliisitubesta, jonne myös tallennetaan tiivistelmät tänä vuonna pidettävistä oppitunneista myöhemmin katsottaviksi.Kouluihin liittyvissä rikosilmoituksissa painottui väkivaltarikoksetKoululiitännäisiä rikosilmoituksia kirjattiin yhteensä 376 kappaletta. Maakuntakeskuksista rikosilmoituksia kirjattiin eniten Kuopiossa, jossa koululiitännäisiä rikosilmoituksia kirjattiin viime vuonna 100.  Joensuussa koululiitännäisten rikosilmoitusten määrä oli viime vuonna 41 ja Mikkelissä 27. Rikosilmoitukset painottuvat väkivaltaan ja poliisin huolena on yhä nuorempien osalta kasvava väkivaltakäytös ja vakavan väkivaltapuheen lisääntyminen. Riippuen epäiltyjen iästä, asia etenee esitutkinnallisesti tai sitten asiat pyritään ohjaamaan vapaaehtoiseen ankkuritoimintaan, jossa poliisi on yksi neljästä toimijasta sosiaali- ja terveydenhuollon ja nuorisotoimen kanssa. Nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisy vaatii laajaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja poliisi osallistuu tähän omasta roolistaan ja omasta keinovalikoimastaan käsin.Teräaseita tai vastaavia kiellettyjä esineitä tai aineita ei saa tuoda kouluun vahingossakaanPoliisi muistuttaa, että toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen taikka vaarallisen esineen pitäminen hallussa oppilaitoksessa on kielletty laissa. Poliisilla on toimivalta ottaa tällaisen teon kohteena oleva esine tai aine haltuunsa ja hävittää se. Näihin liittyen laki muuttui vuoden alusta ja sen myötä muun muassa maksimirangaistukset kovenivat. Vaarallisen esineen hallussapito on rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito taasen omaa enintään vuoden maksimirangaistuksen. Mikäli kouluissa tai oppilaitoksissa teräaseita tai vastaavia kiellettyjä esineitä tai aineita otetaan haltuun, tulee aina olla yhteydessä poliisiin. Lähtökohtaisesti tällaiset esineet ja aineet hävitetään, eikä niitä palauteta enää omistajalle, ellei tähän ole perusteltua syytä. Poliisi suhtautuu koulu-uhkauksiin aina vakavasti ja selvittää niiden tekijänItä-Suomessa poliisin tietoon tulee keskimäärin noin kaksi koulu-uhkausta kuukausittain. Poliisi suhtautuu koulu-uhkauksiin aina vakavasti ja selvittää kuka tai ketkä uhkauksen takana on.Viimeisin esimerkkitapaus Itä-Suomessa oli 15.-16.2. väliseltä yöltä Pohjois-Savossa, jossa 12 -vuotias poika oli tehnyt pommiuhkauksen TikTok-alustalla. Poliisi selvitti uhkauksen tekijän ja kävi puhuttamassa hänet vielä aamuyön aikana. Kysymys tämäntyyppisissä ilmoituksissa on perättömästä vaarailmoituksesta ja/tai laittomasta uhkauksesta.Tällaiset teot käynnistävät aina viranomaistoimenpiteet ja mahdollisen rangaistuksen lisäksi tekijälle voi koitua näistä mittaviakin vahingonkorvauksia.   

Poliisi jalkautui viime vuonna yli 600 kertaa Itä-Suomen kouluille

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi on jatkanut vauvan pahoinpitelyn tutkintaa

NordenBladet — Poliisille ilmoitettiin perjantaina 20.2. aamuyöllä kotihälytystehtävästä, jossa 1990-luvulla syntynyt mies oli pahoinpidellyt puolisoaan sekä kahden viikon ikäistä pariskunnan yhteistä lasta.Asiaa tutkittiin aluksi pahoinpitelynä ja törkeänä pahoinpitelynä, mutta tutkinnassa saatujen tietojen perusteella vauvaan kohdistunut väkivaltarikos on muutettu tapon yritykseksi. Poliisi esittää epäiltyä vangittavaksi.

Poliisi on jatkanut vauvan pahoinpitelyn tutkintaa

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksia Oulussa, hirvikolari Pyhännällä

NordenBladet — Pyhännällä sattui hirvikolari Kajaanintiellä. Oulussa partio pysäytti rattijuoppojaPyhännällä henkilöauto törmäsi hirveen. Metsästä oli tielle noussut yllättäen kaksi hirveä. Jarrutuksesta ja väistöliikkeistä huolimatta henkilöauto oli törmännyt toiseen hirveen. Onnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja, auto vaurioitui osumakohdasta ja hirvi menehtyi onnettomuuspaikalle. Oulussa illan ja yön aikana jäi kiinni kaksi rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa. Toista kuljettajaa epäillään rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Toinen rattijuopumuksesta epäilty syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen suistuttuaan henkilöautolla ojaan. 

Rattijuopumuksia Oulussa, hirvikolari Pyhännällä

Lähde: Poliisi.fi

Tulipalo Salossa

NordenBladet — Salossa paloi sunnuntaina päivällä omakotitalo, jossa menehtyi kaksi ihmistä.Poliisi sai tiedon omakotitalon tulipalosta Salon Piispanpellonkadulla sunnuntaina 22.2.26 kello 14.05. Pelastuslaitos sai palavasta talosta ulos kaksi iäkästä asukasta, jotka molemmat todettiin menehtyneiksi.

Tulipalo Salossa

Lähde: Poliisi.fi

Lapin poliisin viikonlopun tehtävät liikennepainotteisia

NordenBladet — Lapin poliisin viikonloppu on kulunut ennaltaestävän valvonnan lisäksi liikennetehtävien hoitamisessa ja pahoinpitelyasioiden selvittelyssä.Meri-Lapissa poliisin viikonloppua ovat työllistäneet liikenneaiheiset tehtävät. Viikonlopun aikana poliisi on liikenteenvalvonnan yhteydessä puuttunut niin ylinopeuksiin kuin liikenteen seassa revittelyyn. Tapahtuneista on kirjattu sakkoja sekä myös ajokieltoja.

Lapin poliisin viikonlopun tehtävät liikennepainotteisia

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi etsii Espoosta kadonnutta poikaa

NordenBladet — Viimeiset havainnot pojasta on tehty keskiviikkona 18.2.Poliisi etsii Espoosta kadonnutta 13-vuotiasta poikaa. Hänet on nähty viimeksi keskiviikkona 18.2. Espoonlahdessa.Poika on 150-160cm pitkä. Hänellä on ruskeat lyhyet hiukset. Yllään hänellä on keltainen takki ja valkoiset kengät. Hän saattaa liikkua muuallakin pääkaupunkiseudulla. Havainnoista voi ilmoittaa hätänumeroon tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi 

Poliisi etsii Espoosta kadonnutta poikaa

Lähde: Poliisi.fi

Autoilija törmäsi kolmipyöräiseen sähkömopoon Siilinjärvellä lauantaina 21.2.2026 iltapäivällä – Poliisi pyytää autoilijaa ilmoittautumaan poliisille.

NordenBladet — Lauantaina 21.2.2026 Siilinjärvellä Kasurilantien ja Risuharjuntien risteyksessä tapahtui liikenneonnettomuus, jossa autoilija oli risteyksessä törmännyt suojatietä ylittäneeseen kolmipyöräiseen sähkömopoon.Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan Siilinjärvellä sattui liikenneonnettomuus Kasurilantien ja Risuharjuntien risteyksessä lauantaina 21.2.2026 noin kello 15.25, jossa Risuharjuntieltä Kasurilantielle kääntynyt autoilija oli törmännyt kevyenliikenteen väylää Siilinjärven keskustan suuntaan ajaneeseen, suojatietä ylittäneeseen kolmipyöräiseen sähkömopoon. Sähkömopoa kuljetti iäkkäämpi henkilö. Paikalle hälytetty poliisipartio alkoi selvittämään tapausta ja sai selville, että sähkömopoon törmännyt auto oli tullut Risuharjuntien suunnasta ja osunut sähkömopon etuosaan. Auto oli ollut punainen ja ilmeisesti farmarimallinen. Auto oli kääntynyt Kasurilantielle Kasurilan suuntaan, pysähtynyt hetkeksi tien toisella puolella olevalle linja-autopysäkille, kuljettajan nousematta autosta ja tuon jälkeen poistunut paikalta. Kuljettaja oli mahdollisesti 40-50 vuotias mies. Myös hieman kauempana olleet silminnäkijät olivat tehneet samat havainnot.

Autoilija törmäsi kolmipyöräiseen sähkömopoon Siilinjärvellä lauantaina 21.2.2026 iltapäivällä – Poliisi pyytää autoilijaa ilmoittautumaan poliisille.

Lähde: Poliisi.fi

Vakava onnettomuus Mynämäellä

NordenBladet — Mynämäellä omakotitalon pihassa alle kouluikäinen lapsi jäi auton alle.Poliisi hälytettiin Mynämäelle sunnuntaina 22.2.26 kello 9.30 omakotitalon pihalla sattuneen onnettomuuden takia. Onnettomuudessa autoa oli siirretty omakotitalon pihassa ja auto osui lapseen. Lapsi menehtyi tapahtumapaikalla.

Vakava onnettomuus Mynämäellä

Lähde: Poliisi.fi

Jääkiekko-ottelu keskeytettiin Tampereella soihtujen vuoksi

NordenBladet — Ottelu keskeytettiin hieman kello 20 jälkeen lauantai-iltana 21.2. katsomossa sytytettyjen soihtujen vuoksi Koulukadun kentällä.Koulukadun kentän katsomo jouduttiin tyhjentämään lauantai-iltana, kun kahden juniorijoukkueen välisessä jääkiekko-ottelussa sytytettiin soihtuja. Ottelua oli katsomossa arviolta 300-400 henkilöä. Ottelun ensimmäisen erän aikana katsomossa sytytettiin kahtena eri kertana yhteensä noin 20 soihtua.Ottelun järjestäjä totesi soihtujen olevan turvallisuusriski, ja ottelu päätettiin keskeyttää. Poliisi seurasi paikan päällä, kun järjestäjä tyhjensi katsomoa sekä tapahtuma-aluetta. Paikalta poistettiin noin 50 henkilöä.  

Jääkiekko-ottelu keskeytettiin Tampereella soihtujen vuoksi

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi etsii Helsingissä kadonnutta poikaa

NordenBladet — Viimeinen havainto hänestä on tehty Oulunkylässä vähän ennen kello 18 launtai-iltana.Poliisi etsii Helsingin Oulunkylässä kadonnutta noin 16-vuotiasta poikaa. Hänet on nähty viimeksi hieman ennen kello 18 lauantai-iltana.Poika on 170cm pitkä ja ruskeahiuksinen. Yllään hänellä on todennäköisesti mustat tai beiget collegehousut sekä mahdollisesti beigen värinen huppari. Poika saattaa liikkua Oulunkylää laajemmalla alueella. Havainnoista pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon. 

Poliisi etsii Helsingissä kadonnutta poikaa

Lähde: Poliisi.fi