Törkeä rattijuopumus Ulvilassa

NordenBladet — Poliisi tavoitti törkeään rattijuopumukseen epäillyn henkilön UlvilassaLounais-Suomen poliisipartio sai keskiviikkopäivällä hätäkeskukselta ilmoituksen Ulvilan keskustassa ajaneesta henkilöautosta, jonka kuljettaja vaikutti päihtyneeltä. Partio tavoitti kuljettajan Ulvilan keskustan tuntumasta tämän kotiosoitteesta. Mieskuljettaja puhalsi alkometriin 1,7 promillen lukeman. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.

Törkeä rattijuopumus Ulvilassa

Lähde: Poliisi.fi

Kankaanpään asuntopalossa kuolonuhri

NordenBladet — Kankaanpäässä paloi keskiviikkona iltapäivällä kerrostaloasunto. Palossa menehtyi ihminen.Hätäkeskus sai ilmoituksen tulipalosta kerrostaloasunnossa Kankaanpään keskustassa keskiviikkona iltapäivällä kello yhden aikaan. Asunnosta löytyi sammutustöiden yhteydessä menehtynyt henkilö. Muille kerrostalon asukkaille ei aiheutunut vammoja tai vahinkoja, mutta rappukäytävään aiheutui savuhaittaa.Poliisi selvittää syttymissyytä, joka ei ole tiedossa. Asiasta ei toistaiseksi tiedoteta enempää.

Kankaanpään asuntopalossa kuolonuhri

Lähde: Poliisi.fi

Kittilässä perätön koulu-uhkaus

NordenBladet — Toistaiseksi tuntematon henkilö uhkasi räjäyttää koulubussin Kittilässä tänään iltapäivällä. Poliisi pyytää vihjeitä.Tänään iltapäivällä 28.1.2026 klo 14 ilmoitettiin hätäkeskukseen Kittilän koulukeskuksen luokkahuoneesta löytyneestä viestistä, jossa kirjoittaja uhkaa räjäyttää koulubussin. Poliisi tarkasti koulubussin ja on puhuttanut oppilaita. Uhkaus todettiin perättömäksi. 

Kittilässä perätön koulu-uhkaus

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi takavarikoi tuhansia sähkösavukkeita Vaasassa

NordenBladet — Pohjanmaan poliisilaitos takavarikoi yli 6000 sähkösavuketta kotietsinnässä Haapaniemellä Vaasassa 7.1.2026. Rikos paljastui huumausainevalvonnan yhteydessä.Poliisi epäilee, että tuotteet oli tilattu ulkomailta ja tarkoitettu myytäväksi edelleen Suomessa. Poliisin tietojen mukaan sähkösavukkeita oli markkinoitu ja myyty Telegram-pikaviestisovelluksen kautta. Poliisi epäilee noin 20 -vuotiasta miestä muun muassa salakuljetuksesta ja terveysrikoksesta. Epäilty on ollut vangittuna.Terveysrikosta koskeva epäily liittyy siihen, että takavarikoidut sähkösavukkeet ovat sisältäneet nikotiinia huomattavasti enemmän, kuin Suomessa laillisesti myytävät sähkösavukkeet saavat sisältää.Rikosoikeudellinen vastuu ulottuu myös ostajallePoliisi muistuttaa, että laittoman kaupan ketju ei pysähdy maahantuojaan.Henkilö syyllistyy rikokseen jo pelkästään hankkimalla laittomasti maahan tuodun tuotteen. Tällaisessa tapauksessa ostaja syyllistyy laittomaan tuontitavaraan ryhtymiseen. Lisäksi, luovuttamalla nikotiinituotteen alaikäiselle, myyjä syyllistyy tupakan myyntirikokseen.Poliisi hävittää kaikki alaikäisten hallusta tavatut tai laittomasti maahan tuodut tuotteet. Lisäksi seuraamuksena voi olla sakkoa tai suurempien määrien ollessa kyseessä jopa vankeutta.– Laitonta kautta hankittujen sähkösavukkeiden koostumusta ei valvota millään tavalla. Katukaupasta ei pidä ostaa nikotiinituotteita tai mitään vastaavaa, koska niihin liittyy sekä terveysriskejä että rikosoikeudellisia seuraamuksia, tutkinnanjohtaja, komisario Matti Tiainen varoittaa.Tutkinta jatkuu, ja poliisi selvittää mm. maahantuonnin laajuutta sekä rikokseen liittyviä muita osallisia.Poliisi jatkaa valvontatoimia Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella, erityisesti myös nuorten suosimissa kohtaamispaikoissa.

Poliisi takavarikoi tuhansia sähkösavukkeita Vaasassa

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta Naantalissa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi selvittää Naantalissa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Poliisi on ottanut teosta epäiltynä kiinni yhden henkilön.Poliisi sai ilmoituksen asiasta varhain tiistaiaamuna. Naantalissa sijaitsevasta yksityisasunnosta löytyi kuollut ihminen, jonka epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi maanantain ja tiistain välisenä yönä.Poliisi tutkii asiaa epäiltynä tappona. Teosta epäiltynä on otettu kiinni yksi henkilö, jota tullaan myöhemmin tällä viikolla esittämään vangittavaksi.Poliisin tietojen mukaan epäilty ja asianomistaja tunsivat toisensa.Asian esitutkinta on alussa, eikä poliisi tutkinnallisista syistä voi tässä vaiheessa kommentoida epäillyn rikoksen tekotapaa tai muitakaan asiaan liittyviä yksityiskohtia.Asiasta tiedotetaan lisää, kun se on esitutkintaa vaarantamatta mahdollista.

Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta Naantalissa

Lähde: Poliisi.fi

Tarkista passin ja henkilökortin voimassaolo talven ja kevään matkoja varten

NordenBladet — Passin ja henkilökortin voimassaolo on hyvä tarkistaa ennen talven ja kevään lomia, etenkin jos on tarkoitus suunnata ulkomaille. Tarvittaessa asiakirjan uusiminen onnistuu sujuvasti, sillä vapaita ajanvarausaikoja on varattavissa hyvin lähes kaikkialla Suomessa, toteaa lupahallintopäällikkö Hanna Piipponen.Asiointi on paras aloittaa aina verkosta. Sähköisen hakemuksen jättämisen yhteydessä järjestelmä kertoo, tarvitsetko tunnistautumisajan poliisiasemalle. Samassa yhteydessä on helppo varata asiointiaika haluamallesi poliisiasemalle. Verkon kautta haettu passi tai henkilökortti on myös hieman edullisempi kuin paikan päällä poliisiasemalta haettuna. Jos passin tai henkilökortin uusiminen on jäänyt viime tinkaan, on poliisiasemalla mahdollista asioida myös ilman ajanvarausta, mutta tällöin kannattaa varautua jonottamiseen.   10 vuoden passi ei ole vielä haettavissaOsa kansalaisista on jäänyt odottamaan passin enimmäisvoimassaoloajan muuttumista kymmeneen vuoteen. Passin uusimisen kanssa ei kuitenkaan kannata jäädä odottamaan, sillä voimassaoloajan muuttuminen vie vielä aikaa. Muutoksen edellyttämät lainsäädäntömuutokset eivät ole vielä edenneet eduskuntaan. Näin uusit passin tai henkilökortinKäy passikuvassa. Passi- tai henkilökorttihakemukseen liitettävä kuva saa olla korkeintaan 6 kuukautta vanha.Aloita uuden matkustusasiakirjan hakeminen osoitteesta poliisi.fi Järjestelmä ohjaa sinut varaamaan ajan poliisin sähköisestä asiointijärjestelmästä, jos se on tarpeen. Muista perua varaamasi aika, jos et pääsekään paikalle.Nouda valmis asiakirjasi, kun saat noutoilmoituksen. 

Lähde: Poliisi.fi

Pyydämme silminnäkijähavaintoja Kouvolassa tiistaiaamuna tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta

NordenBladet — Poliisi pyytää erityisesti onnettomuudessa olleen tumman henkilöauton takana ajanutta vaalean henkilöauton kuljettajaa ilmoittautumaan.Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja liikenneonnettomuudesta, joka tapahtui eilen tiistaina (27.1.2026) Kouvolassa. Onnettomuus tapahtui valtatiellä 6 lähellä Keltin siltaa, kun henkilöautoilija törmäsi ajoneuvoyhdistelmään liityttyään valtatielle kiihdytyskaistalta.Poliisi odottaa yhteydenottoa erityisesti vaalean henkilöauton kuljettajalta, joka ajoi tumman henkilöauton perässä onnettomuuden aikaan, noin kello 6.55 ja liittyi Helsingintieltä ramppia pitkin valtatielle 6 jatkaen matkaa kohti Kauppakeskus Veturia. Pyydämme silminnäkijöitä ilmoittautumaan poliisille puhelimitse numeroon 050 447 9574 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi.

Pyydämme silminnäkijähavaintoja Kouvolassa tiistaiaamuna tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi kaipaa havaintoja Oulussa tapahtuneesta liikennevahingosta

NordenBladet — Oulussa, Kaarnatiellä, tapahtui tiistaina 27.1.2026 noin klo 16.15 kolari, jossa vaalea/hopea pienempi henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulevan liikenteen kaistalle ja törmäsi kaikkiaan kolmeen vastaantulevaan autoon.Vastaantulevien ajoneuvojen kuljettajat olivat ehtineet väistää väärää kaistaa ajanutta henkilöautoa, jonka seurauksena tilanteessa ei aiheutunut henkilövahinkoja. Kaikki törmäyksen kohteeksi joutuneet ajoneuvot vahingoittuivat.

Poliisi kaipaa havaintoja Oulussa tapahtuneesta liikennevahingosta

Lähde: Poliisi.fi

Poliisin tiedote ensihoidon ja poliisin tehtävästä Haminan linja-autoasemalla

NordenBladet — Henkilö menehtyi Haminan linja-autoasemallaHaminan linja-autoasemalla oli tänään noin klo 11.00 aikaan ensihoidon ja poliisin tehtävä. Henkilö oli menehtynyt linja-autoasemalla. Poliisi suorittaa asian osalta kuolemansyyntutkinnan. Asiassa ei epäillä rikosta. Asiaan ei liittynyt vaaratilannetta. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Poliisin tiedote ensihoidon ja poliisin tehtävästä Haminan linja-autoasemalla

Lähde: Poliisi.fi

Tarkennus Nurmijärvellä tänään tapahtuneeseen poliisitehtävään

NordenBladet — Poliisi tarkentaa tänään Nurmijärvellä tapahtunutta tilannetta, missä poliisi käytti tehtävällä ampuma-asetta.Tilanteessa kohdehenkilö oli poistumassa poliisin eristämältä alueelta aseistautuneena. Tästä syystä poliisi joutui pysäyttämään henkilön toiminnan ampuma-asetta käyttäen. Kohdehenkilön tilanteessa saamat vammat eivät aiheuttaneet hengenvaaraa.Asian jatkotiedottamisesta vastaa Helsingin poliisilaitos, kun se tutkintaa vaarantamatta on mahdollista.

Tarkennus Nurmijärvellä tänään tapahtuneeseen poliisitehtävään

Lähde: Poliisi.fi