Poliisin viikossa väkivalta- ja varkausrikoksia sekä lähestymiskieltoja

NordenBladet — Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisin tehtävissä näkyivät väkivalta- ja varkausrikokset. Lisäksi lähisuhdeväkivaltarikoksiin epäiltyjä määrättiin lähestymiskieltoihin.- Kokonaistehtävämäärä oli viime viikolla taas lähes kesäisissä lukemissa. Erilaisia poliisitehtäviä hoidetiin viikon aikana lähes 2 300.Kotihälytystehtävienkin määrä, 139 tehtävää, oli jälleen kerran korkealla tasolla. Näissä tehtävissä kyse oli pääasiallisesti väkivallasta tai häiritsevästä metelistä. Myös mielenterveyteen liittyvät tehtävät työllistivät partioita erityisesti viikonlopun aikana, kertoo komisario Aki Rantahuhta.Liikenteen osalta viikko oli perinteinen. Kovia nopeuksia ja päihtyneitä kuljettajia. Puhallutuksia tehtiin viikonlopun aikana useita satoja, mutta kiinnijääneiden rattijuoppojen määrä oli viime viikkoon verrattuna huomattavasti vähäisempi.Poliisi toimi lähisuhdeväkivaltakierteen katkaisemiseksiPoliisilla on käytössä erilaisia pakkokeinoja lähisuhdeväkivaltakierteen katkaisemiseksi. Poliisi voi määrätä väliaikaisen lähestymiskiellon tai perheensisäisen lähestymiskiellon, jonka lopullisesta määräämisestä päättää käräjäoikeus. Joissain tilanteissa poliisi voi myös hakea käräjäoikeudesta teknisesti eli jalkapannalla valvottua lähestymiskieltoa. Poliisi voi myös vaatia rikoksista toistuvasti epäiltyä vangittavaksi jatkamisvaaralla.Edeltävän viikon aikana Vantaalla on ollut kaksi lähisuhdeväkivaltasarjaa, joissa turvauduttiin pakkokeinoihin väkivaltakierteen katkaisemiseksi.-Viime viikolla käsittelyssä oli tapaus, jossa poliisi esitti käräjäoikeudessa 37-vuotiasta miestä vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä entisen kumppaninsa vainoamisesta, pahoinpitelyistä, laittomasta uhkauksesta sekä toistuvista entisen kumppanin omaisuuden vahingoittamisesta. Käräjäoikeus päätyi määräämään kyseisitä rikoksista epäillyn vangitsemisen sijaan tehostettuun matkustuskieltoon, kertoo rikoskomisario Suvi Kukkonen.-Tämä tarkoittaa mm. sitä, että epäilty määrättiin käyttämään jalkapantaa, jolla varmistetaan, että hän ei lähesty entisen kumppaninsa kotia, Kukkonen jatkaa.Eilen maanantaina 10.11. poliisi määräsi noin kolmekymppisen miehen väliaikaiseen perheensisäiseen lähestymiskieltoon. -Perheen sisäinen lähestymiskielto voidaan määrätä, jos henkilön, jota vastaan kieltoa pyydetään, uhkauksista, aiemmista rikoksista tai muusta käyttäytymisestä voidaan päätellä, että hän todennäköisesti tulisi tekemään itsensä uhatuksi tuntevan henkilön henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvan rikoksen. Perheen sisäiseen lähestymiskieltoon määrätty velvoitetaan poistumaan perheen yhteisestä kodista lähestymiskieltopäätöksestä tiedon saatuaan, Kukkonen sanoo.Törkeä varkaus Vantaalla – epäilty vangittuVantaalla tapahtui keskiviikon ja torstain 5.-6.11. välisenä aikana törkeä varkaus, missä Myyrmäessä sijaitsevaan liikehuoneistoon murtauduttiin ja sisältä anastettiin omaisuutta tämän hetken arvion mukaan noin 100 000 euron arvosta.-Osa anastetusta omaisuudesta löytyi lähistöltä, mutta niiden kunnosta ei ole vielä täyttä varmuutta. Kateissa on vielä osa liikehuoneistossa toimivalta kolmelta eri yrittäjältä anastetusta omaisuudesta, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Josefiina Hiltunen.Epäilty tekijä tavoitettiin 6.11. myöhään illalla toisen tehtävän yhteydessä. Hänen hallustaan löytyi muun muassa liikehuoneistosta anastettua omaisuutta.-Noin kolmekymppisen miehen epäillään kyseisen törkeän varkausrikoksen lisäksi syyllistyneen tämän vuoden toukokuusta lähtien 17 eri varkausrikokseen, joista suurimassa osassa on kyse kellarikomeroihin tai muihin taloyhtiöiden varastotiloihin tehdyistä murroista, Hiltunen jatkaa.Mies vangittiin maanantaina Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä törkeään varkauteen. Esitukinnassa selvitetään, liittyykö varkauteen myös muita epäiltyjä tekijöitä.Autovaras jäi kiinni verekseltäänItä-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta, jossa sunnuntaina 9.11. aamuyöllä vantaalaisesta autoliikkeestä otetiin luvatta käyttöön arvokas henkilöauto.- Tapahtumat saivat alkunsa, kun Hämeen poliisin partio havaitsi valkoisen katumaasturin kaahaavan pitkin kevyenliikenteenväylää Paroisten kaupunginosassa Hämeenlinnassa. Partio lähti tavoittelemaan autoa mutta sillä hetkellä se jäi kadoksiin, kertoo rikoskomisario SuviKukkonen.Vain hetkeä myöhemmin kyseinen auto löytyi tyhjänä Karhuntien kohdalla sijaitsevalta pysäköintipaikalta. Tässä vaiheessa apuun otettiin poliisikoira, jonka avustuksella lähdettiin seuraamaan jälkeä epäillyn kuljettajan tavoittamiseksi. Paikalle ilmaantui mies, joka otettiin kiinni asian selvittämisen ajaksi. Miehen selitykset eivät uponneet poliisin partiolle ja hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeään moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen.-Esitutkinnassa on kameratallenteiden avulla selvinnyt epäillyksi poliisin kiinniottama mies, Kukkonen jatkaa.Rivitaloasunto paloi asuinkelvottomaksi NurmijärvelläNurmijärven Rajamäellä sijaitsevassa rivitaloasunnossa tapahtui viime viikon torstaina 6.11. tulipalo. Kyseinen asunto paloi asuinkelvottomaksi. Pelastuslaitoksen arvion mukaan naapurikiinteistöihin ei onneksi kohdistunut vaurioita.Palossa ei loukkaantunut kukaan. Asunnon asukkaat olivat heränneet voimakkaaseen savun hajuun ja päässeet itse poistumaan asunnosta.Poliisi ja pelastuslaitos tutkivat yhdessä palon syttymissyytä. Tässä vaiheessa palon epäillään saaneen alkunsa asunnon saunasta 

Poliisin viikossa väkivalta- ja varkausrikoksia sekä lähestymiskieltoja

Lähde: Poliisi.fi

Savonlinnasta anastettiin venetraileri WNG-495

NordenBladet — Savonlinnasta on anastettu venetraileri 4.9.-17.10.2025 välisenä aikana Juvolantieltä.Savonlinnan Juvolantieltä on anastettu 4.9.-17.10.2025 välisenä aikana moottoriveneen venetraileri, jonka rekisterinumero on WNG-495. Poliisi kaipaa havaintoja kyseisestä venetrailerista sähköpostitse vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse p. 0295 415 232.

Savonlinnasta anastettiin venetraileri WNG-495

Lähde: Poliisi.fi

Suden hyökkäyksen kohteeksi joutunut koira jouduttiin lopettamaan

NordenBladet — Lauantaina 8.11.2025 Joensuun Itikkavaarassa suden hyökkäyksen kohteeksi joutunut pohjanpystykorva on lopetettu.Suden hampaisiin joutunut metsästyskoira sai tapahtumassa niin vakavat vammat, että eläinlääkäri joutui lopettamaan sen. Poliisi sai tiedon koiran lopettamisesta heti sen jälkeen, kun oli julkaissut tapahtumasta tiedotteen aiemmin tänään. 

Suden hyökkäyksen kohteeksi joutunut koira jouduttiin lopettamaan

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi selvitti Nilsiän kameravarkauden – epäilty tunnusti teon

NordenBladet — Poliisi on selvittänyt lokakuun lopulla Nilsiässä tapahtuneen nopeusvalvontakameran varkauden. Tutkinta johti kameran löytymiseen ja epäillyn tunnustukseen.Kamera anastettiin 22.10.2025 aamuyöllä sahaamalla kameratolppa poikki. Tapaus tuli poliisin tietoon seuraavana aamuna autoilijan ilmoituksesta. Poliisin tietojen mukaan tapahtumaketju alkoi, kun epäilty oli ajanut ylinopeutta valvontakameraan. Kameran välähdettyä, henkilö päätyi hakemaan tarvittavat välineet tolpan sahaamiseksi sekä kameran kuljettamiseksi, ja palasi tapahtumapaikalle. Tuhottu tolppa sekä anastettu kamera laitteistoineen on yhteensä usean kymmenen tuhannen euron arvoinen. Tolpan omistaa ELY-keskus, kamera sen sijaan on poliisin omaisuutta. – Ratkaisevaa epäillyn rikoksen selvittämisessä oli poliisin monipuoliset tutkintakeinot sekä ammattitaitoiset tutkijat. Autoilijan ilmoituksen perusteella pääsimme nopeasti rikokseen kiinni, ja pystyimme hyödyntämään erilaisia tietolähteitä tapauksen tutkinnassa, kertoo tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario Tiina Borg.Epäilty tunnusti teon kuulusteluissa ja kertoi kameran sijainnin. Kamera saatiin poliisin haltuun 7.11 pelastuslaitoksen sukeltajan avulla. Poliisin tutkinnassa on selvinnyt, että epäilty ajoi 80 km/h alueella 104 km/h. Epäilty on siilinjärveläinen 90-luvulla syntynyt mies. Henkilöä epäillään törkeästä varkaudesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Asia siirretään syyttäjälle syyteharkintaan.

Poliisi selvitti Nilsiän kameravarkauden – epäilty tunnusti teon

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii epäiltyä perätöntä vaarailmoitusta Kouvolassa

NordenBladet — Poliisi epäilee rikoksesta yhtä henkilöä.Poliisille ilmoitettiin tiistaina aamupäivällä, että Kouvolan kaupungin puhelinvaihteeseen oli soittanut henkilö, joka oli uhannut räjäyttää Kouvolan kaupungintalon ja Kaunisnurmen koulun. Asiaa alettiin selvittää välittömästi. Poliisipartiot tarkastivat kaupungintalon ja koulun tilat, eikä kummastakaan kohteesta löytynyt mitään viitteitä siitä, että kyseessä olisi todellinen uhka. Poliisi totesi tilat turvallisiksi ja niitä voi käyttää normaaliin tapaan. Poliisilla on tiedossa henkilö, jonka puhelimesta uhkaussoitto tehtiin. Häntä epäillään perättömästä vaarailmoituksesta. 

Poliisi tutkii epäiltyä perätöntä vaarailmoitusta Kouvolassa

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi etsii edelleen Hämeenlinnassa viikonloppuna kadonnutta naista

NordenBladet — Hämeenlinnassa 8.–9.11.2025 välisenä yönä Papinniityntieltä kadonnut 77-vuotias nainen on edelleen kateissa.Poliisi jatkaa Hämeenlinnassa viikonloppuna kadonneen naisen etsintöjä.Kadonnut 77-vuotias nainen on 160 cm pitkä ja hän on vartaloltaan hoikka. Päällään hänellä oli katoamishetkellä Adidaksen harmaat verryttelyhousut ja polviin asti ulottuva musta talvitakki. Jalassaan hänellä oli ruskeat talvisaappaat.Poliisi pyytää edelleen lähiseudun asukkaita tarkastamaan pihapiirin sekä pihapiirissä olevat piharakennukset ja muut mahdolliset avoimena olevat tilat.Mahdolliset havainnot kadonneesta naisesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112. 

Poliisi etsii edelleen Hämeenlinnassa viikonloppuna kadonnutta naista

Lähde: Poliisi.fi

Susi kuoli liikenneonnettomuudessa Maalahdessa

NordenBladet — Pohjanmaan poliisilaitos sai maanantaiaamuna noin klo 7.30 ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Porintiellä Maalahdessa. Henkilöauto oli törmännyt sudeksi varmistettuun eläimeen. Susi menehtyi törmäyksen seurauksena.Autoa kuljettanut henkilö ei loukkaantunut. Poliisi on noutanut suden ja toimittaa sen Ruokavirastoon tutkittavaksi. Metsästyslain 83 c §:n mukaisesti liikenneonnettomuudessa kuolleena löytynyt susi toimitetaan tutkimuslaitokseen, jossa selvitetään eläimen kunto, kuolinsyy ja mahdolliset sairaudet.

Susi kuoli liikenneonnettomuudessa Maalahdessa

Lähde: Poliisi.fi

Metsästäjä ampui koiransa kimpussa olleen suden Joensuussa viime lauantaina

NordenBladet — Metsästäjä ampui metsästyskoiransa (pohjanpystykorva) kimpussa olleen suden 8.11.2025 Joensuun Itikkavaarassa.Tilanne syntyi, kun rinnettä noustessaan ylöspäin metsästäjä oli kuullut outoa ääntä koiransa menosuunnasta. Kumpareen päälle noustuaan, hän oli havainnut noin 30 metrin päässä edessään kaksi sutta. Metsästäjän pohjanpystykorva oli ollut toisen suden hampaissa. Metsästäjä oli huutanut voimakkaasti ja yrittänyt saada sudet pois koiran kimpusta. Toinen susi oli juossut paikalta pois, mutta toinen susi yritti koira suussaan poistua alarinteen suuntaan.Tässä kohtaa metsästäjä ampui kiväärikaliberin aseella sutta. Laukauksen jälkeen susi oli kaatunut, mutta koira oli ollut vielä suden hampaissa. Tämän jälkeen metsästäjä ampui sutta vielä kahdesti. Metsästäjä oli tapahtuman jälkeen soittanut asiasta hätäkeskukseen ja lähtenyt viemään koiraansa eläinlääkärille. Koira loukkaantui tilanteessa vakavasti.Asiaa tutkitaan törkeänä metsästysrikoksena, koska tapahtuman yhteydessä on ammuttu rauhoitettu susi (Metsästyslaki 48a 1§). Esitutkinnan jälkeen tapaus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan. Rikosprosessiketjussa syyttäjä on ensimmäinen viranomainen, joka pystyy ratkaisemaan, onko suojellun suden ampuminen tapahtunut pakkotilassa (Rikoslaki 4 luvun 5§).Kuollut susi on uros ja sen paino noin 30 kg. Eläin toimitetaan Ruokavirastoon (Oulu) tutkittavaksi. 

Metsästäjä ampui koiransa kimpussa olleen suden Joensuussa viime lauantaina

Lähde: Poliisi.fi

Porvoossa kateissa ollut nainen on löytynyt

NordenBladet — Poliisi julkaisi tiedotteen kateissa olleesta naisesta Porvoossa. Nainen on löytynyt.Nainen löytyi kunnossa kahdeksan jälkeen illalla, useiden tuntien kateissa olon jälkeen.Kadonneen jäljille päästiin mediatiedotteen jälkeen tulleiden yleisöhavaintojen perusteella. Polisii kiittää kaikkia ilmoittajia sekä tiedotetta jakaneita.  

Porvoossa kateissa ollut nainen on löytynyt

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi etsii Porvoossa kateissa olevaa naista

NordenBladet — Poliisi etsii Porvoossa noin 80-vuotiasta naista, joka on nähty edellisen kerran Strömbergin myllyllä, Saksalantie 259:n paikkeilla. Kadonnut on liikkunut Porvoon suuntaan.Viimeisin havainto naisesta on tehty noin kello 14.Kadonneella on päällään musta fleece-takki, vaalean beiget väljät housut ja lenkkitossut.Poliisi on pyytänyt apua kadonneen etsinnässä myös Vapaaehtoiselta pelastuspalvelulta (Vapepa).Kaikki havainnot naisen mahdollisista liikkeistä pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen 112.

Poliisi etsii Porvoossa kateissa olevaa naista

Lähde: Poliisi.fi