NordenBladet — Helsingin käräjäoikeus vangitsi 20-vuotiaan helsinkiläismiehen automurtosarjasta epäiltynä. Miestä epäillään varkauden yrityksistä ja varkauksista.Helsingin poliisilla on ollut tutkittavana 4.–5. marraskuuta 2025 välisenä yönä Kruununhaan alueelle pysäköityihin autoihin kohdistunut automurtosarja. Tapauksessa Liisanpuistikon ympäristössä oli murtauduttu yhden yön aikana 16:een pysäköityyn henkilöautoon. Kaikki murrot tehtiin samalla tavalla auton sivuikkuna rikkomalla. Osasta autoista anastettiin siellä ollutta irtainta omaisuutta.Alueelta saatiin valvontakameramateriaalia, jonka perusteella poliisi tunnisti rikoksesta epäillyn. Automurtosarjasta epäilty helsinkiläinen 20-vuotias mies on saatu kiinni ja Helsingin käräjäoikeus vangitsi hänet poliisin esityksestä torstaina 20. marraskuuta 2025 jatkamisvaaran perusteella. Miestä epäillään tällä hetkellä 12:sta varkauden yrityksestä ja neljästä varkaudesta.Rikoksista epäilty mies on ollut vangittuna aiemminkin vastaavista rikosepäilyistä. Poliisi tutkii miehen osallisuutta muihin vastaaviin tapauksiin.Kuva: Yksi Kruununhaassa murtautumisen kohteena olleista autoista.
NordenBladet — Tien on oltava turvallinen kaikille tienkäyttäjille.Poliisi on tarkastanut tiealueilla tapahtuvien rakennustöiden turvallisuutta Jyväskylässä ruutukaava-alueella ja lähiöissä. Valvonta on osa poliisin liikenteenvalvontaa. Myös Jyväskylän kaupunki on toiminut aktiivisesti katutöiden turvallisuuden varmistamiseksi. Tien on oltava rakennustöistä huolimatta turvallinen niin autoilijoille, pyöräilijöille kuin muillekin tienkäyttäjille. Vaadittaessa myös liikenteenohjauksesta on huolehdittava ja sitä on tehtävä asianmukaisesti liikenneturvallisuuden näkökannasta. Ja nyt kun talvi ja lumipeite on tullut, turvallisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Toisinaan poliisi joutuu puuttumaan turvallisuutta vaarantaviin asioihin, esimerkiksi syviin ja suojaamattomiin kaivantoihin, korkeuseroihin, puutteellisiin liikennemerkkeihin sekä tiealueella työskenteleviin koneisiin. Poliisi tarkastaa kohteita varmistaakseen niiden turvallisuuden. Tarkoitus on, ettei kukaan loukkaannu tai kuole tiellä tehtävien rakennustöiden vuoksi. Rakennustöitä tekevän yrittäjän vastuu korostuu – poliisi lähettääkin heille terveiset: Turvallisuusajattelu pitää olla mukana kaikessa tekemisessä ja sen pitää vastata nykyajan vaatimuksia. Ei voi vain tehdä ”niin kuin on aina tehty”. Jyväskylässä poliisi joutui huomauttamaan sekä vakavimmillaan sakottamaan toimijoita liikenneturvallisuutta vaarantaneista tilanteista. Valvonta jatkuu edelleen.
Poliisi valvoo tiealueilla tapahtuvien rakennustöiden turvallisuutta
NordenBladet — Helsinki-Vantaan lentoaseman ympäristössä toteutettiin keskiviikkona 19.11.2025 taksiliikenteen yhteis-valvonta, jonka suorittivat Itä-Uudenmaan poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Verohallinto ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto.Yhteisvalvonnassa tarkastettiin yhteensä 47 taksia, joista 30:ssa oli huomautettavaa. Seuraamuksia mää-rättiin poliisin toimesta yhteensä 31. Liikennevirhemaksuja kirjoitettiin 19 pääasiassa kuljettajan nimitieto-jen sekä luvanhaltijan tietojen puuttumisesta sekä siitä, ettei taksiliikennelupa ollut mukana liikennettä harjoitettaessa. 12 taksille kirjoitettiin sakot kuljettajien ajopäiväkirjan puuttumisen takia.Havaitut rikkeet tai puutteet:• Kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä 22 kpl• Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävillä 16 kpl• Kuljettajan ajopäiväkirja puuttui tai se oli puutteellisesti täytetty 15 kpl• Taksiliikennelupa tai sen jäljennös ei ollut mukana ajoneuvossa 8 kpl• Ajoneuvo ei ollut rekisteröity luvanvaraiseen käyttöön 3 kpl• Hintatietojen esittämisessä oli puutteita 2 kplPoliisilla on päävastuu taksiliikenteen valvonnastaMonen viranomaisen yhteisvalvonta on tehokas tapa valvoa taksiliikennettä. Yhdellä pysäytyksellä jokai-nen mukana oleva viranomainen tarkastaa samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvia asioita. Valitettavan harva taksi, vain hieman yli kolmasosa kaikista tarkastetuista, selvisi tarkastuksesta täysin ilman huomautuksia.- Yleisin puute oli kuljettajan nimitiedon sekä luvanhaltijan nimen ja yhteystietojen nähtävillä pitämisen laiminlyönti. Näistä annettiin suurin osa liikennevirhemaksuista, kertoo ylikonstaapeli Jouni Saarinen valvonnan tuloksista. Sakkoja kirjoitettiin kahdelletoista taksinkuljettajalle, joilta puuttui ajopäiväkirja tai se oli puutteellisesti täytetty. – Myönteisenä huomiona voidaan liikenneturvallisuuden näkökulmasta todeta, että ajoneuvokalusto oli hyväkuntoista ja liikennekelpoista ja taksinkuljettajan ajolupa oli kaikilla tarkastetuilla kuljettajilla. Pieniä puutteita havaittiin silti liikaa ja lisäksi huomionarvoista oli se, että yhteensä 12 taksinkuljettajalla suomen tai ruotsin kielen tieto ei ollut riittävällä tasolla. Luvanvaraisessa ammattiliikenteessä tällaisten asioiden pitäisi olla paremmin hoidossa, Saarinen toteaa.Myös tämänkertaisessa valvonnassa tietojen esittämisessä oli useita puutteita. Vaikka näillä ei ole varsinaista vaikutusta liikenneturvallisuuteen, niillä on suora yhteys siihen, miten matkustajan ja kuluttajan oikeudet toteutuvat, kertoo Traficomin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti. Taksiliikennelupa oli voimassa kaikilla tarkastetuilla taksiyrityksillä, mutta liikenneluvan ajoneuvossa mukana pitäminen oli unohtunut monelta.Taksiliikenneluvan haltijan on huolehdittava siitä, että matkustajan nähtävillä on asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi. Näiden sinänsä pienien puutteiden ilmene-minen velvollisuuksien noudattamisessa johtaa yrityksen riskiperusteiseen lisävalvontaan, toteaa Hautalahti.Verohallinto kerää tietoa verovalvonnan riskienhallintaanVerohallinnon harmaan talouden torjuntaan erikoistuneet verotarkastajat keräsivät valvonnassa tietoja taksialalla toimivilta yrityksiltä ja kuljettajilta. Haastatteluilla pyrittiin selvittämään mm. palkanmaksuun, maksuliikenteeseen ja kalustoon liittyviä asioita.Valvonnan yhteydessä kerätyt vertailutiedot tuottavat tietoa verovalvonnan riskienhallintaan. Tarvittaessa asiakkaita valvotaan tarkoituksenmukaisin tavoin. Käytännössä tämä tarkoittaa toimia asiakkaiden ohjaamisesta aina verotarkastuksiin riippuen siitä, onko kyse osaamattomuudesta vai tarkoituksellisesta verojen välttelystä. Johtaja Tarja Valsi Verohallinnosta toteaa yhteisvalvonnan muiden viranomaisten kanssa tehokkaaksi tavaksi toimia.– Olemme oikein toimivien yrittäjien puolella, ja tavoitteemme on turvata yritysten reilu kilpailu puuttumalla epärehelliseen toimintaan alalla, sanoo Valsi.Työsuojelu valvoo reiluja pelisääntöjä työelämässäTyösuojeluviranomainen (ESAVI) valvoi valvontaiskussa työaikaa, palkkausta, vuosilomia työterveyshuol-on järjestämistä ja miten työntekijöitä on ohjeistettu väkivallanuhan varalle. Valvonnan tavoitteena on reilun kilpailun ja reilujen työehtojen edistäminen, sekä harmaan talouden ehkäiseminen. Lisäksi työsuojeluviranomainen keräsi tarkastuksilla tietoa, jota se tulee hyödyntämään valvontatoiminnassaan.Valvontatapahtumassa tavattiin itsenäisiä yrittäjiä sekä työsuhteessa olevia työntekijöitä. Valvonnassa tavattiin 22 työsuhteista kuljettajaa, joista ajopäiväkirjaa ei ollut pitänyt 15 kuljettajaa. Ajopäiväkirjan pitämistä edellytetään työsuhteisilta kuljettajilta. Taksivalvontaiskut ovat kehittäneet viranomaisyhteistyötä ja tiedonvaihdolla on saatu esimerkiksi lisää konkreettisia valvontakohteita työsuojeluviranomaiselle. Tarkastustoimintaa taksialan työnantajiin jatketaan valvontaiskuissa saatujen ja analysoitujen tietojen perusteella.
NordenBladet — Poliisi tekee rattijuopumusvalvontaa pikkujoulujen aikaan ja erityisesti tulevina viikonloppuina. Puhallusratsiat ajoitetaan ilta- ja yöaikoihin, sekä varsinkin viikonloppuisin myös aamupäiville.- Jos lähdet pikkujouluihin aikeissa juoda alkoholia, niin auto on syytä jättää suosiolla kotiin. Tällöin ei tule kiusausta lähteä tapahtumasta pois omalla autolla, neuvoo komisario Seppo Porokka Itä-Suomen poliisista. Porokan mukaan juhlia seuraavana päivänä alkometri voi näyttää jo nollaa promillea, mutta ajokykyyn vaikuttaa myös, jos yöunet jäävät liian lyhyeksi. Krapulaan tulee suhtautua samalla tavalla kuin alkoholiin eli, jos et tunne olevasi vireessä, niin jätä auto parkkiin myös pikkujoulun jälkeisenä päivänä.Porokka muistuttaa, että nautittu alkoholi huonontaa ajokykyä, vaikka rattijuopumusraja ei enää ylittyisi. Alkoholin käyttö pidentää reaktioaikoja, haittaa keskittymistä ja vaikuttaa harkintakykyyn, mikä lisää merkittävästi liikenneonnettomuuksien riskiä. – Niin ja hauskaa voi olla myös ihan selvinpäin, Porokka kiteyttää.
NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisi pyyttä edelleen havaintoja Nurmijärven henkirikoksen uhrista sekä henkilöistä, joiden seurassa hän on liikkunut viime aikoina.- Uhri on 31-vuotias Katja Sofia Mäkinen. Hän on pienikokoinen ja noin 162 cm pitkä. Paino noin 47 kg. Julkaistusta kuvasta poiketen hänellä on viime aikoina ollut tummat lyhyehköt hiukset, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Sanna Rentola.Poliisin tietojen mukaan hän on liikkunut enimmäkseen Helsingissä Kurvin alueella.Kuvan ja tietojen julkaisemiseen on läheisten lupa.- Tiedot pyydämme ilmoittamaa poliisin vihjepuhelimeen numeroon 0295 436442, WhatsAppilla numeroon 050 3999026 tai sähköpostitse vakivalta.ita-uusimaa@poliisi.fi Rentola kehottaa.
Poliisi pyytää edelleen havaintoja Nurmijärven henkirikoksen uhrista
NordenBladet — Poliisi on saanut viime elokuussa Kajaanin Huuhkajanvaarassa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan valmiiksi ja se tullaan siirtämään syyttäjälle syyteharkintaan.Poliisi sai viime elokuussa 19. päivä hätäkeskuksen kautta tehtävän Kajaanin Huuhkajanvaaraan. Ilmoituksen hätäkeskukseen teki uhrin lähiomainen. Tapahtuma-alueella rivitalohuoneiston edessä oli havaittavissa viitteitä vakavasta rikoksesta. Poliisi löysi huoneiston sisältä menehtyneen mieshenkilön. Tapauksessa oli käytetty veistä, jonka tekijä oli tuonut mukanaan. Esitutkinnan alussa on ollut epäiltynä useita henkilöitä, mutta asiaa selvitettäessä on tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella teosta epäillään yhtä kainuulaista mieshenkilöä. Tapausta tutkittiin asianimikkeillä murha ja pelastustoimen laiminlyönti.Poliisin näkemyksen mukaan asia liittyy velanperintään. Uhrissa oli havaittavissa useita veitsen aiheuttamia vammoja.
Esitutkinta Kajaanin Huuhkajanvaaran henkirikoksesta on valmistunut
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisilaitoksen Satakunnan huumausainerikosten ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkintaryhmä on selvittänyt yhdessä Tullin rikostorjunnan kanssa erittäin laajaa huumausaineiden maahantuontia syksystä 2024 lähtien.Poliisi epäilee, että Thaimaasta toimitettiin postin välityksellä huomattavia määriä marihuanaa Raumalle ja muualle Suomeen. Kokonaisuuden esitutkinta käynnistyi syksyllä 2024.Marihuanaa lähetettiin Thaimaasta paketeissa muiden esineiden, kuten lelujen, elintarvikkeiden ja työkalujen kanssa pakattuina. Poliisi epäilee, että pakettien lähetyksen ja maahantuonnin organisoi raumalainen, vuonna 1997 syntynyt nainen. Tarkastelun piirissä on ollut naisen toiminta vuodesta 2023 lähtien.Nainen vietti Thaimaassa pitkiä aikoja vuodesta, myös esitutkinnan aikana.– 28-vuotias nainen vangittiin poissaolevana Satakunnan käräjäoikeuden päätöksellä huhtikuussa 2025, ja hänet otettiin Suomen poliisin pyynnöstä kiinni Thaimaassa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm Lounais-Suomen poliisista.Kokonaisuudessa yli 20 epäiltyäEsitutkinnassa selvitetyn perusteella pääepäillyllä on Suomessa ollut apunaan Raumalla asuva henkilö, joka organisoi pakettien vastaanottoa ja tullausta sekä huumeiden varastointia ja jälleenmyyntiä.Marihuanan maahantuonnin lisäksi nainen pyöritti myös mittavien amfetamiini- ja kokaiinimäärien maahantuontia Suomeen. Esitutkinnan perusteella vuosina 2023–2024 marihuanaa tuotiin maahan noin 100–150 kiloa, amfetamiinia noin 20 kiloa ja kokaiinia noin kilon verran.– Tästä määrästä poliisi takavarikoi eri esitutkinnoissa eri puolilla Suomea alle kymmenen kiloa marihuanaa ja noin neljä kiloa amfetamiinia. Keskimääräisten katukauppahintojen perusteella katukauppaan päätyneiden huumausaineiden arvo on noin kolme miljoonaa euroa, Lindholm arvioi.Epäilyjä myös törkeästä rahanpesustaEsitutkintakokonaisuudessa on yhteensä yli 20 epäiltyä, joilla jokaisella on ollut keskeinen rooli rikoskokonaisuudessa. Suurin osa epäillyistä on Raumalta, muut muualta Suomesta.– Lähes kaikkia esitutkintatoimien kohteena olleita epäillään törkeästä huumausainerikoksesta. Esitutkinnassa on myös selvinnyt, että huumausainekaupalla saatuja käteisvaroja on toimitettu välikäsien kautta ammattimaiselle rahanpesuorganisaatiolle, minkä vuoksi muutamia epäillään lisäksi törkeästä rahanpesusta, Lindholm sanoo.Esitutkinta valmistunee lähiviikkojen aikana, ja kokonaisuus siirtyy syyteharkintaan vielä loppuvuoden aikana.
Rikosepäily: raumalaisnainen organisoi Suomeen huumeita lelupaketeissa
NordenBladet — Ojaan ajo tapahtui pienellä nopeudella.Kuljettaja puhalsi klo 15 lukeman 0,99 mg/l, joten häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Ojaan ajosta huolimatta kuljettaja ei loukkaantunut. Hän oli ajoneuvossa yksin.
Humalainen kuljettaja ajoi matkailuauton ojaan Ristijärvellä
NordenBladet — Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnot kadonneesta hätäkeskukseen.Poliisi etsii Keravan Metsolantieltä tänään iltapäivällä kadonnutta 74-vuotiasta miestä. Miehen tuntomerkit: vaaleat hiukset, musta takki, tummat housut, vihertävä lippalakki. Mukana putkikassi, jossa on mustaa, pinkkiä, sinistä ja keltainen logo kyljessä. kadonnut on noin 180 cm pitkä ja normaalivartaloinen. Kuva kadonneestaPoliisi pyytää ilmoittamaan havainnot kadonneesta hätäkeskukseen numeroon 112.
NordenBladet — Autonkuljettaja aiheutti useita vaaratilanteita Kemin keskustassa tänään iltapäivällä. Useiden poliisipartioiden voimin autoilija saatiin lopulta pysähtymään.Henkilöauton kuljettaja ei noudattanut poliisipartioiden pysäytyskäskyjä Kemin keskustassa keskiviikkona 19.11.2025 puolen päivän jälkeen. Poliisipartiot saivat lopulta kuljettajan pysähtymään ja kiinniottivat hänet. Kuljettaja aiheutti useita vaaratilanteita muille autoilijoille ja jalankulkijoille. Poliisi epäilee häntä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan. Poliisi ei tiedota tapauksesta toistaiseksi enempää.