NordenBladet — Oulun poliisilaitos muistuttaa, että rikoksesta on tärkeää ilmoittaa poliisille. Pelkästään niin kutsutuille kansalaistoimijoille ilmoittaminen ei riitä.Rikoksen uhriksi joutuneen on tärkeää ilmoittaa rikoksesta poliisille. Oulun poliisilaitoksen tietoon on tullut tapauksia, joissa esimerkiksi varkausrikoksista on ilmoitettu vain niin kutsutuille kansalaistoimijoille, eikä lainkaan poliisille. Tästä voi aiheutua ongelmia, sillä poliisi ei tee rikostutkintaan liittyen yhteistyötä minkään kansalaistoimijan kanssa. Tämä johtuu siitä, että lain mukaan rikostutkintaa voi suorittaa vain poliisi tai muu esitutkintaviranomainen. Ilmoita siis aina rikoksesta kiireellisessä tapauksessa hätäkeskukseen tai kiireettömissä tapauksissa tee rikosilmoitus helposti verkossa tai henkilökohtaisesti poliisiasemalla.
Myös polkupyörävarkaudesta on tärkeää ilmoittaa aina poliisille
NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisille viime viikolla välitetyissä tehtävissä näkyivät muun muassa päihtyneet henkilöt ja erilaiset tappelunnujakat. Etenkin viikonloppuna hoidettiin lukuisia yksilön suojaan liittyviä tehtäviä, joista iso osa oli niin sanottuja kotikeikkoja.Pikkujoulukausi näkyi tehtävillä- Päihtyneitä henkilöitä tavattiin niin liikenteestä kuin kaduilta ja kodeista. Kotihälytystehtäviä hoidettiin viikon aikana 111 ja niissä lähes puoleen liittyi väkivalta. Erilaisista rikoksista epäiltyjä otettiin viikon aikana kiinni 66, pidätettiin 19 ja vangittiin 8, kertoo viikonloppuna yleisjohtajana toiminut komisario Harri Vihola.Poliisilaitoksen monialaisen Rapido-ryhmän partiot jalkautuivat viikonloppuna valvomaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta etenkin juna-asemien ja kauppakeskusten läheisyyteen. Valvonnalle ja poliisin näkyvyydelle olikin tarvetta.Illan ja yön aikana eteen tulleet tehtävät olivat tavanomaisia poliisitehtäviä. Puututtiin häiriökäyttäytymiseen ja huumekauppaan ja tarkastettiin henkilöitä. Kiitosta poliisin näkymisestä katukuvassa tuli niin kansalaisilta kuin alueen järjestyksenvalvojilta. Poliisin läsnäololla oli selkeästi rauhoittava vaikutus.Liukas keli yllätti autoilijat – malttia maanteilleItä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella tapahtui viime viikon aikana noin kolmisenkymmentä peltikolaria tai tieltä suistumista. Huonoista ja vaihtelevista sääolosuhteista tiedotettiin ja varoitettiin pariinkin otteeseen, mutta joka vuosi liukkaat tienpinnat, pimeys ja vaihtelevat olosuhteet tulevat autoilijoille yllätyksenä.- Onneksi näissä viime viikon tapauksissa säästyttiin ilman vakavia henkilövahinkoja. Kehotamme autoilijoita nyt noudattamaan varovaisuutta liikenteessä ja varaamaan matkoihin tavallista enemmän aikaa. Lisäksi huonolla ajosäällä tulee huomioida tilannenopeus ja tarvittava etäisyys edellä ajavaan, toteaa komisario Katri Lehti liikennepoliisisektorilta.Liukas keli ei ollut kuitenkaan esteenä useille kuljettajille, jotka jäivät kiinni liikenteestä turhan raskaalla kaasujalalla.- Viikonloppuna tehtiin perinteiseen tapaan myös puhallutuksia. Vantaan Martinlaaksossa tehdyssä usean konstaapelin voimin toteutetussa puhallutusratsiassa paljastui päihtyneiden kuljettajien lisäksi myös useita kortittomia kuljettajia. Pysäytykset poikivat myös muita suoritteita, kuten sakkoja ja etsintäkuulutuksia, Lehti jatkaa.Kuljettaja ajoi poliisia karkuun – epäillään useista rikoksistaTapahtumat saivat alkunsa sunnuntaina 23.11. noin kello 11, kun poliisiin partio yritti pysäyttää henkilöauton kuljettajan ajoi-oikeuden tarkistamiseksi Söderkullassa. – Kuljettaja ei noudattanut poliisin antamaan pysäytysmerkkiä vaan lähti pakenemaan partiota. Tehtävälle liittyi useita poliisin partioita. Kuljettaja käytti huomattavaa ylinopeutta ja ajoi välillä pitkin kevyenliikenteen väyliä sekä useaan kertaa pitkin vastaantulevien ajokaistaa. Tapahtuma-aikaan tien pinta oli sula ja märkä ja osittain erittäin liukas johtuen tiellä olevasta jäästä, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Freddie Cederlund.Pakomatkan aikana kuljettaja lisäksi vaaransi useaan otteeseen muiden tiellä liikkujien henkeä ja terveyttä.-Partio tavoitti lopulta kyseisen ajoneuvon tyhjänä Ranta-Aitantieltä. Tässä vaiheessa tehtävälle otettiin poliisikoira, jonka avustuksella lähdettiin jäljestämään maastoon paennutta kuljettajaa. Varastorakennukseen piiloutunut kuljettaja löytyi pian lähistöltä ja hänen hallustaan löytyi myös kyseisen auton avaimet, Cederlund jatkaa.Mies otettiin kiinni ja hänet toimitettiin Porvoon poliisivankilaan. Törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi miehen epäillään syyllistyneen muun muassa kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, rattijuopumukseen sekä niskoitteluun poliisia vastaan.
Poliisin viikossa päihtyneitä, tappelunnujakoita ja kotikeikkoja
NordenBladet — Poliisin suorittamassa esitutkinnassa epäilty törkeän parituksen kokonaisuus on tapahtunut noin kahden vuoden aikana vuosina 2023–2025 pääasiassa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Yksi keskeinen tekopaikka on ollut Tampere, ja tapausta on tarkoitus käsitellä Pirkanmaan käräjäoikeudessa joulukuussa.Helsingin poliisilaitoksen valtakunnallinen ihmiskaupparikostutkintaryhmä on saanut valmiiksi törkeän paritusrikostutkinnan, joka koskee romanialaista paritusorganisaatiota.Poliisin paljastaman viisihenkisen paritusorganisaation toiminta on jatkunut noin kahden vuoden ajan.Epäiltyjen kiinniotot suoritettiin elokuussa Turussa ja Oulussa sekä kahden epäillyn osalta heidän maahan saapumisensa yhteydessä Helsingissä lokakuussa.– Romanilaisista epäillyistä koostuneessa ryhmittymässä on viisi tutkintavankina olevaa henkilöä, joilla on ollut omat roolinsa ja tehtävänsä organisaatiossa. Esitutkinnassa on tunnistettu 14 parituksen kohteena ollutta henkilöä, jotka ovat tarjonneet seksuaalipalveluja maksua vastaan. Parittajat ovat ottaneet osuutensa järjestelyistä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Sami Isoniemi.Paritusrikoksessa rangaistavaa on taloudellisen hyödyn hankkiminen itselleen tai toiselle korvausta vastaan tapahtuvasta sukupuoliyhteydestä tai siihen rinnastettavasta seksuaalisesta teosta. Paritusorganisaatio on huolehtinut paritettujen henkilöiden matka- ja majoitusjärjestelyistä sekä seksinmyynti-ilmoitusten ja asiakasviestinnän hallinnoinnista.Suoritetun esitutkinnan perusteella seksinmyynnin kokonaisarvo on ollut vajaan kahden vuoden aikana lähes miljoona euroa, ja parituksen kohteena olevilta henkilöiltä paritusorganisaation viemä summa on ollut yli 300 000 euroa.Poliisi on takavarikoinut tutkinnan yhteydessä huomattavan summan rahaa epäiltynä rikoshyötynä sekä kolme ajoneuvoa rikoksentekovälineinä.
NordenBladet — Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikön virkaa hakee kaksi henkilöä.Virka tulee avoimeksi edellisen viisivuotiskauden päättymisen vuoksi. Poliisihallitus tulee nimittämään poliisipäällikön enintään viiden vuoden määräajaksi.Kaakkois-Suomen poliisipäällikön 1.3.2026 avoimeksi tulevaa virkaa hakivat:Karvonen AriMarks PeterPoliisipäällikkö johtaa poliisilaitostaPoliisipäällikkö johtaa poliisilaitoksen toimintaa poliisin strategian mukaisesti osana koko poliisihallinnon kokonaisuutta. Poliisipäällikkö vastaa poliisilaitoksen:tuloksellisuudesta sekä toiminnan, talouden ja henkilöstöjohtamisen yhteensovittamisestapoliisin palveluiden järjestämisestä alueellaan alueellisesta, kansallisesta ja kansainvälisestä sidosryhmä- ja viranomaisyhteistyöstä uudistumisesta ennakoiden toimintaympäristön tarpeitatyöyhteisö- ja ulkoisen viestinnän vaikuttavuudesta.Poliisilaitoksen tehtävänä on vastata toimialueellaan oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaamisesta, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä, poliisin hälytyspalveluista, rikosten ja häiriöiden ennalta ehkäisemisestä, rikosten selvittämisestä ja syyteharkintaan saattamisesta, poliisin lupahallinnosta sekä muista paikallispoliisille kuuluvista tehtävistä. Lisäksi poliisilaitoksen tehtävänä on huolehtia tehtäväpiiriinsä kuuluvan avun antamisesta yleisenä turvallisuusviranomaisena sekä muista sille erikseen määrätyistä tehtävistä.
NordenBladet — Poliisi sai maanantain ja tiistain välisenä yönä 25.11. klo 00.26 hätäkeskuksen kautta tiedon, että henkilöauton eCall -järjestelmä hälyttää onnettomuudesta Porintiellä Metsälän ja Kallträskin välisellä tieosuudella.Useita pelastuslaitoksen yksiköitä oli paikalla poliisin saavuttua onnettomuuspaikalle. Poliisi totesi tapahtumapaikalla, että henkilöauto oli suistunut tieltä ja auto oli päätynyt katolleen metsän puolelle. Pelastajat olivat kääntäneet auton pyörilleen ja irrottaneet turvavöissä kiinni olleen elottoman kuljettajan. Elvytysyrityksistä huolimatta autoa kuljettanut mies menehtyi tapahtumapaikalle.Tie oli jäinen ja lämpötila oli -3 astetta.Poliisi suorittaa kuolemansyyntutkinnan, eikä asiasta tiedoteta enempää.
Kuljettaja menehtyi ulosajossa Kristiinankaupungissa
NordenBladet — Poliisi pyytää havaintoja perjantaista 21.11.2025 lähtien kateissa olleesta 15-vuotiaasta tytöstä.Kadonneen tuntomerkit: vaaleat hiukset, noin 164 cm pitkä, ruumiinrakenteeltaan hoikka, vaalea tekokarvatakki ja vaaleat housut tai farkut. Hän liikkuu mahdollisesti Mäntsälän, Hyvinkään ja Riihimäen alueella.Kuva kadonneestaKuva kadonneen päällä olleesta takistaPoliisi ei tässä vaiheessa epäile katoamiseen liittyvän rikosta.Havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan poliisille sähköpostitse osoitteeseen kadonneet.helsinki@poliisi.fi
Poliisi pyytää havaintoja 15-vuotiaasta kadonneesta
NordenBladet — Lokakuun lopussa Oulun keskustassa tapahtunut pahoinpitely, jossa asianomistaja putosi Plaanaojaan, on siirtynyt syyteharkintaan.Tutkinnassa on selvinnyt, että osalliset ovat olleet samassa anniskeluravintolassa ja tienneet toisensa entuudestaan. Illan aikana osallisten välillä on syntynyt sanaharkkaa, joka on kärjistynyt ravintolan sulkeuduttua siten, että epäilty on lyönyt kerran asianomistajaa päähän. Asianomistaja on lyönnin seurauksena kaatunut ja vierinyt Plaanaojaan, mistä hänet löydettiin sivullisen ilmoituksen ja poliisin nopean toiminnan ansiosta.
Plaanaojan pahoinpitely on siirtynyt syyteharkintaan
NordenBladet — Hämeen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnat Hämeenlinnassa kesällä 2025 tapahtuneista väkivalta- ja seksuaalirikoksista, jotka ovat kohdistuneet alaikäisiin. Rikoksista epäilty mies on edelleen vangittuna.Hämeen poliisin tietoon tuli loppukesästä 2025, että Iittalassa oli omakotitalo, joka oli mahdollisesti jonkinlainen majapaikka nuorille – erityisesti hatkanuorille, jotka olivat karanneet sijoituspaikastaan. Omakotitaloa hallinnoineen miehen luona majailleet nuoret olivat mahdollisesti saaneet mieheltä myös erilaisia päihteitä.Kanta-Hämeen käräjäoikeus vangitsi 2. syyskuuta 33-vuotiaan iittalalaisen miehen rikoksesta epäiltynä erilaisiin lapsiin kohdistuviin lainvastaisiin seksuaalisiin tekoihin. Hämeen poliisin lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkintaryhmässä tutkitut rikosepäilyt ovat nyt siirtyneet syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon.Valmistuneet esitutkinnat liittyvät neljään eri asianomistajaan, jotka ovat rikoksen tapahtuma-aikana olleet alle 16-vuotiaita. Tapahtumat ajoittuvat kesään 2025 ja rikosten pääasiallinen tapahtumapaikka on ollut miehen hallinnoima omakotitalo Iittalassa.Rikoksista epäilty mies on edelleen vangittuna. Miehellä on jonkin verran entisyyttä poliisin rekisterissä, mutta häntä ei ole aiemmin epäilty lapsiin kohdistuvista rikoksista.Seksuaalirikosten lisäksi miehen epäillään syyllistyneen ihmiskauppaan, törkeään huumausainerikokseen, lasta seksuaalisesti esittävän kuvan levittämiseen sekä pahoinpitelyyn. Poliisin 3.9.2025 julkaisema tiedote: Mies vangittiin epäiltynä lapsenraiskauksesta Hämeenlinnassa, poliisi pyytää vihjeitä
Hämeenlinnassa kesällä tapahtuneiden väkivalta- ja seksuaalirikosten esitutkinnat syyteharkintaan
NordenBladet — Kadonnut nainen löytyi poliisin tekemissä maastoetsinnöissä.Marraskuun alkupuolella Hämeenlinnassa katosi 77-vuotias nainen. Pitkään jatkuneiden etsintöjen jälkeen poliisi löysi naisen tekemissään maastoetsinnöissä eilen 24. marraskuuta. Nainen löytyi menehtyneenä.Tapahtumaan ei liity rikosta ja asian tutkintaa jatketaan kuolemansyyn tutkintana. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.Hämeen poliisi sai kiittää lämpimästi kaikista tapahtumaan liittyvistä saamistaan vihjeistä.
Hämeenlinnassa kadonnut nainen löytyi menehtyneenä
NordenBladet — Kaksikko murtautui Oulun keskustassa sijaitsevaan liikekiinteistöön aamuyöllä.Poliisille ilmoitettiin liikekiinteistöön kohdistuvasta murrosta Oulun keskustassa. Rikoksesta epäillyt kaksi henkilöä otettiin kiinni pian teon jälkeen tekopaikan läheisyydestä. He olivat saaneet saaliikseen pienen määrän erilaisia elintarvikkeita ja juomia.