NordenBladet — Eilen sunnuntaina alkuillasta Vantaalta kadonneeksi ilmoitettu 70-vuotias mies on löytynyt aamulla Nurmijärven Karhunkorvesta.Kadonneeksi ilmoitettu mies on löytynyt aamulla klo 7 aikaan Nurmijärven Karhunkorvesta noin 30 kilometrin päästä kotoaan. Viluissaan tavattu mies on muutoin olosuhteisiin nähden kohtuullisessa kunnossa. Ensihoito on pyydetty tarkastamaan miehen vointia tarkemmin. Poliisi on tehnyt sosiaaliviranomaisille huoli-ilmoituksen.Kiitos kansalaisten havainnoista ja medialle julkaisusta.
Löytynyt – Vantaalla kadonneeksi ilmoitettu 70-vuotias mies on löytynyt Nurmijärveltä
NordenBladet — Poliisi selvittää kahden lentävän laitteen putoamista. Kaakkois-Suomen poliisilaitos johtaa operaatiota.Keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan liittyen lentävien laitteiden putoamiseen Kaakkois-Suomessa. Asiaa tutkitaan rikosnimikkeillä törkeä yleisvaaran tuottamus. Rajavartiolaitos puolestaan vastaa epäiltyä alueloukkausta koskevasta tutkinnasta. Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos tukevat poliisia omilla suorituskyvyillään.– Poliisin esitutkinta on alkuvaiheessa ja tällä hetkellä poliisi tekee teknistä tutkintaa siinä määrin kuin se on tässä vaiheessa mahdollista. Asiaa tutkitaan alustavasti törkeänä yleisvaaran tuottamuksena, mutta rikosnimike voi muuttua esitutkinnan edetessä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Olli Töyräs Keskusrikospoliisista.– Esitutkinnan keskeisin tavoite on selvittää se, mistä lentävät laitteet ovat peräisin ja miksi ne ovat tippuneet Suomen alueelle. Asian selvittämisessä tehdään tiivistä yhteistyötä muun muassa Rajavartiolaitoksen sekä kansainvälisten kumppaneiden kanssa, kertoo Keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot. Lentävien laitteiden putoaminen tuli poliisin tietoon sunnuntaina 29.3. kello 10.04, kun poliisi sai ilmoituksen maastoon pudonneesta lentävästä laitteesta Kymenlaaksossa Kouvolan pohjoispuolella. Myöhemmin klo 12.27 poliisi sai ilmoituksen toisesta maastoon pudonneesta lentävästä laitteesta Etelä-Karjalan Luumäellä.Kaakkois-Suomen poliisilaitos on eristänyt putoamispaikat laajalta alueelta ja tehnyt tarpeelliset evakuoinnit lähialueilta. Laitteiden putoaminen ei ole aiheuttanut henkilövahinkoja, eikä poliisin tiedon mukaan myöskään aineellisia vahinkoja. Poliisin eristys tapahtuma-alueilla jatkuu.– Putoamispaikat ovat sellaisia, joissa ei onneksi ollut juurikaan asutusta. Toistaiseksi laitteille ei ole päästy tekemään teknistä tutkintaa, sillä tapahtuma-alueen työturvallisuus on ensin varmistettava, sanoo operaatiota johtava apulaispoliisipäällikkö Pekka Koistinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.Poliisi painottaa, että maastosta löytyviin mahdollisiin laitteiden osiin ei missään tapauksessa tule koskea, vaan niistä tulee ilmoittaa poliisille.– Viranomaisten yhteistyö ja toiminta on sujunut erinomaisella tavalla. Tämän tyyppisiin tilanteisiin on varauduttu koko valtakunnan alueella, sanoo poliisipäällikkö Ari Karvonen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.
Poliisi tutkii lentävien laitteiden putoamista Kaakkois-Suomessa
NordenBladet — Noin 70-vuotias mies törmäsi henkilöautolla liikennemerkkiin liikenneympyrässä Penttilänkadulla JoensuussaNoin 70-vuotias mies kuljetti autoa Penttilänkadulla ja törmäsi liikennemerkkiin liikenneympyrässä ja jatkanut matkaansa. Silminnäkijä oli saanut pysäytettyä kuljettajan ja ilmoittanut asiasta poliisille. Mies kertoi poliisipartiolle ettei ollut havainnut törmänneensä liikennemerkkiin koska aamuaurinko oli paistanut suoraan silmiin. Autoon oli tullut keulaan vaurioita törmäyksestä.Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
NordenBladet — Poliisin viikonlopun työtehtävät jatkuvat häiriötehtävillä ja liikenteenvalvonnallaLauantai-aamupäivällä poliisille tuli ilmoitus, että rovaniemeläisen koulun katolla on väkeä. Samankaltaisia ilmoituksia on tullut runsaasti poliisille eri puolilla Rovaniemeä. Partio tapasi paikalta nuoria, jotka kertoivat olevansa kolaamassa katolla lunta hyppyriä varten. Heillä oli tarkoitus tehdä temppuja suksilla. Nuoret eivät olleet kuitenkaan kysyneet kiinteistön omistajalta lupaa toiminnalle.
Poikaporukka sytytteli pieniä tulipaloja Rovaniemellä
NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut viikonloppu sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisesti. Tehtäviä on kertynyt kaikkiaan 519 kappaletta. Tehtävätkin ovat olleet luonteeltaan olleet tavanomaisia poliisitehtäviä. Poliisia on työllistänyt mm. useat päihtyneet kuljettajat liikenteessä.KANTA-HÄME
NordenBladet — Kevät on tullut ja juhlinta viikonlopun alettua on yltynyt, sillä Lapin poliisin hälytystehtävät koskivat pääasiassa häiriökäyttäytymisiä.Perjantaina aamupäivällä Inarin Rousavaarassa helikopteri kaatui laskeutumisyrityksessä. Kaikki kopterin kyydissä olleet pääsivät ulos ilman vammoja, kopteri tuhoutui täysin. Osalliset saatiin noudettua maastosta vahingoittumattomana norjalaisen helikopterin avustuksella. Poliisi suorittaa asiassa onnettomuustutkintaa.
NordenBladet — Mielenosoituksen järjestää ElokapinaLapinlahden Valion tehtaan pääportilla on käynnissä Elokapinan järjestämä mielenosoitus, johon osallistuu noin 30 henkilöä. Mielenosoituksen johdosta tehtaan pääportin kautta tapahtuva liikenne on estynyt ja se on järjestetty toista reittiä. Poliisi on paikalla turvaamassa yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tilanne on rauhallinen, ja poliisilla on hyvä keskusteluyhteys järjestäjän kanssa.
NordenBladet — Oulun poliisilaitoksen partiot suorittivat liikenteen valvontaa koko poliisilaitoksen alueella.Poliisipartio pysäytti Hailuodossa lauantaiaamuna kahdeksan aikaan autoilijan, joka puhalsi alkometriin 2.3 promillea. Paikkakuntalaista n. 65v mieskuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Oulun Haukiputaalla klo 18.30 aikaan tavattiin ajo-oikeudeton paikkakuntalainen 45v. mieskuljettaja. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 0.65 promillea. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Taivalkoskella tavattiin klo 18.45 aikaan ylinopeutta ajanut ulkopaikkakuntalainen n. 40v mieskuljettaja. Henkilöautolle mitattiin VT20:llä nopeudeksi 136 km/h alueella, missä on 100km/h nopeusrajoitus. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tulokseksi 1.1 promillea. Tätä kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Sama kuljettaja tavattiin 21.30 aikaan Pudasjärvellä. Toisen puhalluskokeen tulos oli 1.0 promillea. Tällä kertaa kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Oulun keskustasta tavattiin klo 23.45 aikaan ulkopaikkakuntalainen n. 30 v mieskuljettaja, joka puhalsi 1.6 promillen lukemat. Tätä kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Vaalassa poliisipartio havaitsi klo 12.45 aikaan kilvettömän ja valottoman motocrosspyörän. Poliisipartion havaittuaan motoristi oli kiihdyttänyt vauhtiaan ja pyrkinyt ajamaan karkuun. Partio seurasi pakenevaa crossipyörää, joka käytti välillä kevyen liikenteen väyliä sekä vastaantulevien kaistaa aiheuttaen vaaratilanteita muulle liikenteelle. Nopeutta moottoripyörällä oli Vaalan keskustan alueella enimmillään 100km/h. Kuljettaja luopui pakenemisestaan ja hänet saatiin pysäytettyä. Paikkakuntalaista n. 20v kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajalta puuttui kevytmoottoripyörän kuljettamiseen vaadittava A1 ajo-oikeus.
Oulun poliisilaitoksen alueella useita liikennerikoksia lauantaina.
NordenBladet — Poliisi sai perjantaina 27. maaliskuuta kello 16.03 hätäkeskukselta tehtävän liikenneonnettomuudesta Valtatien 8 ja Lohtajantien risteyksessä Kokkolassa Lohtajalla. Ensitietojen mukaan sähkömopo ja henkilöauto olivat törmänneet toisiinsa.Mopoilija tuli Uudenkyläntieltä henkilöauton eteen ja jäi sen alle. Poliisin alustavien tietojen mukaan sähkömopon kuljettajan oli tarkoitus ylittää Kasitie Lohtajantielle, mutta ei ehtinyt tien ylitse.Sähkömopoa ajanut henkilö loukkaantui onnettomuudessa vakavasti. Hänet vietiin tapahtumapaikalta sairaalahoitoon.Poliisi epäilee sähkömopon kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Asiasta tiedotetaan tarvittaessa lisää myöhemmin.
Henkilö loukkaantui vakavasti mopon ja henkilöauton välisessä kolarissa Kokkolassa
NordenBladet — Poliisi epäilee 1960-luvulla syntynyttä miestä yhdeksästä murhan yrityksestä ja tuhotyöstä.Poliisi sai ilmoituksen hätäkeskuksen kautta torstaina 26. maaliskuuta noin kello 16 aikaan Tornioon Varejoentielle. Poliisin saapuessa paikalle ilmoituksen tehnyt mies ampui poliiseja kohti ja vetäytyi takaisin taloonsa. Poliisi käytti tilanteessa asetta sen jälkeen, kun mies oli ampunut poliiseja kohti. Poliisi tai epäilty mies eivät loukkaantuneet tilanteessa.Miehen epäillään sytyttäneen talonsa tahallisesti palamaan noin kello 20 aikaan. Hänet saatiin ulos talosta ja toimitettiin saamaan hoitoa Lapin keskussairaalaan. Epäilty loukkaantui lievästi tulipalossa. ─ Poliisi epäilee 1960-luvulla syntynyttä miestä yhdeksästä murhan yrityksestä ja tuhotyöstä. Esitutkinta on alkuvaiheessa ja rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä, toteaa tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jukka Nurmenniemi Keskusrikospoliisista. Valtakunnansyyttäjäntoimiston määräämä syyttäjä vastaa poliisin aseenkäytöstä tehtävästä esiselvityksestä, ja tiedottaa asiasta tarvittaessa.