NordenBladet — Joroisten Hotelli Joronjäljen pihalla räjähti pakettiauto lauantaina 1.11. räjähdyksen ja sitä seuranneen tulipalon seurauksena vaurioitui muita autoja ja hotellin rakenteita. Tarkemmin hotellin vaurioita tiedottaa halutessaan yrittäjä.Tässä vaiheessa on selvinnyt, että räjähdyksen menehtyneitä oli kaksi ja he olivat hotellin pihamaalla räjähtäneen auton läheisyydessä. Uhrien osalta ei toistaiseksi ole muuta kerrottavaa. Ensihoito oli tarkastanut lauantaina muutamia muita henkilöitä, mutta kuljetus tai hoitotoimia ei tarvittu.
NordenBladet — Rovaniemellä viikonloppuna pidetyt Kelekkamessut toivat tuttuun tapaan kaupunkiin runsaasti kävijöitä. Vaikka tapahtuma sujui mallikkaasti, heijastui vilkas yöelämä myös poliisiin lisääntyneinä tehtävämäärinä. Simossa palaneesta talosta löydettiin vainaja.Simossa Riisitiellä palaneen omakotitalon raunioista löytyi vainaja
NordenBladet — Hämeen poliisi hoiti viikonlopun aikana yhteensä 670 erilaista poliisitehtävää.PERJANTAI VUOROKAUSI:Perjantai vuorokauden aikana poliisi hoiti yhteensä 306 erilaista poliisitehtävää Hämeen poliisilaitoksen alueella.
NordenBladet — Aamuviiteen mennessä Oulun poliisille kirjattiin lähes 300 tehtäväilmoitusta. Humalaisia kuljettajajia tavattiin mm Kainuun alueella sekä Oulussa. Kalajoella murtauduttiin ravintolaan.Tehtäväilmoituksia kirjattiin varsin tavanomaisista tehtävistä, häiriökäyttäytymisestä, humalaisten nujakoinneista, kotihälytyksistä sekä humalaisten säilöönotoista.Oulussa tapahtui risteyskolari hieman ennen puolta yötä. Kolarin toisen osallisen puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Tapahtumasta laadittiin rikosilmoitus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.Suomussalmella poliisipartio puhallutti mopedilla liikkeellä olleen henkilön ja puhalluskokeen tulos ylitti tässäkin tapauksessa törkeä rattijuopumuksen rajan. Asiasta laadittiin rikosilmoitus törkeästä rattijuopumuksesta.Kalajoella, hieman ennen aamukahta murtauduttiin ravintolan kellaritiloihin ja sieltä oli anastettu mm. alkoholijuomia sekä rikottu paikkoja. Ravintolan henkilökunta oli saanut toisen tekijän kiinni tapahtumapaikalta ja havainnut toisen henkilön sännänneen pakoon saalista mukanaan. Tapauksesta kirjattiin rikosilmoitus varkaudesta sekä vahingonteosta.
Oulun poliisilla kiireinen sunnuntain vastainen yö
NordenBladet — Poliisi sai lauantaina kello 11.35 tehtävän, jonka mukaan henkilön epäillään olevan avun tarpeessa. Poliisi on etsinyt henkilöä tuloksetta Pohjois-Mäntsälästä.Poliisi pyytää havaintoja kuvan miehen tunnistavilta hätänumeroon 112!Poliisi pyytää myös kuvassa olevaa henkilöä ilmoittautumaan poliisille itse, mikäli hän ei ole avun tarpeessa.
NordenBladet — Jatkotiedote Joroisten Motellintien tulipalon tutkinnasta.Poliisin teknisen paikkatutkinnan perusteella Joroisten tulipalopaikalta on löytynyt kaksi menehtynyttä. Heidän osallisuudestaan, iästä, sukupuolesta tai sijainnista poliisi ei pysty tiedottamaan lauantain aikana.Tarkentava tiedote laaditaan sunnuntain klo 12.00 mennessä.
NordenBladet — Poliisilla on tutkinnassa epäilty törkeä rattijuopumus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen Kiteellä 1.11.2025.Poliisi sai perjantaina aamulla ilmoituksen, jonka mukaan Kiteellä henkilöauto on ajanut päin liikenteenjakajaa. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Kuljettajalla ei myöskään ollut ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Poliisin tiedossa on, että henkilöauton kyydissä oli matkustajia. Matkustajat olivat poistuneet paikalta ennen poliisin saapumista. Kyydissä olleita henkilöitä ei epäillä rikoksista. Poliisi pyytää kyydissä olleita matkustajia ilmoittautumaan poliisille rikostutkinta.pohjois-karjala@poliisi.fi.
Poliisi pyytää kolarissa olleita matkustajia ilmoittautumaan
NordenBladet — Poliisi sai lauantaina kello 14.11 hälytystehtävän Mäkkylässä tapahtuneesta tieliikenneonnettomuudesta.Onnettomuuspaikka on vanhan Turuntien ja Mäkkylän puistotien risteytyksessä. Henkilöauto on suistunut ajokaistaltaan tien oikealle puolelle ja osunut valopylvääseen, joka on kaatunut. Auton kuljettaja vietiin hoitoon sairaalaan. Autossa ei ollut matkustajia.Paikalla oli useita poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköitä, jotka ovat poistuneet paikalta.
NordenBladet — Lauantaina 1.11.2025 klo 12.20 aikaan ilmoitettiin hätäkeskukseen tulipalosta Joroisissa.Paikalle pelastuslaitos, ensihoito ja poliisi. Alustavan tiedon mukaan hotellirakennuksen pihassa ollut auto oli syttynyt räjähdysmäisesti ja palo oli levinnyt hotellin edessä olevaan sisääntulokatokseen. Varsinainen hotellirakennus ei ole palanut. Myös muita autoja oli vaurioitunut. Mahdollista henkilövahingoista ei ole tällä hetkellä tarkkaa tietoa.