NordenBladet — Keskusrikospoliisi on vaatinut vangittavaksi kolmea henkilöä tänään perjantaina 7.11. terroristiryhmän rahoittamisesta epäiltyinä.Helsingin käräjäoikeus on vanginnut kolme henkilöä todennäköisin syin terroristiryhmän rahoittamisesta epäiltyinä tänään perjantaina 7.11. Henkilöt otettiin kiinni alkuviikosta Ruokolahdella Etelä-Karjalassa.– Alkuviikon aikana tehdyt, pitkään valmistellut kiinniotot ja kotietsintäoperaatiot liittyvät käynnissä olevaan esitutkintaan, jota on tehty Keskusrikospoliisissa vuoden alusta lähtien, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Mikko Laaksonen Keskusrikospoliisista.Esitutkinta asiassa jatkuu ja sen sisällöstä tullaan tiedottamaan tarkemmin, kun se on mahdollista.
NordenBladet — Henkilöauton kuljettaja kuoli Rantasalmella Etelä-Savossa henkilöauton törmättyä puutavaraa kuljettaneeseen rekkaan perjantaina 7.11. kello 9.30 aikaan.Hätäkeskukseen ilmoitettiin perjantai aamuna kello 9:30 Rantasalmentiellä tapahtuneesta rekan ja henkilöauton kohtaamisonnettomuudesta. Hätäkeskus hälytti tehtävälle useita pelastuslaitoksen, ensihoidon ja poliisin yksiköitä.Tapahtumapaikalla poliisi selvitti puhutusten ja jälkien avulla, että henkilöauto oli ollut törmäyshetkellä väärällä ajokaistalla. Henkilöautoa kuljetti iäkäs eteläsavolainen mies. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut vakavasti.Poliisi tutkii kolaria törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Myös tieliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.
Mies kuoli rekan ja henkilöauton törmäyksessä Rantasalmella
NordenBladet — Poliisi jatkaa keskiviikkona 5.11. Janakkalassa ilotulitteisiin erikoistuneen yrityksen tuotantoalueella tapahtunutta tulipaloa palonsyyn selvittämisenä. Alue pysyy eristettynä viikonlopun yli.Alueella on vielä kytevää materiaalia ja siitä syystä alue ei ole turvallinen tarkempien tutkintatoimien aloittamiseksi.Alueen eristystä jatketaan ainakin maanantai 10.11.2025 klo 12.00 saakka. Suojaetäisyys pidetään edelleen 250 metrissä ja alueen tarkkailua jatketaan edelleen. Alueelle on asetettu myös lentokielto, mikä jatkuu myös maanantaille saakka. Poliisi jatkaa tutkintaa palonsyyn selvittämisenä eikä tapauksessa ole syytä epäillä rikosta. Tapauksesta ei ole tässä vaiheessa enempää tiedotettavaa, koska tarkempia tutkimuksia ei ole pystytty vielä tekemään.
Poliisi jatkaa Janakkalassa ilotulitepalon tutkintaa
NordenBladet — Poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 09.17.Onnettomuus sattui perjantaiaamuna Lempääläntiellä Tampereen keskustan suuntaan menevillä kaistoilla. Onnettomuudessa oli osallisina neljä ajoneuvoa, joihin tuli eriasteisia peltivaurioita. Vakavilta henkilövahingoilta säästyttiin. Alkoholilla ei ollut osuutta asiassa.Onnettomuudesta aiheutui hetkellisesti liikennehaittaa, kun toinen ajokaista jouduttiin sulkemaan raivaustöiden ajaksi.Poliisi jatkaa tapahtuman tutkintaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä vammantuottamuksena.
NordenBladet — Joukko mielenosoittajia tukki Golfkentäntien Rovaniemellä perjantaiaamuna. Poliisi kiinniotti poliisilakiperusteisesti heistä kuusi henkilöä.Rovaniemellä Golfkentäntiellä järjestettiin ennalta ilmoittamaton mielenosoitus 7.11.2025 aamulla. Yli 20 mielenosoittajaa tukki Golfkentäntien estäen liikenteen alueella olevalle hotellityömaalle.Osa mielenosoittajista ei poistunut poliisin antaman poistumiskäskyn jälkeen. Poliisi otti paikalta kiinni poliisilakiperusteisesti kuusi henkilöä. 7.11.2025 kello 10.50: korjattu oikea vuosiluku
Poliisilla oli tehtävä Rovaniemen Golfkentäntiellä
NordenBladet — Tapahtumasta ei aiheutunut vaaraa ihmisille. Poliisi selvittää asiaa.Poliisi epäilee, että Kuusankoskella sijaitsevan kerrostalohuoneiston postiluukusta laitettiin jonkinlainen ilotulite perjantain vastaisena yönä. Tapahtumasta ei aiheutunut vaaraa ihmisille, mutta räjähdys aiheutti vähäisiä omaisuusvahinkoja. Poliisi sai perjantain vastaisena yönä hätäkeskukselta tehtävän, jonka ilmoitustietojen perusteella kerrostalossa kuului laukausta muistuttava ääni. Poliisi teki heti paikalle mentyään tarkastuksen kerrostalon tiloihin ja asuntoon. Tarkastuksessa selvisi, että ääni oli kuulunut mahdollisesti ilotulitteesta. Poliisi jatkaa asian selvittämistä teknisen tutkinnan toimenpiteillä ja osallisten kuulemisilla. Asian selvitys on vielä niin alussa, että poliisi ei ota vielä kantaa tutkintanimikkeeseen. Nimike tarkentuu pian, kun tutkinta etenee. Poliisi uskoo tämänhetkisten tietojen perusteella, että kyse on yksittäisestä teosta. Asiassa ei ole toistaiseksi tullut ilmi syytä epäillä, että epäillyn teon taustalla olisi sattumanvaraisuutta tai laajempaa ilkivaltaan liittyvää ilmiötä.
Kouvolalaisessa asunnossa räjäytettiin mahdollisesti ilotulite
NordenBladet — Poliisi on saanut kesästä asti useita ilmoituksia liikenneturvallisuutta vaarantavasta sähköpolkupyöräilijästä Pirkkalassa. Tiistaina 4.11.2025 poliisi tavoitti kyseisen henkilön.Epäilty kuljetti ajokiellon aikana yleisellä tiellä moottorikäyttöistä ajoneuvoa ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Polkupyörä oli muutettu sellaiseksi sähköpyöräksi, johon epäillyllä ei ollut ajo-oikeutta. Polkupyörään oli asennettu moottori. Poliisi määräsi kuljettajalle sakot.Moottorilla varustetussa polkupyörässä suurin sallittu teho on 1 kW. Moottorin on kytkeydyttävä pois päältä, kun nopeus saavuttaa 25 km/h. Jos liikenteessä käytetään sellaista sähköistä liikkumisvälinettä, jonka maksiminopeus on yli 25 km/h tai maksimiteho yli 1 kW, tulisi sen olla hyväksytty sopivaan luokkaan kuten mopoksi. Tällaiset ajoneuvot vaativat myös tyyppihyväksynnän, vakuutuksen ja rekisteröinnin. Kuljettajaa koskee myös ajokorttisäännökset.Lue lisää: Sähköiset liikkumisvälineet – mikroliikkuminen 17.6.2025 alkaen | Traficom
Poliisi tavoitti liikenneturvallisuutta vaarantaneen sähköpolkupyöräilijän Pirkkalassa
NordenBladet — Pohjanmaan poliisilaitos on loppuvaiheessa esitutkinnassa, joka koskee Ähtärin kaupungin ja sen läheisyhtiöiden välisiä lainajärjestelyjä ja vakuuksien myöntämistä vuosina 2018–2020.Esitutkinta käynnistettiin helmikuussa 2025 poliisille toimitettujen tutkintapyyntöjen perusteella.Esitutkinnassa on selvitetty Ähtärin kaupungin entisten ja nykyisten päättävien viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden päätöksenteon toimivaltuuksia ja menettelyjä koskien kaupungin ja sen läheisyhtiöiden välisien lainojen tai vakuuksien antamisia. Tapausta on tutkittu rikosnimikkeellä virka-aseman väärinkäyttö. Yhteensä neljäätoista henkilöä on kuultu rikoksesta epäiltynä.Esitutkinnan loppuvaiheeseen kuuluu tarvittaessa loppulausuntomenettely. Loppulausuntomenettelyllä tarkoitetaan, että osallisilla on mahdollisuus tutustua esitutkinta-aineistoon ja tutkinnan lopputuloksiin sekä esittää niistä näkemyksensä. Pohjanmaan poliisilaitos on saanut pyydetyt loppulausunnot tässä tapauksessa, ja niiden perusteella toimitetaan vielä yksittäisiä lisäkuulemisia. Tämän jälkeen asiakokonaisuus toimitetaan syyttäjälle syyteharkintaan.
Poliisi viimeistelee Ähtärin kaupungin talousjärjestelyihin liittyvää esitutkintaa
NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi pyytää havaintoja miehestä, joka on nähty viimeksi sunnuntaina 2.11. Helsingin Kalasatamassa.Mies oli viettänyt aikaa Teurastamon alueella. Hänet on nähty viimeisen kerran noin kello 1 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Espoon Otaniemessä asuvalla 30-vuotiaalla miehellä on tummat lyhyet kiharat hiukset. Hän on hoikka. Kun mies nähtiin viimeksi, hänellä oli yllään farkkutakki sekä mustat farkut. Reaaliaikaiset havainnot miehestä voi soittaa hätänumeroon 112. Muista mahdollisista tiedoista voi soittaa vihjepuhelimeen (ympärivuorokautinen puhelinvastaaja) 0295 438 488 tai lähettää sähköpostiin vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi.
NordenBladet — Poliisin valtakunnallisten valvontateemojen mukaisesti Itä-Suomessa toteutettiin tehostettu raskaan liikenteen valvontajakso 27.–31.10.2025.Valvonta oli osa koko maan kattavaa toimenpidettä, jossa poliisi sai tuekseen rajavartiolaitoksen, Tullin sekä A-katsastuksesta saatuja teknisiä asiantuntijoita, jotka osallistuivat tarkastuksiin siirrettävien jarrudynamometrilaitteidensa kanssa.Raskaan liikenteen valvonta on yksi poliisin liikenneturvallisuustyön keskeisistä painopistealueista vuonna 2025. Valvontaviikon aikana erityistä huomiota kiinnitettiin muun muassa seuraaviin tekijöihin:Ajo- ja lepoaikojen noudattaminenKuorman varmistaminenAjoneuvojen kuntoYlikuormien esiintyminenLisäksi valvonnassa otettiin huomioon harmaan talouden torjunta sekä ulkomaalaisten ajoneuvojen maassa oleskelun lainmukaisuus, joka kuuluu poliisin lakisääteisiin tehtäviin.Itä-Suomessa tarkastettiin 220 ajoneuvoaItä-Suomen poliisilaitoksen alueella tarkastettiin valvontaviikon aikana yhteensä 220 raskasta ajoneuvoa. Seuraamuksia annettiin 38 prosentille ajoneuvojen kuljettajista. Ulkomaalaisia ajoneuvoja tarkastettiin 19 kappaletta, joista 11 prosentilla kuljettajista todettiin rikkomuksia.Valvonnan myönteinen puoli oli, että rattijuoppoja ei tavattu, ja turvavyöt olivat käytössä erinomaisesti. Ylinopeuksia havaittiin vain kolmella kuljettajalla.Tarkastuksissa esiin nousi ajoneuvojen epäkuntoisuusTarkastetuista ajoneuvoista 67:ssä havaittiin vikoja, mikä oli lähes puolet koko Suomessa valvontajakson aikana tavatuista epäkuntoisuuksista. Erilaisia vikoja olivat muun muassa ruosteiset, repeytyneet korirakenteet, huonot renkaat ja valopuutteet. Itä-Suomessa ajoneuvojen epäkuntoisuuden vuoksi neljä kuljetusta keskeytettiin kokonaan. Keskeytykset liittyivät erityisesti liikenneturvallisuudelle vaarallisiin vikoihin, kuten merkittäviin jarruvikoihin.Epäkuntoisten ajoneuvojen määrä on ollut kasvussa, mikä viittaa siihen, että kaluston huollossa on alettu tinkiä.Muita havaintoja valvonnassaValvonnassa ilmeni myös puutteita ajo- ja lepoaikojen noudattamisessa, joiden vuoksi 30 kuljettajalle kirjattiin seuraamus. Kuorman varmistamisen puutteet olivat niin ikään esillä ja näissä tarkastuksissa huomautettiin 11 kuljettajaa. Ylikuormia löytyi valvonnassa vain kaksi kappaletta.Asiakirja- ja ajo-oikeuspuutteita havaittiin myös: viidellä kuljettajalla oli puutteita tarvittavissa asiakirjoissa, ja yhdellä kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta.Ulkomailta tulleiden ajoneuvojen osalta tarkastettiin kahdeksan kuljetusta, ja kaikilla maassaolon edellytykset olivat kunnossa.Raskaan liikenteen valvonta jatkuu myös tulevina vuosina, ja se on keskeinen osa poliisin liikenneturvallisuustyötä.
Poliisi valvoi raskasta liikennettä tehostetusti Itä-Suomessa viime viikolla