lauantai, 17 tammikuun, 2026

NordenBladet.fi

NordenBladet.fi
4163 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Poliisi selvitti Nilsiän kameravarkauden – epäilty tunnusti teon

NordenBladet — Poliisi on selvittänyt lokakuun lopulla Nilsiässä tapahtuneen nopeusvalvontakameran varkauden. Tutkinta johti kameran löytymiseen ja epäillyn tunnustukseen.Kamera anastettiin 22.10.2025 aamuyöllä sahaamalla kameratolppa poikki. Tapaus tuli poliisin tietoon seuraavana aamuna autoilijan ilmoituksesta. Poliisin tietojen mukaan tapahtumaketju alkoi, kun epäilty oli ajanut ylinopeutta valvontakameraan. Kameran välähdettyä, henkilö päätyi hakemaan tarvittavat välineet tolpan sahaamiseksi sekä kameran kuljettamiseksi, ja palasi tapahtumapaikalle. Tuhottu tolppa sekä anastettu kamera laitteistoineen on yhteensä usean kymmenen tuhannen euron arvoinen. Tolpan omistaa ELY-keskus, kamera sen sijaan on poliisin omaisuutta. – Ratkaisevaa epäillyn rikoksen selvittämisessä oli poliisin monipuoliset tutkintakeinot sekä ammattitaitoiset tutkijat. Autoilijan ilmoituksen perusteella pääsimme nopeasti rikokseen kiinni, ja pystyimme hyödyntämään erilaisia tietolähteitä tapauksen tutkinnassa, kertoo tutkinnanjohtajana toiminut rikoskomisario Tiina Borg.Epäilty tunnusti teon kuulusteluissa ja kertoi kameran sijainnin. Kamera saatiin poliisin haltuun 7.11 pelastuslaitoksen sukeltajan avulla. Poliisin tutkinnassa on selvinnyt, että epäilty ajoi 80 km/h alueella 104 km/h. Epäilty on siilinjärveläinen 90-luvulla syntynyt mies. Henkilöä epäillään törkeästä varkaudesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Asia siirretään syyttäjälle syyteharkintaan.

Poliisi selvitti Nilsiän kameravarkauden – epäilty tunnusti teon

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii epäiltyä perätöntä vaarailmoitusta Kouvolassa

NordenBladet — Poliisi epäilee rikoksesta yhtä henkilöä.Poliisille ilmoitettiin tiistaina aamupäivällä, että Kouvolan kaupungin puhelinvaihteeseen oli soittanut henkilö, joka oli uhannut räjäyttää Kouvolan kaupungintalon ja Kaunisnurmen koulun. Asiaa alettiin selvittää välittömästi. Poliisipartiot tarkastivat kaupungintalon ja koulun tilat, eikä kummastakaan kohteesta löytynyt mitään viitteitä siitä, että kyseessä olisi todellinen uhka. Poliisi totesi tilat turvallisiksi ja niitä voi käyttää normaaliin tapaan. Poliisilla on tiedossa henkilö, jonka puhelimesta uhkaussoitto tehtiin. Häntä epäillään perättömästä vaarailmoituksesta. 

Poliisi tutkii epäiltyä perätöntä vaarailmoitusta Kouvolassa

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi etsii edelleen Hämeenlinnassa viikonloppuna kadonnutta naista

NordenBladet — Hämeenlinnassa 8.–9.11.2025 välisenä yönä Papinniityntieltä kadonnut 77-vuotias nainen on edelleen kateissa.Poliisi jatkaa Hämeenlinnassa viikonloppuna kadonneen naisen etsintöjä.Kadonnut 77-vuotias nainen on 160 cm pitkä ja hän on vartaloltaan hoikka. Päällään hänellä oli katoamishetkellä Adidaksen harmaat verryttelyhousut ja polviin asti ulottuva musta talvitakki. Jalassaan hänellä oli ruskeat talvisaappaat.Poliisi pyytää edelleen lähiseudun asukkaita tarkastamaan pihapiirin sekä pihapiirissä olevat piharakennukset ja muut mahdolliset avoimena olevat tilat.Mahdolliset havainnot kadonneesta naisesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112. 

Poliisi etsii edelleen Hämeenlinnassa viikonloppuna kadonnutta naista

Lähde: Poliisi.fi

Susi kuoli liikenneonnettomuudessa Maalahdessa

NordenBladet — Pohjanmaan poliisilaitos sai maanantaiaamuna noin klo 7.30 ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Porintiellä Maalahdessa. Henkilöauto oli törmännyt sudeksi varmistettuun eläimeen. Susi menehtyi törmäyksen seurauksena.Autoa kuljettanut henkilö ei loukkaantunut. Poliisi on noutanut suden ja toimittaa sen Ruokavirastoon tutkittavaksi. Metsästyslain 83 c §:n mukaisesti liikenneonnettomuudessa kuolleena löytynyt susi toimitetaan tutkimuslaitokseen, jossa selvitetään eläimen kunto, kuolinsyy ja mahdolliset sairaudet.

Susi kuoli liikenneonnettomuudessa Maalahdessa

Lähde: Poliisi.fi

Metsästäjä ampui koiransa kimpussa olleen suden Joensuussa viime lauantaina

NordenBladet — Metsästäjä ampui metsästyskoiransa (pohjanpystykorva) kimpussa olleen suden 8.11.2025 Joensuun Itikkavaarassa.Tilanne syntyi, kun rinnettä noustessaan ylöspäin metsästäjä oli kuullut outoa ääntä koiransa menosuunnasta. Kumpareen päälle noustuaan, hän oli havainnut noin 30 metrin päässä edessään kaksi sutta. Metsästäjän pohjanpystykorva oli ollut toisen suden hampaissa. Metsästäjä oli huutanut voimakkaasti ja yrittänyt saada sudet pois koiran kimpusta. Toinen susi oli juossut paikalta pois, mutta toinen susi yritti koira suussaan poistua alarinteen suuntaan.Tässä kohtaa metsästäjä ampui kiväärikaliberin aseella sutta. Laukauksen jälkeen susi oli kaatunut, mutta koira oli ollut vielä suden hampaissa. Tämän jälkeen metsästäjä ampui sutta vielä kahdesti. Metsästäjä oli tapahtuman jälkeen soittanut asiasta hätäkeskukseen ja lähtenyt viemään koiraansa eläinlääkärille. Koira loukkaantui tilanteessa vakavasti.Asiaa tutkitaan törkeänä metsästysrikoksena, koska tapahtuman yhteydessä on ammuttu rauhoitettu susi (Metsästyslaki 48a 1§). Esitutkinnan jälkeen tapaus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan. Rikosprosessiketjussa syyttäjä on ensimmäinen viranomainen, joka pystyy ratkaisemaan, onko suojellun suden ampuminen tapahtunut pakkotilassa (Rikoslaki 4 luvun 5§).Kuollut susi on uros ja sen paino noin 30 kg. Eläin toimitetaan Ruokavirastoon (Oulu) tutkittavaksi. 

Metsästäjä ampui koiransa kimpussa olleen suden Joensuussa viime lauantaina

Lähde: Poliisi.fi

Porvoossa kateissa ollut nainen on löytynyt

NordenBladet — Poliisi julkaisi tiedotteen kateissa olleesta naisesta Porvoossa. Nainen on löytynyt.Nainen löytyi kunnossa kahdeksan jälkeen illalla, useiden tuntien kateissa olon jälkeen.Kadonneen jäljille päästiin mediatiedotteen jälkeen tulleiden yleisöhavaintojen perusteella. Polisii kiittää kaikkia ilmoittajia sekä tiedotetta jakaneita.  

Porvoossa kateissa ollut nainen on löytynyt

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi etsii Porvoossa kateissa olevaa naista

NordenBladet — Poliisi etsii Porvoossa noin 80-vuotiasta naista, joka on nähty edellisen kerran Strömbergin myllyllä, Saksalantie 259:n paikkeilla. Kadonnut on liikkunut Porvoon suuntaan.Viimeisin havainto naisesta on tehty noin kello 14.Kadonneella on päällään musta fleece-takki, vaalean beiget väljät housut ja lenkkitossut.Poliisi on pyytänyt apua kadonneen etsinnässä myös Vapaaehtoiselta pelastuspalvelulta (Vapepa).Kaikki havainnot naisen mahdollisista liikkeistä pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen 112.

Poliisi etsii Porvoossa kateissa olevaa naista

Lähde: Poliisi.fi

Lielahdessa sijaitsevaan Kultajouseen kohdistui varkausrikos viikonloppuna

NordenBladet — Hätäkeskukseen ilmoitettiin lauantaina 8.11.2025, että kultakaupassa asioinut henkilö nappasi liikkeestä mukaansa useita kultaketjuja.Koruliikkeen myyjä kertoi liikkeeseen tulleesta henkilöstä, joka halusi päästä sovittamaan koruja, mutta nappasikin ketjut ja pakeni liikkeestä. Poliisi tavoitti sittemmin, epäillyt ja heidän osuuttaan asiaan selvitetään. Poliisi tutkii tapahtunutta varkautena. Esitutkinnan tutkinnanjohtajana toimii rikoskomisario Lassi Suoranta. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Lielahdessa sijaitsevaan Kultajouseen kohdistui varkausrikos viikonloppuna

Lähde: Poliisi.fi

Pyynikillä, Satamakadulla sijaitseva K-Market Pyynikinkulma ryöstettiin 8.11.2025 aamulla klo 08.00

NordenBladet — Hätäkeskukseen ilmoitettiin lauantaina 8.11.2025 kaupassa asioineen asiakkaan toimesta mahdollisesta ryöstörikoksesta.Ilmoittaja oli poistunut liikkeestä, mutta epämääräiset henkilöt olivat jääneet vaivaaman ilmoittajaa. Ilmoittajan erittäin ansiokkaan toiminnan johdosta: Poliisit tarkistivat tilat ja havaitsivat epäillyt rikokset ja ottivat epäillyt kiinni lähes verekseltään liikkeestä.Poliisi tutkii kokonaisuutta kahtena törkeänä ryöstönä, sekä kolmena törkeänä vapaudenriistona.Epäiltyjä esitetään vangittavaksi edellä mainituista rikoksista todennäköisin syin 11.11.2025 Pirkanmaan käräjäoikeudessa.Esitutkinnan tutkinnanjohtajana toimii rikoskomisario Lassi Suoranta. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Pyynikillä, Satamakadulla sijaitseva K-Market Pyynikinkulma ryöstettiin 8.11.2025 aamulla klo 08.00

Lähde: Poliisi.fi

Vakava väkivaltatilanne Keravalla -tutkitaan tapon yrityksenä

NordenBladet — Keravan Ahjossa tapahtui 8.11. lauantai-iltana vakava väkivallanteko, missä yksi henkilö sai tilanteessa vammoja.-Poliisi sai hätäkeskuksen kautta tehtävän kohteeseen noin kello 23.55. Alustavien tietojen mukaan kohteessa oli käynnissä kahden miehen välinen tappelu. Hetken kuluttua saadun uuden tiedon mukaan toinen heistä olisi mahdollisesti saanut teräaseella aiheutettuja vammoja, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Sanna Rentola.Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita sekä ensi- ja sairaanhoidon yksiköitä.Poliisin saapuessa kohteeseen, teosta epäilty mies oli ehtinyt jo poistua paikalta. Häntä etsittiin yöllä usean partion voimin. Epäilty tavoitettiin varsin pian tapahtuman jälkeen Helsingistä. Mies kuljetettiin rikoksesta epäiltynä Vantaan poliisivankilaan.-Poliisi tullee esittämään miestä vangittavaksi epäiltynä todennäköisin tapon yrityksestä, Rentola jatkaa. 

Vakava väkivaltatilanne Keravalla -tutkitaan tapon yrityksenä

Lähde: Poliisi.fi