NordenBladet — Tapauksia tutkitaan varkaus-nimikkeilläTohmajärvellä Kenraalinkyläntiellä sijaitsevaan taloon murtauduttu ja anastettu omaisuutta Ruostesuon läheisyydessä.
Poliisi kaipaa havaintoja vapaa-ajan asuntoihin kohdistuneisiin murtoihin Joensuussa ja Tohmajärvellä
NordenBladet — Nuori kuljettaja käsitteli autoaan Pieksämäen keskustassa niin osaamattomasti, että se törmäsi lopulta puuhun ja kyydissä oleva matkustaja koukkaantui.Pieksämäen poliisipartio huomasi itse varhain lauantai-aamuna klo 01.22, että Keskuskadulla, Kalevalankadun risteyksessä on tapahtunut liikenneonnettomuus. Paikalla pystyttiin päättelemään jälkien perusteella, että takavetoinen henkilöauto oli tullut kohti keskustaa ja heittelehtinyt läpi nelikaistaisen ajoradan sivuluisissa ja törmännyt liikennevalotolppaan, liikenteenjakajaan ja lopulta kahteen puuhun oikealta kyljeltään. Auton oikea kylki oli vaurioitunut pahasti. Auton oikealla takapenkillä ollut alaikäinen matkustaja oli sinkoutunut autosta ulos ja jäänyt maahan makaamaan. Paikalle tullut ensihoito tutki potilaan ja kuljetti hänet saamaan hoitoa. Alustavan tiedon mukaan vammat eivät olleet vakavia.Auton nuorta, mutta juuri täysi-ikäistynyttä kuljettajaa ei epäillä rattijuopumuksesta, mutta hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja vammantuottamusepäilyn takia. Pelastuslaitos ohjasi tilannepaikalla liikennettä ja raivasi kohdetta.
NordenBladet — Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan Kirkkokadun ja Kapteeninkadun risteyksessäHenkilöauto törmäsi jalankulkijaan Kirkkokadun ja Kapteeninkadun risteyksessä noin kello 15.40 aikaan. Kyseinen henkilö loukkaantui tilanteessa. Henkilöautonkuljettaja poistui paikalta. Poliisi selvittää asiaa.Asian osalta ei ole muuta tiedotettavaa tässä vaiheessa.
NordenBladet — Pikkujouluviikonloput näkyvät poliisille muun muassa siten, että päihtyneitä päätyy viettämään yötänsä poliisin putkaan syksyisiä viikonloppuja enemmän. Myös pahoinpitelyjä tapahtuu humalassa herkemmin. Tässä poliisin kahdeksan käskyä pikkujoulukauteen.1. Jos nautit alkoholia, pysy pois ratista. Käytä esimerkiksi julkisia liikennevälineitä tai taksia.2. Ota mukaasi vain tarvittavat tavarat. Kaikkea omaisuutta ei kannata ottaa juhliin mukaan hukattavaksi. Jätä siis esimerkiksi ylimääräiset avaimet ja maksukortit kotiin.3. Pidä tavaroistasi huoli, äläkä jätä niitä vartioimattomaan paikkaan.4. Ota muut juhlijat huomioon ja kohtele kaikkia asiallisesti.5. Jos tapahtuu jotain, joka vaatii poliisia paikalle, soita hätänumeroon 112.6. Hauskanpidon lomassa pidä itsestäsi ja ystävistäsi hyvää huolta.7. Muista myös seuraavana päivänä, että auton rattiin ei ole asiaa ennen kuin olet vesiselvä.8. Rattiin ei myöskään ole asiaa väsyneenä tai puolikuntoisena.Hyviä ja turvallisia pikkujouluja!
NordenBladet — Poliisi on tutkinut Ilomantsissa 2.−12.10.2025 tehtyä henkirikosta rikosnimikkeellä tappo. Poliisi epäilee rikoksesta paikkakuntalaista mieshenkilöä.Epäilty henkilö on vangittu todennäköisin syin taposta Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa 21.11.2025. Poliisi jatkaa epäillyn teon teknistä ja taktista tutkintaa. Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki havainnot epäillyn henkirikoksen uhriksi joutuneesta miehestä 2.10.2025 jälkeen sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 8-16.15. Miehen kuva on saatavilla poliisin aikaisemmista tiedotteista aiheeseen liittyen.Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran, kun se on esitutkintaa vaarantamatta mahdollista.
NordenBladet — Kahteen kertaan karkotettu susi ei muuttanut käyttäytymistään, jonka vuoksi se aiheutti vaaraa alueen ihmisten hengelle ja terveydelle.Etelä-Savon Rantasalmella viime aikoina toistuvia pihavierailuja hoidetuilla piha-alueilla tehnyt susi on lopetettu poliisin antamalla määräyksellä. Poliisi teki aluksi eläimelle karkotuspäätöksen 17.11.2025, jonka tavoitteena oli karkottaa eläin kauemmaksi rakennetusta ympäristöstä. Karkotuspäätöksen taustalla oli poliisin tekemä arvio siitä, että eläimen toistuva liikkuminen rakennetussa ympäristössä aiheutti vaaraa ihmisen hengelle ja terveydelle.
Susi lopetettiin poliisin määräyksestä Rantasalmella
NordenBladet — 75-vuotias nainen on edelleen kateissa Kiilopäällä. Poliisi sai katoamisesta ilmoituksen viime lauantaina ja poliisi etsi kadonnutta henkilöä lauantaina ja sunnuntaina.Lopetimme hätäetsinnän tuloksettomana sunnuntai-iltana 16.11. Kuluneen viikon aikana poliisi ja muut viranomaiset ovat tehneet täydentäviä etsintöjä sekä tarkistaneet saatuja vihjeitä.Huomioithan etsinnät antamalla etsijöille työskentelyrauhanPoliisi jatkaa etsintöjä Kiilopään alueella tulevana viikonloppuna eli 22.-23.11. Jatkamme etsintöjä mahdollisesti myös ensi viikon puolelle. Etsintöihin osallistuvat poliisin lisäksi Rajavartiolaitos ja Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa).Etsinnöissä käytämme apuna muun muassa koiria, moottorikelkkoja ja helikopteria. Etsijät, koirat ja kalusto ovat vaatetukseltaan ja varustukseltaan tunnistettavissa viranomaisiksi tai vapaaehtoisiksi. Koirat ohjaajineen ja moottorikelkat liikkuvat myös vakiintuneiden tai merkittyjen reittien ulkopuolella.Matalalla lentävästä helikopterista aiheutuu melua. Lisäksi helikopteri voi laskeuta alueella maastoon, teille tai pysäköintialueille.Pyydämme alueella liikkuvia ihmisiä huomioimaan edellä mainitut asiat sekä antamaan etsijöille ja koirille työskentelyrauhan.Aiemmat poliisi.fi-uutiset:https://poliisi.fi/-/kadonnutta-etsittiin-inarissa-kiilopaallahttps://poliisi.fi/-/poliisi-pyytaa-havaintoja-kiilopaalla-kadonneesta-75-vuotiasta-naista
Poliisi jatkaa kadonneen etsintää Inarissa Kiilopäällä tulevana viikonloppuna
NordenBladet — Poliisi avasi alkuvuodesta 2025 uudelleen tutkintaan Raumalla joulukuussa 2015 tapahtuneen tulipalon tutkinnan. Lounais-Suomen poliisi epäilee kolmen miehen olleen osallisena törkeässä tuhotyössä, jossa sytytettiin tuleen tuleva vastaanottokeskus.Rauman Varustajanvaheella 4. joulukuuta vuonna 2015 syttynyttä rakennuspaloa epäiltiin alusta alkaen tahallaan sytytetyksi, mutta asian aktiivitutkinta oli keskeytettynä, koska poliisilla ei ollut tapauksessa epäiltyjä. Poliisi avasi rikosasian uudelleen aktiiviseen tutkintaan maaliskuussa 2025 saamansa uuden vihjeen perusteella.Tapauksessa on rikoksesta epäiltynä kolme miestä, jotka olivat tapahtuma-aikaan iältään parikymppisiä. Asiaa tutkitaan törkeänä tuhotyönä. Palamaan sytytetty rakennus oli tapahtuma-aikaan majoituskäytössä, ja se oli avautumassa vastaanottokeskukseksi.Poliisi on esitutkinnassa saanut kattavan kuvan tapahtumien kulusta ja tutkinnassa selvinneiden tietojen perusteella kahden miehistä epäillään sytyttäneen tulipalon, ja kolmatta miestä epäillään asiassa avunannosta. Kymmenet asukkaat vakavassa vaarassaPalon sytyttäjiksi epäillyt kaksi miestä ovat olleet keväällä kiinniotettuina ja he ovat myöntäneet sytyttäneensä palon. Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella miehet olivat tapahtuma-aikaan ajatelleet, että he voisivat estää vastaanottokeskuksen avautumisen sytyttämällä tulipalon. − Esitutkinnassa ei ole tullut esiin, että kyse olisi erityisen suunnitelmallisesta teosta, vaan ennemminkin nuorten miesten päihteiden vaikutuksen alaisena keksimästä erittäin huonosta ideasta, jota on lähdetty sitten valitettavasti yhdessä toteuttamaan, toteaa tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hiltula. Palosta ei aiheutunut vakavia henkilövahinkoja, mutta rakennuksessa asui tapahtuma-aikaan kymmeniä henkilöitä, joiden epäillään olleen tulipalon vuoksi vakavassa hengen ja terveyden vaarassa. Palosta aiheutui mittavat aineelliset vahingot.Poliisin esitutkinta on valmistumassa ja seuraavaksi asia siirtyy syyteharkintaan.
Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt kymmenen vuoden takaisen törkeän tuhotyön tapahtumat
NordenBladet — Täysi-ikäinen mies kuoli epäillyn henkirikoksen uhrina 21. marraskuuta. Länsi-Uudenmaan poliisi otti rikoksesta epäillyn kiinni.Poliisi sai tehtävän Espoon Kattilalaaksoon perjantaiaamuna 21.11. noin kello 6.45. Yksityisasuntoon sijoittuneelle tehtävälle lähti useiden poliisipartioiden lisäksi ensihoidon yksiköitä.Partiot saapuivat asuntoon, jossa yhteen henkilöön oli kohdistettu väkivaltaa teräasetta käyttäen. Uhri kuoli vammoihin. Hän oli täysi-ikäinen mies.Asunnon edustalta poliisi otti kiinni yhden täysi-ikäisen henkilön, jonka epäilemme aiheuttaneen uhrin kuoleman. Tämän hetken tietojen mukaan asunnossa oli tapahtumahetkellä uhrin ja epäillyn lisäksi yksi henkilö, jonka osallisuutta tapahtumiin selvitetään. Myös tapahtumien tarkempi kulku selviää tutkinnan edetessä.Tutkinta jatkuu kuulusteluin ja puhutuksinTapahtumapaikan tekninen tutkinta on kesken. Seuraavaksi tutkinta jatkuu kuulusteluin ja puhutuksin. Rikosnimike tutkinnassa on tällä hetkellä tappo, mutta nimike voi tarkentua tutkinnan edetessä.
NordenBladet — Metsästäjä ampui keskiviikkona 19.11. Siikalatvalla toista metsästäjää.Metsästäjä ampui toista metsästäjää keskiviikkona aamupäivällä Siikalatvalla. Metsästäjät olivat luvallisessa hirvenmetsästyksessä, kun ampuminen tapahtui. Metsästäjä ampui luvallisella metsästysaseella hirveä, mutta laukaus osui toiseen saman metsästysseurueen jäseneen.
Poliisi selvittää Siikalatvalla metsästystilanteessa tapahtunutta loukkaantumista