NordenBladet — Tervolassa löytyi pahoinpidelty mies makaamasta maasta marraskuun lopulla. Poliisi on tutkinut tapahtumien kulkua ja ottanut kiinni kolme henkilöä.Aura-auton kuljettaja ilmoitti hätäkeskukseen löytäneensä miehen makaamasta maassa Tervolassa perjantai-iltana 27.11.2025 hieman ennen puolta yötä. Poliisipartiolle selvisi paikalla, että mies oli tullut aikaisemmin pahoinpidellyksi ja hänet oli jätetty tielle. Poliisi suoritti asiaan liittyen tutkintaa Tervolassa perjantaina usean partion toimesta ja kiinniotti yhden epäillyn henkilön. Lauantaina 28.11. kävi ilmi kuulustelujen ja yhteydenottojen kautta epäilty tekopaikka sekä muut osalliset asiaan. Poliisi teki lauantain aikana useamman partion toimesta tutkintaa Tervolassa sekä Rovaniemellä ja kiinniotti kaksi muuta epäiltyä. Tilanne oli saanut alkunsa yksityisasunnosta kahden henkilön välillä. Paikalla tuli kaksi muuta miestä ja he yrittivät selvittää asiaa. Yksi asia johti toiseen ja lopulta maasta löydetty mies sai asiassa eniten osumaa. Maasta löydetty mies toimitettiin sairaankuljetuksen toimesta Oulun yliopistolliseen saamaan hoitoa vammoihinsa. Sairaalaan joutuneen vammat ovat vakavat, mutta hän tulee toipumaan aikanaan saamistaan vammoista. Poliisi on saanut tutkittua asiaa hyvin pitkälti, mutta esitutkinnan valmistuminen tulee kestämään vielä kuukausia. Asiaa tutkitaan muun muassa tapon yrityksenä, törkeänä pahoinpitelynä sekä pahoinpitelynä, ja asiassa on syytä epäillä kaikkia paikallaolleita jostakin rikoksesta. Poliisi ottaa asian suhteen tutkintarauhan, eikä tiedota asiasta enempää.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi sai hälytyksen Turun Nummeen keskiviikkoaamuna kello 8.01. Yläkouluikäisen nuoren epäillään pahoinpidelleen toista nuorta koulun lähistöllä.Poliisi selvittää Nummessa ulkoalueella tapahtunutta tilannetta, jossa yläkouluikäisen nuoren epäillään käyttäneen väkivaltaa toista yläkouluikäistä nuorta kohtaan. Väkivallanteon uhri loukkaantui tilanteessa, mutta hänellä ei ole vakavia vammoja. Teko tapahtui Nummenpakan koulun Aurajoen yksikön lähistöllä.Epäilty poistui tapahtumapaikalta ja hänen henkilöllisyyteensä on poliisin tiedossa. Tilanteesta ei ole vaaraa ulkopuolisille. Lounais-Suomen poliisi jatkaa asian selvittämistä.
Poliisilla väkivallantekoon liittyvä tehtävä Turun Nummessa
NordenBladet — Poliisi etsi eilen 9.12.2025 naista, joka oli viimeksi nähty Pietarinkadulla Mikkelissä. Nainen on löytynyt.Poliisi kiittää saamistaan havainnoista!
NordenBladet — Itä-Suomen poliisin tietoon tuli marraskuun aikana yhteensä 280 petosta tai maksuvälinepetosta. Yksittäiset huijaukset olivat suurimmillaan yli 100 000 euroa, ja osassa tapauksia huijarit ovat päässeet verkkopankin käyttöoikeuksien kautta käsiksi myös esimerkiksi yhdistyksen tai uhrin lapsen tiliin.-Joissakin tapauksissa huijarit ovat saaneet tyhjennettyä uhrin tilin lisäksi hänen puolisonsa tilin, hänen lapsensa tilin tai yhdistyksen tai yrityksen tilin, johon uhrilla on ollut käyttöoikeus, kertoo rikoskomisario Juha Leinonen Itä-Suomen poliisista. Leinonen kehottaa miettimään tarkoin mille kaikille tileille yksillä verkkopankkitunnuksilla on mahdollisuus päästä, jotta tällaisilta ikäviltä seuraamuksilta voitaisiin välttyä jatkossa. Esimerkkejä marraskuun aikana Itä-Suomen poliisin tietoon tulleista huijauksista2.11. poliisille ilmoitettiin tapauksesta, jossa 50-luvulla syntynyt mäntyharjulainen mies oli saanut puhelun, jonka soittaja oli esiintynyt Osuuspankin luottojohtajana. Soittaja kertoi, että useampi henkilö oli nostamassa miehen nimissään lainaa Loimaan Osuuspankista. Soittaja kertoi, että hän voi perua lainat ja tehdä asiasta rikosilmoituksen, jota varten hän oli pyytänyt pankkitunnukset. Tämän jälkeen miehen, hänen vaimon sekä heidän pojan tileiltä oli viety laittomasti hieman yli 20 000 euroa. Tapausta tutkitaan törkeänä petoksena. Samanlaisia petoksia on Itä-Suomen poliisin tietoon tullut marraskuun aikana useampia ja niissä rahalliset menetykset ovat olleet parista tuhannesta eurosta reiluun 13 000 euroon. 3.11. kuopiolainen 50-luvulla syntynyt nainen tuli Kuopion poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta hänen tililtään tehdystä luvattomasta yli 23 000 euron tilisiirrosta. Nainen kertoi saaneensa paria päivää aiemmin WhatsApp-puhelun, jonka soittaja oli kertonut olevansa Osuuspankin virkailija. Nainen oli sulkenut puhelun noin 15 minuutin keskustelun jälkeen, koska soittaja oli käyttäytynyt tungettelevasti. Samasta numerosta oli soitettu uudelleen parin minuutin kuluttua. Nyt puhelimessa oli näkynyt myös Osuuspankin logo ja soittaja oli kertonut, että asia hoidetaan nyt rauhallisesti ja soittaja kertoi olevansa asiassa naisen puolella. Nainen oli saanut puhelun aikana tekstiviestin, johon hän oli kertomansa mukaan syöttänyt pankkitunnuksensa. Tämän jälkeen hänen tililtään oli tehty luvaton reilun 23 000 euron tilisiirto. Tapausta tutkitaan törkeänä petoksena. Samana päivänä kuopiolaisen 40-luvulla syntyneen naisen tytär soitti hätäkeskukseen ja kertoi, että hänen äitinsä oli joutunut kybervaluuttahuijauksen uhriksi. Nainen oli nähnyt vuoden alussa internetissä artikkelin, jossa julkisuudesta tuttu henkilö oli mainostanut kryptovaluuttasivustoa, jonne sijoittamalla rikastuisi tekoälyn avulla. Nainen oli sijoittanut sivustolle ensin 270 euroa ja antanut samalla oman puhelinnumeronsa. Tämän jälkeen naiselle oli tullut ensin englanninkielisiä WhatsApp -viestejä ja myöhemmin viestit tulivat suomen kielellä. Nainen oli lopulta sijoittanut kryptovaluuttoihin yhteensä reilut 103 000 euroa. Lisäksi nainen oli ohjeistettu lataamaan tietokoneelleen ohjelma, jolla hänen tietokone oli saatu etäyhteyteen. Nainen oli myös luovuttanut huijareille omat pankkitunnuksensa. Tapaus on tutkinnassa törkeänä petoksena.6.11. puumalalainen 50-luvulla syntynyt mies ilmoitti poliisille, että hän oli joutunut petoksen uhriksi. Mies oli saanut puhelun, jonka soittaja oli esiintynyt Osuuspankin virkailijana. Soittaja oli kertonut, että joku ulkopuolinen oli pyrkinyt miehen pankkitilille. Soittaja oli sanonut, että hänen olisi tehtävä suojaustoimia miehen tilille ja nämä toimet pitää vahvistaa OP-mobiilisovelluksella. Mies oli toiminut soittajan ohjeiden mukaan ja hyväksynyt pyydetyt asiat. Tämän seurauksena miehen tililtä oli tehty luvattomia tilisiirtoja yli 60 000 euron edestä. Tapausta tutkitaan törkeänä petoksena.7.11. poliisille ilmoitettiin huijauksesta, jossa 50-luvulla syntynyt lapinlahtelainen nainen oli saanut Messenger-viestin entisen työkaverinsa nimissä. ”Työkaveri” oli pyytänyt naista osallistumaan johonkin päivittäistavarakaupan kilpailuun. Nainen oli ensin empinyt osallistumista, mutta oli lopulta lähtenyt mukaan, koska työkaverina esiintynyt oli luvannut auttaa häntä. Tämän jälkeen viestittely oli siirtynyt WhatsApp-keskustelualustalle ja sinne viestejä oli alkanut tulemaan +61 -alkuisesta numerosta. Viestittely oli kestänyt noin neljä tuntia ja nainen oli joutunut hyväksymään ”kilpailun” tapahtumia pankkitunnuksillaan. Naiselta oli myös tiedustelu, onko hänellä tilejä muissa pankeissa, mutta hän ei ollut kertonut niistä. Viestittely oli lopetettu kyseisenä iltana noin kello 22.00 ja häntä oli pyydetty jatkamaan kilpailua puolen yön aikoihin. Näin oli sitten tehty ja myöhemmin selvisi, että naisen pankkitililtä oli tehty illan ja yön aikana useita kymmeniä 500 euron luvattomia tilisiirtoja ja kaikkiaan nainen oli menettänyt noin 30 000 euroa. Tämäkin tapaus on tutkinnassa törkeänä petoksena. 10.11. iisalmelainen 50-luvulla syntynyt nainen ilmoitti poliisille, että hän on lähettänyt viiden vuoden ajan rahaa David Duchovny -nimiselle näyttelijälle ja epäilleen tulleensa huijatuksi. Nainen kertoi poliisille, että hän on lähettänyt amerikkalaiselle näyttelijälle rahaa viiden vuoden aikana yhteensä noin 50 000 euroa ja pyysi poliisia tutkimaan, onko häntä huijattu. Nainen kertoi tutustuneensa mieheen netissä ja olleen yhteydessä häneen WhatsApp -keskustelualustalla sekä sähköpostitse. Näyttelijä on pyytänyt vuosien aikana naiselta rahaa muun muassa erilaisiin kuluihin, asiakirjojen hankkimiseen sekä Suomeen tuloa varten. Poliisi tutkii tapausta törkeänä petoksena. 11.11. kuopiolainen 70-luvulla syntynyt nainen teki poliisille rikosilmoituksen internet-huijauksesta, jossa hän oli menettänyt omia sekä yrityksensä rahoja lähes 10 000 euroa ja lisäksi hänen tiedoillaan oli otettu noin 8 500 euron laina. Nainen kertoi huomanneensa aiemmin sosiaalisessa mediassa mainoksen, jossa kerrottiin mahdollisuudesta tienata hieman ylimääräistä kuukausituloa antamalla positiivisia arvosteluja yrityksille ja näin nostaen yritysten arvostusta. Naisen mukaan hänelle kerrottiin, että yritysarvostelija saa tietyn provisiomaksun yrityksen mainoksen tietyn arvoluokan mukaan, mutta arvostelijan täytyy antaa itse pieni raha summa, jotta voi saada kyseisen provisiopalkkion, jonka saamiseksi piti tehdä 30 arvostelutehtävää. Nämä arvostelutehtävät eivät naisen mukaan kuitenkaan edenneet koskaan loppuun saakka. Nainen kertoi, että ensin pyydetyt summat olivat 50 sentistä muutamaan euroon, mutta kasvoivat nopeasti ollen jopa 18 000 euroa. Tapausta tutkitaan törkeänä maksuvälinepetoksena.Vastaavanlaisessa petoksessa siilinjärveläinen vuonna 2007 syntynyt nainen menetti noin 13 000 euroa ja joensuulainen 80-luvulla syntynyt nainen noin 20 000 euroa.Samana päivänä kuopiolainen 40-luvulla syntynyt nainen ilmoitti poliisille, että häntä oli erehdytetty toimittamaan Apple -lahjakortteja lupaamalla vastikkeeksi rahaa. Nainen kertoi, että hän oli saanut WhatsApp -viestin ulkomaalaisesta puhelinnumerosta, jossa oli tarjottu 100 000 euron arvoista pakettia. Viestissä luvattiin, että voittorahapaketti toimitettaisiin naiselle lähetin välityksellä. Ennen paketin saantia naista pyydettiin toimittamaan Apple -lahjakortteja. Nainen oli hankkinut lahjakortteja yhteensä 1 740 eurolla, ennen kuin hän oli tajunnut huijauksen. Tapausta tutkitaan petoksena. Poliisin tietoon tuli muitakin vastaavia Apple -lahjakorttihuijauksia marraskuun aikana ja näissä menetetyt summat ovat olleet tuhannesta eurosta aina 17 000 euroon asti.19.11. varkautelainen 50-luvulla syntynyt nainen teki poliisille ilmoituksen, että hänen kahdelta tililtään oli kadonnut yhteensä yli 40 000 euroa. Naisen pankin mukaan tileiltä oli lähtenyt rahaa peräti 50 000 euroa. Nainen kertoi saaneensa lokakuusta 2025 alkaen sähköpostiviestejä, joiden lähettäjä oli ollut Suomi tai Suomi.fi. Nainen oli avannut yhdessä sähköpostissa olleen linkin, jossa oli lukenut; avaa viesti. Linkin takaa avautunut sivusto oli vaatinut tunnistautumaan pankkitunnuksilla, jotka nainen oli syöttänyt sivustolle. Tämän jälkeen tietokoneen näytössä oli pyörinyt vain ympyrä, eikä mitään muuta tapahtunut. Nainen oli havahtunut myöhemmin 17.11., että hänen matkapuhelin ei enää toiminut. Hän oli käynyt operaattorillaan hankkimassa uuden SIM-kortin eli naisen aiempi puhelinliittymä oli ilmeisimmin kaapattu. Vasta 19.11. nainen oli kaupassa käydessään huomannut, että hänen tilillään ei ole rahaa. Nainen oli mennyt heti pankkiin selvittämään asiaa ja sieltä hänet opastettiin poliisin luo rikosilmoitusta tekemään. Poliisi tutkii tapausta törkeänä petoksena. 22.11. poliisi kirjasi rikosilmoituksen tapauksesta, jossa nurmeslainen 40-luvulla syntynyt mies ilmoitti 21.11. hätäkeskukseen, että hänelle oli soitettu Finanssivalvonnan nimissä. Soittaja oli kertonut, että miehen tililtä olisi lähtenyt 700 euroa ulkomaille ja Finanssivalvonta voi estää tuon rahasiirron. Soittaja oli kertonut, että rahat pitää siirtää turvatilille, josta ne palautuvat 48 tunnin sisällä takaisin omalle tilille. Tämän jälkeen soittaja oli tehnyt joitain siirtoja ja niistä mies sai viestejä. Miehen piti hyväksyä viesteissä olleet siirrot eli vahvistuskoodit. Tilisiirroissa miehen tileiltä oli tehty luvattomia siirtoja yhteensä 86 000 euron edestä. Tapausta tutkitaan törkeänä petoksena.24.11. juukalainen 50-luvulla syntynyt mies kertoi poliisille saaneensa 16.11. Messenger -viestin vanhalta ystävältään. Ystävä oli pyytänyt ensin miestä lähettämään puhelinnumeron ja sen jälkeen verkkopankkitunnukset. Mies oli lähettänyt tälle ystävänä esiintyneelle puhelinnumeronsa sekä pankkitunnukset. Myöhemmin mies oli huomannut, että hänen pankkitililtä oli viety luvatta 19 000 euroa. Tämäkin tapaus on tutkittavana törkeänä petoksena. Näin voit parhaiten suojautua huijaukselta ja kalasteluhyökkäykseltäÄlä käytä pankkitunnuksiasi tai korttitietojasi teksti- tai sähköpostiviestissä olevan linkin kautta. Lue aina tarkasti mitä olet varmistamassa pankkitunnuksillasi.Pankki, poliisi tai kukaan muukaan laillinen toimija ei soita ja pyydä pankkitunnuksiasi tai pyydä siirtämään varojasi turvatilille.Mobiilivarmennehuijauksissa varoitusmerkit ovat samat kuin muissa pankki- ja verkkohuijauksissa eli viestissä pyydetään toimimaan nopeasti ja klikkaamaan viestissä olevaa linkkiä tai linkkejä tai syöttämään PIN-koodi.Mobiilivarmennepalvelu ei lähetä tunnistautumispyyntöä yllättäen eli sellainen pyyntö on aina huijausMobiilivarmenteeseen kannattaa aktivoida häirinnänestokoodi, joka estää väärien pyyntöjen lähettämisenTunnistautumispyynnön tapahtumatunniste tulee aina tarkastaaVaroja siirtäessäsi – tee se ilman painostusta tai kiirettä. Ole erityisen varovainen, jos siirto liittyy kryptovaluuttaan tai henkilölle, jota et ole fyysisesti tavannut. Tilin alussa olevat FI kirjaimet tarkoittavat Suomen maatunnusta. Jos joudut petoksen uhriksi, ole heti yhteydessä omaan pankkiisi ja kerro tapahtuneesta. Tee tämän jälkeen mahdollisimman nopeasti tapahtuneesta rikosilmoitus poliisille. Mitä nopeammin pankki ja poliisi saavat tapauksesta tiedon, niin sitä parempi mahdollisuus on saada huijattuja rahoja takaisin. Rikosuhripäivystyksestä saat rikosprosessiin liittyviä käytännön neuvoja ja henkistä tukea myös tietoverkkorikosasioissa.Lisää tietoa petosrikoksista löytyy poliisin nettisivuiltaTulitko huijatuksi -tunne yleisimmät petosrikollisuuden ilmiöt – PoliisiHyvää ajankohtaista tietoa huijauksista saat seuraamalla Kyberturvallisuuskeskuksen nettisivuilla olevia uutisia ja tiedotteitaTraficomin Kyberturvallisuuskeskus | Kyberturvallisuuskeskus
Nettihuijaukset jatkuvat – Itä-Suomen poliisin tietoon tuli marraskuussa 280 petosta
NordenBladet — Tiistaina aamupäivällä kuljettaja autoili ilman voimassa olevaa ajo-oikeutta Kempeleessä ja keskiviikon vastaisena yönä kuljettaja syyllistyi mm. rattijuopumukseen Oulussa.Keskiviikon vastaisena yönä Oulussa Parkkisenkankaalla poliisipartio päätti pysäyttää auton, jonka kuljettaja oli ajokiellossa. Kuljettaja vaikutti myös päihtyneeltä ja kuljettajalle suoritettu huumepikatesti näytti positiivista tulosta amfetamiinille. Autosta ja kuljettajan hallusta löytyi myös huumausaineita. Auton matkustajan hallusta löytyi kaasusumutin ja haulikon patruunoita. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausainerikoksesta. Matkustajaa epäillään huumausainerikoksesta ja lievästä ampuma-aserikoksesta.
NordenBladet — Henkilöauto törmäsi 09.12.2025 klo 19.36 Tarvontiellä Vihdissä villisikaan.Henkilöauto törmäsi 09.12.2025 klo 19.36 Tarvontiellä Vihdissä villisikaan. Henkilöauto kärsi pienet vauriot, eikä kuljettaja loukkaantunut tilanteessa. Ei muita ajoneuvossa. Villisika poistunut törmäyksen jälkeen maastoon. Eläin mahdollisesti loukkaantunut ja voi olla kohdatessa vaarallinen.Loukkaantunutta eläintä ei tule lähestyä. Mahdolliset havainnot pyydetään ilmoittamaan Hätäkeskukseen (112).
Ajoneuvo törmäsi villisikaan Vihdissä Tarvontiellä.
NordenBladet — Poliisi pyytää havaintoja hätänumeroon 112!Poliisi etsii naista, joka on viimeksi nähty Pietarinkadulla Mikkelissä. Tuntomerkit: noin 150 cm pitkä, pitkä ruskea tai viininpunainen toppatakki ja punertava pipo taikka harmahtavat päänauha.
NordenBladet — Poliisi sai väkivaltaan liittyvän hälytystehtävän tiistaina 9. joulukuuta kello 4.48 Kolsarintielle Konalaan. Tehtävällä oli mukana useita poliisipartioita.Poliisi löysi asunnosta miehen, joka kuoli myöhemmin saamiinsa vammoihin. Lisäksi poliisi löysi toisen loukkaantuneen miehen, joka kuljetettiin sairaalahoitoon. Poliisi otti lyhyen takaa-ajon jälkeen kiinni useita henkilöitä. Tässä vaiheessa esitutkintaa epäillään, että he liittyvät väkivallantekoon.– Poliisi tutkii tapausta tappona ja tapon yrityksenä, joissa on käytetty ampuma-asetta. Tapauksesta tiedotetaan lisää, kun se on esitutkinnan kannalta mahdollista, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm.
NordenBladet — Sekä joulu että vuodenvaihteen pyhäpäivät vaikuttavat Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen asiakaspalveluiden aukioloihin. Kirkkonummen poliisiaseman lupapalvelu on poikkeuksellisesti kiinni kolmena maanantaina. Loppiaisena 6.1.2026 kaikki asiakaspalvelupisteet ovat kiinni. Tähän tiedotteeseen on koottu koko joulun ajan aukiolot sekä tiedot poikkeavista palveluajoista.Poliisipalveluajat Poliisipalveluihin kuuluvat esimerkiksi rikosilmoitusten vastaanotto sekä löytötavarat. Huomaa, että kutsuttuna kuulusteluihin on saavuttava myös aukioloajan ulkopuolisena, kutsuun merkittynä aikana. 22.−26.12.2025Espoon pääpoliisiasema: avoinna maanantai−tiistai kello 8–16.15, keskiviikosta perjantaihin suljettuLohjan poliisiasema: avoinna maanantaina kello 9.00-11.30 ja 12.30-16.15, tiistaista perjantaihin suljettuKirkkonummen poliisiasema: avoinna maanantai−tiistai kello 9–12 ja 13–16, keskiviikosta perjantaihin suljettuRaaseporin poliisiasema: avoinna maanantai−tiistai kello 9.00–16.15, keskiviikosta perjantaihin suljettu29.12.2025−2.1.2026Espoon pääpoliisiasema: avoinna maanantai−keskiviikko sekä perjantai kello 8–16.15, torstaina suljettuLohjan poliisiasema: avoinna maanantai, keskiviikko ja perjantai kello 9.00-11.30 ja 12.30-16.15, tiistaina ja torstaina suljettuKirkkonummen poliisiasema: avoinna maanantai−keskiviikko sekä perjantai 9–12 ja 13–16, torstaina suljettuRaaseporin poliisiasema: avoinna maanantai−keskiviikko sekä perjantai kello 9.00–16.15, torstaina suljettu Loppiaisena 6.1.2026 kaikki asiakaspalvelupisteet ovat kiinni.Lupapalveluajat Lupapalveluihin lukeutuvat henkilökortti-, passi-, ja yksityisen turvallisuusalan lupa-asiat sekä asehakemusasiat. Lupapalveluissa käsitellään myös yleisötilaisuusilmoituksia sekä arpajaislupia ja pienkeräysilmoituksia.22.−28.12.2025Espoon pääpoliisiasema: avoinna maanantai−tiistai kello 8–16.15, keskiviikosta perjantaihin suljettuLohjan poliisiasema: avoinna maanantai−tiistai kello 9–16.15, keskiviikosta perjantaihin suljettuKirkkonummen poliisiasema: lupapalvelu kiinni 22.12.2025−7.1.2026 Raaseporin poliisiasema: avoinna maanantai−tiistai kello 9.00–16.15, keskiviikosta perjantaihin suljettu 29.12.2025−2.1.2026Espoon pääpoliisiasema: avoinna maanantai−keskiviikko sekä perjantai kello 8–16.15, torstaina suljettuLohjan poliisiasema: avoinna maanantai−keskiviikko sekä perjantai kello 9.00-16.15, torstaina suljettu Kirkkonummen poliisiasema: lupapalvelu kiinni 22.12.2025-7.1.2026Raaseporin poliisiasema: avoinna maanantai−keskiviikko sekä perjantai kello 9.00–16.15, torstaina suljettu Loppiaisena 6.1.2026 kaikki asiakaspalvelupisteet ovat kiinni.Aseen esitys on auki ajan varanneille asiakkaille 22.12.−2.1.2026:Espoon pääpoliisiasema: avoinna tiistaina 23.12.2025 sekä tiistaina 30.12.2025 kello 9–11 ja 12–16. Loppiaisena 6.1.2026 suljettu.Lohjan poliisiasema: avoinna keskiviikkona 31.12.2025 kello 9–11 ja 12–16Raaseporin poliisiasema: kiinni Hakemus kannattaa aina käynnistää sähköisesti Sähköiset asiointimahdollisuudet ovat käytettävissä normaalisti joulun ajan. Useimmat poliisin hakemusasiat on mahdollista käynnistää verkossa, ja poliisin verkkopalvelu informoi asiakasta, mikäli asiointi paikan päällä toimipisteessä on tarpeen. Mikäli palvelu tuo esiin, että tunnistuskäyntiä edellytetään, käyntiä varten kannattaa varata aika.– Lohjan ja Raaseporin poliisiasemille ajanvarausajan saa jo melkeinpä seuraavalle arkipäivälle ja Espoossa vajaan kahden viikon päähän, vinkkaa lupapäällikkö Erika Karjaluoto.Henkilökortti ja passi valmistuvat normaalissa toimitusajassa eli noin kahdeksan arkipäivän kuluessa tilauksen käsittelystä.
NordenBladet — Valkeakosken Tehtaan kentällä sijaitseva päätykatsomo ja osa tekonurmesta tuhoutuivat tulipalossa sunnuntai-iltana 7.12. Tapahtuneesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.Poliisi on tehnyt palonsyyn tutkintaa. Tutkinnan perusteella poliisi tiedotti eilen epäilevänsä asiassa rikosta. Tapahtunutta tutkitaan epäiltynä tuhotyönä. Poliisi on tutkinnassaan selvittänyt, että tapahtuma-aikaan paikalla oli kolme alle 15-vuotiasta nuorta. Poliisi on selvittänyt heidän osallisuuttaan tapahtumiin. Nuoret on kuulusteltu rikollisesta teosta epäiltynä. Yksi nuorista on myöntänyt poliisille sytyttäneensä palamaan esineen, josta palo katsomossa on saanut alkunsa. – Tulipalosta aiheutui huomattavia omaisuusvahinkoja. Tapahtunut on myös herättänyt vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa sekä voimakkaitakin tunteita kaupunkilaisissa. Poliisi kiittää kaikista saaduista vihjeistä. Poliisi toivoo aiheeseen liittyvän keskustelun pysyvän asiallisena ja muistuttaa, että epäasiallinen ja henkilöön kohdistuva viestintä voi johtaa osaltaan rikostutkintaan, kommentoi rikoskomisario Maijastiina Tammisto.Alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisesti vastuussa. Sen sijaan heihin voidaan soveltaa lastensuojelullisia toimia. Rangaistusvastuun puuttuminen ei kuitenkaan tarkoita vapautumista vahingonkorvausvastuusta. Vahingonkorvausvastuulle ei ole alaikärajaa Suomessa.Poliisi jatkaa tapahtumien tutkintaa eikä tiedota asiasta enempää.
Poliisi on kuullut rikollisesta teosta epäillyt Valkeakosken Tehtaan kentän tulipaloon