tiistai, 13 tammikuun, 2026

NordenBladet.fi

NordenBladet.fi
4163 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Poliisi jatkaa kouluyhteistyötä myös ensi vuonna

NordenBladet — Poliisi jatkaa yhteistyötä koulujen kanssa ja haluaa olla mukana arjessa siellä, missä nuoret ovat. Tavoitteena on lisätä turvallisuutta, tarjota tukea ja olla helposti tavoitettavissa. Poliisihallitus teki kyselyn poliisiyksiköille koulupoliisitoimintamallin kokemuksista kuluvan vuoden osalta.Poliisilaitoksissa toimintamalli on koettu tarpeelliseksi ja koulujen palaute on ollut myönteistä. Toimintaan kohdistetut henkilöresurssit ovat olleet aktiivisesti käytössä eri poliisilaitoksissa. Kouluilla ja poliisilla on selkeät ohjeet yhteydenpidosta, jotta apu löytyy oikeaan aikaan ja oikeasta paikasta. Kansalaisilta saatu palaute korostaa poliisin näkyvyyden, saavutettavuuden ja koulujen turvallisuuden vahvistumista, ja toiminta nähdään arvokkaana sekä toivottuna jatkossa entistä enemmän.Kaikille kouluille tarjotaan mahdollisuus osallistua poliisin toteuttamiin online-oppitunteihin, joissa käsitellään nuoria kiinnostavia ja arkeen liittyviä aiheita. Oppitunneilla tavoitettiin noin 425 000 koululaista tai oppilasta vuoden 2025 aikana. Ensi vuodelle on oppitunteihin liittyen tulossa jotain uutta! Lisäksi poliisi tuottaa opettajille, huoltajille ja nuorille sisältöä sosiaalisen median kanaviin myös ensi vuonna. Seuraa siis Koulu25-ryhmän sosiaalisen median profiileja!Poliisipartiot jalkautuvat edelleen aktiivisesti kouluille, oppilaitoksiin ja päiväkoteihinPartioiden jalkautuminen kouluissa on otettu hyvin vastaan ja sen on koettu lisäävän turvallisuutta. Myös poliisissa on pidetty mielekkäänä kohdata ja tavoittaa nuoria tätä kautta.─ Nuorten kohtaaminen kasvokkain on tärkeää – se lisää luottamusta ja vahvistaa turvallisuuden tunnetta. Pitkällä aikavälillä tavoitteena on vähentää ennakkoluuloja poliisia kohtaan ja ehkäistä häiriökäyttäytymistä kouluissa ja vapaa-ajalla. Poliisi on jalkautunut päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten pihamaille marraskuun 2025 puoliväliin mennessä noin 4 700 kertaa, kertoo poliisiylitarkastaja Pasi Rissanen Poliisihallituksesta. Poliisin valtakunnallisen toimintamallin avulla poliisin ja koulujen yhteistyö on tiivistynyt. Koulujen palaute on ollut myönteistä: ─ Poliisin läsnäolo koetaan arvokkaaksi ja toivotuksi. Yhteistyö on vähentänyt turhia rikosilmoituksia ja madaltanut kynnystä kysyä neuvoa. Erityisesti koulukonsultaatiopuhelin on noussut keskeiseksi työkaluksi, jonka avulla tilanteisiin saadaan nopea apu ja parempi kokonaiskuva, kertoo Rissanen ja ynnää:─ Poliisi on kirjannut yhteistyöhön liittyväksi kuluvan vuoden aikana yli 2 300 rikosilmoitusta. Niistä valtaosa on pahoinpitelyitä. Koulun pitäisi ja pitää olla turvallinen paikka kaikille! 

Poliisi jatkaa kouluyhteistyötä myös ensi vuonna

Lähde: Poliisi.fi

Joulunpyhät ovat petostelijoiden kulta-aikaa

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisi tiedotti tämän viikon tiistaina julkaisemassaan tiedotteessa tutkittavana olevista petosrikoksista, jossa kohteena ovat olleet pääsääntöisesti ikäihmiset. Näissä tapauksissa uhreja on lähestytty puhelimitse ja esiinnytty pankin turvapalvelun virkailijana.Linkki tiistain tiedotteeseen https://poliisi.fi:8443/-/poliisin-viikossa-kaahareita-paihtyneita-ja-tappelunnujakoita– Petosrikoksia tekevät henkilöt keksivät jatkuvasti uusia tapoja huijata ja erehdyttää ihmisiä. Tämän viikon keskiviikkona 17.12. tietoomme tuli Keravalla sattunut tapaus, missä uhrin, iäkkään naisen kotiovelle oli saapunut kaksikko toimittamaan uhrille tekaistua tuttavan lähettämää kukkalähetystä, kertoo rikoskomisario Ina Muuriaisniemi.Kukkalähetyksestä oli pyydetty pientä maksua, jonka uhri oli maksanut matkapuhelimellaan. Uhrille oli jäänyt tunne, että kaikki ei ollut kunnossa ja hän oli ottanut yhteyttä pankkiinsa. Pankista oli selvinnyt, että uhrin tililtä oli nostettu 2 400 euroa Keravalla sijaitsevasta pankkiautomaatista. Soiton yhteydessä uhri oli havainnut, että hänen molemmat luottokortit olivat hävinneet lompakosta.– Samankaltaisia ja samaa tekotapaa noudattavia tapauksia on poliisin tiedossa noin kymmenkunta ympäri Suomea. Uhrien varoja on näissä tapauksissa saatu epäiltyjen tekijöiden haltuun erisuuruisia summia, pahimmissa tapauksissa useita kymmeniä tuhansia euroja, Muuriaisniemi jatkaa.Nyt tulevat pyhät ovat petostelijoiden kulta-aikaa ja poliisi kehottaakin nyt ihmisiä olemaan valppaana. Omia iäkkäämpiä sukulaisia, läheisiä ja tuttavia ei voi koskaan liikaa muistuttaa tämänkaltaisista vaaratilanteista. On hyvä myös muistuttaa, että pankkikortin numeroa tai tunnuslukuja ei koskaan tule luovuttaa tuntemattomille tahoille. 

Joulunpyhät ovat petostelijoiden kulta-aikaa

Lähde: Poliisi.fi

Kymmeniä laittomia uhkauksia – epäilty poliisin hallussa

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavan rikoskokonaisuus, missä reilun parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen kymmeniin laittomiin uhkauksiin.– Epäilty on lähettänyt uhkaavia viestejä eri puolilla Suomea sijaitsevien yritysten rekrytointijärjestelmien kautta. Joidenkin viestien tehosteena on lähetetty myös väkivaltaisia kuvia ja videoita, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Josefiina Hiltunen.

Kymmeniä laittomia uhkauksia – epäilty poliisin hallussa

Lähde: Poliisi.fi

Joulun meno- ja paluuliikenteessä korostuvat ennakointi ja maltti

NordenBladet — 19.–20.12.2025 poliisi tehostaa joulun menoliikenteen valvontaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Joulun liikenne ajoittuu useammalle päivälle, ja liikennemäärät kasvavat erityisesti ennen jouluaattoa. Valvonnassa kiinnitetään huomiota muun muassa ajonopeuksiin, riittäviin turvaväleihin, ajokuntoon ja kuljettajien vireystilaan.Poliisi muistuttaa, että liikenteessä korostuvat joulun aikaan poikkeuksetta kiire, väsymys ja vaihtelevat keliolosuhteet. Näihin voidaan vaikuttaa ennakoimalla ja tilannetta vastaavalla ajonopeudella.Ylikomisario Tommi Heikkilä korostaa malttia joulun liikenteessä:– Joululiikenteessä ennakointi ja tilannenopeus ovat tärkeässä roolissa. Kun matkaan varataan riittävästi aikaa ja ajotapa pidetään rauhallisena, perille päästään turvallisemmin. On myös syytä muistaa, että vireystilaan vaikuttaa myös päihteiden käyttö – tuttu muistisääntö pätee tässäkin: jos otat, et aja.Turvallinen matka alkaa jo ennen liikkeelle lähtöäLiikenneturvan koulutusohjaaja Lari Mäkelä muistuttaa matkalle lähdön ajankohdan merkityksestä:– Kannattaa pohtia, lähdetäänkö työpäivän jälkeen pimenevään iltaan vai rauhoitutaanko ensin ja lähdetään vasta aamulla päivänvalossa virkeänä. Matkan suunnitteluun kuuluu myös sääennusteen tarkistaminen, taukopaikkojen miettiminen sekä auton kunnon varmistaminen ennen lähtöä, kuten renkaiden, nesteiden, öljyjen ja valojen tarkastus.Huolehdi riittävästä turvavälistäHyvä muistisääntö maantienopeuksilla on neljän sekunnin turvaväli, joka antaa riittävästi aikaa reagoida äkillisiin tilanteisiin. Huonolla ajokelillä turvaväliä kannattaa pidentää 1-2 sekuntia.Poliisi toivoo, että jokainen tienkäyttäjä kantaa vastuunsa ja huolehtii osaltaan siitä, että matkanteko sujuu turvallisesti. Kun matka suunnitellaan huolellisesti ja aikataulu pidetään väljänä, ajaminen on rauhallisempaa ja turvallisempaa kaikille. 

Joulun meno- ja paluuliikenteessä korostuvat ennakointi ja maltti

Lähde: Poliisi.fi

Autonkuljettaja törmäsi lapseen suojatiellä Lintuvaarassa – ei vakavia loukkaantumisia

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi selvittää 18.12. tapahtunutta liikenneonnettomuutta.Torstaiaamuna 18.12. noin kello 8.15 Espoon Lintuvaarassa tapahtui liikenneonnettomuus. Henkilöauton kuljettaja törmäsi suojatiellä kulkeneeseen, noin 10-vuotiaaseen lapseen.Tapahtumapaikalle saapui poliisin lisäksi ensihoito, joka tarkisti lapsen voinnin. Poliisin tietojen mukaan lapsi ei loukkaantunut tapahtuneessa vakavasti. Henkilöauton kuljettajan ja lapsen lisäksi tilanteeseen ei liittynyt muita henkilöitä.Poliisin tietojen mukaan henkilöauto oli ajanut tilanteessa Lintuvaarantietä pohjoisen suuntaan, kun törmäys tapahtui lähellä alueen koulua. Poliisi ei epäile, että kuljettaja olisi ajanut päihtyneenä. Tapahtuma-aikaan oli pimeää, mutta muutoin keliolosuhteet olivat normaalit.Poliisi tutkii asiaa henkilöauton kuljettajan osalta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi turvaa joulun meno- ja paluuliikenteessä

NordenBladet — Pidä huoli itsestäsi ja aja rauhallisesti joulun matkoilla.Poliisi valvoo jälleen joulun meno- ja paluuliikennettä koko maassa. Joulun menoliikenteen odotetaan alkavan jo perjantaina 19. joulukuuta, mikä voi myös olla vilkkain menoliikenteen päivä liikenteessä. Paluuliikenne taas on todennäköisesti vilkkaimmillaan sunnuntaina 28. joulukuuta.Poliisi valvoo liikenteen sujuvuutta erityisesti vilkkaimmin liikennöidyillä tieosuuksilla. Kaakkois-Suomessa joululiikennettä on perinteisesti eniten valtateillä kuusi ja seitsemän.Pidä huoli omasta jaksamisesta ja auton kunnosta matkan varrellaKomisario Juha Hassel Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen liikennepoliisista muistuttaa, että automatkaa kannattaa suunnitella etukäteen. Ennakkoon kannattaa pohtia esimerkiksi sitä, onko oikeasti järkevää lähteä ajamaan työpäivän jälkeen vai voisiko matkan tehdä seuraavana päivänä päivänvalossa. Ajomatkoihin on tärkeää myös varata tarpeeksi aikaa, jotta huono ajokeli tai ajoittaiset ruuhkat eivät vaikuta suunnitelmiin liikaa. – Varaa aikaa myös tauoille matkan varrella, jotta jaksat keskittyä ajamiseen loppuun asti. Talviliikenteessä sääolosuhteet voivat vaihdella paljonkin. Ennen pidempää ajomatkaa on hyvä tarkastaa, että auto on kunnossa ja alla on pitävät renkaat. Komisario Hassel muistuttaa, että talviaikaan on erityisen tärkeää tarkastaa, että ajoneuvon valot toimivat kuten kuuluu. Sää voi vaihdella, mutta tähän aikaan vuodesta pimeys on varmaa. – Varsinkin nyt, kun on lumetonta ja pimeää, tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ajovalot toimivat ja niitä käytetään tien päällä oikein. Huomioi, että myös takavalot ovat käytössä silloin, kun keli sitä edellyttää.  Turvallisia matkoja! 

Poliisi turvaa joulun meno- ja paluuliikenteessä

Lähde: Poliisi.fi

Liikenneonnettomuus Tuusulassa – poliisi pyytää havaintoja

NordenBladet — Tuusulassa Rykmentin puistotiellä tapahtui viime viikon perjantaina 12.12. aamukahdeksalta liikenneonnettomuus, missä autoilija oli törmännyt liikenneympyrässä suojatiellä pyöräilleeseen yksitoistavuotiaaseen tyttöön.Tyttö oli törmäyksen voimasta pudonnut pyörän päältä ja loukannut selkäänsä. Autoilija oli hetkeksi pysähtynyt paikan päälle kysymään tytön vointia, mutta jatkanut sen jälkeen matkaansa.Itä-Uudenmaan poliisi pyytää kyseistä naiskuljettajaa ilmoittautumaan poliisille asian selvittämistä varten. Poliisi pyytää myös tilanteen mahdollisesti nähneitä ilmoittamaan tietonsa poliisille.Kaikki tiedot ja silminnäkijähavainnot ovat poliisille arvokkaita. Tiedot voi lähettää poliisin vihjepostiin vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi 

Liikenneonnettomuus Tuusulassa – poliisi pyytää havaintoja

Lähde: Poliisi.fi

Joulun menoliikenteen odotetaan jakaantuvan usealle päivälle – pahimmilta ruuhkilta voidaan säästyä

NordenBladet — Joulunpyhien lähestyessä liikenne tiivistyy, ja kulkuvälineet täyttyvät matkustajista. Poliisi muistuttaa autoilijoita turvallisuudesta sekä varautumisesta joululiikenteen erityispiirteisiin.Joulun aikaiset pitkät matkat, erilaiset sääolosuhteet ja kasvavat liikennemäärät voivat aiheuttaa haasteita liikenteessä, joten huolellisuus ja ennakoiva ajotapa ovat avainasemassa.- Jouluajan liikenteen odotetaan lisääntyvän jo tulevana perjantaina iltapäivästä alkaen erityisesti pääteillä, kaupunkialueilla ja suosituilla matkareiteillä. Menoliikenne jatkuu varmasti maanantaina ja aatonaattona tiistaina. Paluuliikenteen huipun, muttei kovin vilkkaan, odotetaan osuvan perjantaille, Tapaninpäivän iltapäivään. Autoilijoiden kannattaa seurata sääennusteita ja tarvittaessa sovittaa liikkeellelähdöt niiden mukaan, muistuttaa ylikomisario Petri Pahkin Itä-Suomen poliisista.Pahkin kertoo, että poliisi valvoo joululiikenteessä erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä. Perinteisen valvonnan rinnalla toimii automaattinen liikennevalvonta. Kameravalvonnalla tuetaan perinteistä nopeusvalvontaa, jolloin nopeusvalvonnalta liikenevä aika voidaan käyttää muun muassa ajotapavalvontaan sekä liikenteen sujuvuuden seurantaan.Sopeudu jonon vahtiin ja pidä riittävä turvaväliPahkinin mukaan joulun meno- ja paluuliikenteessä saattaa syntyä jonoja ainakin asutuskeskusten läheisyydessä. Matkaan lähtiessä kannattaa varautua sekä aikataulullisesti että henkisesti siihen, ettei pysty ajamaan täysin oman rytminsä mukaan, joten liikennevirran rytmiin on syytä sopeutua.Pahkin muistuttaa, että paikan vaihtaminen ja ohittaminen jonossa on usein täysin turhaa. Ajallisesti sillä ei voita juuri mitään. Ajamisesta tulee tempoilevaa, rasittavaa ja epämukavaa niin itselle kuin matkustajillekin. Haitariliike lisääntyy ja peräänajoriski kasvaa. Jossain päin maata myös pöllyävä lumi haittaa myös ohitettavan näkyvyyttä ohituksissa.- Korostan myös järkevän välimatkan eli turvavälin pitämistä edellä ajavaan. Silloin pystyy lukemaan tienpintaa, sen pitävyyttä ja kuntoa sekä seuraamaan kauempana jonossa edellä olevia tapahtumia ja reagoimaan niihin ajoissa. Näin toimien pystyy myös seuraamaan takana tulevaa liikennettä. Keliolo-suhteiden ja sään huomioiminen on erityisen tärkeää ajettaessa vilkkaassa liikenteessä. Talvinen sää voi nopeasti heikentää ajokeliä. Sateet, lumisateet ja liukkaat ajopinnat ovat yleisiä joulun aikaan, joten autoilijoiden on hyvä varautua muuttuvaan keliin, Pahkin muistuttaa.Valmistaudu matkaan huolellaPahkin neuvoo, että tavarat ja matkustajat tulee sijoittaa henkilöautoon niin, etteivät ne häiritse kul-jettajan havainnointia tai ajamista. Myöskään äkkitilanteessa ole saisi tulla vaaraa, että tavarat sinkoutuisivat autossa olevien päälle. Pakkaa tavarat takakonttiin tai katolle, mutta vältä liiallista kuormaa. Raskaamman kuorman kanssa kannattaa nostaa rengaspaineita. Tarkista ennen matkalle lähtöä auton kunto ja varusteet muutenkin.Poliisi valvoo myös somessaVoit seurata joululiikenteen kulkua Itä-Suomessa poliisin somekanavilta; facebook.com/poliisiIS?, in-stagram.com/poliisi_is ja viestipalvelu X/@PoliisiIS. Käytämme tunnisteita #Joulu2025 ja #poliisi sekä #poliisiIS. Poliisin neuvot joululiikenteeseen:Malttia liikenteeseen! Ruuhkaliikenteessä ohittaminen on turhaa, koska ajallisesti säästöä syntyy vähän, mutta vaaratilanteita sitäkin enemmän. Malttia tarvitaan etenkin ohituskaistoilla, missä jonoa ohittamalla aiheutetaan kaistojen lo-pussa ruuhkaa ja jonojen pysähtelyä. Riittävä etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon antaa kuljettajalle aikaa tehdä oikeita ratkaisu-ja ja peräänajon riski pienenee. Ennakoiva ja muut tienkäyttäjät huomioiva ajotapa on turvallisen liikenteen lähtökohta. Kuljettajaksi asettuu siis kokenein ja harkitsevin kuljettaja. Auto lastataan oikein; tavarat sijoitellaan oikein, etteivät ne pääse ajon aikana lentämään äkki-jarrutuksissa tai muusta syystäkään. Kaikki autossa matkustavat käyttävät turvavöitä ajon aikana. Auton kunto on tietenkin tarkistettu ennen liikkeelle lähtöä; ilman paineet renkaista ja nes-tesäiliöt täytetty tuulilasinpesunesteellä ja jäädytysnesteellä. Muista myös tankata polttoainetta ja ladata akustot.Matkustusmukavuutta ajatellen auton sisälämpötila säädetään sopivana ajovireyden säilyttämiseksi. Lämmintä vaatetta saataville, jos matka yllättäen katkeaa.Matkalle on turha laatia tiukkoja aikatauluja, järkevämpää on varata aikaa rauhalliseen ete-nemiseen ja taukojen pitämiseen. Jokaisen tavoitteena on turvallinen ja ehjä perille pääsy.

Joulun menoliikenteen odotetaan jakaantuvan usealle päivälle – pahimmilta ruuhkilta voidaan säästyä

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopot kiinni Muhoksella ja Ylivieskassa

NordenBladet — Lisäksi Muhoksella auto ajautui sillankaidetta päin. Tässä tapauksessa kuljettaja ei ollut humalassa.Keskiviikkoilta ja torstain vastainen yö oli melko rauhallinen. Poliisilla oli tästä huolimatta tehtäviä, jotka liittyivät esimerkiksi liikenteeseen tai yleisillä paikoilla tapahtuneisiin häiriöihin. Myös kotihälytyksiä oli muutamia. Lisäksi poliisi antoi virka-apua terveydenhuolto- ja sosiaaliviranomaisille sekä käräjäoikeudelle.

Rattijuopot kiinni Muhoksella ja Ylivieskassa

Lähde: Poliisi.fi

Niittosilppuri anastettu pellolta Tohmajärvellä

NordenBladet — Punainen niittosilppuri anastettu 15.-17.12.2025 TohmajärvelläPellolle jätetty punainen niittosilppuri anastettu 15.-17.12.2025 välisenä aikana.Niittosilppuri on merkiltään JF. Ei rekisterikilpeä. Etupuolella on kahdelle liuospullolle paikat. Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun asiaan liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15. 

Niittosilppuri anastettu pellolta Tohmajärvellä

Lähde: Poliisi.fi