NordenBladet.fi

NordenBladet.fi
4164 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Rattijuoppoja ja omaisuusrikoksia Pohjois-Karjalassa

NordenBladet — Poliisi nappasi lauantain vastaisena yönä muutaman tunnin sisällä törkeitä rattijuopumus epäiltyjä ajosta. Kiteellä anastettiin aiemmin pilkekone ja Juuassa polttoainetta.Joensuussa Vt 6:lla Reijolan kohdilla poliisi tavoitti epäillyn ajoon lähteneen rattijuopon, noin puoli kahden aikaan yöllä, tämä oli liikkeellä henkilöautolla. Mies kuljettaja puhalsi poliisiasemalla tarkkuusalkometriin 0,63mg/l ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Autoa kuljettanut mies määrättiin ajokieltoon.Liperin Ylämyllyn Tehtaantiellä poliisipartio pysäytti henkilöauton noin kello3 aikaan, autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin alkometriin 2.18 promillea, ja kuljetti autoa lisäksi ilman ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään törkeästärattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Ajosta tavattu kuljettaja määrättiin lisäksi ajokieltoon.Polttoainetta ja pilkekone varkaiden matkaanPoliisi tutkii Kiteellä tapahtunutta varkausrikosta, jossa anastettiin punainen Horsepower 5000 pilkekone kiinteistön pihamaalta.Epäilty rikos ajoittuu 17.-18.9 välisellä yölle. Poliisi kaipaa asiaan havaintoja.Juuassa liikkui polttoainevaras 19.9 perjantain vastaisena yönä.Nunnanlahdentiellä sijaitsevan hallin pihalta anastettiin useammastaeri kuorma-autosta yhteensä noin 500 litraa polttoainetta.Asiaan liittyy mahdollisesti valkoinen vm. -99 VW Caravelle pakettiauto, jonka liikkeistä alueella tai Pohjois-Karjalassa poliisi kaipaa havaintoja.Mahdollisia havaintoja edellä mainittuihin omaisuusrikos asioihin liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15. 

Rattijuoppoja ja omaisuusrikoksia Pohjois-Karjalassa

Lähde: Poliisi.fi

Taivalkoskella poliisi puhallutti autoilijoita

NordenBladet — Perjantai-iltana poliisilla oli ajotapavalvontaa ja puhallusratsia Taivalkoskella.Ajotapavalvonnassa yksi autoilija sai suullisen huomautuksen, mutta muutoin ei ollut kansalaisten ajotavoissa huomautettavaa perjantain liikenteessä. 

Taivalkoskella poliisi puhallutti autoilijoita

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi näkyvästi katukuvassa viikonlopun aikana Tampereella

NordenBladet — Tampereella on alkamassa jalkapallopeleihin liittyvä superviikonloppu, joka tuo kaupunkiin ja keskusta-alueelle jalkapallon ystäviä. Poliisi on näkyvästi läsnä katukuvassa turvaten yleistä järjestystä ja turvallisuutta.Jalkapallo-otteluita on perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Tammelan kaupunginosassa ja stadionin alueella tulee näkymään poikkeuksellisen paljon poliisipartioita ja poliisin kalustoa koko viikonlopun ajan, jo perjantaista alkaen. Lauantaina katukuvassa näkyvät myös ratsupoliisit.Sisä-Suomen poliisi toivottaa omalta osaltaan kaikille turvallista urheiluviikonloppua! 

Poliisi näkyvästi katukuvassa viikonlopun aikana Tampereella

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää Kainuun alueella syyskuussa omaisuusrikosten kohteeksi joutuneita tekemään sähköisen rikosilmoituksen

NordenBladet — Poliisilla on tutkinnassa useita Kainuun alueella tapahtuneita omaisuusrikoksia, joiden kaikkia asianomistajia ei ole vielä tavoitettu.Poliisilla on tutkinnassa useita omaisuusrikoksia, joiden epäillään tapahtuneen Kainuun alueella syyskuun 2025 aikana. Poliisi on ottanut kiinni rikoksesta epäillyt henkilöt sekä saanut tutkinnan aikana haltuunsa runsaasti omaisuutta. On kuitenkin todennäköistä, ettei kaikkia asianomistajia ole vielä tavoitettu.Poliisi kehottaa henkilöitä, jotka ovat mahdollisesti joutuneet omaisuusrikoksen uhreiksi, tekemään ensisijaisesti sähköisen rikosilmoituksen. Ilmoituksessa on tärkeää antaa mahdollisimman tarkka kuvaus anastetusta omaisuudesta.Ilmoituksen voi tehdä myös soittamalla Kajaanin poliisiaseman päivystykseen 0295 416 520 ma-ti sekä to-pe klo 8-12 ja klo 13-16.

Poliisi pyytää Kainuun alueella syyskuussa omaisuusrikosten kohteeksi joutuneita tekemään sähköisen rikosilmoituksen

Lähde: Poliisi.fi

KRP jatkaa esitutkintaa eduskunnan kanslian virkamiehen epäillyistä virkarikoksista

NordenBladet — Keskusrikospoliisi jatkaa esitutkintaa, jossa eduskunnan kansliassa työskennelleen virkamiehen epäillään tallentaneen ja säilyttäneen henkilötietoja lainvastaisesti. Asiaa on tutkittu epäiltynä virkavelvollisuuden rikkomisena sekä tietosuojarikoksena.Keskusrikospoliisi on edistynyt esitutkinnassa, joka koskee epäiltyä virkavelvollisuuden rikkomista. Rikoksesta epäillään eduskunnan kansliassa työskennellyttä virkamiestä. Epäily liittyy turvallisuusselvitysmenettelyasiakirjojen käsittelyyn ja säilytykseen vuosina 2018-2023.Asianomistajia on kokonaisuudessa noin 2400.- Tutkintailmoitus on kirjattu Keskusrikospoliisissa alkuvuodesta 2023, ja kyseessä on ollut asianomistajien lukumäärän takia poikkeuksellisen laaja tutkinta. Asiaa tutkitaan rikosnimikkeellä virkavelvollisuuden rikkominen, sanoo tutkinnan yleisjohtaja, rikostarkastaja Merja Laitinen Keskusrikospoliisista.Asiaa tutkittiin alkuvaiheessa rinnakkain epäiltynä tietosuojarikoksena, jossa rikoksen matala rangaistusasteikko edellyttää syytteen nostamista kahden vuoden sisällä. – Esitutkinta on haluttu tehdä perusteellisesti ja asianomistajien laajan joukon tavoittaminen sekä tietojen kerääminen siitä, onko tietoja mahdollisesti käytetty väärin, vaatii aikaa. Vakavamman nimikkeen, eli epäillyn virkavelvollisuuden rikkomisen osalta, esitutkinnan on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä, Laitinen kertoo.

Lähde: Poliisi.fi

Mopoilija pakeni poliisia kilvettömällä viritetyllä mopolla Joensuussa

NordenBladet — Mopoilija pakeni poliisia kilvettömällä viritetyllä mopolla Joensuun UtrassaLiikennepoliisinpartio oli valvomassa liikennettä Joensuussa Utrantiellä kun partiota vastaan ajoi musta mopo 70km/h nopeudella 18.9.2025 kello 17:47. Poliisipartio näytti mopolle pysäytysmerkkiä poliisiauton punaisella pysäytysvalolla ja kavensi mopoilijan ajoreittiä ajamalla osittain vastaantulevan kaistalle. Mopoilija ajoi kanttikiven ja poliisiauton välistä jatkaen matkaansa Koillisväylää kohti Rantakylää.Mopoilija jatkoi pakenimista pitkin ulkoilureittejä päätyen Onkilammentielle, jossa kiersi ajoesteen ja jatkoi Valimontielle oikealle päätyen jälleen ulkoilureiteille. Mopoilija ohitti matkan aikana useita ulkoilijoita, jotka joutuivat väistämään mopoa. Metsäpolkuja / ulkoilureittejä pitkin mopoilija ajoi Mustosenkadulle kohti Koillisväylää. Mustosenkatua mopoilija ohitti kaksi tasa-arvoista risteystä n. 70km/h nopeudella ja osittain vastaantulevan kaistaa käyttäen.Kevyenliikenteenväylän päässä moponkuljettaja ajoi leveäksi ja vauhti lähes pysähtyi. Poliisiauton kuljettaja joutui tilanteessa väistämään ja ajamaan ojaan mopoilijan turvallisuuden takaamiseksi. Poliisiauto vaurioitui. Ei henkilövahinkoja.Mopoilija jatkoi pakoaan ja jäi toistaiseksi tuntemattomaksi.Mopo tumma enduromallinen, kilvetön, jossa pakoputki roikkui alhaalla.Avokypärä lipalla ja leukasuojalla. Hupullinen tummatakki, tummat housut.Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun asiaan liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15. 

Mopoilija pakeni poliisia kilvettömällä viritetyllä mopolla Joensuussa

Lähde: Poliisi.fi

Moottoripyörä tuomittiin valtiolle menetetyksi

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisi on tutkinut laajaa rikoskokonaisuutta, missä tekoaikaan 17-vuotiaan nuoren miehen epäiltiin syyllistyneen yhteensä 17 eri liikennerikokseen moottoripyörällä ilman vaadittavaa ajo-oikeutta.– Rikoskokonaisuuden esitutkinta valmistui poliisissa alkuvuodesta 2025, jonka jälkeen se siirtyi syyttäjälle syyteharkintaan. Esitutkinnan aikana tehtiin erittäin aktiivista yhteistyötä aluesyyttäjä Sini Pöyryn kanssa, jolla on mielenkiintoa ja vahvaa asiantuntemusta liikenneasioissa, kertoo rikoskokonaisuuden tutkinnanjohtajana toiminut komisario Katri Lehti.Itä-Uudenmaan käräjäoikeus antoi tiistaina 16.9. asiassa tuomion, jossa epäilty tuomittiin kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja hänen rikoksissa käyttämänsä tekoväline, moottoripyörä, jäi takavarikkoon ja tuomittiin valtiolle menetetyksi. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla.– Tehdyt rikokset ajoittuivat vuoden 2024 heinä-syyskuun väliselle ajalle. Rikoksia tehdessään nuori mies syyllistyi neljä kertaa liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, viisi kertaa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja yhdeksän kertaa, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Hän yritti myös peitellä ja muuttaa rikosten tekovälineenä käyttämäänsä moottoripyörää, Lehti jatkaa.Esitukinnan aikana nuoren kotiin tehtiin kotietsintä ja hänen tietokoneensa ja matkapuhelimensa takavarikoitiin. Niihin tehdyissä laite-etsinnöissä paljastui osa rikoksista, jotka nuori oli itse kuvannut.– Kuljettajan käytös tehtyjen rikosten aikana oli täysin piittaamatonta. Hän tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta ylitti huomattavasti sallitun enimmäisnopeuden useilla tieosuuksilla, ohitti muita ajoneuvoja ohituksen ollessa kielletty, laiminlöi liikenneturvallisuuden vaatimaa väistämisvelvollisuutta, ajoi poliisia karkuun, syyllistyi kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, vaaransi muiden tielläliikkujien turvallisuutta, laiminlöi velvollisuuden kuljettaa ajoneuvoa siten, että se on hallitavissa kaikissa tilanteissa ja muilla näihin rinnastettavilla tavoilla rikkoi useita liikennesääntöjä, toteaa Lehti.– Tämä tapaus on hyvä esimerkki siitä, että poliisissa otetaan vakavasti myös nuorten tekemät liikennerikokset. On valitettavaa huomata, että osa heistä ei edelleenkään ymmärrä, että teoillaan he vaarantavat saati omaa, mutta myös muiden tielläliikkujien turvallisuutta, henkeä ja terveyttä, Lehti summaa. 

Moottoripyörä tuomittiin valtiolle menetetyksi

Lähde: Poliisi.fi

Lounais-Suomen poliisi tutkii mittavaa räjähderikoskokonaisuutta

NordenBladet — Ensin löytyi Salosta anastettu henkilöauto, jossa oli puoli kiloa räjähteitä. Sen jälkeen löytyi lisää räjähteitä Paimiossa ja lopulta kontillinen räjähteitä Kemiönsaaressa. Lounais-Suomen poliisi selvittää poikkeuksellisen laajaa räjähderikoskokonaisuutta, jossa on neljä epäiltyä.Tutkinta sai alkunsa, kun heinäkuun lopussa Salossa sijaitsevan huoltoliikkeen pihasta anastettiin henkilöauto. Myöhemmin auto löytyi tyhjänä, ja siihen tehtiin paikanetsintä. Poliisi tiedotti asiasta 27. elokuuta, kun tehtävällä oli useita partioita. Poliisin TEPO-ryhmä (terroristipommiryhmä) suoritti ajoneuvoon tarkastuksen Salon Meriniityssä. Ajoneuvosta löytyi dynamiittia ja räjähtävää tulilankaa yli puolen kilon edestä. Poliisi sai selvitettyä ja kiinniotettua ajoneuvovarkaudesta epäillyt henkilöt. Asiaa tutkittaessa tehtiin etsintä myös toisen epäillyn hallussa olleeseen, Paimiossa sijaitsevan asunnon varastoon, josta takavarikoitiin lisää räjähdysaineita. Kaksi epäiltyä yhä vangittunaTutkinnan edetessä poliisi sai selvitettyä, että räjähteitä olisi mahdollisesti enemmänkin. Etsintöjä kohdistettiin seuraavaksi Kemiönsaareen, mistä löydettiin luvaton räjähdystarvikkeiden kontti. Kontti sisälsi yli 750 kiloa räjähdysaineita, kuten muun muassa räjähtävää tulilankaa, dynamiittia ja putkipanoksia.– Takavarikoitu määrä on poikkeuksellisen suuri. Todennäköisesti räjähteitä on säilötty kontissa useiden vuosien ajan. Niiden alkuperä on edelleen selvityksessä, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tommi Kosunen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Poliisi on tehnyt asiaan liittyen useita kiinniottoja. Rikosepäilyjen vuoksi on ollut kiinni yhteensä neljä ihmistä, joista kaksi on edelleen vangittuna. Kaikki epäillyt ovat täysi-ikäisiä, heistä kolme on miehiä ja yksi nainen.Räjähdysaineiden käyttötarkoitus ei ole tiedossaEpäillyt eivät ole kertoneet, mihin tarkoitukseen räjähdysaineet ovat. Poliisi epäilee, että räjähteitä oli tarkoitus myydä tai muutoin käyttää rikosten tekemiseen.Poliisi muistuttaa, että pelkästään räjähdysaineiden hallussapito ja siirtäminen ilman asianmukaisia lupia on rangaistavaa.– Tässä vaiheessa esitutkintaa mikään ei viittaa siihen, että epäiltyjen tarkoitus olisi ollut toteuttaa henkeen tai terveyteen kohdistuvaa rikosta tai rikoksia. Asiassa ei myöskään ole ilmennyt suoranaista yhteyttä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, Kosunen sanoo.Lounais-Suomen poliisi jatkaa asian tutkintaa. Kokonaisuus on tarkoitus saattaa syyttäjälle vielä loppuvuoden aikana. 

Lounais-Suomen poliisi tutkii mittavaa räjähderikoskokonaisuutta

Lähde: Poliisi.fi

Kokaiinia tuotiin merikontissa Kolumbiasta Suomeen

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on tutkinut rikoskokonaisuutta, jossa Suomeen salakuljetettiin Kolumbiasta rahtialuksella merikonttiin kätkettynä kokaiinia ja sitä takavarikoitiin 43,8 kiloa.Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on tutkinut tapausta, jossa merikonttiin kätkettynä salakuljetettiin Suomeen kokaiinia. Kun kontti oli saapunut Vuosaaren satamaan, epäillyt murtautuivat seuraavana yönä satama-alueelle ja sen jälkeen konttiin. Kontista miehet hakivat neljä kassillista, joiden epäillään olleen täynnä kokaiinia. Muutamia päiviä myöhemmin poliisi takavarikoi näistä kaksi kassia, joissa oli yhteensä 43,8 kiloa kokaiinia. Kokonaisuutena kontissa arvioidaan haetun yhteensä noin 87 kiloa kokaiinia. Takavarikko tehtiin 6.5. Vantaalla sijaitsevasta vuokratusta asunnosta.  Rikoksesta epäiltynä viisi henkilöäTällä hetkellä rikoksesta epäiltynä on viisi henkilöä. Näistä neljä on ruotsalaisia tai kiinteästi Ruotsiin liittyviä. Viides epäilty on suomalainen nainen, jota epäillään avunannosta törkeään huumausainerikokseen.− Vaikuttaisi siltä, että tekijät ovat tulleet Suomeen ainoastaan suorittamaan tätä tekoa. Tällainen tekotapa, jossa merikontissa salakuljetetaan kokaiinia, vaatii suunnitelmallisuutta, järjestelyjä ja organisoitumista, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Kuure.Takavarikoidun kokaiinin määrä on merkittäväKeskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion takavarikkotilaston mukaan heinäkuuhun 2025 mennessä poliisi oli takavarikoinut Suomessa 104,5 kiloa kokaiinia. Vuoden 2024 kokonaismäärä oli 57,3 kiloa.- Pelkästään takavarikoidun kokaiinin arvo katukaupassa on noin 4,4 miljoonaa euroa. Epäillyt kuitenkin ehtivät välittämään merkittävän määrän kokaiinia myös eteenpäin. Voidaankin päätellä rikoshyödyn olevan vastaavaa luokkaa kuin takavarikoidun kokaiinin. Kyse on siis merkittävästä määrästä kokaiinia, kertoo Kuure.Mittakaavaa takavarikoidusta määrästä antaa jo se, että oikeuskäytännössä törkeän huumausainerikoksen rajaksi on muodostunut 30 grammaa kokaiinia.Esitutkinnassa on tehty yhteistyötä Tullin ja Helsingin poliisilaitoksen kanssa. Sen aikana on ollut vangittuna kaksi henkilöä epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Esitutkintakokonaisuus siirtyy syyteharkintaan lähipäivinä. 

Kokaiinia tuotiin merikontissa Kolumbiasta Suomeen

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi epäilee tappoa Hietalahdenkadun tapauksessa

NordenBladet — Nainen putosi parvekkeelta ja kuoli keskiviikkona 17.9. noin kello 18.00 Hietalahdenkadulla Helsingissä.– Tapauksessa on syytä epäillä tappoa, ja sen vuoksi poliisi on pidättänyt miehen rikoksesta epäiltynä. Tutkinnan turvaamiseksi poliisi ei voi tiedottaa asiasta tällä hetkellä enempää, kertoo rikoskomisario Juha Piippo. Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran maanantaina. Poliisi pyytää havaintoja henkilöiltä, jotka ovat nähneet tai kuulleet jotain tapaukseen liittyvää. Tiedot ja havainnot pyydetään sähköpostilla vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi tai soittamalla tai WhatsApp-viestillä numeroon 050 562 5433.

Poliisi epäilee tappoa Hietalahdenkadun tapauksessa

Lähde: Poliisi.fi