NordenBladet — Kuopiossa jäi kiinni lauantaina rattijuoppo moottoripyörälläLauantaina iltapäivällä Kuopion eteläpuolella, mittasi poliisipartio nopeuksia vilkkaalla mottoritiellä. Partion ohi ajoi voimakkaasti kiihdyttäen ja keulien moottoripyörä. Partio lähti tavoittelemaan moottoripyörää ja saatuaan näköhavainnon, havaitsi partio, että moottoripyörän kuljettaja keuli edelleen.Partio sai pysäytettyä moottoripyörän, jonka mieskuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen lukemat. Miestä epäillään myös törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamiseta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Kuopiossa jäi kiinni lauantaina rattijuoppo moottoripyörällä
Lauantaina iltapäivällä Kuopion eteläpuolella, mittasi poliisipartio nopeuksia vilkkaalla mottoritiellä. Partion ohi ajoi voimakkaasti kiihdyttäen ja keulien moottoripyörä. Partio lähti tavoittelemaan moottoripyörää ja saatuaan näköhavainnon, havaitsi partio, että moottoripyörän kuljettaja keuli edelleen.
Partio sai pysäytettyä moottoripyörän, jonka mieskuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen lukemat. Miestä epäillään myös törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamiseta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Mieshenkilö puhalsi poliisin alkometriin 2,3 promilla. Pakeni poliisia hurjaa ylinopeutta anastetulla ajoneuvolla Hämeenlinnassa.LAHTI:Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Lahdessa Kukkastiellä 7.5.2022 iltapäivällä. Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen moottoripyörästä, mikä kaahailee hurjaa vauhtia. Poliisipartio havaitsi tuntomerkkeihin sopivan moottoripyörän Kukkastiellä ja kytki pysäytysvalon päälle. Epäilty kuljettaja kuitenkin lähti kiihdyttämään poliisia karkuun ajaen punaisia liikennevaloja päin, ohittane edelle ajaneita autoja suurta ylinopeutta. Moottoripyöräilijä joutui ”liikenneruuhkaan” Villähteentien ja Kauppakaaren risteyksessä, eikä päässyt jatkamaan karkumatkaa. Epäilty kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0,94 mg/l. HEINOLA:Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Heinolassa Työmiehentiellä 7.5.2022 illalla. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0,61 mg/l. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettaja kieltäytyi poliisin suorittamasta huumausaineiden pikatestistä, on syytä epäillä henkilön käyttäneen huumausaineita.RIIHIMÄKI:Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Riihimäellä Koppelintiellä 7.5.2022 illalla. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,14 promillea. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.HÄMEENLINNA:Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen 8.5.2022 Hämeenlinnassa Rengonraitilla. Hätäkeskuksen kautta tuli poliisille tieto, että Tammelasta oli anastettu juuri henkilöauto. Poliisipartio teki näköhavainnon tuntomerkkeihin sopivasta autosta Turun valtatien ja Raidonpääntien risteyksessä. Poliisipartio kytki pysäytysvalot päälle. Epäilty kuljettaja nosti ajoneuvon nopeutta aina 180 km/h asti nopeusrajoituksen ollessa alueella 100 km/h. Anastettu ajoneuvo kävi useaan kertaan vastaantulevien kaistalla karkumatkallaan. Lopulta kuljettaja pysäytti auton Rengonraitille. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 2,3 promillea. Epäilty kuljettaja otettiin kiinni ja kuljetettiin Hämeenlinnan poliisivankilaan.
Mieshenkilö puhalsi poliisin alkometriin 2,3 promilla. Pakeni poliisia hurjaa ylinopeutta anastetulla ajoneuvolla Hämeenlinnassa.
LAHTI: Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Lahdessa Kukkastiellä 7.5.2022 iltapäivällä. Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen moottoripyörästä, mikä kaahailee hurjaa vauhtia. Poliisipartio havaitsi tuntomerkkeihin sopivan moottoripyörän Kukkastiellä ja kytki pysäytysvalon päälle. Epäilty kuljettaja kuitenkin lähti kiihdyttämään poliisia karkuun ajaen punaisia liikennevaloja päin, ohittane edelle ajaneita autoja suurta ylinopeutta. Moottoripyöräilijä joutui ”liikenneruuhkaan” Villähteentien ja Kauppakaaren risteyksessä, eikä päässyt jatkamaan karkumatkaa. Epäilty kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0,94 mg/l.
HEINOLA: Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Heinolassa Työmiehentiellä 7.5.2022 illalla. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0,61 mg/l. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettaja kieltäytyi poliisin suorittamasta huumausaineiden pikatestistä, on syytä epäillä henkilön käyttäneen huumausaineita.
RIIHIMÄKI: Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Riihimäellä Koppelintiellä 7.5.2022 illalla. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,14 promillea. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
HÄMEENLINNA: Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen 8.5.2022 Hämeenlinnassa Rengonraitilla. Hätäkeskuksen kautta tuli poliisille tieto, että Tammelasta oli anastettu juuri henkilöauto. Poliisipartio teki näköhavainnon tuntomerkkeihin sopivasta autosta Turun valtatien ja Raidonpääntien risteyksessä. Poliisipartio kytki pysäytysvalot päälle. Epäilty kuljettaja nosti ajoneuvon nopeutta aina 180 km/h asti nopeusrajoituksen ollessa alueella 100 km/h. Anastettu ajoneuvo kävi useaan kertaan vastaantulevien kaistalla karkumatkallaan. Lopulta kuljettaja pysäytti auton Rengonraitille. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 2,3 promillea. Epäilty kuljettaja otettiin kiinni ja kuljetettiin Hämeenlinnan poliisivankilaan.
NordenBladet — Helsingin poliisi on saanut ilmoituksen seitsemästä erillisestä sunnuntaina 8.5. järjestettävästä mielenosoituksesta.Autokulkueeksi nimetty voitonpäivän puolesta järjestettävä mielenosoitus on tämän hetkisen tiedon mukaan toteutumassa Uudenmaan alueella. Poliisi ei julkista mielenosoituskulkueen tarkempaa reittiä ja ajankohtaa kulkueeseen eri sosiaalisen median kanavilla kohdistettujen uhkauksien takia. Autokulkueen ja voitonpäivän juhlinnan vastamielenosoitus järjestetään Kaisaniemessä klo 11.30 alkaen. Myös Narinkkatorilla järjestetään 12-18 välillä kaksi eri mielenosoitusta Venäjän sotatoimia ja voitonpäivän juhlintaa vastaan.
Helsingin poliisi on saanut ilmoituksen seitsemästä erillisestä sunnuntaina 8.5. järjestettävästä mielenosoituksesta.
Autokulkueeksi nimetty voitonpäivän puolesta järjestettävä mielenosoitus on tämän hetkisen tiedon mukaan toteutumassa Uudenmaan alueella. Poliisi ei julkista mielenosoituskulkueen tarkempaa reittiä ja ajankohtaa kulkueeseen eri sosiaalisen median kanavilla kohdistettujen uhkauksien takia.
Autokulkueen ja voitonpäivän juhlinnan vastamielenosoitus järjestetään Kaisaniemessä klo 11.30 alkaen. Myös Narinkkatorilla järjestetään 12-18 välillä kaksi eri mielenosoitusta Venäjän sotatoimia ja voitonpäivän juhlintaa vastaan.
NordenBladet — Kemissä ja Simossa partio suorittamissa ajokunnon tarkistuksissa löytyi huumaantuneena ajajiaKemi 7.5.2022 kello 23.14 kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikosPoliisipartio suoritti liikennevalvontaa Kemin alueella Eteläntiellä, jolloin he päättivät tarkistaa heidät ohittaneen henkilöauton kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli kemiläinen 29-vuotias mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille, josta syystä mies vietiin LPKS:ään verikokeeseen. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kemi 7.5.2022 kello 23.43 kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikosPoliisipartio suoritti normaalia partiointia Simon alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Kemintiellä henkilöautoa ajavan kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli rovaniemeläinen 30-vuotias mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille ja kannabikselle, josta syystä mies vietiin LPKS:ään verikokeeseen. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Tämä oli miehelle 3 kulkuneuvon kuljettaminen vuoden sisällä. Kemi 5-6.5.2022 varkausLukkarilankatu 13 kerrostalon pihalta anastettu yön aikana valkoinen Raleigh-merkkinen maastopyörä.Tornio 6-7.5.2022 vahingontekoPutaankatu 1:ssä sijaitsevan kerrostalon ensimmäisen kerroksen asunnon parvekkeen ovenlasi oli rikottu.
Kemissä ja Simossa partio suorittamissa ajokunnon tarkistuksissa löytyi huumaantuneena ajajia
Kemi 7.5.2022 kello 23.14 kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos Poliisipartio suoritti liikennevalvontaa Kemin alueella Eteläntiellä, jolloin he päättivät tarkistaa heidät ohittaneen henkilöauton kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli kemiläinen 29-vuotias mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille, josta syystä mies vietiin LPKS:ään verikokeeseen. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Kemi 7.5.2022 kello 23.43 kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos Poliisipartio suoritti normaalia partiointia Simon alueella, jolloin he päättivät tarkistaa Kemintiellä henkilöautoa ajavan kuljettajan ajokunnon. Auton kuljettajana oli rovaniemeläinen 30-vuotias mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista amfetamiinille ja kannabikselle, josta syystä mies vietiin LPKS:ään verikokeeseen. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Tämä oli miehelle 3 kulkuneuvon kuljettaminen vuoden sisällä.
Kemi 5-6.5.2022 varkaus Lukkarilankatu 13 kerrostalon pihalta anastettu yön aikana valkoinen Raleigh-merkkinen maastopyörä.
Tornio 6-7.5.2022 vahingonteko Putaankatu 1:ssä sijaitsevan kerrostalon ensimmäisen kerroksen asunnon parvekkeen ovenlasi oli rikottu.
NordenBladet — Liittyen tänään julkisuudessa olleisiin tietoihin, Poliisihallitus pitää hyvänä, että vanhatkin epäilyt väärinkäytöksistä nostetaan esiin, sillä minkäänlainen ihmisten kaltoinkohtelu ei kuulu poliisin toimintakulttuuriin. – Esitetyt väitteet poliisin käytöksestä ja väärinkäytöksistä ovat vakavia ja väitetty toiminta täysin poliisin arvojen, etiikan ja toimintaperiaatteiden vastaista, sanoo poliisiylitarkastaja Pekka-Matias Väisänen Poliisihallituksesta.Vanhojen väärinkäytösten esiin nostaminen korostaa entisestään sitä, että elämme ajassa, jossa poliisilta ei hyväksytä minkäänlaista asiatonta käytöstä. Erityisesti tämä korostuu fyysisen kajoamisen kohdalla, johtuen poliisin toimivallasta tarvittaessa puuttua myös fyysiseen koskemattomuuteen: fyysisen voimankäytön tulee aina olla tapauskohtaisesti mitoitettua, välttämätöntä ja perustua lakiin.Artikkelissa kuvatuista tapauksista on aikaa noin vuosikymmenen verran, mutta ne on annettu valtakunnansyyttäjälle esiselvitettäväksi heti, kun väitteet noin vuosi sitten nousivat ensimmäistä kertaa julkisuuteen ja sitä kautta Poliisihallituksen tietoon.- Esiselvityksestä ja siitä tiedottamisesta vastaa syyttäjä. On erittäin tärkeää, että väitteet ja niiden todenperäisyys selvitetään, jotta niihin voidaan reagoida. Jokainen esiin tullut epäkohta on liikaa. Poliisi ei kuitenkaan reagoi huhujen ja kuulopuheiden mukaan, vaan faktojen pohjalta, mistä syystä ulkopuolisen syyttäjän esiselvityksen lopputulos on keskeinen, Väisänen toteaa.Poliisissa on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut keskiöön arvojen mukaan toimiminen ja arvojohtaminen. Poliisin keskeinen arvo on oikeudenmukaisuus, joka läpäisee kaiken toiminnan.Poliisissa tapahtuneiden väärinkäytösten ilmituloa onkin pyritty helpottamaan muun muassa eettisen kanavan avulla, jonka kautta voi nimettömästi ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä.Kulttuurin muutosta kuvaa muun muassa se, että poliisin henkilöstö on valmis ilmoittamaan havaitsemistaan epäkohdista ja tarvittaessa tekemään niistä ilmoituksen joko eettiseen kanavaan tai suoraan esimiehilleen.Lue lisää poliisin sisäisestä valvonnasta: https://poliisi.fi/blogi/-/blogs/valvonta-on-tarkeaa-yksilon-etiikka-tarkeinta
Liittyen tänään julkisuudessa olleisiin tietoihin, Poliisihallitus pitää hyvänä, että vanhatkin epäilyt väärinkäytöksistä nostetaan esiin, sillä minkäänlainen ihmisten kaltoinkohtelu ei kuulu poliisin toimintakulttuuriin.
– Esitetyt väitteet poliisin käytöksestä ja väärinkäytöksistä ovat vakavia ja väitetty toiminta täysin poliisin arvojen, etiikan ja toimintaperiaatteiden vastaista, sanoo poliisiylitarkastaja Pekka-Matias Väisänen Poliisihallituksesta.
Vanhojen väärinkäytösten esiin nostaminen korostaa entisestään sitä, että elämme ajassa, jossa poliisilta ei hyväksytä minkäänlaista asiatonta käytöstä. Erityisesti tämä korostuu fyysisen kajoamisen kohdalla, johtuen poliisin toimivallasta tarvittaessa puuttua myös fyysiseen koskemattomuuteen: fyysisen voimankäytön tulee aina olla tapauskohtaisesti mitoitettua, välttämätöntä ja perustua lakiin.
Artikkelissa kuvatuista tapauksista on aikaa noin vuosikymmenen verran, mutta ne on annettu valtakunnansyyttäjälle esiselvitettäväksi heti, kun väitteet noin vuosi sitten nousivat ensimmäistä kertaa julkisuuteen ja sitä kautta Poliisihallituksen tietoon.
– Esiselvityksestä ja siitä tiedottamisesta vastaa syyttäjä. On erittäin tärkeää, että väitteet ja niiden todenperäisyys selvitetään, jotta niihin voidaan reagoida. Jokainen esiin tullut epäkohta on liikaa. Poliisi ei kuitenkaan reagoi huhujen ja kuulopuheiden mukaan, vaan faktojen pohjalta, mistä syystä ulkopuolisen syyttäjän esiselvityksen lopputulos on keskeinen, Väisänen toteaa.
Poliisissa on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut keskiöön arvojen mukaan toimiminen ja arvojohtaminen. Poliisin keskeinen arvo on oikeudenmukaisuus, joka läpäisee kaiken toiminnan.
Poliisissa tapahtuneiden väärinkäytösten ilmituloa onkin pyritty helpottamaan muun muassa eettisen kanavan avulla, jonka kautta voi nimettömästi ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä.
Kulttuurin muutosta kuvaa muun muassa se, että poliisin henkilöstö on valmis ilmoittamaan havaitsemistaan epäkohdista ja tarvittaessa tekemään niistä ilmoituksen joko eettiseen kanavaan tai suoraan esimiehilleen.
Lue lisää poliisin sisäisestä valvonnasta: https://poliisi.fi/blogi/-/blogs/valvonta-on-tarkeaa-yksilon-etiikka-tarkeinta
NordenBladet — Neljä rattijuopumusrikosta Pohjois-Karjalassa lauantai-iltapäivän ja sunnuntaiaamun välillä.Miestä epäillään Lieksassa Rantalantiellä lauantaina iltapäivällä tapahtuneesta törkeästä rattijuopumuksesta. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu epäillyn päihtyneen ajoon lähdöstä ja ajoon lähtöä oli yritetty estää sivullisten toimesta. Poliisipartio tapasi miehen myöhemmin ja hänelle tehty puhalluskoe oli ollut 1,5 promillea.Outokummusta Vierumäentieltä oli ilmoitettu lauantaina noin kello 15, että henkilöautoilija oli törmännyt toisen auton perään ja sen jälkeen ojan penkalle. Paikalle menneelle poliisipartiolle oli selvinnyt, että törmänneen kuljettaja oli myös kaatuillut ojaan tapahtumapaikalla. Epäilty kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 2,15 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Ambulanssi kuljetti miehen tarkistettavaksi.Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella poliisipartio puhallutti sunnuntaina puolen yön jälkeen aikaan nuoren autoilijan Ilomantsissa Kotitiellä. Hänelle tehty puhalluskoe osoitti 1,07 promillea. Alaikäistä nuorta miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Pakettiautoa kuljettanut mies puhalsi Nurmeksessa Huuhdintiellä 1,2 o/oo sunnuntaiaamuna noin puoli viiden aikaan. Tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 51 milligrammaa alkoholia litrassa hengitysilmaa. Poliisi antoi kuljettajalle sakon rattijuopumuksesta ja määräsi hänet ajokieltoon.
Neljä rattijuopumusrikosta Pohjois-Karjalassa lauantai-iltapäivän ja sunnuntaiaamun välillä.
Miestä epäillään Lieksassa Rantalantiellä lauantaina iltapäivällä tapahtuneesta törkeästä rattijuopumuksesta. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu epäillyn päihtyneen ajoon lähdöstä ja ajoon lähtöä oli yritetty estää sivullisten toimesta. Poliisipartio tapasi miehen myöhemmin ja hänelle tehty puhalluskoe oli ollut 1,5 promillea.
Outokummusta Vierumäentieltä oli ilmoitettu lauantaina noin kello 15, että henkilöautoilija oli törmännyt toisen auton perään ja sen jälkeen ojan penkalle. Paikalle menneelle poliisipartiolle oli selvinnyt, että törmänneen kuljettaja oli myös kaatuillut ojaan tapahtumapaikalla. Epäilty kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 2,15 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Ambulanssi kuljetti miehen tarkistettavaksi.
Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella poliisipartio puhallutti sunnuntaina puolen yön jälkeen aikaan nuoren autoilijan Ilomantsissa Kotitiellä. Hänelle tehty puhalluskoe osoitti 1,07 promillea. Alaikäistä nuorta miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Pakettiautoa kuljettanut mies puhalsi Nurmeksessa Huuhdintiellä 1,2 o/oo sunnuntaiaamuna noin puoli viiden aikaan. Tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 51 milligrammaa alkoholia litrassa hengitysilmaa. Poliisi antoi kuljettajalle sakon rattijuopumuksesta ja määräsi hänet ajokieltoon.
NordenBladet — Rattijuopumuksia Mikkelissä viikonloppunaPoliisipartio pysäytti lauantaina Pieksämäentiellä ulkopaikkakuntalaisen 30-vuotiaan mieshenkilön kuljettaman henkilöauton tarkastusta varten. Miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta ja huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Mieshenkilö vietiin verikokeisiin huumausaineiden toteamiseksi.**Poliisipartio suoritti liikennejuopumusvalvontaa Ristiinan alueella lauantaina alkuillasta. Valvonnan yhteydessä pysäytettiin paikkakuntalaisen mieshenkilön kuljettama henkilöauto. Kuljettajana toiminut mieshenkilö puhalsi poliisin seulonta-alkometriin noin 2 promillea. Miestä epäillään tämän vuoksi törkeästä rattijuopumuksesta.
Rattijuopumuksia Mikkelissä viikonloppuna
Poliisipartio pysäytti lauantaina Pieksämäentiellä ulkopaikkakuntalaisen 30-vuotiaan mieshenkilön kuljettaman henkilöauton tarkastusta varten. Miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta ja huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Mieshenkilö vietiin verikokeisiin huumausaineiden toteamiseksi.
**
Poliisipartio suoritti liikennejuopumusvalvontaa Ristiinan alueella lauantaina alkuillasta. Valvonnan yhteydessä pysäytettiin paikkakuntalaisen mieshenkilön kuljettama henkilöauto. Kuljettajana toiminut mieshenkilö puhalsi poliisin seulonta-alkometriin noin 2 promillea. Miestä epäillään tämän vuoksi törkeästä rattijuopumuksesta.
NordenBladet — Poliisi sai lauantaina noin kello 15.30 ilmoituksen epäillystä ampumavälikohtauksesta Espoon Kiltakalliossa.Poliisille tehdyn ilmoituksen mukaan kohteessa oli ammuttu laukauksia. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.Poliisi tavoitti tapahtumapaikalta poistuneen auton ja sen kuljettajan myöhemminPirkanmaalta ja epäilty on otettu kiinni.Poliisi tutkii tapausta tapon yrityksenä. Asiasta ei toistaiseksi tiedoteta enempää.
Poliisi sai lauantaina noin kello 15.30 ilmoituksen epäillystä ampumavälikohtauksesta Espoon Kiltakalliossa.
Poliisille tehdyn ilmoituksen mukaan kohteessa oli ammuttu laukauksia. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.
Poliisi tavoitti tapahtumapaikalta poistuneen auton ja sen kuljettajan myöhemmin
Pirkanmaalta ja epäilty on otettu kiinni.
Poliisi tutkii tapausta tapon yrityksenä. Asiasta ei toistaiseksi tiedoteta enempää.
NordenBladet — Poliisi osoitti mielenosoitukselle sopivamman paikan ja otti kiinni poistumiskäskyä noudattamatta jättäneet henkilöt.Elokapinan mielenosoitus aiheutti tilapäistä haittaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla tänään 7.5. noin kello 15–17. Kaiken kaikkiaan paikalla oli noin 40–50 mielenosoittajaa, joista noin 30 henkilöä vaikeutti väliaikaisesti matkustajien pääsyä turvatarkastukseen terminaali 2:ssa makaamalla lattialla porttien edustalla.Poliisi antoi mielenosoittajille poistumiskäskyn ja osoitti sopivamman paikan mielenosoitukselle terminaalin ulkopuolelta.Poistumiskäskyä noudattamatta jättäneet 28 henkilöä otettiin kiinni. Jokaisen kiinniotetun osalta kirjataan erilliset rikosilmoitukset, joissa nimikkeinä ovat niskoittelu poliisia vastaan ja julkisrauhan rikkominen.Kiinniotetut kuljetettiin Helsingin ja Vantaan poliisivankiloihin. Heidät päästetään vapaaksi keskiyöllä.Kiinniotetuista kaksi on tähän mennessä osoittautunut alaikäisiksi ja heidät on päästetty vapaaksi heti.Lentoasemaa ei voi verrata mihin tahansa julkiseen paikkaanPoliisi tyhjensi terminaalin mielenosoittajista noin kello 17 ja tilanne Helsinki-Vantaan lentoasemalla on nyt ohi.Lentoasemaa koskevien turvallisuusvaatimusten vuoksi lentoasemaa ei voi verrata mihin tahansa yleiseen paikkaan. Mielenosoitukset eivät saa aiheuttaa vaaraa tai kohtuutonta häiriötä matkustajille, sivullisille, liikenteelle tai lentoaseman toiminnalle.– Poliisi ei ollut saanut mielenosoituksesta ennakkoilmoitusta. Helsinki-Vantaan lentoaseman yleisillä alueilla saa osoittaa mieltään, mutta poliisi osoittaa mielenosoitukselle sopivamman paikan, jos mielenosoitus järjestetään lentoaseman sisätiloissa tai sisääntuloväylien läheisyydessä, sanoo komisario Jere Pääkkönen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.Poliisi sai lentoasemalla virka-apua Rajavartiolaitokselta tilanteen hoitamisessa.Lisätietoa mielenosoittamisesta lentoasemalla poliisin verkkosivuilta: Mielenosoittaminen Helsinki-Vantaalla – yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia
Poliisi osoitti mielenosoitukselle sopivamman paikan ja otti kiinni poistumiskäskyä noudattamatta jättäneet henkilöt.
Elokapinan mielenosoitus aiheutti tilapäistä haittaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla tänään 7.5. noin kello 15–17. Kaiken kaikkiaan paikalla oli noin 40–50 mielenosoittajaa, joista noin 30 henkilöä vaikeutti väliaikaisesti matkustajien pääsyä turvatarkastukseen terminaali 2:ssa makaamalla lattialla porttien edustalla.
Poliisi antoi mielenosoittajille poistumiskäskyn ja osoitti sopivamman paikan mielenosoitukselle terminaalin ulkopuolelta.
Poistumiskäskyä noudattamatta jättäneet 28 henkilöä otettiin kiinni. Jokaisen kiinniotetun osalta kirjataan erilliset rikosilmoitukset, joissa nimikkeinä ovat niskoittelu poliisia vastaan ja julkisrauhan rikkominen.
Kiinniotetut kuljetettiin Helsingin ja Vantaan poliisivankiloihin. Heidät päästetään vapaaksi keskiyöllä.
Kiinniotetuista kaksi on tähän mennessä osoittautunut alaikäisiksi ja heidät on päästetty vapaaksi heti.
Lentoasemaa ei voi verrata mihin tahansa julkiseen paikkaan
Poliisi tyhjensi terminaalin mielenosoittajista noin kello 17 ja tilanne Helsinki-Vantaan lentoasemalla on nyt ohi.
Lentoasemaa koskevien turvallisuusvaatimusten vuoksi lentoasemaa ei voi verrata mihin tahansa yleiseen paikkaan. Mielenosoitukset eivät saa aiheuttaa vaaraa tai kohtuutonta häiriötä matkustajille, sivullisille, liikenteelle tai lentoaseman toiminnalle.
– Poliisi ei ollut saanut mielenosoituksesta ennakkoilmoitusta. Helsinki-Vantaan lentoaseman yleisillä alueilla saa osoittaa mieltään, mutta poliisi osoittaa mielenosoitukselle sopivamman paikan, jos mielenosoitus järjestetään lentoaseman sisätiloissa tai sisääntuloväylien läheisyydessä, sanoo komisario Jere Pääkkönen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Poliisi sai lentoasemalla virka-apua Rajavartiolaitokselta tilanteen hoitamisessa.
NordenBladet — Valtatie 8:lla Mustasaaren Koivulahdessa tapahtui tänään noin kello 13 kolmen henkilöauton välinen liikenneonnettomuus. Onnettomuus tapahtui Herrgårdsbackvägenin risteyksen kohdalla.Vaasan suunnasta ajanut auto törmäsi vasemmalle kääntymässä olleen auton perään. Perään ajanut auto sinkoutui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi vastakkaisesta ajosuunnasta tulleen henkilöauton keulaan. Onnettomuudessa oli osallisena kaikkiaan kuusi henkilöä, joista kolme oli alaikäisiä lapsia. Kaikki osalliset toimitettiin sairaalaan. Perään ajaneen henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti.Osallisina olleista ajoneuvoista kaksi vaurioitui täysin. Tapahtuma-alueella on voimassa 80km/h nopeusrajoitus. Keliolosuhteet olivat hyvät. Liikenne oli tilapäisesti katkaistuna onnettomuuspaikan kohdalla.Poliisi ja pelastuslaitos ohjasivat liikennettä kiertotielle.
Valtatie 8:lla Mustasaaren Koivulahdessa tapahtui tänään noin kello 13 kolmen henkilöauton välinen liikenneonnettomuus.
Onnettomuus tapahtui Herrgårdsbackvägenin risteyksen kohdalla.
Vaasan suunnasta ajanut auto törmäsi vasemmalle kääntymässä olleen auton perään. Perään ajanut auto sinkoutui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi vastakkaisesta ajosuunnasta tulleen henkilöauton keulaan.
Onnettomuudessa oli osallisena kaikkiaan kuusi henkilöä, joista kolme oli alaikäisiä lapsia. Kaikki osalliset toimitettiin sairaalaan. Perään ajaneen henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti.
Osallisina olleista ajoneuvoista kaksi vaurioitui täysin.
Tapahtuma-alueella on voimassa 80km/h nopeusrajoitus. Keliolosuhteet olivat hyvät. Liikenne oli tilapäisesti katkaistuna onnettomuuspaikan kohdalla.
Poliisi ja pelastuslaitos ohjasivat liikennettä kiertotielle.