NordenBladet — Uuden työn Kaiku on kilpailu, jossa etsitään rohkeita kokeiluja ja uusia toimintatapoja valtionhallinnossa. Kilpailun järjestävät Valtion työelämäpalvelut sekä Työ 2.0.Sisä-Suomen poliisilaitos sai kilpailussa kunniamaininnan uudentyyppisten monitoimiryhmien suunnittelu ja koeaika -hankkeellaan palkitsemistilaisuudessa 10.5.2022. Raati perusteli palkitsemista seuraavasti: ”Kokeilu on erinomainen esimerkki perinteisen, hierarkkisen organisaation mahdollisuuksista soveltaa ilmiölähtöistä, rajoja ylittävää ja valmentavaa otetta. Hankkeessa on rohkeasti, taitavasti ja tuloksellisesti huomioitu toimintaympäristön ajankohtaiset vaatimukset uudenlaisen työn tekemisen lähtökohtina. Toimintamalli, joka pohjautuu itseohjautuvaan organisoitumiseen, oppimiseen ja valmentavaan johtamiseen on jo ensimmäisten kuukausien aikana osoittanut voimansa.”- Ylpeydellä olen voinut seurata tämän ryhmän toimintaa, niin toimintamallin suunnittelua kuin tuloksellista toimintaakin. Tämä joukko on palkinnon todella ansainnut, toteaa apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä Sisä-Suomen poliisilaitoksesta.
Uuden työn Kaiku on kilpailu, jossa etsitään rohkeita kokeiluja ja uusia toimintatapoja valtionhallinnossa. Kilpailun järjestävät Valtion työelämäpalvelut sekä Työ 2.0.
Sisä-Suomen poliisilaitos sai kilpailussa kunniamaininnan uudentyyppisten monitoimiryhmien suunnittelu ja koeaika -hankkeellaan palkitsemistilaisuudessa 10.5.2022.
Raati perusteli palkitsemista seuraavasti: ”Kokeilu on erinomainen esimerkki perinteisen, hierarkkisen organisaation mahdollisuuksista soveltaa ilmiölähtöistä, rajoja ylittävää ja valmentavaa otetta. Hankkeessa on rohkeasti, taitavasti ja tuloksellisesti huomioitu toimintaympäristön ajankohtaiset vaatimukset uudenlaisen työn tekemisen lähtökohtina. Toimintamalli, joka pohjautuu itseohjautuvaan organisoitumiseen, oppimiseen ja valmentavaan johtamiseen on jo ensimmäisten kuukausien aikana osoittanut voimansa.”
– Ylpeydellä olen voinut seurata tämän ryhmän toimintaa, niin toimintamallin suunnittelua kuin tuloksellista toimintaakin. Tämä joukko on palkinnon todella ansainnut, toteaa apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä Sisä-Suomen poliisilaitoksesta.
NordenBladet — Mustasaareen, Vaasaan, Maalahteen, Vöyriin, Korsnäsiin ja Uuteenkaarlepyyhyn ollaan perustamassa Merenkurkun luonnonsuojelualuetta. Kuulemistilaisuus järjestetään jokaisessa kunnassa.Suunniteltuun alueeseen sisältyy noin 2900 ha maata ja 56 000 vettä. Suojeltavat alueet ovat kokonaan valtion omistamia ja muutamaa kiinteistöä lukuun ottamatta jo aikaisemmin luonnonsuojelutarkoituksiin varattuja alueita. Alueiden varaamisesta luonnonsuojeluun on päätetty osana valtioneuvoston hyväksymiä kansallisia suojeluohjelmia ja Natura 2000 -verkostoa. Suunnittelualueeseen kuuluvat seuraavat Natura 2000-alueet: Merenkurkun saaristo (FI0800130) ja Ängesholmen (FI0800160) sekä kansalliset suojeluohjelmat Mikkelinsaarten suojelupäätös, rantojensuojelu- ja lintuvesiensuojeluohjelma. Alueet on varattu suojelutarkoituksiin myös maakuntakaavassa. Suojeluohjelmiin tai Natura 2000 -verkostoon kuulumattomia vesialueita ei ole enää mukana valmistelussa.Luonnonsuojelualue perustetaan valtioneuvoston asetuksella ja valmistelusta vastaa ympäristöministeriö, jonka tukena Metsähallitus toimii mm. taustatietojen ja karttojen tuottajana.Kuulemistilaisuus järjestetään jokaisessa kunnassaTilaisuuksissa toivotaan saatavan paikallisilta asukkailta ja toimijoilta tietoa siitä, millaisia tarpeita alueen käyttöön ja hoitoon kohdistuu, jotta ne voidaan ottaa huomioon asetuksen valmistelussa. Näkemyksiä valmistelusta kysytään myös maakuntaliitolta, kunnilta, viranomaisilta sekä mm. alueen yhdistyksiltä ja kansalaisjärjestöiltä sekä alueiden vuokralaisilta.Kuulemistilaisuudet järjestetään klo 17 alkaen, jolloin tarjolla on kahvia ja pientä purtavaa. Varsinainen kuulemistilaisuus pidetään klo 17:30–19:30. Suurin osa perustettavan luonnonsuojelualueen pinta-alasta kohdistuu Mustasaareen, ja tästä syystä Mustasaaressa järjestetään kaksi tilaisuutta. Vöyrin ja Uudenkaarlepyyn kunnissa alueita on hyvin vähän, ja näiden kuntien tilaisuudet on päätetty yhdistää. Vöyrin ja Uudenkaarlepyyn yhteistilaisuus järjestetään Oravaisten nuorisoseuran tiloissa. Luonnonsuojelualueen perustamisesta voi antaa kommentteja myös myöhemmin avattavan sähköisen kyselylomakkeen kautta.Kuulemistilaisuuksien päivämäärät ja paikat:1.6. Vaasa, klo 17:00–19:30: Pääkirjaston Draama-sali (Kirjastonkatu 13, 65100 Vaasa)2.6. Maalahti, klo 17:00–19:30: Maalahden nuorisoseura Bygdegården (Köpingsvägen 18, 66100 Maalahti)3.6. Mustasaari 1, klo 17:00–19:30: Koivulahden nuorisoseura (Veikarsvägen 21, 66530 Mustasaari)6.6. Vöyri & Uusikaarlepyy, klo 17:00–19:30: Oravaisten nuorisoseura (Slagfältsvägen 20, 66800 Oravainen)7.6. Mustasaari 2, klo 17:00–19:30: Raippaluoto: Raippaluodon nuorisoseura (Byhamnvägen 94, 65800 Mustasaari)8.6. Korsnäs, klo 17:00–19:30: Korsnäsin nuorisoseura (Vikingvägen 9, 66200 Korsnäs)
Mustasaareen, Vaasaan, Maalahteen, Vöyriin, Korsnäsiin ja Uuteenkaarlepyyhyn ollaan perustamassa Merenkurkun luonnonsuojelualuetta. Kuulemistilaisuus järjestetään jokaisessa kunnassa.
NordenBladet — Poliisi tutkii asiaa tappona ja suorittaa teknistä tutkintaa. Kaksi epäiltyä on otettu kiinni ja heidän mahdollista osallisuuttaan tekoon selvitetään kuulusteluissa.Poliisi sai lauantaina 7.5.2022 tiedon menehtyneestä mieshenkilöstä, joka oli löytynyt asunnostaan Kuopion Neulamäeltä, Jaamantieltä. Tapahtumapaikalla poliisi totesi henkilön menehtyneen ulkoisen väkivallan seurauksena. Menehtynyt on kuopiolainen ja iältään 64-vuotias. Henkirikos tapahtui aikavälillä 6.5.2022 klo 13 ja 7.5.2022 klo 13.30. Poliisi tutkii asiaa tappona ja suorittaa teknistä tutkintaa. Kaksi epäiltyä on otettu kiinni ja heidän mahdollista osallisuuttaan tekoon selvitetään kuulusteluissa. Mahdollinen vangitsemisvaatimus on jätettävä käräjäoikeudelle viimeistään keskiviikkona 11.5.2022 klo 12. Kiitämme saaduista vihjeistä tapaukseen liittyen. Voit edelleen ilmoittaa havaintosi tai muut tietosi tapaukseen liittyen Itä-Suomen poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai vihjesähköpostiin [email protected]
Poliisi tutkii asiaa tappona ja suorittaa teknistä tutkintaa. Kaksi epäiltyä on otettu kiinni ja heidän mahdollista osallisuuttaan tekoon selvitetään kuulusteluissa.
Poliisi sai lauantaina 7.5.2022 tiedon menehtyneestä mieshenkilöstä, joka oli löytynyt asunnostaan Kuopion Neulamäeltä, Jaamantieltä. Tapahtumapaikalla poliisi totesi henkilön menehtyneen ulkoisen väkivallan seurauksena. Menehtynyt on kuopiolainen ja iältään 64-vuotias. Henkirikos tapahtui aikavälillä 6.5.2022 klo 13 ja 7.5.2022 klo 13.30.
Poliisi tutkii asiaa tappona ja suorittaa teknistä tutkintaa. Kaksi epäiltyä on otettu kiinni ja heidän mahdollista osallisuuttaan tekoon selvitetään kuulusteluissa. Mahdollinen vangitsemisvaatimus on jätettävä käräjäoikeudelle viimeistään keskiviikkona 11.5.2022 klo 12.
Kiitämme saaduista vihjeistä tapaukseen liittyen. Voit edelleen ilmoittaa havaintosi tai muut tietosi tapaukseen liittyen Itä-Suomen poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
NordenBladet — Poliisi kaipaa tietoja ja havaintoja Noljakan alueen asukkailta ja muilta, jotka liikkuivat alueella tiistaina 10.5.2022 neljän aikaan aamuyöllä.Poliisi sai 10.5.2022 noin neljän aikaan aamuyöllä ilmoituksen puukotuksen uhriksi joutuneesta miehestä Joensuun Noljakassa. Poliisi tapasi miehen yleiseltä paikalta Erkinpellontien ja Marjalantien risteysalueelta Noljakasta.Jo alustavan arvion perusteella uhrin vammat vaativat välitöntä sairaalahoitoa, joten hänet toimitettiin ambulanssilla keskussairaalaan. Myöhemmin ilmeni, että vammat olivat hyvin vakavat. Poliisin saamien tietojen mukaan uhri on saanut leikkaushoitoa vammoihinsa.Poliisi kaipaa tietoja ja havaintoja Noljakan alueen asukkailta ja muilta alueella aamuyöllä liikkuneilta. Erityisesti poliisi kaipaa tietoja noin aamuneljän aikaan Noljakan alueella jalan ja autolla liikkeellä olleista. Myös havainnot henkilöiden ja ajoneuvojen liikkeistä Kuopiontien ja Noljakan välillä, Siilaisten ja Noljakan välillä, Marjalan ja Noljakan välillä sekä muilla Noljakkaan vievillä kulkureiteillä voivat olla tutkinnan kannalta tärkeitä. Ilmoita havaintosi tai muut tietosi tapaukseen liittyen Itä-Suomen poliisin vihjepuhelimen numeroon 0295 415 232 tai vihjesähköpostiin [email protected]
Poliisi kaipaa tietoja ja havaintoja Noljakan alueen asukkailta ja muilta, jotka liikkuivat alueella tiistaina 10.5.2022 neljän aikaan aamuyöllä.
Poliisi sai 10.5.2022 noin neljän aikaan aamuyöllä ilmoituksen puukotuksen uhriksi joutuneesta miehestä Joensuun Noljakassa. Poliisi tapasi miehen yleiseltä paikalta Erkinpellontien ja Marjalantien risteysalueelta Noljakasta.
Jo alustavan arvion perusteella uhrin vammat vaativat välitöntä sairaalahoitoa, joten hänet toimitettiin ambulanssilla keskussairaalaan. Myöhemmin ilmeni, että vammat olivat hyvin vakavat. Poliisin saamien tietojen mukaan uhri on saanut leikkaushoitoa vammoihinsa.
Poliisi kaipaa tietoja ja havaintoja Noljakan alueen asukkailta ja muilta alueella aamuyöllä liikkuneilta. Erityisesti poliisi kaipaa tietoja noin aamuneljän aikaan Noljakan alueella jalan ja autolla liikkeellä olleista. Myös havainnot henkilöiden ja ajoneuvojen liikkeistä Kuopiontien ja Noljakan välillä, Siilaisten ja Noljakan välillä, Marjalan ja Noljakan välillä sekä muilla Noljakkaan vievillä kulkureiteillä voivat olla tutkinnan kannalta tärkeitä.
Ilmoita havaintosi tai muut tietosi tapaukseen liittyen Itä-Suomen poliisin vihjepuhelimen numeroon 0295 415 232 tai vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
NordenBladet — Tiistaina poliisipartio sai aamuyöstä tehtävän hätäkeskukselta, jonka mukaan K-Market Hummeriin oli murtauduttu.Rantasalmella olevaan K-Market Hummeriin oli murtauduttu tiistaina 10.5.2022 noin kello 03.55. Kauppaan oli päästy sisään rikkomalla käyntioven viereinen ikkuna. Kaupasta anastettiin muun muassa alkoholia ja tupakkatuotteita. Tekijät olivat ehtineet poistua paikalta ennen kaupan henkilökunnan ja poliisin paikalle saapumista. Poliisin tietojen mukaan paikalla oli ollut kolme miestä, jotka olivat poistuneet paikalta autolla. Yhdellä miehistä oli ollut päällään huppari, jonka etuosassa oli iso pääkallon kuva. Toisella miehellä oli ollut päällään huppari, jonka etuosassa oli Adidaksen logo. Miehiin ja autoon liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen [email protected], vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 469 ma-pe klo 08-16.15
Tiistaina poliisipartio sai aamuyöstä tehtävän hätäkeskukselta, jonka mukaan K-Market Hummeriin oli murtauduttu.
Rantasalmella olevaan K-Market Hummeriin oli murtauduttu tiistaina 10.5.2022 noin kello 03.55. Kauppaan oli päästy sisään rikkomalla käyntioven viereinen ikkuna. Kaupasta anastettiin muun muassa alkoholia ja tupakkatuotteita. Tekijät olivat ehtineet poistua paikalta ennen kaupan henkilökunnan ja poliisin paikalle saapumista.
Poliisin tietojen mukaan paikalla oli ollut kolme miestä, jotka olivat poistuneet paikalta autolla. Yhdellä miehistä oli ollut päällään huppari, jonka etuosassa oli iso pääkallon kuva. Toisella miehellä oli ollut päällään huppari, jonka etuosassa oli Adidaksen logo.
Miehiin ja autoon liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 469 ma-pe klo 08-16.15
NordenBladet — Lappeenrannassa kotoaan poistunut 72-vuotias mieshenkilö on löytynyt hyvissä voimissa.Kaakkois-Suomen poliisi kiittää kaikista yleisövihjeistä.
Lappeenrannassa kotoaan poistunut 72-vuotias mieshenkilö on löytynyt hyvissä voimissa.
Kaakkois-Suomen poliisi kiittää kaikista yleisövihjeistä.
NordenBladet — Elokapina järjesti tiistaina 10.5. noin kello 9 alkaen mielenosoituksen Espoon Keilaniemessä sijaitsevan Fortumin pääkonttorin edustalla. Poliisin näkökulmasta mielenosoitus sujui pääosin rauhallisesti.− Suurin osa mieltä osoittaneista henkilöistä seisoi rauhallisesti pääkonttorin edustalla koko mielenosoituksen ajan. Osa heistä kuitenkin esti pääsyn pääkonttoriin asettumalla sen tuulikaappiin. Poliisi teki koko mielenosoituksen ajan yhteistyötä Fortumin turvallisuusorganisaation kanssa ja ohjasi mielenosoittajat ulos tuulikaapista, kertoo komisario Hannu Kontola Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta. Poliisin arvion mukaan hieman kello 11 jälkeen päättyneeseen mielenosoitukseen osallistui korkeintaan noin 70 mielenosoittajaa. Mielenosoituksesta ei ollut ilmoitettu poliisille etukäteen.
Elokapina järjesti tiistaina 10.5. noin kello 9 alkaen mielenosoituksen Espoon Keilaniemessä sijaitsevan Fortumin pääkonttorin edustalla. Poliisin näkökulmasta mielenosoitus sujui pääosin rauhallisesti.
− Suurin osa mieltä osoittaneista henkilöistä seisoi rauhallisesti pääkonttorin edustalla koko mielenosoituksen ajan. Osa heistä kuitenkin esti pääsyn pääkonttoriin asettumalla sen tuulikaappiin. Poliisi teki koko mielenosoituksen ajan yhteistyötä Fortumin turvallisuusorganisaation kanssa ja ohjasi mielenosoittajat ulos tuulikaapista, kertoo komisario Hannu Kontola Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Poliisin arvion mukaan hieman kello 11 jälkeen päättyneeseen mielenosoitukseen osallistui korkeintaan noin 70 mielenosoittajaa. Mielenosoituksesta ei ollut ilmoitettu poliisille etukäteen.
NordenBladet — Yleisötilaisuuksien määrät ovat Länsi-Uudellamaalla koronarajoitusten poistuttua selkeässä kasvussa. Tilaisuuksien järjestäjien kannattaa huolehtia lupa-asiat kuntoon ajoissa.Tilaisuus tai tapahtuma on yleisötilaisuus silloin, kun se on avoin kenelle tahansa joko ilmaiseksi tai pääsylipun ostamalla. Tyypillisiä yleisötilaisuuksia ovat erilaiset konsertit (erityisesti ulkona) messut ja markkinat, urheilukilpailut, näytökset ja yleisölle suunnatut juhlat. Millaisista tilaisuuksista pitää ilmoittaa?Pääsääntöisesti yleisötilaisuuksista pitää ilmoittaa kirjallisesti järjestämispaikan poliisille. − Voit tehdä ilmoituksen yleisötilaisuudesta poliisin verkkoasioinnissa tai vapaamuotoisesti sähköpostitse tai postitse, kertoo lupapäällikkö Leena Höysniemi. Järjestäjän on aina hyvä ottaa yhteyttä tilaisuuden järjestämispaikan poliisiin ja selvittää paikallinen kanta. Ainakin seuraavista tilaisuuksista on syytä tehdä ilmoitus:suuret tapahtumat (useita satoja osallistujia)yleisten paikkojen (varsinkin liikenneväylät) ulkotapahtumaterityisryhmille suunnatut tilaisuudetmyöhäisiltaan tai yöhön kestävät tapahtumat (klo 22.00 jälkeen)tapahtumassa tarvitaan järjestyksenvalvontaa tai liikenteenohjaustatapahtumassa on anniskeluatapahtuma vaatii pelastussuunnittelua (kyseessä yli 200 henkilön tilaisuus)tilaisuudet, jotka herättävät voimakkaita tunteita (on vaarana, että tilaisuutta tullaan jollain tavalla häiritsemään).Aivan kaikista yleisötilaisuuksista ei tarvitse ilmoittaa. Usein tällaisten tapahtumien luonne on sellainen, että sivullisille ja ympäristölle ei aiheudu haittaa, eikä erillisiä liikennejärjestelyjä vaadita. Tilaisuuden paikka tai yleisön vähäinen määrä voi olla myös perusteena sille, että tilaisuudesta ei tarvitse ilmoittaa. Milloin tieto tapahtumasta ilmoitetaan poliisille?Tapahtuman järjestäjän tulee ennakoida ja toimia ajoissa. Hyvissä ajoin tehty keskustelunavaus poliisiin ja muihin tarvittaviin viranomaisiin auttaa välttämään erityisesti suurissa ja monipäiväisissä tapahtumissa viimehetken muutokset järjestelyissä esimerkiksi tapahtuman keston osalta. Kokoontumislain mukaan yleisötilaisuudesta on ilmoitettava poliisille viimeistään viisi vuorokautta ennen tapahtumaa. Muilla viranomaisilla on tästä poikkeavia ja huomattavasti pidempiä aikarajoja. − Pääosin järjestäjät tekevät ilmoitukset ajoissa. Tiedämme kuitenkin tapauksia, joissa järjestäjä on ennen yleisötilaisuusilmoituksen tekemistä poliisille markkinoinut isoa alkuillasta seuraavan aamuyön puolelle ulottuvaa musiikkitapahtumaa. Näiden kohdalla mietimme helposti, että onkohan järjestäjä varmasti huomioinut esimerkiksi sen, että kaupungit valvovat ja ohjaavat muun muassa meluntorjuntaa, ja tähän tarvitaan oma lupansa, Höysniemi toteaa. Poliisi arvioi, voidaanko asia käsitellä ilmoituksena. Osaan ilmoituksista tehdään päätös, johon kirjataan järjestäjää sitovia tilaisuuden turvallisuuteen liittyviä ohjeita ja määräyksiä. − Tilaisuuden järjestäjä huolehtii tarvittavin järjestelyin järjestyksen ja turvallisuuden säilymisestä tilaisuuden aikana. Yleisötilaisuusilmoituksen liitteeksi voidaan edellyttää turvallisuussuunnitelmaa ja/tai pelastussuunnitelma, Höysniemi taustoittaa. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella järjestettävien tapahtumien tiimoilta poliisiin voi olla yhteydessä esimerkiksi sähköpostilla [email protected]
Yleisötilaisuuksien määrät ovat Länsi-Uudellamaalla koronarajoitusten poistuttua selkeässä kasvussa. Tilaisuuksien järjestäjien kannattaa huolehtia lupa-asiat kuntoon ajoissa.
Tilaisuus tai tapahtuma on yleisötilaisuus silloin, kun se on avoin kenelle tahansa joko ilmaiseksi tai pääsylipun ostamalla. Tyypillisiä yleisötilaisuuksia ovat erilaiset konsertit (erityisesti ulkona) messut ja markkinat, urheilukilpailut, näytökset ja yleisölle suunnatut juhlat.
Millaisista tilaisuuksista pitää ilmoittaa?
Pääsääntöisesti yleisötilaisuuksista pitää ilmoittaa kirjallisesti järjestämispaikan poliisille.
− Voit tehdä ilmoituksen yleisötilaisuudesta poliisin verkkoasioinnissa tai vapaamuotoisesti sähköpostitse tai postitse, kertoo lupapäällikkö Leena Höysniemi.
Järjestäjän on aina hyvä ottaa yhteyttä tilaisuuden järjestämispaikan poliisiin ja selvittää paikallinen kanta. Ainakin seuraavista tilaisuuksista on syytä tehdä ilmoitus:
myöhäisiltaan tai yöhön kestävät tapahtumat (klo 22.00 jälkeen)
tapahtumassa tarvitaan järjestyksenvalvontaa tai liikenteenohjausta
tapahtumassa on anniskelua
tapahtuma vaatii pelastussuunnittelua (kyseessä yli 200 henkilön tilaisuus)
tilaisuudet, jotka herättävät voimakkaita tunteita (on vaarana, että tilaisuutta tullaan jollain tavalla häiritsemään).
Aivan kaikista yleisötilaisuuksista ei tarvitse ilmoittaa. Usein tällaisten tapahtumien luonne on sellainen, että sivullisille ja ympäristölle ei aiheudu haittaa, eikä erillisiä liikennejärjestelyjä vaadita. Tilaisuuden paikka tai yleisön vähäinen määrä voi olla myös perusteena sille, että tilaisuudesta ei tarvitse ilmoittaa.
Milloin tieto tapahtumasta ilmoitetaan poliisille?
Tapahtuman järjestäjän tulee ennakoida ja toimia ajoissa. Hyvissä ajoin tehty keskustelunavaus poliisiin ja muihin tarvittaviin viranomaisiin auttaa välttämään erityisesti suurissa ja monipäiväisissä tapahtumissa viimehetken muutokset järjestelyissä esimerkiksi tapahtuman keston osalta.
Kokoontumislain mukaan yleisötilaisuudesta on ilmoitettava poliisille viimeistään viisi vuorokautta ennen tapahtumaa. Muilla viranomaisilla on tästä poikkeavia ja huomattavasti pidempiä aikarajoja.
− Pääosin järjestäjät tekevät ilmoitukset ajoissa. Tiedämme kuitenkin tapauksia, joissa järjestäjä on ennen yleisötilaisuusilmoituksen tekemistä poliisille markkinoinut isoa alkuillasta seuraavan aamuyön puolelle ulottuvaa musiikkitapahtumaa. Näiden kohdalla mietimme helposti, että onkohan järjestäjä varmasti huomioinut esimerkiksi sen, että kaupungit valvovat ja ohjaavat muun muassa meluntorjuntaa, ja tähän tarvitaan oma lupansa, Höysniemi toteaa.
Poliisi arvioi, voidaanko asia käsitellä ilmoituksena. Osaan ilmoituksista tehdään päätös, johon kirjataan järjestäjää sitovia tilaisuuden turvallisuuteen liittyviä ohjeita ja määräyksiä.
− Tilaisuuden järjestäjä huolehtii tarvittavin järjestelyin järjestyksen ja turvallisuuden säilymisestä tilaisuuden aikana. Yleisötilaisuusilmoituksen liitteeksi voidaan edellyttää turvallisuussuunnitelmaa ja/tai pelastussuunnitelma, Höysniemi taustoittaa.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella järjestettävien tapahtumien tiimoilta poliisiin voi olla yhteydessä esimerkiksi sähköpostilla lupahallinto.lansi-uusimaa@poliisi.fi.
NordenBladet — Kouvolan Inkeroisissa on löytynyt Kymijoesta vainaja 10.5.2022 klo 10.37.Tapahtumapaikka on Kymijoki, Kuitutien kohdalla. Tehtaan työntekijät olivat havainneet vedessä ihmisen ja pelastuslaitos nosti vedestä jo pidempään hukkuneena olleen henkilön. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyntutkintana, eikä asiasta tiedoteta enempää.
Kouvolan Inkeroisissa on löytynyt Kymijoesta vainaja 10.5.2022 klo 10.37.
Tapahtumapaikka on Kymijoki, Kuitutien kohdalla. Tehtaan työntekijät olivat havainneet vedessä ihmisen ja pelastuslaitos nosti vedestä jo pidempään hukkuneena olleen henkilön. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyntutkintana, eikä asiasta tiedoteta enempää.
NordenBladet — Pulloja etsineet pojat löysivät katkaistun haulikon Lahdessa. Muutoin Hämeessä oli perinteisen huumepainotteinen vuorokausi.LAHTI. Nuoret pojat olivat etsimässä tyhjiä tölkkejä maanantai-iltana Lahden Renkomäessä, kun he löysivät ojasta ampuma-aseen. Pojat olivat vieneet löytämänsä aseen kotiin ja heidän äiti soitti löydöstä hätäkeskukseen. Poliisipartio kävi hakemassa aseen ja totesi sen olevan katkaistu haulikko. Poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen ampuma-aserikoksesta.LAHTI. Hätäkeskus antoi maanantaina puolenpäivän aikoihin tehtävän poliisipartiolle väkivaltaisesta myymälävarkaasta, joka pyrkii karkuun. Partion ollessa matkalla tapahtumapaikalle kauppaliikkeeseen Mytäjäisiin, tuli uusi ilmoitus, että myymälävaras oli päässyt karkuun ja kaupan henkilökunta seuraa häntä.Partio sai myymälävarkaan kiinni Launeen perhepuistossa työntekijöiden edelleen seuratessa varasta. Partiolle selvisi, että kolmekymppinen mies oli jättänyt maksamatta kaupassa 1,75 euron arvoisen energiajuoman. Myyjien pysäyttäessä myymälävarkaan kaupan ulko-oville oli hän menettänyt malttinsa ja käyttänyt väkivaltaa myyjiä kohtaan. Mies oli lyönyt nyrkeillä molempia myyjiä.Kolmekymppinen mies otettiin kiinni epäiltynä ryöstöön.LAHTI. Käräjäoikeuden vartijat olivat ottaneet turvallisuustarkastuksen yhteydessä keski-ikäisen miehen hallusta teräaseen maanantaina iltapäivällä. Teräase näytti muovikortilta, jonka sisään teräosan sai taitettua. Poliisi tutkii asiaa vaarallisen esineen hallussapitona.LAHTI. Nelikymppinen nainen kuljetti henkilöautoa ajokiellon aikana maanantai-iltana Lahden Möysässä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.Naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.LAHTI. Nuoren miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen tiistain vastaisena yönä kello yhden jälkeen Metsäkankaalla. Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman auton tarkastusta varten. Sekavan oloinen kuljettaja puhalsi nollatuloksen, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen.HÄMEENLINNA. Poliisipartio oli maanantaina puolenpäivän aikoihin tehtävällä kerrostaloasunnossa Hämeenlinnan keskustassa. Partio oli selvittämässä tehtävää, kun se totesi asunnossa olevan vahva kannabiksen haju. Asunnosta löytyneiden huumaus- ja lääkeaineiden sekä olosuhteiden perusteella, asunnossa asuvan nuoren naisen epäillään syyllistyneen huumausainerikokseen.HÄMEENLINNA. Kolmekymppinen mies kuljetti henkilöautoa ilman sen kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena maanantai-iltana Hämeenlinnan keskustassa. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.HATTULA. Keski-ikäisen naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen maanantaina iltapäivällä Hattulassa. Nainen kuljetti henkilöautoa ajokiellon aikana ja hän puhalsi seulonta-alkometriin 0,55 mg/l tuloksen. Nainen käytettiin verikokeissa asian varmistamiseksi.FORSSA. Poliisipartio tapasi 80-luvun loppupuolella syntyneen naisen kuljettamassa henkilöautoa päihtyneenä Forssantiellä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,40 mg/l.Naiselle kirjoitettiin sakkovaatimus rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.RIIHIMÄKI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän varhain tiistaiaamuna Riihimäen rautatieasemalle. Ilmoituksen mukaan nuori mies oli nukahtanut junaan ja hänellä olisi huumausaineita hallussaan. Nuorukaisen hallusta löytyi erilaisia huumaus- ja lääkeaineita huumausaineen käyttörikoksen verran. Näiden lisäksi hänen hallusta löytyi teräase.Poliisipartio laati tapahtuneesta rikosilmoituksen huumausaineen käyttörikoksesta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.
Pulloja etsineet pojat löysivät katkaistun haulikon Lahdessa. Muutoin Hämeessä oli perinteisen huumepainotteinen vuorokausi.
LAHTI. Nuoret pojat olivat etsimässä tyhjiä tölkkejä maanantai-iltana Lahden Renkomäessä, kun he löysivät ojasta ampuma-aseen. Pojat olivat vieneet löytämänsä aseen kotiin ja heidän äiti soitti löydöstä hätäkeskukseen. Poliisipartio kävi hakemassa aseen ja totesi sen olevan katkaistu haulikko. Poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen ampuma-aserikoksesta.
LAHTI. Hätäkeskus antoi maanantaina puolenpäivän aikoihin tehtävän poliisipartiolle väkivaltaisesta myymälävarkaasta, joka pyrkii karkuun. Partion ollessa matkalla tapahtumapaikalle kauppaliikkeeseen Mytäjäisiin, tuli uusi ilmoitus, että myymälävaras oli päässyt karkuun ja kaupan henkilökunta seuraa häntä. Partio sai myymälävarkaan kiinni Launeen perhepuistossa työntekijöiden edelleen seuratessa varasta. Partiolle selvisi, että kolmekymppinen mies oli jättänyt maksamatta kaupassa 1,75 euron arvoisen energiajuoman. Myyjien pysäyttäessä myymälävarkaan kaupan ulko-oville oli hän menettänyt malttinsa ja käyttänyt väkivaltaa myyjiä kohtaan. Mies oli lyönyt nyrkeillä molempia myyjiä. Kolmekymppinen mies otettiin kiinni epäiltynä ryöstöön.
LAHTI. Käräjäoikeuden vartijat olivat ottaneet turvallisuustarkastuksen yhteydessä keski-ikäisen miehen hallusta teräaseen maanantaina iltapäivällä. Teräase näytti muovikortilta, jonka sisään teräosan sai taitettua. Poliisi tutkii asiaa vaarallisen esineen hallussapitona.
LAHTI. Nelikymppinen nainen kuljetti henkilöautoa ajokiellon aikana maanantai-iltana Lahden Möysässä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.
LAHTI. Nuoren miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen tiistain vastaisena yönä kello yhden jälkeen Metsäkankaalla. Poliisipartio pysäytti miehen kuljettaman auton tarkastusta varten. Sekavan oloinen kuljettaja puhalsi nollatuloksen, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen.
HÄMEENLINNA. Poliisipartio oli maanantaina puolenpäivän aikoihin tehtävällä kerrostaloasunnossa Hämeenlinnan keskustassa. Partio oli selvittämässä tehtävää, kun se totesi asunnossa olevan vahva kannabiksen haju. Asunnosta löytyneiden huumaus- ja lääkeaineiden sekä olosuhteiden perusteella, asunnossa asuvan nuoren naisen epäillään syyllistyneen huumausainerikokseen.
HÄMEENLINNA. Kolmekymppinen mies kuljetti henkilöautoa ilman sen kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena maanantai-iltana Hämeenlinnan keskustassa. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.
HATTULA. Keski-ikäisen naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen maanantaina iltapäivällä Hattulassa. Nainen kuljetti henkilöautoa ajokiellon aikana ja hän puhalsi seulonta-alkometriin 0,55 mg/l tuloksen. Nainen käytettiin verikokeissa asian varmistamiseksi.
FORSSA. Poliisipartio tapasi 80-luvun loppupuolella syntyneen naisen kuljettamassa henkilöautoa päihtyneenä Forssantiellä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,40 mg/l. Naiselle kirjoitettiin sakkovaatimus rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
RIIHIMÄKI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän varhain tiistaiaamuna Riihimäen rautatieasemalle. Ilmoituksen mukaan nuori mies oli nukahtanut junaan ja hänellä olisi huumausaineita hallussaan. Nuorukaisen hallusta löytyi erilaisia huumaus- ja lääkeaineita huumausaineen käyttörikoksen verran. Näiden lisäksi hänen hallusta löytyi teräase. Poliisipartio laati tapahtuneesta rikosilmoituksen huumausaineen käyttörikoksesta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.