Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
21013 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Tytön kiusaaminen johti isän väkivallantekoon

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi selvittää tapausta, jossa yläkouluikäisen tytön isä löi tyttärensä kiusaajaa kasvoihin.Laitilassa tapahtui perjantai-illalla nuorten kesken välikohtaus, jonka selvittelijäksi saapui yhden paikalla olleen nuoren isä. Nuorten välienselvittely sai alkunsa pienestä asiasta, mutta poliisin tietojen mukaan paikalle saapunut isä reagoi tyttärensä kiusaamiseen lyömällä kiusaajaa kasvoihin. Alakouluikäinen poika toimitettiin väkivallanteon vuoksi sairaalahoitoon.Tapaus sattui Laitilan nuorisotoimen ulkopuolella, ja paikalla oli paljon nuoria.Lounais-Suomen poliisi on kuulustellut isää rikoksesta epäiltynä, ja hän on myöntänyt tekonsa. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä. Myös muita osapuolia on jo kuultu.

Lounais-Suomen poliisi selvittää tapausta, jossa yläkouluikäisen tytön isä löi tyttärensä kiusaajaa kasvoihin.

Laitilassa tapahtui perjantai-illalla nuorten kesken välikohtaus, jonka selvittelijäksi saapui yhden paikalla olleen nuoren isä. 

Nuorten välienselvittely sai alkunsa pienestä asiasta, mutta poliisin tietojen mukaan paikalle saapunut isä reagoi tyttärensä kiusaamiseen lyömällä kiusaajaa kasvoihin. Alakouluikäinen poika toimitettiin väkivallanteon vuoksi sairaalahoitoon.

Tapaus sattui Laitilan nuorisotoimen ulkopuolella, ja paikalla oli paljon nuoria.

Lounais-Suomen poliisi on kuulustellut isää rikoksesta epäiltynä, ja hän on myöntänyt tekonsa. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä. Myös muita osapuolia on jo kuultu.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi on tavoittanut Kirkkonummella kovaa ylinopeutta ajaneen henkilön

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi pyysi 20.5. tietoja moottoripyörän kuljettajasta, joka vaaransi sivullisten turvallisuuden ajamalla kovaa ylinopeutta Kirkkonummen Veikkolassa 13.5. Poliisi on nyt tavoittanut moottoripyörällä ajaneen pojan.Poika on alustavasti myöntänyt teon. Hän on alle 15-vuotias, eikä siten ole ikänsä vuoksi rikosoikeudellisessa vastuussa. Poliisi kiittää kaikkia havaintonsa välittäneitä.

Länsi-Uudenmaan poliisi pyysi 20.5. tietoja moottoripyörän kuljettajasta, joka vaaransi sivullisten turvallisuuden ajamalla kovaa ylinopeutta Kirkkonummen Veikkolassa 13.5. Poliisi on nyt tavoittanut moottoripyörällä ajaneen pojan.

Poika on alustavasti myöntänyt teon. Hän on alle 15-vuotias, eikä siten ole ikänsä vuoksi rikosoikeudellisessa vastuussa. 

Poliisi kiittää kaikkia havaintonsa välittäneitä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tapahtuman järjestäjä: ole ajoissa liikkeellä!

NordenBladet — Yleisötilaisuuksien määrä tulee olemaan tulevana kesä erittäin suuri, sillä aikaisemmilta kesiltä järjestämättä jääneitä tilaisuuksia järjestetään nyt. Tilaisuuksien järjestäjien kannattaakin huolehtia lupa-asiat kuntoon ajoissa. Kätevimmin yleisötilaisuuksiin liittyvien lupa-asioiden hoitaminen sujuu sähköisesti poliisin verkkosivuilla.Poliisilla on oltava viisi vuorokautta ennen tilaisuutta käytettävissään täydelliset tilaisuutta koskevat tiedot. Näin poliisi voi arvioida, voidaanko asia käsitellä ilmoituksena. Jos yleisötilaisuutta koskien pitää antaa muita määräyksiä, asiassa tehdään päätös. Jos tilaisuuteen tarvitaan liikenteenohjaajia tai tilapäisiä järjestyksenvalvojia, tee ilmoitus vähintään kaksi viikkoa ennen tilaisuutta. Jos kyseessä on suuri tai monipäiväinen tapahtuma, ota yhteyttä järjestämispaikan poliisilaitokseen jo järjestelyjen alkuvaiheessa. Kun turvallisuuteen liittyvistä asioista voidaan keskustella hyvissä ajoin, vältytään yllätyksiltä puolin ja toisin. 

Yleisötilaisuuksien määrä tulee olemaan tulevana kesä erittäin suuri, sillä aikaisemmilta kesiltä järjestämättä jääneitä tilaisuuksia järjestetään nyt. Tilaisuuksien järjestäjien kannattaakin huolehtia lupa-asiat kuntoon ajoissa. Kätevimmin yleisötilaisuuksiin liittyvien lupa-asioiden hoitaminen sujuu sähköisesti poliisin verkkosivuilla.

Poliisilla on oltava viisi vuorokautta ennen tilaisuutta käytettävissään täydelliset tilaisuutta koskevat tiedot. Näin poliisi voi arvioida, voidaanko asia käsitellä ilmoituksena. Jos yleisötilaisuutta koskien pitää antaa muita määräyksiä, asiassa tehdään päätös. 

Jos tilaisuuteen tarvitaan liikenteenohjaajia tai tilapäisiä järjestyksenvalvojia, tee ilmoitus vähintään kaksi viikkoa ennen tilaisuutta. Jos kyseessä on suuri tai monipäiväinen tapahtuma, ota yhteyttä järjestämispaikan poliisilaitokseen jo järjestelyjen alkuvaiheessa. Kun turvallisuuteen liittyvistä asioista voidaan keskustella hyvissä ajoin, vältytään yllätyksiltä puolin ja toisin.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kadonnut henkilö löytyi kuolleena

NordenBladet — Poliisi on etsinyt kadonnutta henkilöä Rovaniemellä Vaattunkikönkään ulkoilualueella. Kadonnut mies löytyi menehtyneenä.Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän kadonneesta henkilöstä 23.5.2022 aamuyöllä. Etsintöjä tehtiin Rovaniemellä Vaattunkikönkään ulkoilualueella. Mies löydettiin maastosta menehtyneenä 23.5. puolen päivän aikoihin. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana. Asiasta ei tiedoteta enempää. 

Poliisi on etsinyt kadonnutta henkilöä Rovaniemellä Vaattunkikönkään ulkoilualueella. Kadonnut mies löytyi menehtyneenä.

Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän kadonneesta henkilöstä 23.5.2022 aamuyöllä. Etsintöjä tehtiin Rovaniemellä Vaattunkikönkään ulkoilualueella. Mies löydettiin maastosta menehtyneenä 23.5. puolen päivän aikoihin. 

Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana. Asiasta ei tiedoteta enempää.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksia ja pahoinpitelyjä Pohjanmaalla

NordenBladet — Viikonlopun yöt vilkkaita Pohjanmaalla, päivät rauhallisempia.Menneenä viikonloppuna Pohjanmaan poliisi kirjasi yhteensä 651 kpl tehtävää. Päivävuorot olivat rahallisempia mutta yövuoroissa kirjattiin lähes 200 tehtävää. Poliisilain perusteella poliisi otti kiinni 26 henkilöä ja rikosperusteisesti 13 epäiltyä. Kiinniotot liittyivät pääosin rattijuopumustapauksiin. Rattijuopumuksesta kiinni jäi yhteensä 13 kuljettajaa. Neljä puhalsivat törkeä rattijuopumuksen lukemat. Viidessä tapauksessa kuljettaja oli käyttänyt huumeita. Rattijuoppoja tavattiin kolme Kokkolassa, kaksi Pietarsaaressa, Seinäjoella ja Vaasassa. Toholammilla, Lestijärvellä, Ilmajoella ja Mustasaaressa yksi. Törkeitä ylinopeuksia liikenteessä mitattiin viime viikonloppuna neljä kappaletta. Lauantaina 21.5. klo 20.40 henkilöauton kuljettaja ajoi autollaan Ilmajoen Alaneentiellä nopeudella 102km/h. Alueen nopeusrajoitus on 50km/h. Viikonloppuna Poliisia pyydettiin myös useaan otteeseen paikalle selvittelemään pahoinpitelyjä. Pahoinpitelyilmoitukisa kirjattiin yhteensä 11kpl. Pahoinpitelyt tapahtuivat sekä yleisillä että yksityisillä paikoilla.  

Viikonlopun yöt vilkkaita Pohjanmaalla, päivät rauhallisempia.

Menneenä viikonloppuna Pohjanmaan poliisi kirjasi yhteensä 651 kpl tehtävää. Päivävuorot olivat rahallisempia mutta yövuoroissa kirjattiin lähes 200 tehtävää. Poliisilain perusteella poliisi otti kiinni 26 henkilöä ja rikosperusteisesti 13 epäiltyä. Kiinniotot liittyivät pääosin rattijuopumustapauksiin. 

Rattijuopumuksesta kiinni jäi yhteensä 13 kuljettajaa. Neljä puhalsivat törkeä rattijuopumuksen lukemat. Viidessä tapauksessa kuljettaja oli käyttänyt huumeita. Rattijuoppoja tavattiin kolme Kokkolassa, kaksi Pietarsaaressa, Seinäjoella ja Vaasassa. Toholammilla, Lestijärvellä, Ilmajoella ja Mustasaaressa yksi. 

Törkeitä ylinopeuksia liikenteessä mitattiin viime viikonloppuna neljä kappaletta. Lauantaina 21.5. klo 20.40 henkilöauton kuljettaja ajoi autollaan Ilmajoen Alaneentiellä nopeudella 102km/h. Alueen nopeusrajoitus on 50km/h. 

Viikonloppuna Poliisia pyydettiin myös useaan otteeseen paikalle selvittelemään pahoinpitelyjä. Pahoinpitelyilmoitukisa kirjattiin yhteensä 11kpl. Pahoinpitelyt tapahtuivat sekä yleisillä että yksityisillä paikoilla. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi epäilee naista tapon yrityksestä ja vapaudenriistosta

NordenBladet — Helsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan tapauksesta, jossa rikosnimikkeinä on muun muassa tapon yritys, vapaudenriisto ja pahoinpitely. Epäilty rikoskokonaisuus tapahtui Sörnäisissä alkuillasta 18. maaliskuuta.Poliisille tuli 18.3. kello 20 aikaan ilmoitus, jonka mukaan Vilhonvuorenkujalla sijaitsevassa asunnossa tapeltiin ja ikkuna oli mennyt rikki. Talon rappukäytävässä poliisipartiot tapasivat 40-vuotiaan miehen, jolla oli ylävartalossa verta vuotavia haavoja. Mies kertoi, että häntä oli puukotettu kohdeasunnossa.Asunnossa partiot tapasivat 26-vuotiaan naisen ja 30-vuotiaan miehen. Nainen kertoi, että he olivat viettäneet iltaa muutamien muiden henkilöiden kanssa. Osa illanviettäjistä oli poistunut asunnosta ennen tapahtumia, joista tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen.– Poliisille selvisi, että asunnossa oli syntynyt riitatilanne, jolloin naisen epäillään puukottaneen 40-vuotiasta miestä useita kertoja ylävartalon alueelle, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen.Uhrin vammat jäivät enimmäkseen pinnallisiksi, joten hänelle ei aiheutunut puukotuksesta vakavia fyysisiä vammoja.Puukotuksen uhrin vapaudenriistosta epäillään sekä 26-vuotiasta naista että 30-vuotiasta miestä. Poliisi epäilee myös 40-vuotiaan miehen pahoinpidelleen naista. Lisäksi häntä epäillään vahingonteosta, koska riidan yhteydessä hän rikkoi asunnon ikkunan.Naisen hallusta löytyi kaasusumutin, joten poliisi epäilee häntä myös lievästä ampuma-aserikoksesta.Epäillyn rikoskokonaisuuden esitutkinta on valmistunut, ja se siirtyy syyteharkintaan lähipäivinä. Asialle ei esitutkinnan aikana nimetty syyttäjää.

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan tapauksesta, jossa rikosnimikkeinä on muun muassa tapon yritys, vapaudenriisto ja pahoinpitely. Epäilty rikoskokonaisuus tapahtui Sörnäisissä alkuillasta 18. maaliskuuta.

Poliisille tuli 18.3. kello 20 aikaan ilmoitus, jonka mukaan Vilhonvuorenkujalla sijaitsevassa asunnossa tapeltiin ja ikkuna oli mennyt rikki. Talon rappukäytävässä poliisipartiot tapasivat 40-vuotiaan miehen, jolla oli ylävartalossa verta vuotavia haavoja. Mies kertoi, että häntä oli puukotettu kohdeasunnossa.

Asunnossa partiot tapasivat 26-vuotiaan naisen ja 30-vuotiaan miehen. Nainen kertoi, että he olivat viettäneet iltaa muutamien muiden henkilöiden kanssa. Osa illanviettäjistä oli poistunut asunnosta ennen tapahtumia, joista tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen.

– Poliisille selvisi, että asunnossa oli syntynyt riitatilanne, jolloin naisen epäillään puukottaneen 40-vuotiasta miestä useita kertoja ylävartalon alueelle, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen.

Uhrin vammat jäivät enimmäkseen pinnallisiksi, joten hänelle ei aiheutunut puukotuksesta vakavia fyysisiä vammoja.

Puukotuksen uhrin vapaudenriistosta epäillään sekä 26-vuotiasta naista että 30-vuotiasta miestä. Poliisi epäilee myös 40-vuotiaan miehen pahoinpidelleen naista. Lisäksi häntä epäillään vahingonteosta, koska riidan yhteydessä hän rikkoi asunnon ikkunan.

Naisen hallusta löytyi kaasusumutin, joten poliisi epäilee häntä myös lievästä ampuma-aserikoksesta.

Epäillyn rikoskokonaisuuden esitutkinta on valmistunut, ja se siirtyy syyteharkintaan lähipäivinä. Asialle ei esitutkinnan aikana nimetty syyttäjää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Rovaniemellä

NordenBladet — Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Rovaniemen Vaattunkikönkään ulkoilualueella. Kadonnut henkilö on noin 40 -vuotias mies, jolla on vaatetuksena musta takki, saappaat ja tuubihuivi.Poliisi pyytää tietoa mahdollisista havainnoista kadonneeseen liittyen 22.5.2022 klo 20.00 lähtien. Poliisi pyytää etsinnän turvaamiseksi välttämään tarpeetonta liikkumista Vaattunkikönkään ulkoilualueella.  Vihjeet voi ilmoittaa Lapin poliisilaitoksen vihjepuhelimeen, numeroon 0295466259.

Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Rovaniemen Vaattunkikönkään ulkoilualueella. Kadonnut henkilö on noin 40 -vuotias mies, jolla on vaatetuksena musta takki, saappaat ja tuubihuivi.

Poliisi pyytää tietoa mahdollisista havainnoista kadonneeseen liittyen 22.5.2022 klo 20.00 lähtien. Poliisi pyytää etsinnän turvaamiseksi välttämään tarpeetonta liikkumista Vaattunkikönkään ulkoilualueella.  Vihjeet voi ilmoittaa Lapin poliisilaitoksen vihjepuhelimeen, numeroon 0295466259.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tampereella MM-kisat jatkuvat rauhalliseen tapaan

NordenBladet — Lämmin keli houkutteli kiekkoväkeä turuille ja toreillePoliisitehtäviä ei kutenkaan Pirkanmaalla ollut normaalia sunnuntaiyötä enempää, yhteensä 236 tehtävää. Yö oli melko rauhallinen.Päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi oli kymmenen henkilöä kiinniotettuna sunnuntai-maanantaiyönä. Koko viikonloppu oli poliisitehtäviltään tavanomaisen vilkas. Kiekkoyleisöä on ollut paljon liikkeellä, mutta poliisilla ei ole ollut tarpeen suuremmin puuttua juhlintaan. 

Lämmin keli houkutteli kiekkoväkeä turuille ja toreille

Poliisitehtäviä ei kutenkaan Pirkanmaalla ollut normaalia sunnuntaiyötä enempää, yhteensä 236 tehtävää. Yö oli melko rauhallinen.

Päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi oli kymmenen henkilöä kiinniotettuna sunnuntai-maanantaiyönä. 

Koko viikonloppu oli poliisitehtäviltään tavanomaisen vilkas. Kiekkoyleisöä on ollut paljon liikkeellä, mutta poliisilla ei ole ollut tarpeen suuremmin puuttua juhlintaan.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kuusi kuljettajaa ajoi päihtyneenä Etelä-Karjalassa

NordenBladet — Poliisi tavoitti viikonlopun aikana kuusi rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa Etelä-Karjalassa.Viiden kuljettajan epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena ja syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Yhden kuljettajan epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Poliisi tavoitti kuljettajat Lappeenrannasta ja Imatralta.

Poliisi tavoitti viikonlopun aikana kuusi rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa Etelä-Karjalassa.

Viiden kuljettajan epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena ja syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Yhden kuljettajan epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Poliisi tavoitti kuljettajat Lappeenrannasta ja Imatralta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksia Laitilassa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tavoitti viikonloppuna Laitilasta päihtyneitä kuljettajia.Lauantaina aamuyöllä kello neljän aikaan poliisi pysäytti Laitilassa Varppeentiellä henkilöauton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin noin 1,8 promillen lukeman ja myöhemmin tarkkuusalkometriin noin 1,6 promillen lukeman.Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Auton kyydissä ollutta omistajaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta päihtyneelle.Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisi havaitsi Laitilassa Varppeentiellä kerrostalon parkkipaikalle saapuneen auton, jonka kuljettajan paikalta nousi silminnähden päihtynyt nainen.Nainen puhalsi poliisin alkometriin noin kolmen promillen lukeman. Hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen ilman ajo-oikeutta. Nainen kuljetettiin Rauman poliisivankilaan.

Lounais-Suomen poliisi tavoitti viikonloppuna Laitilasta päihtyneitä kuljettajia.

Lauantaina aamuyöllä kello neljän aikaan poliisi pysäytti Laitilassa Varppeentiellä henkilöauton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin noin 1,8 promillen lukeman ja myöhemmin tarkkuusalkometriin noin 1,6 promillen lukeman.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Auton kyydissä ollutta omistajaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta päihtyneelle.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisi havaitsi Laitilassa Varppeentiellä kerrostalon parkkipaikalle saapuneen auton, jonka kuljettajan paikalta nousi silminnähden päihtynyt nainen.

Nainen puhalsi poliisin alkometriin noin kolmen promillen lukeman. Hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen ilman ajo-oikeutta. Nainen kuljetettiin Rauman poliisivankilaan.

]]>

Lähde: Poliisi.fi