Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
21013 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Rattijuoppoja Porissa ja Ulvilassa viikonloppuna

NordenBladet — Rattijuoppoja jäi kiinni Porissa ja Ulvilassa perjantain ja lauantain aikanaPoliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti ajaneeseen henkilöautoon Porissa Vapaudenkadulla perjantaina kello 19 aikaan. Partio pysäytti auton ja puhallutti sen kuljettajana toimineen miehen. Seulonta-alkometrikokeen tulos oli 0 promillea, mutta kuljettajalle tehty huumepikatesti näytti positiivista tulosta huumausaineille. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.Partio pysäytti lauantaina kello 23.30 Porissa Eteläväylällä henkilöauton, jonka kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva mies. Hänelle tehty huumepikatesti osoitti positiivista huumausaineille. Lisäksi hänen hallustaan löytyi pieni määrä huumausainetta. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.Hätäkeskus antoi partiolle tehtävän lauantaina kello 23.40 Porissa VT2:lla seilaavasta henkilöautosta. Partio tavoitti auton Ulvilassa Ravanintiellä. Kuljettajana ollut nainen puhalsi alkometriin 0 promillea, mutta hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista huumausaineille. Naisen hallusta löytyi vähäinen määrä epäiltyä huumausainetta. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. 

Rattijuoppoja jäi kiinni Porissa ja Ulvilassa perjantain ja lauantain aikana

Poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti ajaneeseen henkilöautoon Porissa Vapaudenkadulla perjantaina kello 19 aikaan. Partio pysäytti auton ja puhallutti sen kuljettajana toimineen miehen. Seulonta-alkometrikokeen tulos oli 0 promillea, mutta kuljettajalle tehty huumepikatesti näytti positiivista tulosta huumausaineille. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

Partio pysäytti lauantaina kello 23.30 Porissa Eteläväylällä henkilöauton, jonka kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva mies. Hänelle tehty huumepikatesti osoitti positiivista huumausaineille. Lisäksi hänen hallustaan löytyi pieni määrä huumausainetta. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Hätäkeskus antoi partiolle tehtävän lauantaina kello 23.40 Porissa VT2:lla seilaavasta henkilöautosta. Partio tavoitti auton Ulvilassa Ravanintiellä. Kuljettajana ollut nainen puhalsi alkometriin 0 promillea, mutta hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista huumausaineille. Naisen hallusta löytyi vähäinen määrä epäiltyä huumausainetta. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yleistiedoksianto: Ylivieskan kaupungin lunastuslupahakemus

NordenBladet — Ylivieskan kaupunki on ympäristöministeriöön 27.2.2023 saapuneessa hakemuksessa pyytänyt maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 99 §:n nojalla lunastuslupaa 0,3534 hehtaarin suuruiseen määräalaan Yhteiset alueet -nimisestä yhteisestä alueesta, kiinteistötunnus 977-401-878-10, Ylivieskan kaupungissa.Ympäristöministeriö varaa kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain
(603/1977) 8 §:n mukaisesti hakemuksen kohteena olevan yhteisen alueen osakastilojen
omistajille ja alueen mahdollisille käyttöoikeuden haltijoille tilaisuuden muistutuksen tekemiseen.
Lunastuslupahakemus ja tilaisuus muistutusten tekemiseen annetaan asianosaisille tiedoksi
yleistiedoksiantona vastaanottajien suuren lukumäärän takia. Yleistiedoksianto on julkaistu
ympäristöministeriön verkkosivuilla 17.4.2023.
Ympäristöministeriölle osoitetut muistutukset tulee toimittaa ympäristöministeriölle
kolmenkymmenen päivän kuluessa tiedoksisaantipäivästä lukien. Tiedoksisaannin katsotaan
tapahtuneen seitsemäntenä päivänä tämän ilmoituksen julkaisemisesta (Hallintolaki 434/2003, 62
§).
Muistutukset tulee toimittaa ympäristöministeriön kirjaamoon joko sähköpostitse osoitteeseen
[email protected] tai postitse osoitteeseen PL 35, 00023 Valtioneuvosto. Lähetyksessä
pyydetään mainitsemaan ympäristöministeriön diaarinumero VN/6239/2023.
Määräajan noudattamatta jättäminen ei estä asian ratkaisemista.Hakemusasiakirjat karttoineen ovat asianosaisten nähtävillä 26.5.2023 saakka viraston
aukioloaikoina Ylivieskan kaupunginvirastossa teknisen palvelukeskuksen maankäyttöpalvelussa,
Kyöstintie 4, 84100 Ylivieska, sekä ympäristöministeriössä, osoitteessa Aleksanterinkatu 7, 00100
Helsinki.
Tiedoksiannon vastaanottaja voi pyytää hakemuksen nähtäväkseen ympäristöministeriön
kirjaamosta sähköpostitse [email protected] tai puhelimitse +358 029 525 0300. Asian
diaarinumero on VN/6239/2023-SAAP-1.

Ylivieskan kaupunki on ympäristöministeriöön 27.2.2023 saapuneessa hakemuksessa pyytänyt maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 99 §:n nojalla lunastuslupaa 0,3534 hehtaarin suuruiseen määräalaan Yhteiset alueet -nimisestä yhteisestä alueesta, kiinteistötunnus 977-401-878-10, Ylivieskan kaupungissa.

Lähde: ym.fi

Poliisi tutkii epäiltyä murhaa Lehtisaaressa

NordenBladet — Helsingin poliisi sai illalla sunnuntaina 16. huhtikuuta ilmoituksen epäillystä henkirikoksesta Lehtisaaressa.Poliisi epäilee, että mies menehtyi yksityisasunnossa väkivallan seurauksena. Epäilty on poliisilla kiinniotettuna.Ilmoitus tapauksesta tuli hätäkeskukseen noin kello 20.45. Tapahtumapaikalla oli lukuisia poliisipartioita.– Poliisi selvittää illan tapahtumia. Poliisi suorittaa esitutkintaa ja tekee muun muassa teknistä tutkintaa. Tapauksen selvittäminen on aluillaan, joten tässä vaiheessa emme voi kertoa enempää yksityiskohtia, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mari Päivärinta.Poliisi ei tässä vaiheessa tiedota tapauksesta lisää, koska se voisi vaarantaa esitutkinnan.

Helsingin poliisi sai illalla sunnuntaina 16. huhtikuuta ilmoituksen epäillystä henkirikoksesta Lehtisaaressa.

Poliisi epäilee, että mies menehtyi yksityisasunnossa väkivallan seurauksena. Epäilty on poliisilla kiinniotettuna.

Ilmoitus tapauksesta tuli hätäkeskukseen noin kello 20.45. Tapahtumapaikalla oli lukuisia poliisipartioita.

– Poliisi selvittää illan tapahtumia. Poliisi suorittaa esitutkintaa ja tekee muun muassa teknistä tutkintaa. Tapauksen selvittäminen on aluillaan, joten tässä vaiheessa emme voi kertoa enempää yksityiskohtia, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mari Päivärinta.

Poliisi ei tässä vaiheessa tiedota tapauksesta lisää, koska se voisi vaarantaa esitutkinnan.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Oulussa kadonnut henkilö on löytynyt

NordenBladet — Oulusta Myllyojan alueelta aiemmin kadonnut Raimo Heikkilä on löytynyt.Kadoksissa ollut Raimo Heikkilä palasi itse takaisin kotiosoitteeseensa 17.4. hieman ennen klo 01:tä. Hänet havaitsi kotiosoitteen lähistöllä etsintää suorittanut vapaaehtoisen pelastuspalvelun työntekijä.Poliisi kiittää kaikkia etsintään osallistuneita.

Oulusta Myllyojan alueelta aiemmin kadonnut Raimo Heikkilä on löytynyt.

Kadoksissa ollut Raimo Heikkilä palasi itse takaisin kotiosoitteeseensa 17.4. hieman ennen klo 01:tä. Hänet havaitsi kotiosoitteen lähistöllä etsintää suorittanut vapaaehtoisen pelastuspalvelun työntekijä.

Poliisi kiittää kaikkia etsintään osallistuneita.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumukset, kortittomat kuljettajat sekä omaisuusrikokset työllistivät Meri-Lapin poliisia viikonloppuna.

NordenBladet — Poliisipartio pysäytti Jäämerentiellä lauantaina iltapäivästä henkilöauton. Ajoneuvon kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin lukemat, jotka ylittivät törkeän rattijuopumuksen rajan ja kuljettaja paljastui tilanteessa myös olevan ajokiellossa. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Poliisia työllistivät viikonlopun aikana useat rattijuopumukset. Epäiltyjä rattijuoppoja tavattiin poliisin toimesta Kemissä perjantain ja lauantain välisenä yönä, Keminmaassa lauantai-iltapäivänä sekä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Torniossa.Ajo-oikeudettomia tai ajokiellossa olleita kuljettajia tavattiin ajosta Pellossa sekä Kemissä. Kulkuneuvoina toimivat mönkijä sekä henkilöauto.Omaisuusrikoksia tapahtui viikonlopun aikana Kemissä useissa eri kauppaliikkeissä. 

Poliisipartio pysäytti Jäämerentiellä lauantaina iltapäivästä henkilöauton. Ajoneuvon kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin lukemat, jotka ylittivät törkeän rattijuopumuksen rajan ja kuljettaja paljastui tilanteessa myös olevan ajokiellossa. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisia työllistivät viikonlopun aikana useat rattijuopumukset. Epäiltyjä rattijuoppoja tavattiin poliisin toimesta Kemissä perjantain ja lauantain välisenä yönä, Keminmaassa lauantai-iltapäivänä sekä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Torniossa.
Ajo-oikeudettomia tai ajokiellossa olleita kuljettajia tavattiin ajosta Pellossa sekä Kemissä. Kulkuneuvoina toimivat mönkijä sekä henkilöauto.
Omaisuusrikoksia tapahtui viikonlopun aikana Kemissä useissa eri kauppaliikkeissä.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pietarsaaressa kateissa ollut nainen on löytynyt

NordenBladet — Pohjanmaan poliisi tiedotti myöhään lauantai-iltana 15. huhtikuuta, että se etsii kadonnutta 72-vuotiasta naista Pietarsaaressa. Nainen löydettiin varhain sunnuntaiaamuna noin kello viiden aikaan.Kadonnut löytyi noin 1,7 kilometrin etäisyydeltä kotoaan. Löytöhetkellä nainen oli tajuissaan, mutta hän oli alilämpöinen ja raajoistaan paleltunut.Poliisi kiittää Vapepaa erityisen vahvasta panoksesta kadonneen etsinnässä. Vapepan etsijät havaitsivat jäljen, joka johti naisen löytymiseen. He avustivat poliisia naisen evakuoinnissa paikalle hälytetyn ensihoidon yksikön luokse.Poliisi kiittää myös heitä, jotka ilmoittivat vihjeitä kadonneeseen liittyen.

Pohjanmaan poliisi tiedotti myöhään lauantai-iltana 15. huhtikuuta, että se etsii kadonnutta 72-vuotiasta naista Pietarsaaressa. Nainen löydettiin varhain sunnuntaiaamuna noin kello viiden aikaan.

Kadonnut löytyi noin 1,7 kilometrin etäisyydeltä kotoaan. Löytöhetkellä nainen oli tajuissaan, mutta hän oli alilämpöinen ja raajoistaan paleltunut.

Poliisi kiittää Vapepaa erityisen vahvasta panoksesta kadonneen etsinnässä. Vapepan etsijät havaitsivat jäljen, joka johti naisen löytymiseen. He avustivat poliisia naisen evakuoinnissa paikalle hälytetyn ensihoidon yksikön luokse.

Poliisi kiittää myös heitä, jotka ilmoittivat vihjeitä kadonneeseen liittyen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksia ja pahoinpitelyjä

NordenBladet — Rattijuopumukset ja pahoinpitelyt työllistivät Rovaniemen poliisia viikonloppuna.Poliisipartio oli suorittamassa toista tehtävää lauantai-iltana Rovaniemellä, kun partio päätti pysäyttää henkilöauton kuljettajan ajokunnon. Polisi suoritti henkilöauton kuljettajalle huumausainepikatestin. Huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle, minkä seurauksena kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.Poliisipartio pysäytti henkilöauton Rovaniemellä lauantai-iltana. Auton kuljettajalle suoritettiin huumausaineen pikatesti, mikä antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.Rovaniemen poliisia työllisti viikonlopun aikana useat pahoinpitelyt. Pahoinpitelyitä tapahtui niin Rovaniemen keskustan alueella kuin myös Rovaniemen lähialueilla. 

Rattijuopumukset ja pahoinpitelyt työllistivät Rovaniemen poliisia viikonloppuna.

Poliisipartio oli suorittamassa toista tehtävää lauantai-iltana Rovaniemellä, kun partio päätti pysäyttää henkilöauton kuljettajan ajokunnon. Polisi suoritti henkilöauton kuljettajalle huumausainepikatestin. Huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle, minkä seurauksena kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Poliisipartio pysäytti henkilöauton Rovaniemellä lauantai-iltana. Auton kuljettajalle suoritettiin huumausaineen pikatesti, mikä antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Rovaniemen poliisia työllisti viikonlopun aikana useat pahoinpitelyt. Pahoinpitelyitä tapahtui niin Rovaniemen keskustan alueella kuin myös Rovaniemen lähialueilla.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Useampi rattijuopumusepäily Pohjois-Karjalassa perjantai-lauantaiyöltä

NordenBladet — Valvonnan ja partioinnin tuloksena tavattiin useampi autoilija, kenellä ei olisi ollut sillä hetkellä edellytyksiä kuljettaa ajoneuvoa.Poliisipartio pysäytti 16.04.2023 klo 00.20 Joensuussa Pohjolankadulla henkilöautolla liikkuneen miehen, jolle tehty huumausainepikatesti osoitti positiivista huumausaineelle. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Poliisipartio pysäytti 15.04.2023 klo 23.30 Pilkossa Joensuussa Kuopiontiellä ajaneen henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ole ajo-oikeutta. Kuljettajan olemus oli päihtynyt, jonka vuoksi häntä epäillään myös päihtyneenä ajamisesta. Asiaan saadaan lopullinen varmuus verikoetuloksen perusteella.  Ajoneuvoon oli kiinnitetty toiseen autoon kuuluvat rekisterikilvet. Poliisipartio pysäytti Kontiolahdella Kajaanintiellä henkilöautolla liikkuneen miehen 15.04.2023 klo 21.55 aikaan. Miehelle tehty puhalluskoe antaa syytä epäillä kuljettajaa rattijuopumuksesta. Lisäksi huumausainepikatesti positiivista huumausaineelle, jonka tulos selviää myöhemmin verikokeesta.Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Joensuussa Yläsatamakadulla 15.04.2023 klo 20.34 aikaan. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu holtittomasta ajosta. Poliisipartio tavoitti auton ja kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen ylittävää promillelukemaa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Valvonnan ja partioinnin tuloksena tavattiin useampi autoilija, kenellä ei olisi ollut sillä hetkellä edellytyksiä kuljettaa ajoneuvoa.

Poliisipartio pysäytti 16.04.2023 klo 00.20 Joensuussa Pohjolankadulla henkilöautolla liikkuneen miehen, jolle tehty huumausainepikatesti osoitti positiivista huumausaineelle. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä miehellä ei ollut ajo-oikeutta. 

Poliisipartio pysäytti 15.04.2023 klo 23.30 Pilkossa Joensuussa Kuopiontiellä ajaneen henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ole ajo-oikeutta. Kuljettajan olemus oli päihtynyt, jonka vuoksi häntä epäillään myös päihtyneenä ajamisesta. Asiaan saadaan lopullinen varmuus verikoetuloksen perusteella.  Ajoneuvoon oli kiinnitetty toiseen autoon kuuluvat rekisterikilvet. 

Poliisipartio pysäytti Kontiolahdella Kajaanintiellä henkilöautolla liikkuneen miehen 15.04.2023 klo 21.55 aikaan. Miehelle tehty puhalluskoe antaa syytä epäillä kuljettajaa rattijuopumuksesta. Lisäksi huumausainepikatesti positiivista huumausaineelle, jonka tulos selviää myöhemmin verikokeesta.

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Joensuussa Yläsatamakadulla 15.04.2023 klo 20.34 aikaan. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu holtittomasta ajosta. Poliisipartio tavoitti auton ja kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen ylittävää promillelukemaa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Pietarsaaressa kadonneesta 72-vuotiaasta naisesta

NordenBladet — Pietarsaaresta Tanhuantieltä poistui kotoaan noin klo 19 aikaan 72-vuotias nainen. Hän oli noin tuntia myöhemmin yhteydessä läheisiinsä puhelimitse ja ilmoitti kaatuneensa ja olevansa eksynyt. Pian soiton jälkeen puhelin sammui.Naisella oli kotoaan poistuessaan yllään lila takki ja farkut sekä päässään musta pipo. Poliisi ja Vapepa ovat etsimässä kadonnutta.Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista kadonneeseen liittyvistä havainnoista Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksen vihjenumeroon puh. 0295 440 513.  

Pietarsaaresta Tanhuantieltä poistui kotoaan noin klo 19 aikaan 72-vuotias nainen. Hän oli noin tuntia myöhemmin yhteydessä läheisiinsä puhelimitse ja ilmoitti kaatuneensa ja olevansa eksynyt. Pian soiton jälkeen puhelin sammui.

Naisella oli kotoaan poistuessaan yllään lila takki ja farkut sekä päässään musta pipo. Poliisi ja Vapepa ovat etsimässä kadonnutta.

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista kadonneeseen liittyvistä havainnoista Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksen vihjenumeroon puh. 0295 440 513.  

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi toimitti sodanaikaisia räjähteitä hävitettäväksi Puolustusvoimille

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi sai lauantaina 15. huhtikuuta kello 17.18 ilmoituksen, jonka mukaan Espoon Matinkylässä sijaitsevan kerrostalon kellarista oli löytynyt vanhoja räjähteitä ja panoksia. Räjähteet osoittautuivat kahdeksi sodanaikaiseksi käsikranaatiksi. Poliisi toimitti räjähteet raivattavaksi Puolustusvoimille.Poliisin räjähteiden vaarattomaksi tekemiseen koulutettu henkilöstö tarkasti räjähteet ja totesi ne käsikranaateiksi, jotka ovat luultavasti toisen maailmansodan aikaisia. Koska löydökset ovat sotilasräjähteitä, poliisi pyysi tukea räjähteiden raivaamiseen Puolustusvoimilta. Poliisi siirsi räjähteet onnistuneesti Puolustusvoimien haltuun.Poliisi takavarikoi asunnosta myös joitain kymmeniä grammoja ruudiksi epäiltyä ainetta ja yhden aseen. Kranaatit, panokset, ruudiksi epäilty aine sekä ase ovat olleet hiljattain menehtyneen henkilön hallussa hänen asunnossaan ja asunnon varastotiloissa. Hätäkeskukseen ilmoituksen tehnyt henkilö löysi esineet sattumalta ollessaan siivoamassa asunnolla.Poliisin toiminta Matinkylässä päättyi noin kello 20.30. Alueen eristys on purettu.Poliisi eristi toiminta-alueen ja kehotti ihmisiä välttämään alueella liikkumista turvallisuussyistä. Alueen eristäminen ja kehotus välttää alueella liikkumista ovat poliisin normaaleja käytäntöjä tapauksessa, johon liittyy räjähdysvaarallinen esine.Länsi-Uudenmaan poliisi kirjaa asiasta rikosilmoituksen. Alustavasti asiaa tullaan tutkimaan räjähderikoksena ja ampuma-aserikoksena.  

Länsi-Uudenmaan poliisi sai lauantaina 15. huhtikuuta kello 17.18 ilmoituksen, jonka mukaan Espoon Matinkylässä sijaitsevan kerrostalon kellarista oli löytynyt vanhoja räjähteitä ja panoksia. Räjähteet osoittautuivat kahdeksi sodanaikaiseksi käsikranaatiksi. Poliisi toimitti räjähteet raivattavaksi Puolustusvoimille.

Poliisin räjähteiden vaarattomaksi tekemiseen koulutettu henkilöstö tarkasti räjähteet ja totesi ne käsikranaateiksi, jotka ovat luultavasti toisen maailmansodan aikaisia. Koska löydökset ovat sotilasräjähteitä, poliisi pyysi tukea räjähteiden raivaamiseen Puolustusvoimilta. Poliisi siirsi räjähteet onnistuneesti Puolustusvoimien haltuun.

Poliisi takavarikoi asunnosta myös joitain kymmeniä grammoja ruudiksi epäiltyä ainetta ja yhden aseen. Kranaatit, panokset, ruudiksi epäilty aine sekä ase ovat olleet hiljattain menehtyneen henkilön hallussa hänen asunnossaan ja asunnon varastotiloissa. Hätäkeskukseen ilmoituksen tehnyt henkilö löysi esineet sattumalta ollessaan siivoamassa asunnolla.

Poliisin toiminta Matinkylässä päättyi noin kello 20.30. Alueen eristys on purettu.

Poliisi eristi toiminta-alueen ja kehotti ihmisiä välttämään alueella liikkumista turvallisuussyistä. Alueen eristäminen ja kehotus välttää alueella liikkumista ovat poliisin normaaleja käytäntöjä tapauksessa, johon liittyy räjähdysvaarallinen esine.

Länsi-Uudenmaan poliisi kirjaa asiasta rikosilmoituksen. Alustavasti asiaa tullaan tutkimaan räjähderikoksena ja ampuma-aserikoksena.  

]]>

Lähde: Poliisi.fi