NordenBladet — Ympäristöministeriön kolmivuotinen ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelma päättyi viime vuoden lopulla. Sen avustuksilla toteutettiin 57 kunnan, kuntayhtymän ja hyvinvointialueen hanketta. Owal Groupin laatiman arvioinnin perusteella hankkeet ovat lisänneet käytännön osaamista ja ne koettiin erittäin hyödyllisinä. Yhteistyötä on edelleen vahvistettava esimerkiksi hyvinvointialueiden ja kuntien välillä.Hankkeet edistivät toimenpideohjelman tavoitteita monin tavoin. Ikääntyneiden asumisen hankkeilla tavoiteltiin lisää ennakointia ja varautumista ikääntyneiden asumistarpeisiin, jotka kasvavat entisestään väestön ikääntyessä. Hankkeet edistivät asuntokannan korjaamista, kehittivät ikääntyneiden asumisratkaisuja ja asuinympäristöjen ikäystävällisyyttä sekä vahvistivat asumisen yhteisöllisyyttä.Kuntien ja hyvinvointialueiden viranhaltijoiden tietoisuuden kasvaminen ikääntyneiden asumisesta on yksi keskeinen tulos. Hankkeiden tulokset siirtyvät käytäntöön henkilöstön osaamisen, syntyneiden aineistojen ja erityisesti asumiseen, asuinympäristöihin ja ikääntyneiden asumisen varautumiseen kehitettyjen ratkaisujen ja suunnitelmien kautta.Myös kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä vahvistettiin ikääntyneiden asumisen kysymyksissä. Arvioinnin mukaan ikääntyneiden asumiseen ja asumispalveluihin liittyvässä yhteistyössä on vielä paljon epäselvyyttä. Yhteistyörakenteiden ja toimintatapojen vahvistaminen hyvinvointialueiden ja kuntien välillä onkin hyvin tärkeää tulevina vuosina. Ikääntyneiden asumisen kehittäminen kunnissa ja hyvinvointialueilla hyötyisi myös pitkäjänteisestä valtion rahoituksesta.Kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden ikääntyneiden asumisen vuosien 2020-2022 valtionavustushankkeiden arviointiLisää aiheestaIkääntyneiden asumisen toimenpideohjelma LisätietojaJeremias Kortelainen toimitusjohtaja Owal Group Oy p. 040 758 5893 [email protected]Raija Hynynen asuntoneuvos p. 0295 250 093 [email protected]
Ympäristöministeriön kolmivuotinen ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelma päättyi viime vuoden lopulla. Sen avustuksilla toteutettiin 57 kunnan, kuntayhtymän ja hyvinvointialueen hanketta. Owal Groupin laatiman arvioinnin perusteella hankkeet ovat lisänneet käytännön osaamista ja ne koettiin erittäin hyödyllisinä. Yhteistyötä on edelleen vahvistettava esimerkiksi hyvinvointialueiden ja kuntien välillä.
NordenBladet — Suomen Latu palkitsi ympäristöministeriön Vuoden liikuttaja -tunnustuksella kansallisen luonnon virkistyskäytön strategian laatimisesta. Suomen Latu jakoi Vuoden liikuttaja -tunnustuksen Tampereella järjestetyssä kevätkokouksessa viime sunnuntaina.”Tulevaisuudessa ulkoilijoiden joukko lienee yhä moninaisempi – liikkumiseen käytetään sekä perinteisiä että uusia, vielä tuntemattomia tapoja. Toivottavasti pystymme jatkossakin yhteistyöhön, tuoreiden näkökulmien tunnistamiseen ja uusien liikkujien aktivoimiseen, jotta niin suomalaiset kuin luonto voisivat hyvin”, totesi ylijohtaja Tarja Haaranen kiitospuheessaan. Haaranen toimi virkistyskäytön strategiaa valmistelleen ohjausryhmän puheenjohtajana.Kansallinen luonnon virkistyskäytön strategia 2030 valmisteltiin laaja-alaisessa yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa. Strategian valmisteluun osallistuivat monet ministeriöt, ELY-keskukset, Metsähallituksen Luontopalvelut, Kuntaliitto sekä joukko tutkijoita ja järjestöjen asiantuntijoita. Strategiaa varten tehtiin kansalaiskysely, johon vastasi yli 8000 henkilöä.Tällä hetkellä ympäristöministeriön asettama koordinaatioryhmä valmistelee strategian toimeenpanosuunnitelmaa. Tulevista toimenpiteistä kiinnostuneiden on mahdollista osallistua ympäristöministeriön webinaariin maanantaina 15.5. klo 13.00-14.30. Ilmoittaudu webinaariin luonnon virkistyskäytön strategian toimeenpanosta Kansallisen luonnon virkistyskäytön strategia 2030
Suomen Latu palkitsi ympäristöministeriön Vuoden liikuttaja -tunnustuksella kansallisen luonnon virkistyskäytön strategian laatimisesta. Suomen Latu jakoi Vuoden liikuttaja -tunnustuksen Tampereella järjestetyssä kevätkokouksessa viime sunnuntaina.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisin partiot tavoittivat viikonloppuna liikenteestä useita päihtyneitä kuljettajia Kokemäellä ja Huittisissa. Epäilty juopunut kuski ajoi tieltä ulos Huittisissa.Perjantaina iltapäivällä puoli viiden aikaan henkilöautolla liikkeellä ollut mies puhalsi Kokemäellä Köyliöntiellä poliisin alkometriin noin 1,7 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.Myöhemmin samana päivänä illalla yhdeksän aikaan henkilöautolla liikkeellä ollut mies ajoi ulos tieltä Huittisissa Mehiläisentiellä. Mies puhalsi poliisin alkometriin yhden promillen lukemat. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Moottoripyöräonnettomuus HuittisissaPerjantain ja lauantain välisenä yönä henkilöautolla liikkeellä ollut mies törmäsi autokatoksen tolppaa päin Huittisten Loimijoentiellä. Onnettomuus tapahtui puoli kolmen aikaan.Mies puhalsi poliisin alkometriin noin 1,4 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Lauantai-iltana kello yhdeksän aikaan rekisteröimättömällä moottoripyörällä liikkeellä ollut mies kaatui Huittisten Takkulantiellä loukaten itsensä. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.
Lounais-Suomen poliisin partiot tavoittivat viikonloppuna liikenteestä useita päihtyneitä kuljettajia Kokemäellä ja Huittisissa. Epäilty juopunut kuski ajoi tieltä ulos Huittisissa.
Perjantaina iltapäivällä puoli viiden aikaan henkilöautolla liikkeellä ollut mies puhalsi Kokemäellä Köyliöntiellä poliisin alkometriin noin 1,7 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Myöhemmin samana päivänä illalla yhdeksän aikaan henkilöautolla liikkeellä ollut mies ajoi ulos tieltä Huittisissa Mehiläisentiellä. Mies puhalsi poliisin alkometriin yhden promillen lukemat. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Moottoripyöräonnettomuus Huittisissa
Perjantain ja lauantain välisenä yönä henkilöautolla liikkeellä ollut mies törmäsi autokatoksen tolppaa päin Huittisten Loimijoentiellä. Onnettomuus tapahtui puoli kolmen aikaan.
Mies puhalsi poliisin alkometriin noin 1,4 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lauantai-iltana kello yhdeksän aikaan rekisteröimättömällä moottoripyörällä liikkeellä ollut mies kaatui Huittisten Takkulantiellä loukaten itsensä. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.
NordenBladet — Poliisi tiedotti sunnuntaina 23.4.2023 Espoosta kadonneesta 76-vuotiaasta naisesta. Nainen on löytynyt kunnossa.Poliisi kiittää kaikkia havainnoista ja tuntomerkkien jakamisesta sosiaalisessa mediassa.
Poliisi tiedotti sunnuntaina 23.4.2023 Espoosta kadonneesta 76-vuotiaasta naisesta. Nainen on löytynyt kunnossa.
Poliisi kiittää kaikkia havainnoista ja tuntomerkkien jakamisesta sosiaalisessa mediassa.
NordenBladet — Naisella on tumma, punasävyinen paksu polkkatukka, hän on 157 cm pitkä ja hän kävelee kyyryssä.Havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen 112.
Naisella on tumma, punasävyinen paksu polkkatukka, hän on 157 cm pitkä ja hän kävelee kyyryssä.
NordenBladet — Turun poliisin tutkintaa työllistivät viikonloppuna useat liikennerikokset ja muutamat pahoinpitelytPerjantaina 21.4.2023 klo 18 aikoihin poliisipartiot suorittivat nopeusvalvontaa VT8:lla Nousiaisissa. Poliisin mittauspisteeseen saapuneelle henkilöautolle mitattiin nopeudeksi 155 km/h alueella, missä rajoitus oli 100 km/h. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Toinen Nousiaisissa samoihin aikoihin mitattu ylinopeus oli 158 km/h samoin 100 km/h alueella. Tästäkin seurasi kuljettajalle väliaikainen ajokielto. Paimiossa VT1:llä mitattiin moottoripyöräilijälle huima ylinopeus perjantai illalla 21.4.2023 klo 21.10 aikaan. 120 km/h alueella nopeudeksi mitattiin 267 km/h ja seurauksena oli väliaikainen ajokielto kuljettajalle. Kaarinassa Ohikulkutiellä henkilöauton kuljettajalle mitattiin 100 km/h alueella nopeudeksi 160 km/h. Tämä väliaikaiseen ajokieltoon johtanut ylinopeus mitattiin perjantaina 21.4.2023 klo 22.20 aikaan. Perjantaina 21.4.2023 klo 22.30 aikaan poliisille ilmoitettiin Turussa eräällä parkkipaikalla henkilön käyttäytyneen sekavasti ja sitten tämä henkilö oli lähtenyt autolla liikkeelle. Poliisipartio tavoittikin ilmoitetun ajoneuvon pian. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe oli nolla promillea, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille ja bentsodiatsepiineille. Kuljettajalla ei ollut myöskään ajo-oikeutta. Lauantaina 22.4.2023 yöllä klo 03.45 aikaan poliisipartiota karkuun lähti henkilöauto Turun keskustassa. Pakeneva ajoneuvo käytti kaupunkialueella suuria nopeuksia. Kaupunkialueen nopeusrajoitukset vaihtelivat 30 km/h:sta 50 km/h ja pakeneva auto ajoi näillä alueilla yli 100 km/h nopeutta. Pakenemisen aikana auto mm heittelehti tiellä ja törmäsi tien reunakivetykseen. Törmäyksen vuoksi auton yksi rengas / sen kiinnitykset vaurioituvat, mutta tästä huolimatta matka jatkui. Lopulta poliisipartiot saivat ajoneuvon pysäytettyä ja ajoneuvon kuljettajan ulos autosta. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, niskoittelusta poliisia vastaan ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lauantaina 22.4.2023 klo 10 aikaan aamulla poliisille ilmoitettiin Liedossa tapahtuneesta auton ojaan ajosta. Ilmoittaja kertoi auton vieressä olevan alkoholijuomaa nautiskelevan henkilön. Kyseisen henkilön epäiltiin kuljettaneen ojassa ollutta ajoneuvoa ja hänelle suoritettiin puhalluskoe, jonka tulos oli 0,94 mg/litra. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska hänen ajo-oikeutensa oli rauennut. Lauantaina 22.4.2023 klo 21.15 poliisi suoritti liikenteenvalvontaa Paimiossa VT1:llä. Poliisipartiota vastaan tuli pakettiauto nopeudella 190 km/h. Alueella oli 120 km/h nopeusrajoitus. Pakettiauton kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisin tutkintaan tuli viikonlopun aikana myös muutamia julkisella paikalla tapahtuneita pahoinpitelyrikoksia. Joitakin pahoinpitelyihin osallisena olleita henkilöitä päätyi poliisin suojiin tapahtumien jälkeen. Pahoinpitelyistä selvittiin kuitenkin ilman vakavia vammoja.
Turun poliisin tutkintaa työllistivät viikonloppuna useat liikennerikokset ja muutamat pahoinpitelyt
Perjantaina 21.4.2023 klo 18 aikoihin poliisipartiot suorittivat nopeusvalvontaa VT8:lla Nousiaisissa. Poliisin mittauspisteeseen saapuneelle henkilöautolle mitattiin nopeudeksi 155 km/h alueella, missä rajoitus oli 100 km/h. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Toinen Nousiaisissa samoihin aikoihin mitattu ylinopeus oli 158 km/h samoin 100 km/h alueella. Tästäkin seurasi kuljettajalle väliaikainen ajokielto.
Paimiossa VT1:llä mitattiin moottoripyöräilijälle huima ylinopeus perjantai illalla 21.4.2023 klo 21.10 aikaan. 120 km/h alueella nopeudeksi mitattiin 267 km/h ja seurauksena oli väliaikainen ajokielto kuljettajalle.
Kaarinassa Ohikulkutiellä henkilöauton kuljettajalle mitattiin 100 km/h alueella nopeudeksi 160 km/h. Tämä väliaikaiseen ajokieltoon johtanut ylinopeus mitattiin perjantaina 21.4.2023 klo 22.20 aikaan.
Perjantaina 21.4.2023 klo 22.30 aikaan poliisille ilmoitettiin Turussa eräällä parkkipaikalla henkilön käyttäytyneen sekavasti ja sitten tämä henkilö oli lähtenyt autolla liikkeelle. Poliisipartio tavoittikin ilmoitetun ajoneuvon pian. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe oli nolla promillea, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille ja bentsodiatsepiineille. Kuljettajalla ei ollut myöskään ajo-oikeutta.
Lauantaina 22.4.2023 yöllä klo 03.45 aikaan poliisipartiota karkuun lähti henkilöauto Turun keskustassa. Pakeneva ajoneuvo käytti kaupunkialueella suuria nopeuksia. Kaupunkialueen nopeusrajoitukset vaihtelivat 30 km/h:sta 50 km/h ja pakeneva auto ajoi näillä alueilla yli 100 km/h nopeutta. Pakenemisen aikana auto mm heittelehti tiellä ja törmäsi tien reunakivetykseen. Törmäyksen vuoksi auton yksi rengas / sen kiinnitykset vaurioituvat, mutta tästä huolimatta matka jatkui. Lopulta poliisipartiot saivat ajoneuvon pysäytettyä ja ajoneuvon kuljettajan ulos autosta. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, niskoittelusta poliisia vastaan ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Lauantaina 22.4.2023 klo 10 aikaan aamulla poliisille ilmoitettiin Liedossa tapahtuneesta auton ojaan ajosta. Ilmoittaja kertoi auton vieressä olevan alkoholijuomaa nautiskelevan henkilön. Kyseisen henkilön epäiltiin kuljettaneen ojassa ollutta ajoneuvoa ja hänelle suoritettiin puhalluskoe, jonka tulos oli 0,94 mg/litra. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska hänen ajo-oikeutensa oli rauennut.
Lauantaina 22.4.2023 klo 21.15 poliisi suoritti liikenteenvalvontaa Paimiossa VT1:llä. Poliisipartiota vastaan tuli pakettiauto nopeudella 190 km/h. Alueella oli 120 km/h nopeusrajoitus. Pakettiauton kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Poliisin tutkintaan tuli viikonlopun aikana myös muutamia julkisella paikalla tapahtuneita pahoinpitelyrikoksia. Joitakin pahoinpitelyihin osallisena olleita henkilöitä päätyi poliisin suojiin tapahtumien jälkeen. Pahoinpitelyistä selvittiin kuitenkin ilman vakavia vammoja.
NordenBladet — Ajoneuvon kyydissä olleet toimitettu sairaalahoitoonSunnuntaina 23.4.2023 aamuyöstä noin viiden aikaan kaksi henkilöautoa on tullut Savontietä kohti Timolaa kovalla vauhdilla. Etummainen auto on jarruttanut Hiidenkiventien kohdalla. Takaa tullut ajoneuvo törmäsi edellä menevän perään ja luisui pensasaidan läpi talon pihaan kaataen matkalla postilaatikoita. Ensimmäinen ajoneuvo suistui tieltä, osui puuhun ja putosi ojan pohjalle. Ajoneuvot vaurioituivat kauttaaltaan ja myös etummaisen auton kyydissä ollut matkustaja loukkaantui. Tapahtumapaikalla on 40km/h nopeusrajoitus.Molempia kuljettajia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Ajoneuvon kyydissä olleet toimitettu sairaalahoitoon
Sunnuntaina 23.4.2023 aamuyöstä noin viiden aikaan kaksi henkilöautoa on tullut Savontietä kohti Timolaa kovalla vauhdilla. Etummainen auto on jarruttanut Hiidenkiventien kohdalla. Takaa tullut ajoneuvo törmäsi edellä menevän perään ja luisui pensasaidan läpi talon pihaan kaataen matkalla postilaatikoita. Ensimmäinen ajoneuvo suistui tieltä, osui puuhun ja putosi ojan pohjalle. Ajoneuvot vaurioituivat kauttaaltaan ja myös etummaisen auton kyydissä ollut matkustaja loukkaantui. Tapahtumapaikalla on 40km/h nopeusrajoitus.
Molempia kuljettajia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
NordenBladet — Liikenteenvalvonnassa Imatralla ja Lappeenrannassa hurjia ylinopeuksia, ja riitoja selviteltiin nyrkein.Poliisi tavoitti viikonvaihteen liikenteenvalvonnassa sekä Imatralla että Lappeenrannassa ylinopeutta ajaneet nuoret henkilöautojen kuljettajat, joista tehtiin rikosilmoitukset törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuljettajat määrättiin ajokieltoon.Lappeenrannassa vt 6:lla nuorukainen ajoi perjantai-iltana 100 km/h nopeusrajoitusalueella 157 km/h. Imatralla poliisi mittasi Karhumäen taajaamassa 40 km/h nopeusrajoitusalueella nuorukaisen kuljettamalle henkilöautolle 125 km/h nopeuden.Imatralla poliisi tavoitti valvonnassa myös kaksi henkilöauton kuljettajaa, joita epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kuljettajat määrättiin ajokieltoon.Lappeenrannassa poliisilla on tutkinnassa kolme pahoinpitelyä, joista kaksi on tapahtunut yksityisasunnoissa ja yksi ravintolassa. Kaikissa tapauksissa yhteisenä nimittäjänä on alkoholin vaikutuksen alaisina olleiden miesten välinen riita. Pahoinpitelijöistä yksi on otettu kiinni Lappeenrannan poliisiasemalle.Uhreille on aiheutunut vammoja, joista poliisi ei tiedota tarkemmin.Lisätietoja rikosylikonst. Ilkka Vainikka p.0295437135
Liikenteenvalvonnassa Imatralla ja Lappeenrannassa hurjia ylinopeuksia, ja riitoja selviteltiin nyrkein.
Poliisi tavoitti viikonvaihteen liikenteenvalvonnassa sekä Imatralla että Lappeenrannassa ylinopeutta ajaneet nuoret henkilöautojen kuljettajat, joista tehtiin rikosilmoitukset törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuljettajat määrättiin ajokieltoon. Lappeenrannassa vt 6:lla nuorukainen ajoi perjantai-iltana 100 km/h nopeusrajoitusalueella 157 km/h. Imatralla poliisi mittasi Karhumäen taajaamassa 40 km/h nopeusrajoitusalueella nuorukaisen kuljettamalle henkilöautolle 125 km/h nopeuden. Imatralla poliisi tavoitti valvonnassa myös kaksi henkilöauton kuljettajaa, joita epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kuljettajat määrättiin ajokieltoon.
Lappeenrannassa poliisilla on tutkinnassa kolme pahoinpitelyä, joista kaksi on tapahtunut yksityisasunnoissa ja yksi ravintolassa. Kaikissa tapauksissa yhteisenä nimittäjänä on alkoholin vaikutuksen alaisina olleiden miesten välinen riita. Pahoinpitelijöistä yksi on otettu kiinni Lappeenrannan poliisiasemalle. Uhreille on aiheutunut vammoja, joista poliisi ei tiedota tarkemmin.
Lisätietoja rikosylikonst. Ilkka Vainikka p.0295437135
NordenBladet — Itä-Suomen poliisilla oli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kiireellinen tehtävä Tuusniemellä. Alkutietietojen mukaan tehtävässä oli kyse hengen ja terveyden vaarasta.Poliisi meni tehtävälle usealla partiolla. Tapahtumakokonaisuuden esitutkinta on alkuvaiheessa ja tutkinnanjohtaja tiedottaa asiasta seuraavan viikon aikana, mikäli asiasta voidaan tutkintaa vaarantamatta tiedottaa.
Itä-Suomen poliisilla oli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kiireellinen tehtävä Tuusniemellä. Alkutietietojen mukaan tehtävässä oli kyse hengen ja terveyden vaarasta.
Poliisi meni tehtävälle usealla partiolla. Tapahtumakokonaisuuden esitutkinta on alkuvaiheessa ja tutkinnanjohtaja tiedottaa asiasta seuraavan viikon aikana, mikäli asiasta voidaan tutkintaa vaarantamatta tiedottaa.
NordenBladet — Itä-Suomen poliisille tehdään yhä enemmän ilmoituksia polkupyörävarkauksista kesän lähestyessä.Polkupyöriä anastetaan paljon kaupunkien keskustoista sekä esimerkiksi taloyhtiöiden pyörävarastoista. Poliisi kehottaa polkupyörän omistajia ottamaan talteen pyörän tunnistetiedot, valokuvaamaan pyörän sekä hankkimaan kunnollisen lukon. Jos polkupyörä anastetaan, kätevintä on tehdä siitä sähköinen rikosilmoitus poliisi.fi-sivustolla. Ilmoitukseen kannattaa aina liittää kuva pyörästä sekä tunnistetiedot.
Itä-Suomen poliisille tehdään yhä enemmän ilmoituksia polkupyörävarkauksista kesän lähestyessä.
Polkupyöriä anastetaan paljon kaupunkien keskustoista sekä esimerkiksi taloyhtiöiden pyörävarastoista. Poliisi kehottaa polkupyörän omistajia ottamaan talteen pyörän tunnistetiedot, valokuvaamaan pyörän sekä hankkimaan kunnollisen lukon. Jos polkupyörä anastetaan, kätevintä on tehdä siitä sähköinen rikosilmoitus poliisi.fi-sivustolla. Ilmoitukseen kannattaa aina liittää kuva pyörästä sekä tunnistetiedot.